RUOTSI PIAN VELATON! sUOMI VELKAANTUU VAUHDILLA

Arvatkaa kuka on ollut halllituksessa pian 20 vuotta sekoilemassa ja uhittelemassa venäjää ja nostelemassa veroja ja viemässä rekkakaupalla
rahaa etelän lämpöön.

33

6067

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miloin kansa saa?

      1 000 miljardin velat painumassa roskalainoiksi

      17.1.2013 8:42 0

      STT




      Putoaminen roskalainaluokkaan uhkaa velkakirjoja, joiden arvo on yhteensä lähes 1 000 miljardia dollaria eli noin 750 miljardia euroa, kertoo luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's. Summa yli nelinkertaistui viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna.

      Suurin syy on euroalueen velkakriisi. Uhanalaisista velkakirjoista lähes puolet on pankkien liikkeelle laskemia.

      Uhanalaiset joukkovelkakirjat ovat vain yhden pykälän roskalainaluokan yläpuolella. Jos lainat putoavat roskakategoriaan, eläkeyhtiöt ja muut institutionaaliset sijoittajat eivät voi ostaa niitä.

      Uhanalaisten lainojen luokitus on BBB- negatiivisin näkymin.

      Vastapainoksi velkakirjoja myös nostettiin ylös roskalainaluokasta. Yhteenlaskettu arvo jäi kuitenkin alle viidennekseen putoamassa olevien lainojen arvosta.


      Suomen velkajoukkokirjat mitä se on ostanut Eu roskapankeilta tuki ostoina ja valtion velkakirjoja Eu roskavaltioilta ovat.Tästä saadaan kiittää Liikasta ja Käteistä ja Urpilaista ja näistä asioista ei lehdet paljoa kerro koska se on vaijettu salaisuus ja hyvä velijärjestelmä suojelee kaikkien tavoin että totuus ei paljastu vasta joskus 20 vuoden päästä.

      Suomessa pitäisi olla sitoutumaton uusi lehti joka kertoisi kansalle totuuden eikä suojelisi korruptio päätäjiä.

      • vaihtoehto on?

        No kun kerran tuon olet selvittänyt, selvitä vaihtoehto.

        Mikä olisi Suomelle oikea, realistinen vaihtoehto.
        Ja sen hintalappu.

        Euroopan velkakriisi on valtavan iso ja vaikea asia.
        Suomi ei yksin asialle voi mitään


      • Siinä sulle
        vaihtoehto on? kirjoitti:

        No kun kerran tuon olet selvittänyt, selvitä vaihtoehto.

        Mikä olisi Suomelle oikea, realistinen vaihtoehto.
        Ja sen hintalappu.

        Euroopan velkakriisi on valtavan iso ja vaikea asia.
        Suomi ei yksin asialle voi mitään

        Kreikassa olis pitänyt antaa pankien mennä valtion syliin ja silloin osake sijoittajat olis menettänyt ja rahan tallettajat olis ollut valtion takuu määrättyyn summaan ja vasta tämän jälkeen olis pitänyt tukea Kreikanvaltiota tukipaketeilla kun olis tullut noin 2/3 halvenmaksi koko Eu maille.


    • KeisarilleUudetVAATe

      Ei siihen auta mikään. Käteinen teettää tutkimuksen jollakin ennustajalla joka toteaa saman asian, päivänselvänä mutta se kustantaa pari miljaardia tai viellä paritmiljaardit lisää.

    • vararikossa
    • kuka se on

      No kuka ollut hallituksessa 20vuotta? Kerro ihmeessä?
      Jännityksellä odotamme henkilön nimeä.

      • Anonyymi

        Aivottomat idiootit


    • Ruotsin valtionvelka on juuri NYT 1.224.886.201.234 SEK eli euroissa noin 147 miljardia.

      Suomen valtionvelka on 85,4 miljardia euroa.

      Oheisesta taulukosta näet miten Ruotsin valtionvelka muuttuu:

      http://www.statsskuld.com/

      Juuri NYT se on 1.224.886.662.900 SEK, eli tätä kirjoittaessani se on kasvanut 223.301 kruunua.

      Pyritkö kirjoituksellasi johonkin, vai oletko idiootti, vai molempia?

      • ei ihan noinkaan

        Vuonna 2012 Ruotsin valtion velka oli keskimäärin; 1089 miljardia Ruotsin kruunua

        Valtion velka muuten on Ruotsissa edelleen yhtä suuri kuin Suomessa niin BKT: hen verrattuna kuin asukaslukuunkin verrattuna


      • Lilla skulden rullar
        ei ihan noinkaan kirjoitti:

        Vuonna 2012 Ruotsin valtion velka oli keskimäärin; 1089 miljardia Ruotsin kruunua

        Valtion velka muuten on Ruotsissa edelleen yhtä suuri kuin Suomessa niin BKT: hen verrattuna kuin asukaslukuunkin verrattuna

        Siis miten niin "ei ihan noinkaan"? Jos Ruotsin valtionvelka oli vuonna 2012 keskimäärin 1089 miljardia ja on nyt 1225 miljardia kruunua? Kasvua jos oikein laskin on 136 miljardia. Håppsan!


      • Ruotsi on lyhentänyt valtionvelkaansa 1400miljardista kruunusta n1000miljardiin kruunuun.
        Kruunun arvo on alle kymmenes osa eurosta


      • Ruotsin valtionvelka muuttuu samalla kun kruunun arvo heittelee.
        Ruotsi on puolet rikkaampi kuin Suomi ja sillä on valuuttatyökalu käytettävissä.
        Nykyisellä kruunun arvolla me suomessa emme pärjää mitenkään ruotsalaiselle teollisuudelle.


      • kissamies57 kirjoitti:

        Ruotsi on lyhentänyt valtionvelkaansa 1400miljardista kruunusta n1000miljardiin kruunuun.
        Kruunun arvo on alle kymmenes osa eurosta

        Ruotsin velkakello:

        http://www.statsskuld.com/


      • Folio Mulder
        Sologdin kirjoitti:

        Ruotsin velkakello:

        http://www.statsskuld.com/

        Katsohan, sinne otetaan mamuja paljon ja kello tikittää ylöspäin siksi kovaa vauhtia. Tosiasia on, että Ruotsin monipuolinen teollisuus kestää valuuttakurssistaan johtuen toisin kuin suomen vähemmän monipuolinen ja suojaamaton teollisuus.


    • Iiap

      Tuo otsikko on jo aivan älytön!
      Ei kukaan tai mikään voi olla velaton tässä rahajärjestelmässä!
      Raha on velkaa!
      Rahaa luodaan velalla!
      Ja velasta kiskotaan korkoa, korkoa eli rahaa, jota ei ole vielä olemassakaan, ennen kuin joku taas ottaa lisää velkaa...

      Velka kasvaa expotentiaalisesti ja taidamme olla jo aivan räjähdysmäisessä kasvussa - ainakin siitä päätelleen, että kriisit seuraavat toinen toisiaan yhä pahempina ja yhä tiuhemmin...

      • Raha on paperia.paperin arvo riippuu siitä kuinkapaljon sitä lasketaan liikkeelle.Oikea raha on pelkkä vaihtovälinen ja sitä lasketaan liikkeelle tarvittaessa
        niinkin paljon että sen arvo alkaa heiketä.Syntyy inflaatio ja devalvaatio joka tervehdyttää velkaantuneet valtiot ja taloudet.
        Nykyinen rahajärjestelmä ei ole markkinataloutta koska rahan arvoa puolustetaan hinnalla millä hyvänsä.Kovan euron hinta on massatyöttömyys ja kurjistuminen.
        Oikea valtion johto pystyy valuttatyökalua oikeen käyttäen hoitamaan tämäntyyppiset velkakriisit kevyesti laskemalla lisää rahaa myyntiin oikeisiin kohteisiin.ei valtioiden velkakirjoihin vaan kannattavaan yritystoimintaan.
        Euroopan velkakriisi on pääasiassa keskuspankin täydellistä kykenemättömyyttä käyttää Euroa työkaluna sallimalla reilun euron devalvoitumisen laskemalla liikkeelle tuhansia miljardeja pelkäämättä rahan arvon heikentymistä sillä se romahtaa kuitenkin lopulta.


      • sidu poikke!
        kissamies57 kirjoitti:

        Raha on paperia.paperin arvo riippuu siitä kuinkapaljon sitä lasketaan liikkeelle.Oikea raha on pelkkä vaihtovälinen ja sitä lasketaan liikkeelle tarvittaessa
        niinkin paljon että sen arvo alkaa heiketä.Syntyy inflaatio ja devalvaatio joka tervehdyttää velkaantuneet valtiot ja taloudet.
        Nykyinen rahajärjestelmä ei ole markkinataloutta koska rahan arvoa puolustetaan hinnalla millä hyvänsä.Kovan euron hinta on massatyöttömyys ja kurjistuminen.
        Oikea valtion johto pystyy valuttatyökalua oikeen käyttäen hoitamaan tämäntyyppiset velkakriisit kevyesti laskemalla lisää rahaa myyntiin oikeisiin kohteisiin.ei valtioiden velkakirjoihin vaan kannattavaan yritystoimintaan.
        Euroopan velkakriisi on pääasiassa keskuspankin täydellistä kykenemättömyyttä käyttää Euroa työkaluna sallimalla reilun euron devalvoitumisen laskemalla liikkeelle tuhansia miljardeja pelkäämättä rahan arvon heikentymistä sillä se romahtaa kuitenkin lopulta.

        http://yle.fi/uutiset/paul_krugman_jatkaa_olli_rehnin_sattimista/6524405


      • kissamies57 kirjoitti:

        Raha on paperia.paperin arvo riippuu siitä kuinkapaljon sitä lasketaan liikkeelle.Oikea raha on pelkkä vaihtovälinen ja sitä lasketaan liikkeelle tarvittaessa
        niinkin paljon että sen arvo alkaa heiketä.Syntyy inflaatio ja devalvaatio joka tervehdyttää velkaantuneet valtiot ja taloudet.
        Nykyinen rahajärjestelmä ei ole markkinataloutta koska rahan arvoa puolustetaan hinnalla millä hyvänsä.Kovan euron hinta on massatyöttömyys ja kurjistuminen.
        Oikea valtion johto pystyy valuttatyökalua oikeen käyttäen hoitamaan tämäntyyppiset velkakriisit kevyesti laskemalla lisää rahaa myyntiin oikeisiin kohteisiin.ei valtioiden velkakirjoihin vaan kannattavaan yritystoimintaan.
        Euroopan velkakriisi on pääasiassa keskuspankin täydellistä kykenemättömyyttä käyttää Euroa työkaluna sallimalla reilun euron devalvoitumisen laskemalla liikkeelle tuhansia miljardeja pelkäämättä rahan arvon heikentymistä sillä se romahtaa kuitenkin lopulta.

        Paljon on virrannut vettä kokemäen joessa tämän kirjoittamani jälkeen,mutta nythän EKP onkin jo ruvennut toimimaan ja meillä euroopassa on jopa 1-2% inflaatio eli devalvaatioksikin sitä voisi kutsua.On kuitenkin huomioitava että esim Venäjä on antanut devalvoitua oman valuuttansa ruplan noin 100% viimeisen 30 vuoden aikana joten ei nämä lääkkeet oikein tähän hevostautiin auta joten se oikea hevoslääke liikkeelle eli RAHA VAAN PYÖRIMÄÄN!


    • Kaeteinen

      "Tällä me tienaamme" on Käteinen sanonut, mutta ei kertonut ketä tarkoitti. Tällä Kataisen maanpetoksella ovat tienanneet kansainväliset pankkiirit jotka tulevat palkitsemaan manpetturin jollain hyvällä viralla.

    • verinen selkänahka

      Rikkaat eivät suostu Suomessa maksamaan verojaan vaan kiertävät niitä. Ei tätä loputonta korruptiota voi kestää enää kauaa ja rikkaatkin joutuvat sitten maksumiehiksi.

    • ero=paras ratkaisu

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

      Paras keino saada Suomi jaloilleen on ero tuosta järjestelmästä,
      me maksamme eu:n jsm, lähes miljardin vuodessa, mukana tullitulomenetykset.

      Me maksamme myös viiden muun maan jsm,osuukksia, mukaanlukien
      Ruotsi, ja kaikki nuo maat ovat Suomea rikkaampia.
      Kenenkään en ole kuullut kertovan miksi me niin teemme,
      kertokaa jos tiedätte?

      • lopeta valehtelu

        MITÄ SÄ VALEHTELET?!?!

        tässä taas tyyppillinen suoranainen valehtelija, väärän tiedon levittäjä!

        Suomea suurimmat nettomaksajat vuonna 2013 olivat Ruotsi, Tanska ja Saksa.

        Jo vuonna 2011 Ruotsi maksoi EU:lle yli 3.5 miljardia euro
        eikä Ruotsi edes saa etuja eikä ole päätösvaltainen

        "tullitulonmenetykset", haloo pahvi!
        Entä Suomen SÄÄSTÄMÄT tullimaksut EU alueelta!


      • Euromaat elävät jo jonkinlaisessa liittovaltiossa eli rahan federaatiossa.Raha ei sentään vielä pakota ihmisiä sotaväkeen vihollisen uhkaa vastaan kuten me jouduimme Turkin sodan aikoihin balkkanille ,mutta federaatiossa me joudumme pelaamaan federaation säännöin ja silloin Suomen etu on toimiva rahajärjestelmä elikkä EURO PYÖRIMÄÄN VAAN!
        https://www.youtube.com/watch?v=1nehkhIOa-0


    • ei ole velaton

      Ruotsi velaton, ihanko totta?

      Ruotsin valtion velka on tosiasiassa noin;
      1 270 876 660 000 SEK

      • 127 miljardia euroa ei ole Ruotsin valtiolle mikään valtion velka kun esim vertaamme Saksan ja Ranskan valtionvelkaan ja oliko se Saksan velka noin 2500 miljardia euroa


      • Anonyymi
        kissamies57 kirjoitti:

        127 miljardia euroa ei ole Ruotsin valtiolle mikään valtion velka kun esim vertaamme Saksan ja Ranskan valtionvelkaan ja oliko se Saksan velka noin 2500 miljardia euroa

        Toisaalta: Ei pitäis oikeestaan verrata liian hötäsesti pelkkää velan määrää, vaan ottaa yhtäköön mukaan myös maksajien määrä!
        Ja per capita Saksankaan velka ei enää näytä kovinkaan pahalta. Kuten ei Suomenkaan. Koska EUssa on monta maata joissa on nuppia kohti paljon enemmönkin velkaa. Italia nyt lähinnä (toki Kreikan jälkeen) se kaikista huolstuttavin.

        https://www.weforum.org/agenda/2017/10/this-is-how-much-debt-your-country-has-per-person/


    • Anonyymi
      • "Suomen valtion varallisuudeksi katsottavat lakisääteisten eläkerahastojen sijoitustuotot ovat suuremmat kuin valtion velanoton kasvu."
        Jotkut ovat tuosta asiasta eri mieltä elikkä onko eläkesäästäjien säästöt valtion omaisuutta.Niinhän minäkin olen kuvitellut ,mutta niinhän sen rahoittajat laskevat.
        Tuo että Ranskalla ja Saksalla ei ole eläkekassoja vaan eläkkeet maksetaan valtion velalla pitää varmaan paikkansa muissakin länsieuroopan valtioissa kuten Italiassa.


    • Anonyymi

      Jaa vai on Ruotsi pian vallan velaton?
      Kerrallako ne makso pois ton koko 190 mrd € velkansa vai?

    • Ruotsalaiset kotitaloudet on velkaorjuutettu sadan vuoden asuntolainoilla, että rahaa jää kuluttamiseen. Samaan aikaan ruotsalaisten teollisuus on siirtynyt kehittyviin maihin ja tulos paratiisisaarille.

    • Anonyymi

      Aasiaan ja Afrikkaanhan nuo eläkerahastot sijoittavat, saavat katetta halvalla työvoimalla ... vaan kauppasota taitaa kaataa koko talouden.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3797
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2576
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1536
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      82
      1252
    Aihe