On normaalia että ihminen tuntee itsensä pieneksi luonnonvoimien ja muun todellisuuden edessä. On silti syntynyt vaikutelma että osalla ihmisiä, ja etenkin uskovien keskuudessa on erityisen suuri tarve pienentää lisää itseään tarpeettomasti. En näe tälläistä kovinkaan hedelmällisenä ihmisen itsensä kannalta enkä laajemminkaan. On yleistä että kontrastia Jumalan suuruuden ja ihmisen pienuuden välillä korostetaan.
Jos leikittelemme ajatuksella että on olemassa jokin Jumaluus joka on antanut meille persoonallisuuden ja älyn, niin on johdonmukaista ajatella että tämä Jumaluus nimenomaan haluaa että käytämme kykyjämme emmekä mitätöi itseämme ja pienennä tarpeettomasti itseämme.
Tämä monien uskovien itsensä mitätöinti ilmenee usein sellaisina ajatuksina että meillä ei ole edes oikeutta arvioida Jumalan valintoja koska olemme vain luotuja. Myös sellaisia ajatuksia kuulee usein, että olisimme jokainen ansainneet kadotuksen ilman Jeesusta. Ilmeisesti tälläinen itsensä väheksyntä antaa jonkinlaista keinotekoista turvan tunnetta.
Objektiivisesti ja myös itseään kohtaan tasapuolisesti oikeudenmukainen ihminen joka arvostaa itiseään oletetun luojan luomuksena, uskaltaa todeta että hän ei ole ansainnut ilman Jeesusta ikuista tuomiota. Jos tavanomaista elämää viettäneen ihmisen kaikki pahat teot ja sanat tulisivat kerran kokonaisuutenaan tuomituiksi, niin uskallan luulla, että harvemmin oikeudenmukainen tuomio ylittäisi yhtä vuotta vankeutta.
Omalla tavallaan ihminen joka alentaa itsensä, aliarvioi myös uskomansa Jumalan työtä. Itsensä kunnioittaminen ilman tarpeetonta itsensä pienentämistä tekisi kunniaa myös luojalle.
Kristinuskon ja monen muun uskonnon suurina haittapuolina pidän sitä, etteivät ne "usko" ihmiseen. Jos me levitämme lapsiemme keskuuteen sellaista ilmapiiriä että ihminen ei pysty eikä kykene ja olemme aina niin paha, että tarvimme armoa, emme koskaan tulekaan paremmiksi. Käsitykseni mukaan jos ihminen antaa itselleen luvan olla epäkelpo, hän myös sellaisena pysyy. Kun taas jos ihmisellä on itsestään mielikuva hyvänä ihmisenä, hän harvemmin haluaa rikkoa omaa mielikuvaansa itsestään ja toimiikin sen mukaisesti. Tässä en kuitenkaan tarkoita mitään täydelliseksi itsensä kokemista. Se olisikin taas puolestaan haitallista.
Esitänkin kysymyksen uskoville kadotustuomiota koskien. Mitä niin pahoja asioita koet tehneesi että kokisit ikuisen kadotustuomion oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi ilman Jeesusta?
Vastauksina toivon ainoastaan omaa pohdintaa asiasta. Voit ottaa kysymykseni haasteena siten että käytät uskomasi luojan sinulle suomia älyllisiä ja moraalisia lahjoja siihen vastatessa. Raamatulla vastaaminen kun ei olisi sinun omaa pohdintaasi. Mitätöitkö lahjasi ja kykysi ja vastaat kirjalla, vai arvostatko uskomasi luojan sinulle antamia kykyjä persoonalliseen pohdintaan?
Loppuun todettakoon että on vaikea arvostaa ihmistä joka mitätöi itsensä niin suuresti että kokee olevansa ikuisen tuomion ansainnut ilman erityistä armoa.
Itsensä tarpeeton mitätöinti yleistä uskossa.
6
59
Vastaukset
Olen ymmällä. Emmekö me uskikset olekaan megalomaanisia narsisteja, jotka luulevat liikoja itsestään ja omasta merkityksestään? Olemmeko sittenkin itseämme mitätöiviä surkimuksia?
Ilmeisesti vain yksi on varmaa, nimittäin se, että tavallisia, keskinkertaisia ja melko normaaleja kuolevaisia emme ainakaan ole."Olen ymmällä. Emmekö me uskikset olekaan megalomaanisia narsisteja, jotka luulevat liikoja itsestään ja omasta merkityksestään? Olemmeko sittenkin itseämme mitätöiviä surkimuksia?"
Toit esille hyvän huomion. Kuitenkin uskossa itisensä mitätöimisen lisäksi koetaan usein että ollaan kuitenkin uskon vuoksi ansaittu jotenkin se taivaspaikka. Tämä on eräänlaista kaksoisajattelua. Tai olisiko oikein ajatella että kristinuskossa Jumala toivoo että ihminen kokee riittävästi mitättömyyttä ja palvoo Jumalaa riittävän alhaalta käsin ja tällöin Jumala sitten on suosiollinen armossaan.- jagoff
Koala_puussa kirjoitti:
"Olen ymmällä. Emmekö me uskikset olekaan megalomaanisia narsisteja, jotka luulevat liikoja itsestään ja omasta merkityksestään? Olemmeko sittenkin itseämme mitätöiviä surkimuksia?"
Toit esille hyvän huomion. Kuitenkin uskossa itisensä mitätöimisen lisäksi koetaan usein että ollaan kuitenkin uskon vuoksi ansaittu jotenkin se taivaspaikka. Tämä on eräänlaista kaksoisajattelua. Tai olisiko oikein ajatella että kristinuskossa Jumala toivoo että ihminen kokee riittävästi mitättömyyttä ja palvoo Jumalaa riittävän alhaalta käsin ja tällöin Jumala sitten on suosiollinen armossaan.koala-puussa!
Ihmisellä on mitätöinnin ja rehvastelun hetkensä, niin atella, kuin uskiksella.
Kristinuskon perussanoma on se, ettei sillä ole väliä, miltä tuntuu. Jumalan armollisuus on siinä, että jos naurattaa, niin nauraa, jos naama on pitkällä, olkoon. Raamatussakin kehoitetaan kumpaankin. Eli on vapaus olla inhimillinen tunteineen. Koala_puussa kirjoitti:
"Olen ymmällä. Emmekö me uskikset olekaan megalomaanisia narsisteja, jotka luulevat liikoja itsestään ja omasta merkityksestään? Olemmeko sittenkin itseämme mitätöiviä surkimuksia?"
Toit esille hyvän huomion. Kuitenkin uskossa itisensä mitätöimisen lisäksi koetaan usein että ollaan kuitenkin uskon vuoksi ansaittu jotenkin se taivaspaikka. Tämä on eräänlaista kaksoisajattelua. Tai olisiko oikein ajatella että kristinuskossa Jumala toivoo että ihminen kokee riittävästi mitättömyyttä ja palvoo Jumalaa riittävän alhaalta käsin ja tällöin Jumala sitten on suosiollinen armossaan.Niin, eli olemme siis yhtä aikaa sekä megalomaanisia narsisteja että itseämme mitätöiviä surkimuksia. Vain uskikset pystyvät tähän, sillä uskikset eivät ole tavallisia, keskinkertaisia ja melko normaaleja kuolevaisia.
- alipaineoktaavi
Enhän minä mitään pahaa ole ikinä tehnyt, ajatellut tai tuntenut.:D
Tässä varmaankin puhutaan enemmän sellaisesta taipumuksesta pahaan, niinkuin ihmisellä on sisäänrakennettuna. Ei kuitenkaan niin paljon yksittäisistä teoista. Eli ei sinänsä karmapitoista juttua.
Eli Jeesus on pelastanut niiden sielun, kuka sen kokee tärkeäksi. Tavallaan se taipumus pahaan on annettu anteeksi. En usko, että voi ajatella vankilatuomiota siitä, että on joskus sattunut ajattelemaan pahasti. Huh, mutta kyllähän sitäkin sanotaan, että Taivaaseen ei moni pääse.
Sitten se mitätöinti taas osanansa. Voihan sen ajatella nuinkin päin. Toisaalta taas ihminen on enemmänkin sosiaalinen eläin, niin jos joku antaa arvostusta, niinkuin vaikka Jumala pelastuksen, niin se on enemmänkin niin, että sen on ansainnut ja on hyvä omana itsenään. Ei tarvitse muita meriittejä, voi olla ihan oma itsensä.
Ja nimenomaan arvostaa itseään. Se on mielestäni yksi suurimpia haasteita kristillisyydessä. 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin, itseäsi ja tee toisille kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Nämä ajatukset ponkaavat esiin sellaista, että ihminen on tasavertainen muiden kanssa. Ei missään nimessä alempana tai vähemmän. Sillä olisihan se tekopyhää rakastaa jotakuta muuta yli itsensä, koska silloin rakkaus ei lähtisi siltä tasolta, mitä yksilö voisi tuntea. Okei, Jumalaa voi rakastaa enemmän kuin itseä, jos ajatellaan se niin, että Hän on kaikki, eli myös minä ja Hänen rakkautensa tahtoisi sydämeensä.
Tee toisille-- Niin, no, sama kuin yllä, eri muodossa:)
Toisen arvostaminen on vaikeaa, mutta ei siihen pitäisi vaikuttaa toisen uskomus jostain asiasta. Vaikka tämä olisi sitä mieltä, että ansaitsisi kadotuksen. Vaikka tämä ylentäisi itsensä taivaaseen .. Arvostaminen jokatapauksessa ansaitaan. Kiinnostava aloitus! Luulisin, että asiassa on ainakin kaksi puolta, varmasti enemmänkin. Ensiksikin me suomalaiset taidamme olla aika melankolisia ja vaatimattomuuteen taipuvaisia. Omaa itseä ei sovi korostaa ja kaikenlainen turhanpäiväinen ei ole hyvästä. Tästä kertovat useat sananlaskut, kuten vaikkapa: Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta ! Tai: Kell onni on, se onnen kätkeköön. Nuo nyt tosin eivät ole ihan parhaiten asiaa kuvaavia. Keksiikö joku osuvampia?
Toinen asia on se, että eri herätysliikkeissä on korostettu erilaisia asioita. Ihmiskuva, näkemys ns. hyvästä kristitystä on erilainen. Esim. evankelisessa liikkeessä iloitaan siitä, että saadaan olla pelastettuja. Kun taas körttiläisyydessä ikävöidään armoa ja
ollaan haikeita, vaikka uskotaankin, että kristityn osa on iloinen osa.
Täällä on hyvin jo kommentoitukin asiaa. Eiköhän Jumala ole luonut meistä jokaisesta ainutlaatuisen olennon tunteineen ja temperamentteineen. Saamme olla sellaisia kuin olemme, väliin iloisella mielellä ja itsetuntoa pursuten. Välistä taas siipi maassa ja kosketusta kaihoten.
Tuikku-pappi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187