Onkohan pidetty vielä yhtään valtuuston tai hallituksen kokousta, joissa ei olllisi tehty vääryyttä ja laittomuuksia.
Jooitakin on jo todettu ja tunnustettukin sellaiseksi ja loput vääryydet tulevat lähiaikoina esille kuin rotta kolostaan.
Selvimpiä esimerkkejä ovat pöytäkirjasekoilut.
Tämä kaikkihan syntyi siitä kun keskusta, ja totuuden nimissä koko vasemmisto, ohjasti , pelotteli ja valehteli vaalien alla että nyt on uhkia joka lähtöön. On äänestettävä jukkaapaavookimmoa...että kunta pysyisi itsenäisenä. Nyt he ajavat selänteen oriilla sellaista vauhtia että itsenäisyydesstä jää vain kuoret jäljelle.
Keskustan Tölli kävi ohjastamassa malliin, jolla voitto ja miehet tulevat sopiviksi.
Sitä minä ihmettelen kuinka keskustan valtuutettuista jokseenkin toinen puoli tyytyy vähemmistön eli jukanpaavonkimmontarmoon tiktatuuriin.
Nämä "nöyryytetyt" eivät ole saaneet vaalien jälkeen kuin murusia jos niitäkään. Tehän voisitte nyt tehdä itsestänne miehiä ja naisia ja sanoa edelllä mainituille että teidän pöyhkeily ja röyhkeä toiminta kaikkia kohtaan Pyhäjärvellä päättyy justiinsa. Ei siinä auttaisi Kaukonkaa vääntö noiden hyväksi. Sitäpaiitsi Kauko voisi kyllä hieman itsekkin ajatella mitä on tekemässä.
Levittäkää hyvät ihmiset nyt tätä sanomaa pyhäjärvisille, että asiat korjaantuisivat ja keskustasta ja muista porukoista pyhäjärvisten puolesta oleminen saisi vallan.
paavot ja jukat kulkevat kyllä haapajärvellä tie muralla. Tehdäään toppi Uuskepulle.
Ps. Tehkää kunnon keskustalaiset nyt se mitä viime kaudellä Uuskepu teki. Eihän sitäkään kukaan rähinöinyt. Teidän ei tarvitse myoskään pelätä mitään. Toimikaaa ja päättäkää aivan rauhassa ja päättävästi.
Keskusta käyttää nyt valtaa todella lain rajamailla.
40
503
Vastaukset
- hekkee työ
Hajottaa ja hallihtee.
- Keskustalainenko vai
Ollaanko tässä innostamassa Keskustan ryhmän hajoittamiseen vai mitä aloittaja tarkoittaa.
- Kepuilua kipuilua
Sehän on hajoamassa. Kyllä varmaan osa perustaa oman ryhmän. Aloittaja kirjoittaa tosi hyvin. Viime kaudella päättävissä elimissä olleet tekivät arvokasta työtä paikkakuntamme eteen. Monet hienot asiat saivat alkunsa. Valitettavasti esim . Investointeja jarrutettiin. Nyt sitten tohina päälle. Luodaan kuva että nyt kun valta vaihtui alkoi heti tapahtumaan. No nuo purkuhommat eivät varmaan olisi olleet etusijalla. Toki tkeskus ja päiväkotiasiassa olisivat ryhtyneet tarvittaviin ja harkittuihin toimenpiteisiin. Näin uskon. Kepu täällä on muutamien ihmisten käsissä. Diktatuuria?
- valitus vahinkoja
Pilkuntarkasti pykälien mukaan kokouksien pitäminen on niin jäykkää hommaa, että monesti jossakin kohti voidaan hieman oikaista. Tämähän ei ole mikään ongelma silloin kun kukaan ei valita. Päätökset tulevat aina voimaan, jos ei valiteta.
Kun valituksia tehdään, niin sujuva päätöksenteko katkeaa siihen. Asiat kärsivät kun päätökset venyvät. Suurin häviäjä valituksissa on 80 prosentissa tapauksista veronmaksaja, jonka kannettavaksi valituksesta tulleet taloudelliset vahingot tulevat. - torikauppiassss
ostakaa lillukanvarsiaaaa, ostakaa... maksaa ihan mielettömästiiiiii....
- siihen tyssää
keskusta menestyisi valtakunnallisestikin paremmin mutta kun joka pikkukunnassa samat pitkänlinjan kepulit hyötyisivät myös ja omisivat kannatuksen nousun itselleen.
- Ymmällään es.lista
Katsokaa tuota maanantain hallituksen listaa. Nyt ne lähtee oikomaan edellisen kokouksen päätöstekstejä. On tämä naurettavaa. Koko homma menny sekoiluksi. Onko hallitus toimintakykyisenä. Älkää ihmeessä Katja ja Kauko menkö mukaan tähän touhuun . Onneksi Jorma ja Tyyne sentään ovat tolkkua.
Tästä voi seurata jopa rikossyytteitä. - Toivomus nro 1
Ymmällään es.lista kirjoitti:
Katsokaa tuota maanantain hallituksen listaa. Nyt ne lähtee oikomaan edellisen kokouksen päätöstekstejä. On tämä naurettavaa. Koko homma menny sekoiluksi. Onko hallitus toimintakykyisenä. Älkää ihmeessä Katja ja Kauko menkö mukaan tähän touhuun . Onneksi Jorma ja Tyyne sentään ovat tolkkua.
Tästä voi seurata jopa rikossyytteitä.Vaatikaa ihmeessä oikaisuja päätöksiin ne hallituksen jäsenet, jotka tunnette oman tunnon tuskia!
- rikosrek
Ymmällään es.lista kirjoitti:
Katsokaa tuota maanantain hallituksen listaa. Nyt ne lähtee oikomaan edellisen kokouksen päätöstekstejä. On tämä naurettavaa. Koko homma menny sekoiluksi. Onko hallitus toimintakykyisenä. Älkää ihmeessä Katja ja Kauko menkö mukaan tähän touhuun . Onneksi Jorma ja Tyyne sentään ovat tolkkua.
Tästä voi seurata jopa rikossyytteitä.voi kauheaa rikossyytteitä seuraa kun pöytäkirjaan kirjataan mitä hallituksen jäsen kertoo, oikominen ei ole oikea sana, kertoja voi muistaa väärin tai eritilanteissa tuo asiat esille eri tavalla, olisiko edellinen hallitus voinnut olla äkkinäisempi kun oli, mitähän hyvää se sai muka aikaan
- Särkiperä
rikosrek kirjoitti:
voi kauheaa rikossyytteitä seuraa kun pöytäkirjaan kirjataan mitä hallituksen jäsen kertoo, oikominen ei ole oikea sana, kertoja voi muistaa väärin tai eritilanteissa tuo asiat esille eri tavalla, olisiko edellinen hallitus voinnut olla äkkinäisempi kun oli, mitähän hyvää se sai muka aikaan
Milloin meillä on siirrytty pitämään keskustelupöytäkirjaa, äänitetäänkö kokoukset,että pöytäkirja tulee kokouksenkulunmukaiseksi, jos näin ei ole niin riitelyä riittää. Sillähän me pysymme virkeinä.
- on se niin
Leskistikanmäkisillä on mahtipontisuutta tasan sen verran kuin keskustan "toiset" sallivat.
Toivon että sallimus loppuu lyhyeen. - mikä ratkaisu
minun tuntema keskustalaisuus on aivan jotain muuta
- minä, presidentti
Taitaa tuo pyhäjärvinen uuskepulaisuus olla sukua väyrysläiselle omien etujen pönkittämispolitiikalle. Näin se vain valitettavasti on?
- etsimään ratkaisuja
jäsenkunnan pitää etsiä ratkaisu ettei keskustalaisuuden nimissä pönkitetä omia vallan haluja
Vaikka nykyinen valtakunan tason keskustalaisuus on lähestynyt aluperäisiä ajatuksia niin paikallistasot estää innon syttymisen - Kylllähän näin on
ettei nykymeno, puheenjohtajien Sarkkinen - Tikanmäki,ole mitään Alkiolaista politiikkaa.
Miettikääpä olenko oikeassa ja jos olen niin mitä sille voisi tehä ? - muistakaapa
Hallituksessa ja valtuustossa on muitakin kuin keskustalaisia.
- 90098667
Kyllä kyllä, mutta.....
- päästäänkö?
Ja kohta kukkii puolukka.
- isätkatsovatpoikiaan
Sama kaiku on askelten...
http://www.itahame.fi/?article=415590 - eipäsjuupaseipäsjuue
Pyhäjärven keskustalle nauraa kaikki...
- naurattttt
no kepulaisten pitäisi erottaa pari henkilöä porukastaan joutasivat sinne proo tai vennamo porukkaan omia etujaan ajavat tai suuripalkkaisten etuja onhan tuo nähty
- Ei hyvä
Ei nyt sentään, että keskustalle. Niille, jotka jatkuvaa valitus ja räksytysrumpaa pyörittää, niille etunenässä miinusmerkkistä naurahdusta.
- potkut pers...
Kyllä keskustan kannattaisi putsata valtuustoryhmänsä. Potkut vaan änkyröille. Keskustan senioriporukka on sivistynyttä ja kokenutta kaartia. Mutta ne nousukkaat - etupäässä entiset kommarit aiheuttavat harmia ja tietenkin prolaiset jarruttajat.
- vale ei kannata
Keskustasta Pyhäjärvelläin saa hakemalla hakea, "oikeaa", Alkkkiolaista keskustalaisuutta, johon sisältyy pienen ja paikallisen ( kunallisen ) aatteellisuuden jyvä. Esim. Tikanmäki raharikkaan omanhyvän tyyppii, Leskinen P mammona kasvaa metsässä ja sen pohjan saa alta torihintojen, niin sitten...Rapo tuskin sontataekkoo on nähnyt. Kjimmo onko edes uuskeskustaa. Lääkärit paksut tilipussit...
Joten on aivan turha repiä turpaansa, että Proo ja Ps läiset olisivt jotenkin mammonan puolella.
Minä en voisi mitenkään kuvitella kun olen nähnyt ja kuullut heidän toimiinnastaan. Proo, pyhäjärvisten IHMISTEN puolesta toimii pyyteettömästi, eikä haihattele taivaalla.
Ilokseni olen huomannut että keskustastakin on alkanut herätä oikeaa pyhäjärrvisyyttä, vaikkkakaa tuskin näkyy viellä haall. puolella. Mutta noin yleensä näkyy ja se on hyvä. - Totuus on tässä
Mitä otsikossa lukee, niin siihen sopii hyvin lisättäväksi seuraavaa.
Pyhäjärven vasemmistolaisittain ajattelevien edustajat lähes kaikki ovat tikanmäen uuskeskuustan, höystettynä kunnanjohtaja-kinnunen akselilla, kanssa sellaisessa liitossa jossta seurauksena on hienoille pyhäjärvisille vasemmistolaisille vain huonoja kuntapalveluja.
Jos joku väittää minun olevan väärässä niin mitä ajattelet vaikka siitä, kun maksukykyinen Pyhäjäjärven kaupunki ei tarjoa enää iltapäivällä kello 4 jälkeen terveyskeskuksen palveluita ?
Nämä jotka kerroin tuossa edellä kyllä pääsevät isoilla ja kalleilla autoilla rahakkaisiinkin palveluihin.
Ajattelepa jo nyt ketä äänestät vaaleissa. Ja mikä tärkeintä älä usko enää tuohon laajennettuun Uuuskeskustaan. - uusinousu tai?
Keskustan pitäisi kiireesti palata " juurilleen" ja alkaa kuunneela jäseniä. Öykkärit sivuun ja rakentavia keskusteluja "tulevissa tupailloissa" ja keulassa täys kasvojen pesu
- rakennetaan yhdessä
Keskustan periaatteideista kiinnostuneiden kannassaa tulla keskustan kokouksiin ja olla vaikuttamassa tulevaan linjaan. Jos muista puolueista noin intensiivisesti halutaan kertoa, mitä keskustan tulee tehdä, niin tervetuloa keskustelemaan. Keskustassa on katto korkealla ja seinät eivät ahdista.
- että semmosi
rakennetaan yhdessä kirjoitti:
Keskustan periaatteideista kiinnostuneiden kannassaa tulla keskustan kokouksiin ja olla vaikuttamassa tulevaan linjaan. Jos muista puolueista noin intensiivisesti halutaan kertoa, mitä keskustan tulee tehdä, niin tervetuloa keskustelemaan. Keskustassa on katto korkealla ja seinät eivät ahdista.
Ja omatunnolta on pudotettu pohja kauan sitten, niin kuin entiseltä immeltä.
- jo vain
On tämä kyllä rakentavaa tämä keskustelu !
- Kuinka rakentavaa
on Piippo-tikanmäkiakselilla sitten ?
- penkilä katsottuna.
Minusta Keskustan ilme muuttuu paljon kun esiintymislava saa marmori pinnoitteet.
Eikä minusta sieltä oo mitään öykkäröintiä kuulunu.- ent.kepu
Keskusta on muuttunut Pyhäjärvellä parempaan suuntaan kun ovat huomanneet, että vasemmiston kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä hyvä se
- kaikille hamekangas
proolaisnaisten/ miesten ompeluseura kokoontuu torstaisin .
- Ruudun takaa
Potkuja tuolla toivonut tarkoittanee Henriä ja Raijaa. Siitä vaan, sanon vaan itse, että luotan juuri heihin. Hämmästelin A Kaurasen tekstiä . Kuka tahansa voi ryhtyä arvioimaan toista ilkeällä tavalla. Tämä nykyjengi kun ei kaihda mitään. Ja TARKOITUKSENA vain Rinnevaaram tuhoaminen. Mikä saa ihmisen näin toimimaan? Onko se edes tervettä? Ei, sanon minä!
- liittymishaluinen
ka missä? parimetriä samettia ja jatsarit valmiina.
- Kesk. on puhjennut
loistoonsa, sillä on oikea mannekiini. Kyllä nyt nyky keskustan linja on kukkkeimmillaan noissa asioissa ja kirjoituksissa joita saa lukea kaupunginhallitusta koskevista kirjoituksista toisaalta. Tikanmäen ihmisen ihanuus ja Pyhäjärven parhaaksi on loistossan.
Hallitus rämpii suossa. Virkamiehet siellä käyvät kääntymässä ja lukemassa litanian lakipykäliä minkä vuoksi mukamas eivät voi ttehdä työtään. Samoinhn he tekevät valtuusossakin. - ja nyt sitten
vielä tuohon edellä olevaan kirjoitukseen sopii hyvin tuo A-ohjelma. Kyllä siellä loisti oikein pyhäjärrven eduksi tikanm. ja rapo.
Pyhäjärven onneksi kansa nyt näki mikä on "veikkonen" miehiään.- 2333333333333333333
Just noin. Veikko on mies paikallaan ja Jukka kans! Ei mitään epäselvää, varsinkin jos tietää A-studion leikkaamat jutut....
- Hehehee
Kylllä, meidän miehet olivat tosi miehekkäitä. Entäs se poliisi ? Hehheh jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.832804- 651088
Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.200932Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa85876Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau4855- 34840
Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti39839- 52816
- 43805
- 41788