Heinää seipäille

Tuomarinkylän kartanon pelloilla oli muutamana vuotena heinäntekotalkoot, en tiedä vieläkö voi talkoolla teettää, siihenkin on tullut laki ainakin jonkunlainen.
Myös jossain Vantaanjoen alajuoksulla oli vastaavanlaista talkootyötä ruokaa ne Korkeasaaren eläimet ja tarv itsee, ja kaupungilla on jotain peurojen ja hirvien syöttö pisteitä, heinää sielläkin talvella ja isot suolakivet.

Paljon oli väkeä ja miehet ilman paitaa kuin silloin ennen!

Vuosia en muista muttei kai enää 2000 luvulla, niistä tehdään sgtrutsinmunia kuin muistakin rehuista.
Ei ole enää perinteet hallinnassa, vai jossain lehtopaikoissa jossa yritetään säilyttää kasvillisuutta, hewinä niitetään viikatteilla ja jätetään siihen ravinteeksi seuraavaan kesään.

Minäkin leikkasin nurmen ja jätän sen aurinkoon kuivumaan, en haravoi sitä koska jo huommenna se on kuivunut ja nurmi on siisti.

Olihan ihanaa kun sai uida välillä. Meillä ei ollut lähellä kuin pihalla vesipiste, josta sai kylmää kaivovettä:D Illemmällä oli Ollilanlampi minne saattoi mennä pyörällä uimaan, mutta sen vesi oli keskellä metsää aina kylmää.

Eihän tässä iässä enään sellaista jaksaisi, sinne tuupertuisi, mutta mukava on muistella sitäkin aikaa.

Muutimme sen vieraani kanssa, painoimme kumpikin plussaa.
Kiva että matalamimmi on kirjoittelemassa. Nyt pitää lähteä.:)

Ei kai meitä ikäisiämme montakaan ole, jotka nuoruudessa olisimme säästyneet "raatamiselta". Työnteko antoi meille sitkeyttä ja kestävyyttä, josta nyt on hyötyä. Monitaitoisiksi opimme, kun monenlaista oli tehtävä

Eikös nämä ole tuttuja töitä. Risujen kerääminen metsästä, sokerijuurikkaan ym harventaminen polttavassa helteessä kuumalla pellolla, kotieläinten hoitoa. Kun oli vielä ihan pieni piti koivunlehväoksalla huitoa kärpäsiä lehmistä, kun niitä lypsettiin. Marjastamaan oli mentävä, vaikka se ei aina olisi huvittanut, nyt se on mielipuuhaa. Perunat kuokittiin kuokalla maasta. Kyllä viikatekin oli tuttu työkalu tytölläkin. Oikeastaan kauran niitto oli mukavaa. Soututyttönä verkon kokemisessa ei ollut niitä mukavimpia hommia, vaikk' ei se niitä raskaimpia hommia ollutkaan.
Lapsena ei ollut valittamisen mahdollisuutta, vaikka koulumatka oli kuusi kilometriä, pimeässä oli liikkeelle lähdettävä aamulla. Onneksi koulut alkoivat silloin vasta yhdekältä.
Hyvän fyysisen kunnon näistä sai, jota sitten tulevassa ammatissa tarvittiin.
Osaan kyllä arvostaa tätä eläkeläisen elämää.

"Panna heiniä seipäälle" tunnettiin myös ns. kaksimielisenä sanontana, jonka merkityksen voi hyvin kuvitella.

Tuttua sekin oli aikanaan. Jämsässä ollessani toisella kymmenellä lehmipaimenena äidinisän siskon talossa Vaherin kylässä. Muistan hyvin kuinka tullessani päivän paimenesta lehmät menivät suoraan pieneen aidattuun hakaan, missä jouduin vielä tuohon huiskintahommaan.

Muistan kaikkein voimakkaimmin, miten nälkä minulla oli, kun ruoka saatiin vasta lypsyn jälkeen. Joskus sain kyllä mukillisen maitoa talon vanhimmalta tyttäreltä joka lypsi.

Kun aamupuuron jälkeen limonaadipullollinen maitoa, ja kaksi hiivaleivän viipaletta oli eväänä, oli klo 19.00 asti ruuan odottaminen jo ainoana mielessä:D

Täti oli tunnetusti ns. nuuka, mutta niin oli talokin sitten vauras.

Kun kaupunkilaistyttö pääsi maalle, niin se oli pelkkää juhlaa. Oi kun oli ihanaa, kun pääsi emännän mukana lehmiä huutelemaan kotiin ja sitten laittamaan lehmisavut ja suolat kiville ripottelemaan.
Sitten oli vuorossa se lehmien ripsuminen ja kyllä sekin oli hauskaa puuhaa.

Heinäpellolla oli aina aurinkoista. Haravointi oli lasten puuhaa. Seipäille luonti oli aikuisten hugi. Kaikkein hauskinta oli polkea heiniä ladossa ja jos sai sinne vielä hevosen avuksi, niin entistä jännittävämpää touhu oli.
Emännän apuna sain viedä kahvit niitylle ja tuo tunnelma siellä ladon kupeella oli aina riemastuttava. Sai kuunnella aikuisten tarinoita ja kaskuja menneistä ajoista.

Hevosten juottaminen ratsastain kruunasi vielä päivän.

Siis pelkästään mukavia muistoja on jäännyt maalla olosta.

Muistan muistan aina heinäntekoajan, samalla tulee mieleeni tämä viisu:

http://www.youtube.com/watch?v=lO71cavIRKs

Minä olen ollut sen verran heinänteossa ettö tiedän miltä se tuntuu.
Se oli silloin sota-aikaan ja vieraissa töissä oltiin , vaikka eihän minusta minkään työn tekijäksi ollut, olin silloin vielä lapsi.

Mutta muistan sen kuivan heinän tuoksun kun heinäladon ohi vain kulki niin tuoksua oli ulkopuolellakin.

Olen kylläm töitä joutunut vanhempana tekemään kuumassa , hikisenä.
Urakka töitä painettiin ja juuri siihen kuumempaan aikaan (30) astetta ja ylikin tehtiin miesten ja naistenkin ulstereita.
Kyllä käsivarsissa tuntui varmasti yhtä raskaalta kun sen heinähangonkin kanssa heiniä nostellessa.

Pientilallisilla ei ollut aina latoa luonnonheinää kasvaville niityilleen. Silloin laitettiin kuivatettu heinä suuriin aumantapaisiin ... niitä kutsuttiin sanalla pieles.
Niiden päälle laitettiin pajuista tehdyt vitsakset kovia tuulenpuuskia varten, ettei ne hajoittaisi isoa heinävarastoa.

Terveiset Myyrmannista :) Siellä vietin pari illan tuntia viileydessä ja tankkasin tyhjään jääkaappiini tarvittavat. No,...seurasi muutama hellevaatekin sieltä, ja Suomalaisessa kirjakaupassakin viivyttelin. Huomiseksi kun on luvattu 30°, en viitsi paljon päivällä ulkoilla auringossa.

Palatakseni aiheeseen olihan vielä heinänkorjuun jälkeen AIV rehun teko, mikä olikin helpompaa, kun niittokone silppusi apilan suoraan traktorinlavalle, ja tuore niitos oli jopa ihanan viileää siellä tornissa.
Siinä vain asettelin silpun laitoja myöten ja isäntä hoiti liuoksen kaadon. Toki se salpasi hieman hengitystä kirpeydellään, mutta polkea ei tarvinnut sitä tiiviiksi, kun parin tonnin painoinen vesipatja täytettiin vedellä kaiken painoksi.

Sitten se olikin raskaampaa repiä irti sieltä karjalle, mutta se on jo toinen tarina:D
Hyvälle ja tuoreelle se tuoksui, ja lehmät olivat villeinä sen perään.
Illan viileyttä ja viihtyvyyttä!

Tulihan tuota joskus seivästettyä heinääkin. Poudalla ja sateella. Tiedä sitten, mitä niistä sateella seivästetyistä tuli, renkinä olin ja homeista leipää silloin söin. Kotona ei koskaan homeista leipää syöty...

Ei muuten ollut talkoita! Eikä ruokia erikseen varattu. Sitä syötiin mitä sattui olemaan. Eikä ollut kotikaljaakaan. Ettet vain olisi jostakin Suomi-filmistä noita asioita opiskellut?

Heinäpaaleista ei minulla kokemusta ole, mutta latoon olen heiniä hangonnut ja nuorempana niitä siellä polkenut.

Kyllä siitä arkisesta työstä on se romantiikka kaukana. Väärän mielikuvan olet noista Suomi-filmeistä saanut.
Itse et ole kyllä kyseistä työtä tehnyt!

Voi näiden iltojen ihanuutta:D Ulkona saa istua lähes Eevan asussa, mukavan leuto henkäys vain hyväilee paljasta pintaa.

Piha on vehmas keidas, päivällä liian kuuma, mutta illalla ei malttaisi sisälle tullakkaan. Vielä visertää lintuset,...ja tuon sepelkyyhkyn ääni on aivan ihanan rauhoittava.

Viime kesänä varikset valloittivat tuijan pesäpaikakseen, mutta nyt on taas sepelkyyhkyt päässeet tuttuun paikkaansa kujertamaan.

Ei huolta helteellä heinänteosta :D eikä mistään pakollisista töistä näin helteellä, mitä nyt koneellisen pyykiä selvitin.

Nautinnollista viilenevää iltaa!