VENÄJÄ - ainoa uhkamme!

TämäOnTotta

Häkämies: Venäjä Suomen suurin haaste

Jyri Häkämies puhui amerikkalaiselle turvallisuuspolitiikan asiantuntijoille Washingtonissa.

Washington. Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) sanoi torstaina amerikkalaiselle turvallisuuspolitiikan asiantuntijoille, että Venäjä on Suomen suurin turvallisuuspoliittinen haaste.

Hän perusteli puheessaan arvostetussa tutkimuslaitoksessa Washingtonissa, miksi "Suomi ylläpitää yhä alueellisen puolustuksen käsitettä, yleistä asevelvollisuutta ja pysyy sotilasliittojen ulkopuolella, vaikka käytännöllisesti katsoen kaikki muut kehittyneen maailman maat pitävät näitä menneen maailman ideoina".

Häkämies korosti, että Suomi osallistuu rauhanturvaoperaatioihin Balkanilla, Afrikassa ja Afganistanissa saakka.

Hänen mukaansa Suomelle sopisi parhaiten, että Naton ja EU:n puolustusyhteistyö vahvistuisi, mutta Suomelle kansallinen etu on tärkein.

"Samaan aikaan, kun Suomi osallistuu aktiivisesti rauhaturvaamiseen ulkomailla, sen on varmistettava, että ruuti on kuivaa oman maamme puolustamiseksi, jos alueellinen koskemattomuutemme tai jopa kansakunnan olemassaolo tulee uhatuksi."

Yleisesti ottaen Suomella on Häkämiehen mukaan etuoikeus sijaita yhdessä maailman turvallisimmista kolkista.

"Kuitenkin juuri maantieteellinen sijoituspaikkamme aiheuttaa meille kolme pääasiallista turvallisuuspoliittista haastetta. Ne ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Eikä tämä koske vain Suomea vaan meitä kaikkia", hän sanoi.

Hänen mukaansa Venäjän sotilaallinen mielenkiinto on heräämässä talviunestaan. Merkkinä ovat venäläisten pommikoneiden lennot Islannin ja pohjoisen Skotlannin yläpuolella. Venäjä osoittaa mielenkiintoa napa-aluetta kohtaan, ja Itämerestä tulee tärkeä energian kuljetusreitti.

"Mitä tämä kaikki tarkoittaa Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta", Häkämies kysyi. Hänen mukaansa "olisi hullu ja väärä johtopäätös, että Venäjä tulee uhkaamaan Suomen turvallisuutta".

Häkämiehestä kyse on siitä, että geopolitiikan aika ei ole ohi Pohjois-Euroopassa. "Geopolitiikka on tullut takaisin ja voimalla."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Häkämies Venäjä Suomen suurin haaste/1135230102980

6

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ????

      Myöhännäisherännäinen?

    • Sisäiset viholliset

      ainoa uhkamme. Tämä 5. kolonna tuo maahan kansalta lupaa kysymättä EU:n miehitysjoukkoja kuten raiskaavia kongoideja ja loisivia kameliajureita. Kansantuomioistuin sitten aikanaan päättää miten näitä kansanpettureiden kanssa toimitaan.

    • Asia on näin

      Suomen varoja ryöstetään etelään ei itään. Joten se ongelma ei ole nyt Venäjä.

      Suomen kansallinen etu on pysyä suurvaltakiistojen ulkopuolella.

      • Rajojemme takana

        vaanii miljoonapäinen piippalakkiarmeija, ja sinä sanot, ettei se ole uhka! Sieltä tulee kohta miestä kuin meren mutaa ja sinä seisot siinä niin kuin tatti ja puhut rahoista!


    • Oliskos sulla yhtään tuoreempia uutisia? Häkämiehen tunnetusta puheesta on kulunut jo kuusi vuotta. Puolustusministerikin on ehtinyt vaihtua sen jälkeen jo pariin kertaan ja Häkämies itse on jättänyt päivänpolitiikan.

      Häkämies puhui tuolloin (syyskuussa 2007) ulkoisista uhkista. Suurimmat uhat taitavat tulla maan sisältä. Näin surkimuksen kansannousun (= perussuomalaisten menestys) aikaan ovat kaikenlaiset hourut saaneet ansaitsemaansa enemmän huomiota. Kritiikitön maahanmuuttajien mollaaminen, ruotsin opetuksen vastustus ja pyrkimys estää homoilta tasa-arvoiset ihmisoikeudet ovat omiaan hapattamaan yhteiskunnallista ilmapiiriä.

      Uskon kuitenkin, että tämä vähälahjaisten mesoaminen on vain väliaikaista. Muutaman vuoden meuhkaamiseen jälkeen heille jää vain moraalinen krapula ja katumus siitä, miksei uskottu itseään viisaampia.

    • ja just det

      fortsätt rösta SFP och älska ryssland då

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe