En tiedäolenko saanut rohkaisun tai antamisen lahjaa,mutta jos ne ovat Jumalan antmaia lahjoja niin se merkitsee jotain. Ainakin sitä, että tulee toimia sen mukaan. Katsoin taannoin Tapani Suonnon kertomaa " tarinointia" ja näin valokuvia one way - kylästä Intiassa. Se herätti ajatuksen, että en pysty auttamaan kaikkia nälkäisiä,mutta jos teen yhdenkin masun kylläiseksi tai laupeuden teon rahan avulla niin se olisi Jumalan tarkoittaman opetuksen mukaista: "Minkä teetteyhdellekin näistä avuntarvitsijoista sen teette mulle". Suunnilleen noin se lause menee.
Sitten huomasin yhden jutun. Lauloin pitkästä aikaa. Ajattelin,että lauletaan nyt sitten mutta en saanut sanoista selvää,löysin sanat ja laulun ja ajattelin että kokeillaan. Kuulosti yllättävältä. Taisi eka lauluni uskoni aikana. Ajattelin, että laulan Jeesukselle. Ehkä se saa äänen elämään. Kun rukoilet Jeesukselle niin sun äänsi alkaa kai elämään jos olet huomannut, siihen tulee jotain " sielullista, pulppuavaa hyvääoloa". Ihan vinkiksi vaan jos olet tyytymätön omaan lauluääneesi. Voihan lauluäänen saada hyväksi rukousanomuksellakin, se on toinen tapa, hehe.
Sitten toi katkeruus naisyksinäisyydestä vielä, Se yllättimut.En ensin tajunnut, mistä katkera olo johtui. Mutta sitten esitin itselleni kysymyksiä ja vastasin niihin ja se selvisi syyksi. Yllätyin,koska en halua naista, mutta olen sellainen, että ihmisen ei ole hyväolla yksin ihminen minäkin. Sekin sitten kun olen ajatellut Jeesuksen läheisyyden riittävän. Sitä olen kiitellyt, että kun ei tarvitse olla yksin koskaan.
Huonon käytökseni jälkeen olen ollut tilanteessa, jossa ymmärrän itseäni, mutta en osaa unohtaa sitä vaikka anteeksi olen saanut Jeesukselta jos on uskominen tv7:n viisaisiin Raamattutietäjiin. Jotenkin tiedostan sen, että vaikka olen saanut anteeksi niin olen murehduttanut raskaammin Pyhää Henkeä kuin olisin saanut.
Eimulla muuta. Paitsi että seurakuntaan pitäisi joskus mennä. en kyllä tiedä minne ja eiole mielenkiintoa ainakan täsäs vaiheessa mennä kuuntelemaan tunnin tia kahden puhetta ja sitten painua himaan. Samat jorinat kuulee tv7:ltakin ja loput voi lukea itse Raamatusta. Jorinoita tarkoitan ystävllisessä mielessä sitä sanaa käyttää. Välillä vingun mielihyvästä kun siellä sanaa puhuvat. Vaikka puhuja olisi puhujana raakile mutta silti puhuu Sanaa niin se kyllä kiinnostaa ja kuuntelen yleensä alusta loppuun. Ja seurakunnastakin tekisi ykkösasiana van löytää uskova sinkku nainen vaimoksi. Olen kuullut että siellä on perheelliset ja mummot kerääntyneet enimmäkseen.
No nyt ei sitten muuta, tämä on lupaus, en edes kommentoi vaikka kysyisitte jotain, mutta ettehän te kysy mitään, kunhan keksitte vaan jotain positiivista sanottavaa kirjoituksestani. Muista juoda pepsi maxia jos olet lihava ja se häiritsee sua.
Vielä tuli mieleen
2
<50
Vastaukset
Kiitos kirjoituksestasi. Rohkaisen Sinua hakeutumaan kotipaikkakuntasi seurakuntaan, koetpa sitten evl-seurakunnan ta helluntailaisuuden tms. omaksesi.
Yhteys muiden kanssa on kuitenkin sitä mitä me kaipaamme ja tarvitsemme. Usko kasvaa yhteydessä muihin ihmisiin ja siitä, että ollaan Jumalan Sanan äärellä, ehtoollisella yhdessä.
Tuikku-pappihttp://www.youtube.com/watch?v=4KT7AKNfOpI
Tuossa toinenkin laulu laulettavaksi Jeesukselle. Peilailee jossain määrin sydämesi toiveita? Seurakuntaan vaan, kiinnitä huomiota seurakuntaa valitessasi seurakunnan kaitsijan virassa olevaan henkilöön, onko Jumalan tahdon mukainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171