"Poika eli elämäänsä..."

"Taata" Sillanpää oli loistava lyyrikko,eikä siis ihme, että hän sai kirjallisuuden nobelpalkinnon.
Minä muistan lapsuusajaltani Sillanpään jouluaattopakinat:
"Valkea paloi uunissa ja lapset odottivat kirkkain silmin....."

Sehän, tuo "valkea" olikin karjalaistytölle eksoottinen sana. Siskopuoleni, joka asuu Hämeessä sanoi, etti hän hellan ja uunin tulta muuksi kutsukaan kun valkeaksi.

Saivartelua, mutta tulipaloa eivät hämäläisetkään kutsu valkeapaloksi.
Eläkööt murteet rikastavina vivahteineen!

Löysin ohjelmasta sellaisen kuin "Poika eli kesäänsä" ja en ole sitä nähnyt nyt enkä ennenkään. Yritän löytää areenalta, mutta en saanut vielä sitä sieltäkään näkyviin.
Kirjoitusvirheeltä tuo näyttää tai aloittajan lukuvirheeltä. Mukava niitä on katsella vanhoja elokuvia.

Joulupakinat minäkin muistan. Hiljaa piti istua ja kuunnella Taatan leppeää jorinaa.
Lapsuuskodin kirjahyllystä löytyivät hänen teoksensa ja nuorena ne tuli luettua.

Tukholman Reissen Hotelissa asuin joskus ja siellä sain kuulla sen olleen Taatan lempipaikka.

Viimeinen törmäys Sillanpäähän tapahtui Panu Rajalan luennolla. Siellä joku kuulija mainitsi Rajalan olevan naimisissa Katri Helenan kanssa. Enhän mina moista ennen tiennyt.
Luennon jälkeen oli kahvitilaisuus, missä sain istua Rajalan vieressä ja vaihtaa muutaman sanan hänen kanssaan. Katri Helenakin saapui myöhemmin.

"Silja nuorena nukkunut" elokuvan olen nähnyt, Sillanpäätä sekin.

Pitäskii ruveta lukemaan uudelleen noita suomalaisia klassikkoja, siitä on varmaan 50-60 vuotta, kun oli se lukukausi kiivaimmillaan. Kumma, kun silloin ennätikin kaikkee, oli työ, joka ei loppunut kello 16, ja oli pienet lapset....ja mies vielä kaiken lisäks hurjimmillaan !!!
No sinähän jj. oot tehnyt sen urotyön, että oot lukenu senkin mammuttikirjan.....se-se missä ´tuvassa´, nyt iski, kuten mulla nykysin iskee, unohdus...herranen aika, oliks se Ylistaron tuvassa ? Joo, tais olla tuo elokuvankin nimi väärin muistettu.
Niin, AnLis, Hämeenkyröstähän tais Taata olla, ei tästä pitkä matka, oon kyllä siel käyny. Hyvin ikävässä, epämiellyttävässä paikassa kuin Kyröskartano, karmee paikka huostaanotetuille lapsille. Siitäkin on ollu kirjoituksia lehdissä nyt lastensuojelun ´puhdistuksen´alettua.

Tuon Frans Eemil Sillanpää romaani kuului mys minulla niihin teoksiin, missä kielikorvani nautti. Saattaa olla etten siinä 30:nä niinkään osannut nauttia ihmiskuvausten herkyydestä, mikä filmissä oli korostetumpia. Sillanpään tyyli oli miehisen karukin niissä kuvauksissaan minusta.

Luonnonkuvaukset sitävastoin oli kotiseutuaan rakastavan miehen lähtemättömän kaunista kuvausta,...tuttua jo hhämäläisestä maisemasta, joka levittäytyi eteeni siinä.

Filmihän jäi kesken, kirjan jatkuessa vielä eri vaiheiden kautta , siihen vanhuuteen, jossa hän filmissä lopetti elämäntarinansa.

Vai vielä eppäillään vaikka minä olen selvästi sanonu, että olen sen kirjan lukenut. Ei se niin hirveän iso se kirja ole mutta Volter Kilpi on kirjoittanut sen, sen ajan tyyliin, ettei kovin nopeasti pysty lukemaan. Kyllä se on hyvinkin kiinnostava ja hyvä kirja.

Onhan se kirjallisuusihmiset äänestäneet suomen lkaikkienaikojen parhaaksi kirjaksi.

Pahinta on lukemisen kannalta purjelaiva-aikakauden sanastot jotka on siltään kirjoitettu miten ne purjehtija ihmiset niistä puhuikin. Lukiessaan oppi paljon ymmärtämään mitä ne sanat tarkoittavat. Olenkin ajatellut hakea laivurin paperit kun olen todistettavasti lukenut ja melkein ymmärtänyt se kirjan.

Minuakin kiinnosti tuo kirja aikanaan, kun se oli niin hyväksi todettu. Miten ei aika silloin riittänyt, eikä rahatkaan, perheen ollessa vielä koossa.
Se sai tosiaan niin hyvät arvostelut, vaikkakin taidettiin todeta sen olevan raskaslukuinen, ennenkuin pääsi siihen sisään. Olet pysytellyt ajan hermolla näemmä tiedonhalussasi:D

Hienoo jj, niin sitä pittää !!! Minä kun oon kertonut aiemmin, että melkeen ainut asia on ollut enää haaveissani päästä purjehtimmaan, ooppa kiltti ja laita miut ekaks ilmoittatujaks listalle sit purjehtimaan. Muiseta se passi kuiteskii, jos eksytään vaik Viron puolelle !

Sinnehän sitä tietenki eksytään, joten kyllä passi on jo silloin oltava vaikka eksyneet ollaanki.

Sillanpää asui vanhoilla päivillään Herttoniemessä, jossa myös serkkuni asui.
Sillanpää teki päivittäin kävelylenkin. Jos satuimme vastakkain, katsoi Sillanpää velvollisuudekseen tervehtiä "pikkuneitoa" ja mainita muutaman sanan säästä.

Serkkuni, joka oli vuoden vanhempi kuin minä, sai kunnian tulla kosituksi ja Sillanpää "vastalahjaksi" rukkaset.
Muutaman kerran Taata taapersi ohi, kun serkkuni oli pesemässä ikkunoita, ja siitähän nobelisti sai inspiraation:
serkku tulisi palotikkaita pitkin maahan, ja sitten pariskunta karkaisi vihille.
Valitettavasti morsiankandidaatti oli vasta viidentoista vanha,
eivätkä vanhemmat antaisi naimalupaa, vaikka neito karkaisi joka päivä. Sillanpää lupasi jalosti ja uskollisesti odottaa, kunnes neito olisi täysi-ikäinen.
Serkkuni äitipuoli olisi ollut laillisesti riittävän vanha, mutta Sillanpään mielestä liiankin vanha; päälle neljänkymmenen.
Ilmeisesti kateuksissaan hän piti nuhdesaarnoja meille aiheesta sydämettömät kakarat hömpöttävät vanhuudenhöperöä kirjailijaa. Serkku ei uskaltanut pistää hanttiin, mutta minun ei tarvinnut pelätä kotiarestia, joten julistin pontevasti, että se vanhuudenhöperö hömpöttää meitä.

Niinpä....enpä tiedä Sillanpään ´naistenmiehen´ - maineesta enkä ole kovin kiinnostunutkaan, jotenkin ´riettailu´ ei kuitenkaan hänen kuvaansa sovi. No, voi olla tuokin Venlastiinan kertoma vanhenevan miehen höpertelyä, liekkö jäänyt rilluttelu vähälle nuorempana vähälle. Seksuaaliset tarpeensa ehkä kirjoittamisessaan tyhjensi, vaikka olihan hänellä pitkä avioliitto piikatytön kanssa, kahdeksan lastakin.
Huomasin, että täällähän on Tampereella syyskuussa Sillanpää-tilaisuus pääkirjastossa otsikolla " Niin naiset, nuo pikku ihmeet ovat monenlaisia."

Tampere on tunnettu kulttuurikaupunki, myös....kaiken muunkin ilakoinnin ohella. Jos olisin kymmenenkin vuotta nuorempi, ehkä viitsisin vielä näissä riennoissa käydä. On joka vuosi Runon yö, taitaakin jo viikon kuluttua olla.
Joka toinen vuosi on muunmuassa Hervanta-Kaukajärvi kirjoituskilpailukin, ei tänä vuonna. Pitäsköhän näin ennakkoon, kun inspistä tuntuu vielä kirjoittamiseen olevan, alkaa synnytellä kirjoitusta.
Jaksoin vielä viitisen vuotta sitten olla kiinnostunut näistä riennoista, otinhan senvuotiseen runokilpailuunkin osaa, muttei silloin tärpännyt...aiheena tais olla rakkaus.

Vielä tuosta otsikosta....kyl sekkii on oikein, kirjan nimihän oli tuo Poika eli elämäänsä, mutta elokuvan ohjaaja muutti sen Poika eli kesäänsä - kerrottinhan elokuvassa vain pojan, nuorukaisen yhdestä kesästä.

Huomenta, vilkaisin kuis paljon miinuksia nyt sitten onkaan, mutta minähän löysin plussan:D
Ihan paikallaan on, hauska episodi kuvaamaan Taatan silmäniloja, ja tyttösten juttuja!
Useinhan nuo kuuluisuudet saavat taiteilijapersonallisuutensa eri piirteet kirjatuiksikin.