Kirkossa ollaan jo hyvin tietoisia siitä, että kirkon asema on kohta murenemassa vauhdilla:
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/12269-kansankirkon-asema-kaupungeissa-uhattuna
”Kansankirkon asema kaupungeissa uhattuna
Lähivuosina Suomessa on luterilaisia seurakuntia, joiden alueella asuvasta väestöstä alle puolet kuuluu luterilaisen kirkkoon. Tällä hetkellä esimerkkisi Helsingin Paavalin seurakunnan alueella kirkkoonkuulumisprosentti on 52.
Tilanne, jossa joihinkin seurakuntiin kuuluu alle puolet alueen väestöstä, vaikuttaa ajan myötä kirkon yhteiskunnalliseen asemaan, sanoo Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen.
– Kirkon verotusoikeus ja julkisoikeudellinen rooli asetetaan kyseenalaiseksi. Kirkosta voi tulla vain yksi uskonnollinen ryhmä muiden joukossa.
Muutos voi Talosen mukaan olla luultua nopeampi.”
Tästä syystä on odotettavissa, että nykyinen runsaan 1% vuotuinen erovauhti voi kasvaa huomattavasti suuremmaksi. Kun siihen yhdistetään vauhdilla laskevat kasteluvut, voi kirkon vuotuinen kokonaisvähenemä kohta kohota 2%:n tasolle.
Loistouutinen kirkosta!
18
203
Vastaukset
- Roiva,Uskis 21
Kun uskovaisten kirkko murenee - niin täällä uskoVAINEN Mulkku kirenee!
forumilla huomattua aitoa uskovaista käytöstä, Raamatussa ku ei kielletä vittuilemasta muille päin naamaa Suomi24:llä (saatanan tietokonelaitteella) vuonna 2013!
Mikä eioo Sanatarkasti kiellettyy = nii se on sallittuu! - Rohkea Uskis
Kun palstan uskovaiset huomaa avauksen: kehittyy
Kiistouutinen Lortosta! - 2 + 16
Itse asun suurehkossa kaupungissa keskisessä Suomessa, ja täällä ei kyllä kirkon läsnäolo näy ihmisten elämässä millään tavalla, mitä nyt välillä kirkonkello kalkattaa kaukaisuudessa. En edes tunne yhtään julkiuskovaista ihmistä. Ja kyllä se kirkon asema murenee myös maalla eikä pelkissä kaupungeissa. Edes pienet seurakunnat eivät ole välttyneet jäsenkadolta.
Naurettava muuten tuo kirkon propagandauutissivustojen käyttämä kansankirkko-sana. Minä olen Suomen kansalainen, eikä kirkko edusta minua millään tavalla. Enää 27 prosenttia suomalaisista uskoo kristinuskon Jumalaan, mikä kansankirkko se sellainen muka on?Kansankirkko on sana jota evlut propagandatarkoituksessa viljelee antaakseen ymmärtää että se ei ole valtionkirkko. Kirkolla on laillisia etuoikeuksia, tiukat siteet valtioon ja julkisoikeudellinen asema, mutta siitä huolimatta se haluaa olla olematta valtionkirkko, joten se käyttää itsestään tuota nimitystä kansankirkko. Nykypäivään sopiva taitaisi olla kansanosanlikivaltionkirkko.
- kohta paukkuu
Paavalin srk:n (52%) lisäksi Kallion srk (52,5%) on myös alittamassa 50% maagisen kirkkoon kuulumisrajan seuraavan kahden vuoden aikana.
- Niin pitikin!
"Loistouutinen kirkosta!"
Mitäpä muuta on viime vuosina kirkosta kuulunutkaan? Eikä mitään muuta ole odotettavissakaan todella pitkään aikaan. Varmaan joskus 100 vuoden päästä kirkon jäsenmäärä nousee, kunhan se ensin on laskenut johonkin 100 000 paikkeille. Sen jälkeen taas laskee 30 vuotta putkeen ja koko kirkko lopetetaan varattomana sen jälkeen. Joskus 150 vuoden päästä uskontoja ei ole käytännössä yhtään missään maassa jäljellä.- 6 + 8
"Joskus 150 vuoden päästä uskontoja ei ole käytännössä yhtään missään maassa jäljellä."
Hörhöjä tulee aina olemaan mutta tuollaisena isona järjestäytyneenä liikkeenä ei varmaankaan kovin kauan.
Jo 30 vuoden kuluttua aktiiviuskovia katsotaan kuin jotain päivänvaloon kömpinyttä muinaisolentoa. Heille hymyillään yhtä vinosti kuin nykyään hymyilemme jehovalaisille ja hellareille.
- kiljotiini alas
"– Kirkon verotusoikeus ja julkisoikeudellinen rooli asetetaan kyseenalaiseksi. Kirkosta voi tulla vain yksi uskonnollinen ryhmä muiden joukossa.
Muutos voi Talosen mukaan olla luultua nopeampi.”
Fantastista! Ensimmäinen näkemäni ulostulo, jossa jo spekuloidaan kirkon verotusoikeuden ja julkisokeudellisen aseman poistolla ja tämän tekee yhteiskunnan arvostetussa asemassa oleva Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen.
Olemme lähestymässä isoa murroskohtaa. Kohta rytisee. Kirkko tullaan tiputtamaan jalustaltaan ja riisumaan etuoikeuksistaan. Olisiko jo seuraava hallitus riittävän rohkea tiputtamaan kiljotiinin kirkon niskaa.- 1 + 6
"Olisiko jo seuraava hallitus riittävän rohkea tiputtamaan kiljotiinin kirkon niskaa."
Tuskin tapahtuu mitään suurempaa lainsäädännön tasolla kymmeneen vuoteen.
Keskustelua pitää käydä todella pitkään, ennenkuin poliitikot uskaltavat tehdä mitään dramaattisempaa.
Vasta kun kirkkoon kuuluvuus on 60% luokkaa alkaa taphtumaan.
Näkyvillä paikolla löytyy vielä pitkään urpilaisia, kataajisia, heinäluomia ja sen sellaisia jarruja... - Jori Mäntysalo
Vaikea uskoa kovin nopeaan muutokseen, koska vielä hallitukset ovat aktiivisesti ainakin nostaneet kirkon yhteisövero-osuutta, KD on hallituksessa jne. Alle 60% en usko kirkkoonkuuluvuuden putoavan alle kymmenessä vuodessa. Ei se kasteiden osuuskaan niin nopeasti ole romahtamassa, eikä edes vaikuta kokonaiskuvaan nopeasti vaikka tippuisi nollaan.
- CVSDV-1
Jori Mäntysalo kirjoitti:
Vaikea uskoa kovin nopeaan muutokseen, koska vielä hallitukset ovat aktiivisesti ainakin nostaneet kirkon yhteisövero-osuutta, KD on hallituksessa jne. Alle 60% en usko kirkkoonkuuluvuuden putoavan alle kymmenessä vuodessa. Ei se kasteiden osuuskaan niin nopeasti ole romahtamassa, eikä edes vaikuta kokonaiskuvaan nopeasti vaikka tippuisi nollaan.
Nopea muutos on mahdollista, koska jokseenkin KAIKKI tekijät, jotka vaikuttavat kirkon suosioon/asemaan, ovat kirkolle epäsuotuisia. Vaikka yksittäinen tekijä kuten kaste ei romahda nollaan ehkä koskaan, kaikki tekijät yhdessä voivat viedä kirkon tuhoon vaikka alle 20 vuodessa.
Lisäksi esim kirkkoon kuuluvien 50% osuus lähestyessä/rikkoutuessa voi tuoda ennen näkemättömän eroaallon. Tai jokin muu asia, jota ei osaa edes tässä vaiheessa ajatella.
Kirkon tuho ei tässä ole täydellinen lopettaminen vaan merkittävä muutos asemassa ja jäsenten määrässä. - tsunami tulossa
Jori Mäntysalo kirjoitti:
Vaikea uskoa kovin nopeaan muutokseen, koska vielä hallitukset ovat aktiivisesti ainakin nostaneet kirkon yhteisövero-osuutta, KD on hallituksessa jne. Alle 60% en usko kirkkoonkuuluvuuden putoavan alle kymmenessä vuodessa. Ei se kasteiden osuuskaan niin nopeasti ole romahtamassa, eikä edes vaikuta kokonaiskuvaan nopeasti vaikka tippuisi nollaan.
Nopea muutos on hyvinkin mahdollinen skenaario. Esimerkiksi vain neljässä vuodessa ihmisten usko kristillisiin oppeihin romahti peräti yli 20 prosenttiyksikköä.
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/9F631B43F474D7AAC22579FE00228AA3/$file/KT%20kuvio2-1.jpg
Miksei sama voisi olla mahdollista myös kirkkoon kuuluvuudessa. Tarvitaan vain joku liipaiseva tekijä, joka laittaa lumipallon liikkeelle, niinkuin kävi homoillssa. Väitän että valtaosa homoillan jälkeen erosi joukon mukana eikä niinkään homoillan keskustelun takia. Eikä hetken mielijohteesta, vaan ihmiset olivat jo pitkään harkinneet eroamista kirkosta ja nyt koitti tilaisuus. Ihmiset rohkaistuivat eroamaan ison joukon mukana. Homoilta toimi vain trikkerinä, joka laukaisi eroaallon. Nyt tarvitaan samanlaisia trikkereitä ja voidaan saada paljon isompia eroaaltoja, koska kaikki mittarit osoittavat, että on olemassa valtava vähintäänkin yli miljoonan eropotentiaali.
Hyviä trikkereitä voisi olla jos media uutisoisi näyttävästi kirkon kannatus mittareiden isojen rajapyykien alituksista. Esim. ensi vuodenvaihtteessa kirkolliset häät alittaa 50%. Ruotsissa ensi vuodenvaihteesa kasteosuus alittaa 50%. Kahden vuoden päästä ensimmäisien seurakuntien jäsenosuus alittaa 50%. Tai miten olisi jos media paljastaisi, että kirkko avustaa köyhiä vain alle 1 prosentilla liikevaihdostaan. Kaikkien kyselyjen mukaan köyhien auttaminen on se mitä ihmiset kirkossa eniten arvostaa, mutta kirkko kun ei auta köyhiä kuin nimeksi. Kun tasa-arvoinen avioliittolaki tulee eduskunnan käsittelyyn, niin siitä seuraan kiivas keskustelu, myös tämä voisi taas toimia trikkerinä. Tai trikkerinä voi toimia joku ihan ennalta arvaamatonkin tekijä. - iso pamaus
tsunami tulossa kirjoitti:
Nopea muutos on hyvinkin mahdollinen skenaario. Esimerkiksi vain neljässä vuodessa ihmisten usko kristillisiin oppeihin romahti peräti yli 20 prosenttiyksikköä.
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/9F631B43F474D7AAC22579FE00228AA3/$file/KT%20kuvio2-1.jpg
Miksei sama voisi olla mahdollista myös kirkkoon kuuluvuudessa. Tarvitaan vain joku liipaiseva tekijä, joka laittaa lumipallon liikkeelle, niinkuin kävi homoillssa. Väitän että valtaosa homoillan jälkeen erosi joukon mukana eikä niinkään homoillan keskustelun takia. Eikä hetken mielijohteesta, vaan ihmiset olivat jo pitkään harkinneet eroamista kirkosta ja nyt koitti tilaisuus. Ihmiset rohkaistuivat eroamaan ison joukon mukana. Homoilta toimi vain trikkerinä, joka laukaisi eroaallon. Nyt tarvitaan samanlaisia trikkereitä ja voidaan saada paljon isompia eroaaltoja, koska kaikki mittarit osoittavat, että on olemassa valtava vähintäänkin yli miljoonan eropotentiaali.
Hyviä trikkereitä voisi olla jos media uutisoisi näyttävästi kirkon kannatus mittareiden isojen rajapyykien alituksista. Esim. ensi vuodenvaihtteessa kirkolliset häät alittaa 50%. Ruotsissa ensi vuodenvaihteesa kasteosuus alittaa 50%. Kahden vuoden päästä ensimmäisien seurakuntien jäsenosuus alittaa 50%. Tai miten olisi jos media paljastaisi, että kirkko avustaa köyhiä vain alle 1 prosentilla liikevaihdostaan. Kaikkien kyselyjen mukaan köyhien auttaminen on se mitä ihmiset kirkossa eniten arvostaa, mutta kirkko kun ei auta köyhiä kuin nimeksi. Kun tasa-arvoinen avioliittolaki tulee eduskunnan käsittelyyn, niin siitä seuraan kiivas keskustelu, myös tämä voisi taas toimia trikkerinä. Tai trikkerinä voi toimia joku ihan ennalta arvaamatonkin tekijä.Yksi hyvä trikkeri tulee 3 ja puolen vuoden päästä, kun kirkon jäsenmäärä laskee alle 4 miljoonan. Siitä media ainakin saa kunnon lööpit etusivulle.
- 1 + 6
iso pamaus kirjoitti:
Yksi hyvä trikkeri tulee 3 ja puolen vuoden päästä, kun kirkon jäsenmäärä laskee alle 4 miljoonan. Siitä media ainakin saa kunnon lööpit etusivulle.
Kyllä tuo pamaus tulee jo aikaisemminkin!
Ja mieti, miltä seuraava kirkon nelivuotiskatsaus näyttää.....
Edellinen, joka käsiitti vuosia 2008 - 2011 oli nimeltään Haastettu kirkko.
Seuraava siis käsittelee vuosia 2012 - 2015 ja tulee olemaan todella murheellinen kirkon kannalta. Silloin kyllä viellä jotenkin hengitetään, mutta kaikki löysä on jo syöty pois, eikä minkäänlaista valonpilkahdusta ole näkyvissä!!!!!!!
Down Goes Kirkko!
- uskis
Miksi uskovaiset poistivat vuorokauden aikana taas yli 500 kirkon kannatusviestiään?
Tämä on toisinto parinvuoden takaisesta. Yhteinen tekijä, oli joku suuri/suurempi kaaos maailmalla, ja jopa Kristitty huomaa ,ettei Jumalaauta. - 44nna
Ja tässä loistouutinen lähetysseurasta:
Lähetysseura aloittaa yt-neuvottelut
"Suomen Lähetysseura on antanut työnantajan yt-neuvottelukutsun henkilöstöryhmien edustajille. Neuvottelut koskevat kotimaantyön organisaation kehittämistä ja sen henkilöstövaikutuksia sekä muilla osastoilla mahdollisesti tarvittavia talouden tasapainottamisesta aiheutuvia henkilöstömuutoksia."
"Toiminnallisista muutoksista johtuen taloudellisten säästöjen saavuttamisen arvioidaan koskevan alustavasti 20 työntekijää. Alustavan suunnitelman mukaan suurin säästötarve kohdistuu alueorganisaatioon."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/12265-laehetysseura-aloittaa-yt-neuvottelut- Rohkea uskis
Kunteleekos komennuksella olevat lähetyssaarjaanat asennossa tätä?
"joudumme suomeen !!!!!!!"
Mää Mää sanoo pastorin.vaimo Afrikassa ja syö ruohoa. Ja kaikki menee päin kuttua!
- asdfasdff 5
Joo! Lisää loistouutisia!
Tämähän on kuin jouluaattona, lahjoja ropisee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883