ostanko kimon ponin?

jgfhjhxg

Olen kuullut että kaikille yli 15v kimoille tulee kimosyöpä. Pitääkö paikkaansa? Onko kimosyöpä vaarallinen, pystyykö parantamaan?

1

169

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pikaisen googlauksen kautta löysin tällaisen tiedon:

      "Noin 75 prosentilla yli 15-vuotiaista kimoista hevosista esiintyy melanoomaa eli tummasolusyöpää, jota hevosilla kutsutaan kimosyöväksi. Todennäköisimmin sairastuvat pohjaväriltään mustat sekä kimotekijän suhteen homotsygootit yksilöt.

      Melanooma kehittyy ihon värisolujen lisääntyessä rajusti. Pieni, möykkymäinen kasvain kehittyy usein häntään tai sen alle. Melanoomakasvaimet eivät ole sinänsä haitallisia, mutta ne voivat muodostaa etäpesäkkeitä esimerkiksi sisäelimiin. Tällöin sairaus voi jopa uhata eläimen henkeä. Useimmiten kimo kuitenkin ehtii kuolla muusta syystä. Joskus kimo joudutaan kuitenkin lopettamaan jo hyvinkin nuorella iällä melanooman takia."

      Itse en kuitenkaan ole koskaan tavannut yhtäkään kimosyöpätapausta vaikka olen useita, reilustikin yli 15-vuotiaita kimoja tuntenut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      168
      6899
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      265
      1773
    3. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      67
      1264
    4. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      64
      1157
    5. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      66
      1135
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      53
      1114
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      5
      1078
    8. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      92
      1077
    9. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      50
      1059
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1016
    Aihe