Kysytäämpä? Pyhäjärven vt.kaupunginjohtaja V.Tikkaselta.
Julkaisuteknistä syistä vastaan myös itse.
Kenen näpeissä on valta Pyhäjärvellä, vt.kaupunginjohtaja V.Tikkanen?
-hyvä kysymys, en uskalla vahvistaa
Kenelle pykälien valmistelu ja esittely lain mukaan kuuluu kaupunginhallituksessa?
-erittäin hyvä kysymys, jäävään kuitenkin itseni vastaamasta
Kuka kantaa vastuun, kun esittelystä tehty valitus johtaa korvausvaatimuksiin?
-hankala kysymys, kaupungilla on oikeusturvavakuutus, ja palkattu lakimies parhaillaan selvittämässä sitä, että mitä tässä pitää selvittää. Sanoisin kuitenkin, että aina maksajat ovat löytyneet, ellei muualta niin kyllä kansa maksaa.
Pyhäjärven kaupunki on haastettu käräjille, kuka edustaa kaupunkia asiamiehenä?
-No, emme ole voineet vielä tehdä lopullisia valintoja, kuka lähtee linnaan kaikkien puolesta. Sillä me tulemme jokatapauksessa valisemaan edustajan siten, että hän lähtee istumaan meidän möhlääjien puolesta, yhdessä on tolskattu, yhdessä vastuu kannetaan.Paitsi, että vain yksi on vara kustantaa telkien taakse.
Lähditte heinäkuussa pois, ja palasitte syyskuun alussa. Mikä sai teidät palamaan "palavaan navettaan", niin kuin sanonta kuuluu, lehmäthän pyrkivät takaisin palopesäkkeeseen.
-Sitä tässä ihmettelen itsekkin. Pojat rukoilivat herkeämättä, tule hyvä Veikko, elä tule paha Titta, niin karkeampikin mies siinä tuskanhikikyynelissä heltyy. Ja kukapa se toinen olisi näinen näköalattomien kanssa jaksanutkaan, kun eivät ole koko alkuvuoden aikana nähneet muuta kuin mörköjä joka paperissa, mapissa ja huoneessa. Vain armeijan käyneet tietävät, että pelottelutaktiikka pitää omatkin rivit suorina ja aseet puhdistettuina. Pakko on silti huoaista, että en kyllä tiedä mitä virkaa minulla tässä sodassa on...kun en johda eikä ohjeistani tahi neuvoistani kukaan mitään piittaa.
Vielä yksi kysmys, vt.kaupunginjohtaja V. Tikkanen, sanoitte äsken, että ette tiedä, mitä virkaa teillä on Pyhäjärvellä. Miksi siis itsepäisesti pysytte pallillanne johatajan huoneessa?
-naurua, oikein syvää hyväntuulen naurua......Hyvä kysymys. Miettikääpä itse itsenne minun tuolille, niin alatte ymärtää vanhan miehn metkut. Meneehän ne nämä syyshämärät hämärähommia katsellessa kuukausipalkalla, paljon lupsakammin, kuin vain Kuhmossa kamarissa. Palkka juoksee, tein sitten tahi en. Ei ne huomaa kuitenkaan, virastolla on kaikkila nyt niin mukavaa, kun poliitikot tappelee keskenään, niin me työntekijät vaan keskustellaan jäljestäpäin miten asia olisi pitänyt lain mukaan mennä. Eihän meillä ole vastuuta.
Haastattelu oli fiktiivinen, vai onko?
Kenen näpeissä valta Phj;llä?
44
474
Vastaukset
- loruilija
Hävisit!
- ............
Lupasivat jo lunta tälle viikolle tulee aikainen talvi!
- utelias nuormies
Veikö se yks sen pyörän Teuvolle vai minne?
- mottomestari
lainaus, tää on niin hyvä ;
" Vain armeijan käyneet tietävät, että pelottelutaktiikka pitää omatkin rivit suorina ja aseet puhdistettuina. Pakko on silti huoaista, että en kyllä tiedä mitä virkaa minulla tässä sodassa on...kun en johda eikä ohjeistani tahi neuvoistani kukaan mitään piittaa".-lainaus päättyy.
Siinäpä se on pyhäjärvisen poliitiikan tämän päivän motto:
Vain armeijan käyneet tietävät, että pelottelutaktiikka pitää omatkin rivit suorina ja aseet puhdistettuina. Pakko on silti huoaista, että en kyllä tiedä mitä virkaa minulla tässä sodassa on...kun en johda eikä ohjeistani tahi neuvoistani kukaan mitään piittaa" - pääläri-erkki
Kohta pääsöö puolukkaan toverit!
- loruilija
hävisit!
- www.pyhajarvi.fi
Heidän on /olisi pidettävä huoli siitä, että kaikkia lakeja ja sääntöjä noudatetaan Pyhäjärvi-nimisessä kyl---ei kun kaupungissa
(paikka tunnetaan rajojen vartijana Saastan rannikkovartiostona)
VIRASTOPÄÄLLIKKÖ
Vt. kaupunginjohtaja
Veikko Tikkanen
p. 044 445 7701
veikko.tikkanen@pyhajarvi.fi
HALLINTOTOIMI
Hallintojohtaja toimii kaupunginhallituksen ja -valtuuston sihteerinä sekä kaupunginjohtajan sijaisena hänen estyneenä ollessaan. Lisäksi hallintojohtaja toimii hallintotoimen päällikkönä.
Hallintojohtaja
Arja Rantanen p. 044 445 7617 arja.rantanen@pyhajarvi.fi
Taloussihteeri Sari Nissilä p. 044 4457 809 sari.nissila@pyhajarvi.fi
Yhteyssihteeri Erkki Böhme p. 044 4457 665 erkki.bohme@pyhajarvi.fi
Valmistelusihteeri Pirkko Forss-Pesonen p. 044 4457 607 pirkko.forss-pesonen@pyhajarvi.fi
Keskustoimisto / Toimistotiimi
Valmistelusihteeri Kirsti Kinnunen p. 040 3519 916 kirsti.kinnunen@pyhajarvi.fi
Arkistosihteeri Aili Pesonen p. 044 4457 604 aili.pesonen@pyhajarvi.fi
Palvelusihteeri Pirjo Jokela p. 08 - 7697 111 pirjo.jokela@pyhajarvi.fi
Palvelusihteeri Pirjo Niemi p. 044 4457 739 pirjo.niemi@pyhajarvi.fi - loruilija
Hävisit!
- 3425245134
yhteyssihteeri Erkki Böhme????
WTF???- Sateenkaariväkeä
Tartteehan sateenkaariväkikin edustajansa kaupungintalolle.
- Ällitälli
Heh heh :) varmaan tosi pätevä sälli!
- elämän parketeilla
Yhdeksän henkilöä hallintotoimessa, ja kuitenkinKAIKKI jäävejä niin esittelemään kuin pitämään hallituksen höpötykistä kirjaa?
Tätä ei usko erkkikään?
Onko kaupungintalon paikkakunnalla paljonkin näitä "jäävejä"? - kylmiltään arvio
Jos ollaan rehellisii .Pyhäjärven tämän hetken asiat tulisi hoidettua ,kaikki , palkkalistoilla tarvittaisiin vain enintään viisi ihmistä .Ja kaikki pyörisi kun olisi johtoa.
- T-itta
Haastattelijalle, esittelijänä kaupunginhallituksessa toimii hallintosäännössä mainittu viranhaltija, eli kaupunginjohtaja, valmistelijalla ei ole virkavastuuta.
Mahdollisessa oikeudenkäynnissä kaupunkia edustaa kaupunginhallituksen asianajaja. - vapaatoimittaja
Hups, oletko ihan itse hankkinut tiedon, ettei valmistelijalla (jos on vt.kaupunginjohtaja tai kaup hall pj) ole virkavastuuta?
Valmistelusihteeriköt tieten räpläävät alkutekstejä hmm ilman suurempia päänsärkyjä siitä, että meneekö se nyt lain mukaan tai sen vierestä?
Se, jonka ehdotus asiassa seisoo on tappi.
Kyllä se vaan näin on, ei virkavastuusta pystyne luikertelemaan mihinkään?
pitääpä kilauttaa kuntaliittoon jollein lakipuosulle ja aloitan kysymykseni näin; että eikös se olekkin niin, että.....eihän pyhäjärvellä ole kukaan vastuussa mistään. - Ai, kenellä ?
hammaslääkärillä ja parilla tavallisella lekurilla.
Eli sellaisilla jotka ei tiedä mitään taviksen tai köyhän elämästä.
Onhan se tieten kivaa olla isopalkkainen. - juupas eipäs
Voi tätä suoltamista taas tässäkin ketjussa. On varmaan niin roteeta kirjoittaa tuota aloitustekstiä, että ihan.
- lieveilmiö
Mitä tuosta hikibingoilet?
Kirjoita huviksesi itsekin, jos osaat, tai osaathan sinä, mutta et kehtaa?
Käytät joutoaikaasi lukemiseen:)))) - vaikka tekstiviestil
milloin leheltä saa lukea hall. puheenjohtajan palstalta Pyhäjärven kunnallispoliitikan ansioista alueen kehittämisessä?
Vapaatoimittajalta todella hyvä ja mieltä piristävä kirjoitus. Haastattelu on varmaankin mielikuvitusta, mutta voisi varmaankin olla totta. Toivottavasti ei ole TOTTA. Kyllähän tällä hetkellä kaupungin asian ovat hieman väärällä tolalla.
Pitäisikö enemmän pureutua tulevaisuuteen ja työpaikkojen lisääsimeen.
Pitäisikö saada nuorille/työttömille töitä ja siten saada pidettyä meillä riiittävästi kuntalaisia, jotta "vanhentuvien" hoitamiseen on riitävästi verotuloja.
Ehkä me tarvittaisiin kaupunginjohtaja joka pystyy pitämään luottamushenkilöt kurissa ja saada siirtämään asiat tulevaisuuteen - ei kinasteluun. Tämä viesti myös luottamushenkilöille.- pöllöuutiset
keskusteliohjelmassa tita ja jt ja aiheena kuntalaisten palvelu? Yleisö saa kysyä mieltäpainavista asioista.
Toisena aiheena pystyykö kuntaa hallinnoimaan nykylakien mukaan laillisesti? - kylän immeinen
VApaalle toimittajalle vinkiksi. lähetä kaikki nuo huuhaat, jota joku täällä kohta uskoo todeksi ja kertoo kylällä, että tiedätkö, että...., Seiska lehteen niin ne kirjoittaa just noin sanasta sanaan totena ja saat palkkion tai kutsu A-studion toimittaja tekemään kanssasi tositv:tä näistä asioista. Järkyttävää skeidaa.
- vapaatoimittaja
Hehee...hyvä kun honasit!
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Eikös vaan, että juoru, vihjaus ja epätotuus käy silloin jopa todisteena, kun se palvelee sisäpiirin valtapyrkimyksiä eli uus-keskustan, demarien ja vasureiden pyhäjärveläistä rakenneuudistusta?
Mutta kun epätotuus eli "skeida", puetaan kirjoitusasuun, se alkaa etoa ja ällöttää niitä, jotka sitä ovat puskaradiossa käyneet vastaavaa käynnistämässä ja säännöllisesti kokoontuvalle " kyltymättömille ahmateille"-sisäpiirin juorrukerholaisille.
Kerhoja ovat mm. uimahallin tiistaipiiri, biljardipojat, eläkeläiskerhot ja viron viinanhakumatkat..niin ja virastojen sekä laitosten kahvinurkkaukset.
Otan yksilönvapaudellani näkökulmaa fiktiivisillä " haastatteluillani" päivän puheenaiheisiin...joita olitte jo kuulleet ennenkuin olen ensimmäistäkään kirjoittanut muotoon KYSYTÄÄMPÄ.- kylän immeinen
Voin lohduttaa Sinua, että en ole uimahalliin vielä tähän mennessä ehtinyt, en pelaa biljardia enkä kuulu yhteenkään yhdistykseen sen enempää kuin mihinkään kahvinurkkaukseen, olen ihan tavallinen pyhäkäs, joka on erittäin pahoillaan siitä mitä kaikellä tällä p:kan vouhkaamisella on viimeisten vuosien aikana saatu aikaan Pyhäjärvelle. Tarkoitan siis kaikella kiistelyllä ja valittamisella jne. Ja se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu niin kauan kuin kaikenmaailman "tietäjät" ovat olevinaan jopa lainosaajia, voe, voe. Olisi parempi sopia asiat ja lopettaa tämä julkinen vouhkaaminen ja panettelu niin täällä kuin muussa mediassa ja lakituvissa.
- vapaatoimittaja
kylän immeinen kirjoitti:
Voin lohduttaa Sinua, että en ole uimahalliin vielä tähän mennessä ehtinyt, en pelaa biljardia enkä kuulu yhteenkään yhdistykseen sen enempää kuin mihinkään kahvinurkkaukseen, olen ihan tavallinen pyhäkäs, joka on erittäin pahoillaan siitä mitä kaikellä tällä p:kan vouhkaamisella on viimeisten vuosien aikana saatu aikaan Pyhäjärvelle. Tarkoitan siis kaikella kiistelyllä ja valittamisella jne. Ja se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu niin kauan kuin kaikenmaailman "tietäjät" ovat olevinaan jopa lainosaajia, voe, voe. Olisi parempi sopia asiat ja lopettaa tämä julkinen vouhkaaminen ja panettelu niin täällä kuin muussa mediassa ja lakituvissa.
Anteeksi, Sinä suoraan sanottuna, pyrit jeesustelamaan "kylän immeinen".
Vaikka et itse kuuluisi yhteenkään mainittuun kerhoon tms., niin näin pienellä paikkakunnalla, joku tuntemistasi kuuluu.
Tieto liikkuu sinulle kotiin tai puhelimen välityksellä.
Kannaottosi on paskanjauhamista,siinä missä meidän muidenkin, joten älä yritä liitää irrallaan...puhtoisempi muita et ole kuitenkaan.
Ken on leikkiin ryhtynyt, leikki on kestettävä loppuun saakka. - kylän immeinen
vapaatoimittaja kirjoitti:
Anteeksi, Sinä suoraan sanottuna, pyrit jeesustelamaan "kylän immeinen".
Vaikka et itse kuuluisi yhteenkään mainittuun kerhoon tms., niin näin pienellä paikkakunnalla, joku tuntemistasi kuuluu.
Tieto liikkuu sinulle kotiin tai puhelimen välityksellä.
Kannaottosi on paskanjauhamista,siinä missä meidän muidenkin, joten älä yritä liitää irrallaan...puhtoisempi muita et ole kuitenkaan.
Ken on leikkiin ryhtynyt, leikki on kestettävä loppuun saakka.Eli täällä ei ole Sinun mukaasi kuin yksi totuus ja mielipide sallittu, muut ovat väärässä, tässäpä se juju onkin, molemmat osapuolet sovinnon kättä paiskatkoot ja Sinunlaisesi uhoajat voivat jäädä ruikuttamaan tänne loppuiäkseen, en vaivaa Sinua enkä palstan lukijoita enää koskaan, joten sorpnoo sano neuvostoliittolainen.
- vapaatoimittaja
kylän immeinen kirjoitti:
Eli täällä ei ole Sinun mukaasi kuin yksi totuus ja mielipide sallittu, muut ovat väärässä, tässäpä se juju onkin, molemmat osapuolet sovinnon kättä paiskatkoot ja Sinunlaisesi uhoajat voivat jäädä ruikuttamaan tänne loppuiäkseen, en vaivaa Sinua enkä palstan lukijoita enää koskaan, joten sorpnoo sano neuvostoliittolainen.
Sinähän tosikko olet.
Itse voit silittää vastakarvaan ketä ja mitä haluat, mutta muut (minä) en saisi?
Olisin jopa uskonut Sinua, mutta meni luotto kun aloit nakertaa "jeesustelusi" perään vapaata mielipidettäni.
Kommentisi kertoo sen, että olin, olen oikeassa suhteesi.
Hyvää ja antoisaa matkaa venäjälle...linjurilla?
Sovinnonkättä minunkin mielestä voisivat riitapukarit paiskata. Harras toive, ei taida onnistua, kun tietää osapuolien kauaksi ajautuneet näkemykset.
Vain raha hieman voitelee ruhjottua itsetuntoa, puolella jos toisella.
- Hyrsylän hyrinää
Annetaan vaapatoimittajan rauhassa kirjoittaa pyhäjärven poliitiikasta. tapakin on valittu mielenkiintoisesti haastattelu-muotoon.
Luen ne kyllä, en tosin tykkää kaikista, mutta kukapa tykkäisi kun jotkut kysymykset vastaukset osuvat ja uppoavat, silti...Hyvä vaan. - 45543445566
Ihan samaa itkemistä se on, puettu vaan haastattelun muotoon.
- ukko kuusenmäeltä
millo tullene tuo keskusteliohjalema jt ja hänen ystävästä ja väettelelöököne siinä
- loruilija
Hävisit!
Vapaatoimittaja tuo kirjoituksillaan esiin oman mielipiteensä. Muistakaa, että jokaisella on oikeus tuoda julki oma mielipiteensä. Jos olet eri mieltä, tuo se
julki asiallisesti. Vapaantoimittajan tekstin muotoilua toivoisi löytyä myös PJ:n Sanomien sivuilta. Asiallisuus tällä keskustelufoorumilla on usein ns. nollassa.
Asioiden pitää kiistellä - ei henkilöiden. Rinnevaaran/Tikanmäen kiistan ratkaissee varmaankin ensin hallinto-oikeus ja sitten korkein hallinto-oikeus. Samoin käräjäoikeuden asiat varmaankin ratkaistaan ensinkäräjillä ja sitten hovioikeudessa ja ehkä lopulta korkeimmassa oikeudessa. Aikaa kulunee muutama/10 vuotta?
Pitäisi varmaankin keskittyä muihin asioihin.- häikäilemätöntä.
Pyhäjärvellä on keskitytty jo yli 30 vuotta tikanpojalle antamaan lähtö.
Niin turhaan,ja kun juuri kun oltais saatu illalla " poika polvilleen", niin eikös vaan aamulla raikaa voittolaulu, että " poika on tullut kotiin, poika saunoo".
perkele, palas se savusauna.- vaalit kunniaan
Ylivoimainen ääniharava! Eikös lähtö tullut niille jotka hävisivät vaalit? Taitaa olla näin päin vähän niin kuin käytäntö!
- Asiaa!
Heidän on /olisi pidettävä huoli siitä, että kaikkia lakeja ja sääntöjä noudatetaan Pyhäjärvi-nimisessä kyl---ei kun kaupungissa
(paikka tunnetaan rajojen vartijana Saastan rannikkovartiostona)
VIRASTOPÄÄLLIKKÖ
Vt. kaupunginjohtaja
Veikko Tikkanen
p. 044 445 7701
veikko.tikkanen@pyhajarvi.fi
HALLINTOTOIMI
Hallintojohtaja toimii kaupunginhallituksen ja -valtuuston sihteerinä sekä kaupunginjohtajan sijaisena hänen estyneenä ollessaan. Lisäksi hallintojohtaja toimii hallintotoimen päällikkönä.
Hallintojohtaja
Arja Rantanen p. 044 445 7617 arja.rantanen@pyhajarvi.fi
Taloussihteeri Sari Nissilä p. 044 4457 809 sari.nissila@pyhajarvi.fi
Yhteyssihteeri Erkki Böhme p. 044 4457 665 erkki.bohme@pyhajarvi.fi
Valmistelusihteeri Pirkko Forss-Pesonen p. 044 4457 607 pirkko.forss-pesonen@pyhajarvi.fi
Keskustoimisto / Toimistotiimi
Valmistelusihteeri Kirsti Kinnunen p. 040 3519 916 kirsti.kinnunen@pyhajarvi.fi
Arkistosihteeri Aili Pesonen p. 044 4457 604 aili.pesonen@pyhajarvi.fi
Palvelusihteeri Pirjo Jokela p. 08 - 7697 111 pirjo.jokela@pyhajarvi.fi
Palvelusihteeri Pirjo Niemi p. 044 4457 739 pirjo.niemi@pyhajarvi.fi
VASTAA
Facebook
Twitter
share email
share url - asiakaspalvelua
En viitsi kertoa, miten kaupungintalolla asiat hoituu!!??
- oikein hyvin
Oikein hyvä palvelu nykyään.
- hallinto hoi
Ei riitä palvelu, pitää olla tietoa ja taitoa asioiden hoidossa.
- Kepu-pulu
23.9.2013 vapaatoimittajan tekemä fiktiivinen haatattelu.
lainaus alkaa """"" Kysytäämpä? Pyhäjärven vt.kaupunginjohtaja V.Tikkaselta.
Julkaisuteknistä syistä vastaan myös itse.
Kenen näpeissä on valta Pyhäjärvellä, vt.kaupunginjohtaja V.Tikkanen?
-hyvä kysymys, en uskalla vahvistaa
Kenelle pykälien valmistelu ja esittely lain mukaan kuuluu kaupunginhallituksessa?
-erittäin hyvä kysymys, jäävään kuitenkin itseni vastaamasta
Kuka kantaa vastuun, kun esittelystä tehty valitus johtaa korvausvaatimuksiin?
-hankala kysymys, kaupungilla on oikeusturvavakuutus, ja palkattu lakimies parhaillaan selvittämässä sitä, että mitä tässä pitää selvittää. Sanoisin kuitenkin, että aina maksajat ovat löytyneet, ellei muualta niin kyllä kansa maksaa.
Pyhäjärven kaupunki on haastettu käräjille, kuka edustaa kaupunkia asiamiehenä?
-No, emme ole voineet vielä tehdä lopullisia valintoja, kuka lähtee linnaan kaikkien puolesta. Sillä me tulemme jokatapauksessa valisemaan edustajan siten, että hän lähtee istumaan meidän möhlääjien puolesta, yhdessä on tolskattu, yhdessä vastuu kannetaan.Paitsi, että vain yksi on vara kustantaa telkien taakse."""""-lainaus päättyy
Hyvin on vapaatoimittajan syyskuun 2013 kysymykset käyneet toteen. Hän, kuka sitten onkaan, kirjoittaa viisaasti, ja ymmärrettävästi. Olen pannut merkille, että välittömästi hänen peräänsä iskeytyy samalla nimimerkillä, matkija, ei mitään älykästä sanova 2"vapaatoimittaja". Pyhäjärvistä kateutta, se on selvä ja suomi24 on siten kiistattomasti poliitikkojen seuraama ja myös heidän kirjoitukset tulevat nimimerkkien takaa täällä.
Kärsämäellä Remes on omalla nimellään. Vain harva käy tänne kirjoittamasta omalla nimellään, kuten T. Nurminen viikonloppuna. kiitos hänelle.
vapaatoimittaja vai " nettipersoonaa hyödyntävä matkija".
Vinkkinä, tee jatkossa pieni tunniste tekstiin.- Kepu-Pelle
Pelle
- Mitä jäbä.
Aivan aivan.
Olen ihan samaa mieltä, että nykykepussa on suuria, itseään toistavia pellejä, puluja ja variksia, tikkoja ja kateuden lintu kaakattajia.
Nyt se on, ja nyt se on kiinni.
Nyt mie romahan.. - dipitassu
Nykypepussa on suuria, itseään toistavia pellejä jne...
- lopettakaa jo
Proolaiset vaan laskee ääniä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363707- 122466
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371965Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211731Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301503- 1241458
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141256
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4811233- 771181