Kertooko se jostain, josihminen ei yleensä näe unia? Siis moniin viikkoihin tai kuukausiin? Minä en meinaan näe ja sitten kun näen, kuten nyt muutamana yönä peräkköäin niin ne saattavat olla jotainihan sen hetkiseen arkeen liittyviä, ei edes kertomisen arvoisia.
muista kouluaikana piti tehdä unipäiväkirjaa muutaman viikon ja minua ihan hävettikertoa opettajalle etten taaskaan nähnyt unta, hän varmaan luuli että laiskottelin tai valehtelin muuten vaan. Niin siis kysyisin vaan että "johtuuko" tai "kertooko" tämä jostain kun unia ei näe kuin joskus? Kiitti!
Kyssäri unien näkemisestä?
5
54
Vastaukset
- Unia 4
Jokainen näkee unia, kaikki eivät vain muista niitä. Olemme erilaisia ja toiset näkevät tai muistavat paremmin uniaan. Jos niistä kiinnostuu voi alkaa muistamaankin paremmin. Vanha konsti on juoda illalla paljon, jolloin joutuu menemään wessaan juuri kesken unen. Pitää heti tehdä muistiinpano siitä, muuten se unohtuu. Itselläni on niin vaisuja kuin vilkkaita aikoja.
Arkipäiväisen tuntuisilla unilla voi olla mielenkiintoinen sanoma, jos luet vaikka näitäkin tulkintoja. Miksi teidän piti kertoa unista opettajalle? - uneton
Juu olen tiennyt sen että kaikki niitä näkevät, mjutta eivät muista. Olen useisin öisin hereillä ja mielestäni harvoin muistan silloinkaan unia nähneeni. Noh, samapa tuo, ajattelin vaan täältä kysyä että josko se olisi joku "oire" jostakin :D
Siitä on yli 10 vuotta aikaa kun lukiossa psykologian tunnilla käytiin uneen liittyviä asioita läpi ja silloin piti unipäiväkirjaa pitää, en yhtään muista miksi :) Olen nähnyt paljonkin unia elämäni aikana. Suurinta osaa niistä en muista. Kiinnostuin joskus Sigmund Freudista ja en ole koskaan menettänyt tiettyä kosketusta häneen.
Näemme jatkuvasti unia. Jotkut niistä jäävät mieleemme. Suurin osa kaikesta on merkityksetöntä.
Näen itsekin unia. Ajattelen niitä silloin tällöin. Jos ne eivät ahdista, en suo niille kahta ajatustaTällaisista kokeiluista tulee kieltäytyä, ehdottomasti. Ilman eri sopimusta nykyisin.
En aio käydä läpi kaikkea mitä unista ja ihmisen mielenliikkeistä ajatellaan
voi toki olla väärässäTarkoitin siis, että missään tapauksessa peruskouluoppilaiden ei tule pitää unipäiväkirjaa opettajaa varten.
Unet ovat erittäin henkilökohtaisia.
Vanhempana minä puuttuisin tällaiseen toimintaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883