Millainen olisi minun Jumalani

Me ihmiset emme voi asettaa Jumalalle ehtoja. Jumala voisi olla taivaan ja maan luojana millainen tahansa persoona. Voimme kuitenkin päättää millaista Jumalaa olemme valmiita palvomaan ja rakastamaan. Siksi ajattelin kertoa typistetysti omat ehtoni sille, millaista Jumalaa olisin valmis, en suinkaan palvomaan, mutta kunnioittamaan. Palvonnan kun näen aina hyvin omituisena piirteenä ja vähintäänkin typeränä toimintana.

1. Aktiivisuus

Jumalan aktiivisuus näkyisi konkreettisesti siten että sorretut, pienet ihmiset, sairaat ja epäoikeudenmukaisesti kohdellut saisi Jumalalta tukea ja apua. Jumala olisi myös aktiivisesti estämässä luonnonmullistuksia.

2. Rakkaus

Jumalan rakkaus ei tulisi "ilmi" vain toisten ihmisten puheista vaan se olisi konkretiaa. Tämä ilmenisi esimerkiksi siten että sorretut ja hylätyt lapset voisivat olla vapaita vanhempiensa aiheuttamista traumoista koska Jumalan rakkaus tuntuisi jokaisena hetkenä merkittävissä määrin. Rakkaus saisi Jumalan olemaan konkreettisesti läsnä ihmisten elämässä ilman tarvetta uskoa Jumalaan kirjan perusteella. Jumala myös auttaisi hädässä olevia kaikkinäkevänä ilman rukouksia. Aivan kuten mekin autamme kaatunutta mummoa kadulla ennen kuin hän ehtii apua anella. Läsnäoloa ei ole se että Jumala vanhempa on sanellut kirjan eräiden mukaan ja sitten loistaa poissaolonnaan. Semminkin kun ei ole kirjaa edes itse allekirjoittanut vaan antanut ihmisen itsensä itselleen kirjoitettavaksi.

3. Kasvatus

Koska Jumala olisi luonut ihmisen hän hallitisisi psykologian ylivertaisesti. Hänen ei milloinkaan tarvisi ratkoa ongelmia väkivallalla vaan hän käyttäisi ylitsepursuavan viisaita kasvatusmenetelmiä meihin ihmisiin jolloin meistä tulisi parempia ihmisiä. Kuten vanhemmalla, myös Jumalalla tulisi olla kasvattajan rooli.

4. Oikeudenmukaisuus

Jumalan tulisi antaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään. Tämä tarkoittaisi sitä että kaikki syntyisivät terveinä yksilöinä turvallisiin olosuhteisiin. Mikäli Jumala kykenee kaikkeen, tämän ei pitäisi olla hänelle mahdoton tehtävä toteuttaa.

______________________________

Kristinuskossa mikään näistä edellytyksistä ei täyty jota asetan Jumalalle jotta voisin A) häneen uskoa ja B) häntä kunnioittaa. Vaikka ateistit eivät usko Jumalaan, he tavallaan usein kunnioittavat ajatusta oikeasta Jumalasta sen verran, että eivät pidä esimerkiksi kristinuskon Jumalaa palvomisen tai kunnioittamisen arvoisena. Omasta mielestäni Jumalalta on lupa odottaa erittäin suuria mikäli tälläiseen uskoo. On lupa odottaa ettei Jumalan eli kaikkiviisaan olennon tarvi ratkoa ongelmia esimerkiksi väkivallalla kuten kristinuskossa tapahtuu. Tai kiristämällä ihmisiä uskomaan kadotuksen uhalla.

Jumala joka kykenee kaikkeen ja on viisain olento, sortuu suureen tyhmyyteen ja vajoaa moraalisesti hyvin alas mikäli kokee olevansa pakotettu ratkomaan yhdenkin ongelman tappamalla omia luomuksiaan.

10

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en käsitä

      Olen samaa miettinyt minäkin.

      En voisi kunnioittaa Jumalaa, joka pistää ihmisiä piip-vettiin. Ikuinen kidutus on aika yliampuva tuomio pahimmallekin murhamiehelle saatika sitten ns hyville ihmiselle, jotka eivät vain usko. Siitä on armo ja oikeudenmukaisuus kaukana. Mitään kammottavampaa en voi edes kuvitella. Maapallolla tehdyt pahuudet sentään joskus loppuvat eivätkä siis ole mitään verrattuna ikuiseen kärsimykseen.

    • ,Eukalyptus,
      • Hyviä ehdotuksia uusiksi käskyiksi ja vielä herkullisemman kuuloinen nimimerkki teikäläisellä.

      • Koala_puussa kirjoitti:

        Hyviä ehdotuksia uusiksi käskyiksi ja vielä herkullisemman kuuloinen nimimerkki teikäläisellä.

        Hei.

        Aloituksessa ollan sitä mieltä, että Jumalan tulisi olla "toisenlainen", ansaitakseen kunnioituksen. Listassa on määreitä, jotka Jumalan tulisi täyttää. Mutta mutta... kuinka ihminen, Jumalan luoma, voi esittää Jumalalle vaatimuksia? Syntiinlankeemuksesta asti ihminen on halunnut "tulla Jumalan kaltaiseksi", kuin ohittaa Jumalan valta, voima ja kunnia. Kuitenkin elämämme, sen alku ja loppu ja kaikki siinä välissä, on rakastavan ja armollisen ja anteeksiantavan Jumalan käsissä. Sellainen on minun Jumalani.

        Psalmista 8:
        "Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
        kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
        -- mikä on ihminen!
        Kuitenkin sinä häntä muistat.
        Mikä on ihmislapsi!
        Kuitenkin pidät hänestä huolen."

        Hyvää huomista isänpäivää toivottaa
        Pirkko-pappi

      • hyvä vastaus
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Pirkko pappi on kyllä yksi palstan papeista, joita hiukan jopa arvostan.

        Joku toinen pappi olisi mennyt tähänkin vipuun ja alkanut selitellä omaa unelmaansa ihanne "pikku taskujumalastaan "

      • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei.

        Aloituksessa ollan sitä mieltä, että Jumalan tulisi olla "toisenlainen", ansaitakseen kunnioituksen. Listassa on määreitä, jotka Jumalan tulisi täyttää. Mutta mutta... kuinka ihminen, Jumalan luoma, voi esittää Jumalalle vaatimuksia? Syntiinlankeemuksesta asti ihminen on halunnut "tulla Jumalan kaltaiseksi", kuin ohittaa Jumalan valta, voima ja kunnia. Kuitenkin elämämme, sen alku ja loppu ja kaikki siinä välissä, on rakastavan ja armollisen ja anteeksiantavan Jumalan käsissä. Sellainen on minun Jumalani.

        Psalmista 8:
        "Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
        kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
        -- mikä on ihminen!
        Kuitenkin sinä häntä muistat.
        Mikä on ihmislapsi!
        Kuitenkin pidät hänestä huolen."

        Hyvää huomista isänpäivää toivottaa
        Pirkko-pappi

        Täsmensin alussa näin...

        "Me ihmiset emme voi asettaa Jumalalle ehtoja. Jumala voisi olla taivaan ja maan luojana millainen tahansa persoona. Voimme kuitenkin päättää millaista Jumalaa olemme valmiita palvomaan ja rakastamaan."

        ... jotenka kyse ei ole siitä mitä me voimme esittää Jumalalle vaatimuksia, vaan siitä että me voimme asettaa vaatimuksia itsellemme siitä millaista Jumalaa olemme valmiita palvomaan. Käsitän ajatukseni niin että sinulla ei ole mitään merkitystä millainen Jumala on, ja olet aina valmis tätä palvomaan.

        "Syntiinlankeemuksesta asti ihminen on halunnut "tulla Jumalan kaltaiseksi", kuin ohittaa Jumalan valta, voima ja kunnia."

        En minä ainakaan niin haluaisi tehdä. Aloituksessa kuvailtu Jumala ansaitsisi kyllä kaiken kunnioitukseni.

        Koala on fiksu!

      • Mikä on uskosi kohde
        Koala_puussa kirjoitti:

        Jos ei nyt puhuta palvomisesta, ei muuten Pirkkokaan siitä puhunut, vaan uskomisesta, luottamisesta ja ehkä palvelemisesta, niin kun et usko etkä luota tuohon luomaasi kielteiseen jumalakuvaan, niin mihin uskot ja luotat? Elämäänkö? No mutta kun elämä on juuri tuollaista kuin tuo jumalakuvasi. Ihmiseenkö? No mutta kun ihminen on juuri tuollainen kuin tuo jumalakuvasi. Materiaanko? No mutta kun materia on juuri tuollainen kuin tuo jumalakuvasi.
        Jos ihminen ei usko eikä luota mihinkään, hän ei pysty elämään. Mihin siis sinä...?

      • Mikä on...
        ,Eukalyptus, kirjoitti:

        "Syntiinlankeemuksesta asti ihminen on halunnut "tulla Jumalan kaltaiseksi", kuin ohittaa Jumalan valta, voima ja kunnia."

        En minä ainakaan niin haluaisi tehdä. Aloituksessa kuvailtu Jumala ansaitsisi kyllä kaiken kunnioitukseni.

        Koala on fiksu!

        Koala on naiivi.

    • *Faith*

      Joku sanoi täällä kerran jotain sen tapaista, että "Sellainen ihminen, millainen on hänen Jumalansa". Jos on tuollainen käsitys Jumalasta, niin ilmankos on vaikeaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe