Miten saan isäni uskomaan uudelleen Jumalaan?

Tuntuupahalta

Hei! Miten voin yrittää saada isäni uskomaan Jumalaan? Olen 15-vuotias tyttö. Olin aina luullut, että isäni uskoo Jumalaan, mutta kuulin vähän aikaa sitten, että hän ei usko. Olen varma, että hän vielä uskoi joskus(äitini sanoi). Luulen, että huomasin, milloin hän lakkasi uskomasta. Hän muuttui selvästi erilaiseksi(kiukkuiseksi, ahdistuneeksi jne.) ja riitelen hänen kanssaan paljon. Rakastan isääni silti suunnattomasti, mutta sattuu, koska tiedän, että jos isäni saisi uskon Jumalaan takaisin, hän olisi taas onnellinen ja meidän perheemme elämä olisi muutakin, kun toistemme syyttelyä. Tiedän, etten ole itsekään esimerkillinen ihminen(olen välillä todella kamala perheelleni, vaikken haluaisi olla). Rakastan vaan isääni niin paljon, kun tiedän millainen hän voisi olla, jos olisi onnellinen. Siksi tuntuu entistä pahemmalta, kun tiedän, ettei isä usko Jumalaan.;-(

3

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei paluuta

      Hei Tuntuupahalta

      Minun isäni oli rakastava ja rakastettava kunnes hän hurahti uskoon. Hän myös alkoi aivan aiheetta huoritella ja lyödä minua. En jaksa enään tavata häntä enkä tahdo lasteni olevan hänen kanssaan.

    • siunausta teille

      Hei Tuntuupahalta, toivottavasti moni tälläkin palstalla rukoilee isäsi ja perheenne puolesta, minäkin rukoilen.

    • Luulen, että ongelmanne johtuvat muusta asiasta kuin isäsi uskosta. Lopulta siihen ei voi loppuun asti vaikuttaa, että miten toinen uskoo, johtui sitten usko vakuuttuneisuuden tasosta tai omasta valinnasta tai kummastakin. Erilaiset näkemykset on vain hyväksyttävä, vaikka omasta mielestään se voikin toisten kohdalla viedä allikkoon.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      115
      3153
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2046
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1895
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      401
      1763
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1661
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1311
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1201
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1196
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1059
    Aihe