Autohelm 6000

Hellu Kauniaisista

Harkitsen erään vuosimallin 1990 HR 352:n ostamista ja koska vene on jo sen verran vanha, että siihen on asennettu Autohelm 6000. Minulla ei ole tuosta kuustonnisesta henkilökohtasta kokemusta, mutta veneen nykyinen omistaja kehui sen maasta taivaaseen. Saakohan siihen enää edes varaosia ja riittäkö sen ominaisuudet p.o. veneeseen. Ja nyt haluasin ihan oikeasti käyttökokemuksia enkä kehoitusta hankkia uusi autopilottii ja Pogo.

11

2123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minulla on 35-jalkaisessani 1991 asennettu Autohelm 6000, joka jaksoi toimia noin kaksi ja puoli vuotta. Koska siihen mennessä oli joutunut takuuajan jälkeen korjauttamaan muita Autohelmin releitä suunnilleen samalla summalla kuin mitä olin niistä alun perin maksanut, päätin jättää autopilotin korjaamatta.

      Jos laite toimii, se on varsin hyvä laite tämänkokoisessa veneessä. Jos se on toiminut yli 20 vuotta, se voi toimia edelleenkin – tuskin siellä muu pettää kuin elektroniikka.

      Huolto- ja varaosapalvelusta minulla ei ole muuta tietoa kuin että ainakin 1990-luvulla se tuli kalliiksi.

      • Osta pois

        13 vuotta ollut käytössä.
        Hyvin pelannut kyseinen laite.


    • Ei siihen kyllä enää mitää osia saa. Toimii niin kauan kuin toimii ja sitten uutta kehiin. Jos siellä on toimiva työyksikkö asennettuna ja se pelaa häiriöttä, sen voi yleensä vielä säästää. Elektroniikkaosa siitä sitten yleensä alkaa happanemaan läsiin. Maksaa parisen tonnia. Raymarinen EVO pilotti on niinkuin tavallaan tuon autohelmin manttelinperijä, tavallaan. yhteistä ei ole kuin firman historian kaari.

    • Hellu Kansasista

      Toi on rautainen paketti. Kannattaa ottaa vaikka yli pyyntihinnan.

    • ei varaosaongelmaa

      Itselläni on kokemusta Autohelm 6000:n seuraajasta Raymarine ST6000:sta. En tunne näiden eroja, luulen laitteita mekaanisesti ja sähköisesti samoiksi.

      Reiskan 6000 ruoripilotissani oli erillinen fluxgate kompassi (=pitkäikäinen ja luotettava) "course computer" elektroniikkaboksi ( muutaman kerran ongelmia, elektroniikkakortti uusittiin) "linear drive" työyksikkö (tapilla ja sokalla kvadranttiin yhdistetty sähkömoottoritoiminen). Ruoripilotin kallein komponentti on mielestäni tämä kvadranttiin kytketty työyksikkö. Sen sähkömoottorin hiilet jouduin putsaamaan pari kertaa sinä aikana kun lokiin kertyi 45.000 mpk. Ongelma oli hiiliharjojen kulumisesta syntynyt hiilipöly ja töhnä, joka johti moottorin pysähtelyyn. Hiiliä en vaihtanut uusiin.

      Mielestäni varaosaongelmaa ei ole, koska järjestelmäpiloteissa voi käyttää myös muiden autopilottivalmistajien komponetteja - Autohelm/Raymnarinen pilotissa vaikkapa B&G:n computeriyksikköä tai näyttö/hallintalaitetta.
      "Course computerit" ovat kehittyneet Autohelmin ajoista. Mm gyro-toiminta on tullut lisää. Ja paljon muutakin, joka selviää valmistajien sivuilta.

      Mikäli kysymys oli vanhasta hihnavetoisesta rattipilotista, edellä esittämäni ei koske sitä. Hihnaveto on mielestäni hankala ja heikko, enää kai museokamaa/jätettä.

      • Joakim_

        Ei kai eri merkkien kurssilaskinta ja näyttöä voi sekoittaa? Yleensä myös kompassi- ja ruorikulma-anturit ovat merkkikohtaisia. Raymarine keskustelee SeaTalkilla kurssilaskimen ja näytön/ohjaimen/kauko-ohjaimen välin. Mikään muu merkki ei osaa SeaTalkia.

        Työyksikkö on ainoa merkkiriippumaton osa autopiloteissa.


    • Samoilla linjoilla asiassa. Nykyään pyrin myymään aina sähköhydraulisen työyksikön noihin pilotteihin, siis uudisasennuksiin. Siis sellaisen kvadranttiin kiinnitettävän. Sillä saadaan vahva, kestävä ja pitkäikäinen ohjaus.

    • 11+17

      Tuo oli erinomainen aikanaan. Sen suurin ongelma on hitaus puuskittaisessa tuulessa, jota esiintyy saaristossa saarten takia. Pilotti menettä välillä täysin suuntavaistonsa ja alkaa piipittää neuvottomana poikettuaan yli 30 astetta asetetusta suunnasta. Jos nykyinen omistaja kehuu varauksetta tuota, hän ei ole ajan tasalla. Minulla on kokememusta juuri tuosta veneestä ja tuosta pilotIsta. Ikääntyneessä veneessä meillä oli automaatin nollakohdasta työyksikössä kuulalaakeritanko kulunut niin, että käsiohjauksessa ratti jumitti siinä hiukan ja sitten nytkähti tuon kohdan yli. Jos olisin pitänyt venettä kauemmin, olisin uusinut koko systeemin. Nykyiset systeemipilotit gyrolla ovat täysin eri maailmasta. Tollaiseen 100 tonnin purreen kannattaa ehdottomasti hankkia samalla kunnon vehkeet.

    • seppomartti

      Kun kyselin Raymarinin ST6000 linear driven työyksikköön hiiliä maahantuojan huoltomiehiltä niin eivät tienneet onko hiiliä ko.sähkömoottorissa laisinkaan. Eivät liioin tienneet, että oliko koskaan vaihdettu. Hyvä tieto yllä on putsaustarve 45000 mailin kohdalla. Uskomatonta kun ajattelee kuinka ahkerasti sähvömoottori hinkkaa joka aallon kohdalla päivästä toiseen.

      • selvennys 45 k nm

        Seppomartti, viestistäni taisi tulla virheellinen mielikuva. En tarkoittanut, että olisin ajanut kyseiset 45.000 nm autopilotilla! Autopilotti oli ollut käytössä etenkin koneajossa ja rannikkopurjehduksissa, mutta valtamerien ja muiden merien ylityksissä raskain ohjaustyö jäi tuuliperäsimen hoidettavaksi. Tietysti mailimäärään mahtui käsiohjausta. En pysty sanomaan montako mailia autopilotti oli ohjannut ennenkuin linear-drive työyksikkö mykistyi sähkömoottorin hiilipölyn takia.

        Pointtini oli, että autopilotin työyksikön avaamiseen ja sähkömoottorin hiilien puhdistuksiin tai jopa vaihtoon voi joutua pitkillä reisuilla. Saaristomeren kesäretkillä autopilotin kulutus on sittenkin aika minimaalista ja siksi viat harvinaisempia.

        Kumma, että Raymarinen huolto ei tiennyt! Tarkoitit ehkä kotimaista? Esim. Hortassa Mid-Atlantic Yacht Service tunsi autopilotin osat kuin omat sormensa ja osasi korjata Raymarinen toimintahäiriöisen course-computerini alle 30 eur hinnalla. Heillä olisi ollut myös sähkömoottorin hiiliä, jos olisin tarvinnut.


      • Seppomartti
        selvennys 45 k nm kirjoitti:

        Seppomartti, viestistäni taisi tulla virheellinen mielikuva. En tarkoittanut, että olisin ajanut kyseiset 45.000 nm autopilotilla! Autopilotti oli ollut käytössä etenkin koneajossa ja rannikkopurjehduksissa, mutta valtamerien ja muiden merien ylityksissä raskain ohjaustyö jäi tuuliperäsimen hoidettavaksi. Tietysti mailimäärään mahtui käsiohjausta. En pysty sanomaan montako mailia autopilotti oli ohjannut ennenkuin linear-drive työyksikkö mykistyi sähkömoottorin hiilipölyn takia.

        Pointtini oli, että autopilotin työyksikön avaamiseen ja sähkömoottorin hiilien puhdistuksiin tai jopa vaihtoon voi joutua pitkillä reisuilla. Saaristomeren kesäretkillä autopilotin kulutus on sittenkin aika minimaalista ja siksi viat harvinaisempia.

        Kumma, että Raymarinen huolto ei tiennyt! Tarkoitit ehkä kotimaista? Esim. Hortassa Mid-Atlantic Yacht Service tunsi autopilotin osat kuin omat sormensa ja osasi korjata Raymarinen toimintahäiriöisen course-computerini alle 30 eur hinnalla. Heillä olisi ollut myös sähkömoottorin hiiliä, jos olisin tarvinnut.

        Kiitos vinkistä. Hortan firma on tuttu. Täytyy paluumatkalla ottaa varahiilet sieltä.
        Tarkoitin juuri kotimaista huollon tasoa. ST 6000 työyksikön huollosta tiesivät uuden hinnan ja " etei koskaan ole tarvinnut huoltaa tai vaihtaa hiiliä".
        Mennä vuonna oli Autohelm 3000 aivojen häirioötilan huolto samaa luokkaa. Mitään ei voi muuta kuin ostaa uusi kokonainen autopilottisysteemi. Kaverini yleismittarilla ja kolvilla korjasi vian ja toimi 10 v.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3717
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2466
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1975
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1731
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1503
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1468
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1256
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      483
      1244
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      77
      1191
    Aihe