Olen ollut mieheni kanssa yhdessä nyt noin 2,5 vuotta. Suhteen alussa seksielämä oli todella aktiivinen, rakastelimme useita kertoja viikossa. Vielä vuosi sitten olin ihan tyytyväinen seksielämäämme, mutta nykyään mieheni ei enää halua minua. Toisinaan hän kyllä vaikuttaa erittäin halukkaalta, muttei silti tee aloitetta ja jos minä teen hän lähtee pois tilanteesta. Suhteessamme on kyllä muuten läheisyyttä, halailua ja pusuttelua. Meillä sanotaan usein, että olet rakas.
Olen ottanut asian useamman kerran puheeksi, mutten saa mitään selvää vastausta. Kuulemma hän kyllä haluaa minua edelleen. Miksi seksiä silti ei ole!? Tilanne on turhauttava ja syö itsetuntoani. En tunne itseäni naiselliseksi tai kauniiksi, en uskalla tehdä aloitetta koska se ei johda mihinkään. Tunnen itseni rupsahtaneeksi, rumaksi, häpeän kehoani ja alapäätäni. Rasittava tilanne.
Pakkoselibaatti
apua1
1
302
Vastaukset
- jhtgrf
Erikoinen tilanne, yleensä ne pusuttelut ja muut hellydenosoitukset vähenevät/loppuvat ennen panemisen loppumista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863