Elämän ja suunnan muutos

Täällä 40v pohtii ihan samaa elämän ja suunnan muutosta.Erosimme mieheni kanssa toisen kerran.Meillä on kaksi lasta.Ensimmäisellä erotilanteessa oli tärkeitä että lapset ovat minulla.Nyt kun erosimme taas en oikein tiedä.Lapset ovat sen ikäisiä että pärjäisivät isänsä kanssa hyvin.Heillä on lämmin ja hyvä suhde.Tuntuu että erosimmekin sen tähden että minä vain olin porukassa liikaa.Rakastan lapsiani yli kaiken ja siksi haluaisin suoda heille sen oman elämän ilman jäkättävää ilmapiiriä.Mutta en vain tiedä miten sen toteuttaisin.Mutta vahva tunne minulla on että en vain kuulu tänne enää.

Olen aikanani tehnyt tuon.
17 vuotta sitten lähdin vuorotteluvapaalle vuodeksi, ja sille tielle jäin.
Takana erittäin vaikea avioero. Halusin vain pois, irti kaikesta.
Lähdin ensin pohjoiseen, tarkemmin sanottuna pohjoisimpaan Norjaan mihin pääsee. (En kuitenkaan Huipppuvuorille!)
Otin siellä oman alani töitä, sijaisuuksia joita riitti tosi mukavasti. Aloin viihtyä. Ympäristö otti hyvin vastaan, tutustuin nopeasti ihmisiin. Vuosi alkoi lähetä loppuaan enkä enää halunnut palata. Otin lopputilin vanhasta työpaikastani, hain ja sain uuden vakituisen työpaikan uudella kotipaikkakunnallani.
Siellä viihdyin 12 vuotta.
Ja karua, kirjaimellisesti luonnonläheistä ja paljon säiden armoilla siellä eletään. Kesät on kuitenkin ihania! Talvella kahdenkuukauden kaamos jolloin auringosta ei näe vilaustakaan. Kun se sitten tammikuun puolessa välissä palaa, valo lisääntyy todella nopeasti ja kesällä on sitten kolme kuukautta keskiyön aurinko! Upea elämys.
Tuon 12 vuoden jälkeen lähdin etelään opiskelemaan ja tänne jäin.Suomessa en enää juurikaan käy, kun ketään läheistä siellä ei ole. Tunnen kuuluvani tänne, ja tänne minut aikanaan haudataan.
Ihan hyvä idea ottaa vuorotteluvapaa, siloin sinulla on jalka ovenraossa vielä, jos haluatkin palata! pidä vaan varasi, ehkä käy kuten minulle! :-D