Vesalasta persut saivat äänivyöryn

Korostan sanaa saivat sillä seuraavissa vaaleissa sieltä ei tule yhtään ääntä persuille. Yleisesti persut saivat suurimman osan äänistään alemman sosiaaliluokan alueilta ja persuja äänesti pääasiassa alemman koulutuksen saaneet ihmiset.

20

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Packalenin kultasuon

      Nyt persupuolue lämpimästi kiittää äänestäjiään. Gettoon siitä turha väki !!!

    • kysyjä.

      Siksi tarvitaan lisää vastaavia aivopieruja perSSuilta jotka todistavat heidän pölhöyden ihan konkreettisesti. Näin tavallisille ihmisille selviää että perSSut eivät osaa ajatella seurauksia.

      Eipä silti näitä on taatusti luvassa lisää. Jo yksistään sen vuoksi että ennen 2015 vaaleja perSSujen kannatus laskee. Sen vuoksi jokainen perSSuedustaja saa pelätä paikansa ja palkkansa puolesta.

      Siksi heiltä onkin odotettavissa mitä moninaisempia kannanottoja linjalla "homot" ja "mitakuonot". Muuhun kun eivät panokset oikein riitä.

    • SS tulee!
      • sitä saa mitä tilaa

        Vakka kantensa valitsee. Ehkä Vesalassa osaavat tehdää uusille herroilleen kunniaa ??


    • soinin natsilandia

      Persuja äänestämällä pääsee keskitysleiriin soinistien kiusattavaksi ja piinattavaksi?! Sitäkö tämä kansa muka todella haluaa???

    • kansankello

      Kritiikissä ollaan tuuliajolla. Packalen on oiva taktikko. Hän haluaa Persujen paljastajat pois "alueeltaan." Hehän ovat häirikköjä ultrapopulistien joukossa ja voivat aiheuttaa tartuntoja. Puhdas aivopesu tulee. kun pyykkiä voi pestä halvoilla pulvereilla.

    • Iivisniemen Hitler

      peruSS leirivartijat palkitaan tehokkaasta työstä Hitlerkellolla? Nollakansalaisten vartiointia he suorittavat toki aatteen edellyttämäälä tavalla, eli Hitlernaamari päässä.

      • Kova kuri

        Kenestä tehdään Vesalan geton komendantti, onko ehdotuksia? Pitää olla kovaluontoinen mies, ei helläkätinen vaan armoton!


    • kysyjä.

      Heh heh hee... Nyt innolla odotetaan kuinka monta ääntä P.leen saa Vesalasta. Mitä pannaan vetoa niin arvon komisario saa palata vuonna 2015 keväällä takaisin siviilihommiin.

      • ura etenee

        Sitähän se on pelkäämässäkin, että kansanedustajan paikka menee alta. Siksi pääsy Vesalan geton komendantiksi kiinnostaakin !!! varmasti isopalkkainen ja hyvä virkapaikka.


      • Köyhät gettoon
        ura etenee kirjoitti:

        Sitähän se on pelkäämässäkin, että kansanedustajan paikka menee alta. Siksi pääsy Vesalan geton komendantiksi kiinnostaakin !!! varmasti isopalkkainen ja hyvä virkapaikka.

        Kun 2010-luvun historiaa aikanaan tullaan kirjoittamaan tunnetaan Tom Packalen "Vesalan pyövelinä" koska hän oli niin armoton geton asukkeja kohtaan. Naiset, lapset ja vanhukset, armoa ei annettu.


      • tom pökäle

        on muuten virkaheitto poliisi jonka pääasiallinen tehtävä on kahvin keitto oikeille poliiseille


    • Kirkkaan vihreä

      Hyviä uutisia: Packalenin möläytyksen jälkeen Helsingissä on yksi kaupunginosa, jossa asuntojen hinnat laskevat!

      Taidanpa muuttaa Vesalan "ghettoon".

      • White flight

        Vesalassa on omakotitaloja, niiden hinnat varmaan laskee. Jos halvalla saa taidetaan mekin muuttaa. Mutta entä jos mekin joudutaan gettoon?


    • kyssäriperse

      Asuuko Vesalassa joku nainen, joka ei antanut Tomille? Ja nyt on sitten koston aika?? Kovin raadollista....

    • mikämikämajava

      Miksi persut eivät saisi sieltä edelleen "äänivyöryä", Packalen tuskin, mutta muut persuthan torppasivat aika kylmästi tuon Packalenin heiton. Itseasiassa kai muut persut saivat kasvua suosiinsa, tuolla omalla omituisella politiikan tulkinnallasi :)

    • pois soinikusetus!

      Kun "Soini torppaa puolueensa natsihengen", se on sama, kuin narunpätkällä traktoria työntäisi; ei siinä paljon mikään liikahda, mutta eihän toki ole tarkoituskaan.

      • Antipersu mölisee

        En tiedä natsihengen torppaamisesta, mutta tuo Packalenin ajatus ainakin sai aika yksiselitteisen tuomion kaikilta persuedustajilta - selittele sitä sitten parhaaksi katsomallasi tavalla, sillä eihän antipersua häiritse sellaiset pikkuseikat kuin esim. faktat tai totuus :)


      • Sankkireikien Suojel

        Onko tilanne jo niin vakava, että maahamme pitää perustaa Sankkireikien Suojeluskunta SS, että saavat viattomien ihmisten sankkireiät olla rauhassa perssupoikain hyökkäyksiltä??


    • vesalalainen

      eipä tule vesalasta enää yhtään ääntä persuille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe