Utopistinen alkuräjähdys

Toisessa ketjussa muutamat evolutionistit ovat yrittäneet selittää maaimankaikkeudessa vallitsevien neljän perusvoiman syntyä alkuräjähdyksellä.
Kuitenkaan mitään luonnontieteellistä selitystä näiden neljän voiman synnylle ei ole olemassa.

Se, että luetellaan erilaisia oletettuja kemiallisia reaktioita aikamäärineen alkuräjähdystapahtumassa, ei ole kuvausta luonnonlakien ja mainittujen voimien synnystä. Näitä reaktioitahan ei voisi edes tapahtua elleivät mainitut luonnonlait ja voimat olisi jo olleet olemassa. Mistä ne ovat tulleet? Siihen pitäisi vastata.

Alkuräjähdyksellä ei ole aivoja, älyä, järkeä eikä kykyä suunnitella tai luoda yhtään mitään. Se on täysin eloton tapahtuma ja jos sellainen olisi tapahtunut, sen olisi täytynyt tapahtua jo olemassa olevien luonnonlakien ja voimien seurauksena. Se ei ole siten itse voinut niitä luoda.

Alkuräjähdysteorian mukaan pieni piste, singulariteetti, killui jossain maailmankaikkeudessa, jota ei ollut vielä olemassa (sehän syntyi vasta alkuräjähdyksessä). Sitten räjähdys tapahtui luonnonlakien vaikutuksesta, vaikka luonnonlakeja ei vielä ollut olemassa (nehän syntyivät vasta räjähdyksessä).
Räjähtänyt aine levisi maailmankaikkeuteen, jota ei edes vielä ollut olemassa.(sehän syntyi vasta räjähdyksen tuloksena.

Koko alkuräjähdysteoria on siten täysin utopistinen, ristiriitainen ja rehellisen tieteen vastainen, sairas mielikuvitussatu, jota yksikään järkevä ihminen ei voi pitää totena.

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." (1.Moos.1:1)

20

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1110000111

      Siinä on jotain oudolla tavalla kiinnostavaa, kun ihminen käsittää asian kokonaan väärin ja ratkaisee samalla hengenvedolla siitä syntyneen kuvitteellisen ongelman samalla epälogiikalla. Kyllä ihmismieli on ihmeellinen.

    • "Se, että luetellaan erilaisia oletettuja kemiallisia reaktioita aikamäärineen alkuräjähdystapahtumassa..."

      Lopetin lukemisen tuohon. Kyseessä ovat (hiukkas)fysiikan ilmiöt.

    • iIkimyksen isoisä

      Kuka loi jumalan?

    • tieteenharrastaja

      Olivatko saamasi vastaukset mielestäsi piilottamisen tarpeessa:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11983473#comment-65558147-view

      Alkuräjähdysteoria perustuu tiukasti luonnosta tehtyihin havaintoihin ja hiukkaskiihdyttimillä saatuihin tietoon aineen käyttäytymisestä hyvin korkeissa lämpötiloissa. Se kuvaa tarkoin hiukkasfysikaaliset tapahtumat tuon prosessin eri vaiheissa aivan alkua lukuunottamatta.

      Jatkan tästä aiheesta keskustelua avauksessasi, johon yllä on linkki.

    • "Koko alkuräjähdysteoria on siten täysin utopistinen, ristiriitainen ja rehellisen tieteen vastainen, sairas mielikuvitussatu, jota yksikään järkevä ihminen ei voi pitää totena."

      Alkuräjähdysteorian tutkiminen on nykyisin kokeellista tiedettä eikä mitään raamatuntulkintaa.

      Jo hyvin varhaiset hetket (>10E-32 sekuntia) voidaan toistaa hiukkaskiihdyttimissä eli päästään hyvin varhaisiin maailmankaikkeuden hetkiin.

      Todistettavissa olevaa aineistoa on valtavat määrät päin vastoin kuin luomistarusta josta on jäljellä jokunen repaleinen kamelikuskien väsäämä papyruksen pala jossa asia kuitataan muutamilla lauseilla. Lisäksi samanlaisia todistamattomia luomistaruja löytyy jokaisesta maailman uskonnosta.

      • tieteenharrastaja

        Pahoittelen, tuossa lipsahti överiksi:

        "Jo hyvin varhaiset hetket (>10E-32 sekuntia) voidaan toistaa hiukkaskiihdyttimissä eli päästään hyvin varhaisiin maailmankaikkeuden hetkiin."

        Tuo oletettu inflaatiovaiheen loppuhetki ei taida olla ihmisten rakennelmien ulottuvilla.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Juu, ei noin lähelle, sähköheikkoeepokin ilmiöihin kuitenkin, 10E32-10E-12.

      • tieteenharrastaja
        a-teisti kirjoitti:

        Juu, ei noin lähelle, sähköheikkoeepokin ilmiöihin kuitenkin, 10E32-10E-12.

        Hiukan ylhäällä oli vielä haarukkasi:

        "After about 10E-11 seconds, the picture becomes less speculative, since particle energies drop to values that can be attained in particle physics experiments."

    • "Koko alkuräjähdysteoria on siten täysin utopistinen, ristiriitainen ja rehellisen tieteen vastainen, sairas mielikuvitussatu, jota yksikään järkevä ihminen ei voi pitää totena."

      Alkuräjähdys tiedetään jo varmasti tapahtuneeksi, vaikka sen syytä ei tiedetä. Esim. tämä havainto oli täsmälleen alkuräjähdysteorian mukainen, kreationisteilla ei ollut edes minkäänlaista ennustetta heliumin eri isotooppien suhteista:

      http://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/merkittava-alkurajahdysteoriaan-liittynyt-ongelma-ratkesi.html

    • Hiski+naapurin.kissa

      Jaakko kulta, sotket evolutionistin eksplosionistiin.

    • Alkuräjähdys on ainut selitys tämän maailmankaikkeuden syntymiselle. uskonnot eivät käsittele reaalimaialmaa. Niiden selitykset ja tulkinnat ovat kulttuuria, ihmisen luovuutta...

    • >

      Luonnonlait ovat aineen, energian ja avaruuden ominaisuuksia. Eivät ne mistään "tule", ne vain ovat.

    • KATin haamu

      Suhteellisuusteoriakin on täysin Jaakobin järjenvastainen.

      Big Bangissa suhtista tarvitaankin..

      • Eihän raamattu ole alkuräjähdysteoriaa vastaankaan. 1.Moos.1:1 sanotaan että jumala loi taivaan ja maan. Ei siinä sanota miten loi maan. Jos se ei ollut alkuräjähdyksen keinoin niin miten sitten?

      • tieteenharrastaja
        sarisusannass73 kirjoitti:

        Eihän raamattu ole alkuräjähdysteoriaa vastaankaan. 1.Moos.1:1 sanotaan että jumala loi taivaan ja maan. Ei siinä sanota miten loi maan. Jos se ei ollut alkuräjähdyksen keinoin niin miten sitten?

        Maa syntyi liki kymmenen miljardia vuotta alkuräjähdyksen jälkeen valmiista aineesta neljän havaitsemamme luonnon perusvoiman ja sattuman vuorovaikutuksesta. Voidaan silti sanoa "alkuräjähdyksen keinoin", koska nuo perusvoimat joko määräytyivät alkuräjähdyksessa tai siirtyivät näkemäämme maailmankaikkeuteen sen kautta.

        Alkuräjähdyksessä syntyivät aika-avaruutemme sekä sen sisältämä aine (pääosin vety- ja heliumytiminä) ja energia (säteilynä).

        Minä olen hoitaja eikä mulla ole aavistustakaan mistään helimeista eikä vedystä.

        Minulla on Tieteen kuvalehden 4 kirjaa, jotka mieheni hankki minulle kun olin siihen asti helluntaiuskossa. Halusi sivistää minua.

        Olen lukenut niistä kirjoista kaksi eri teoriaa, jotka poikkeavat toisistaan. Ilmeisesti kahden eri tiedemiehen tutkimusten tuloksia.

        Toisessa teoriassa puhuttiin räjähtäneestä tähdestä ja supernovasta. Lieko sama asia?
        Sen mukaan räjähtänyt tähti alkuaineineen kaasuntui uudestaan maapalloksi.

        Toinen teoria liittyy energiaan. Nyt vasta eka kerran kuulen että siihen liittyy jokin säteily.

        Sen toisen teorian mukaan energiaa syntyi tyhjästä ja se energia räjähti=alkuräjähdys.

        Kirjan mukaan tiedemiesten nykyisen tiedon mukaan vielä ei pystytä selittämään sitä miten energiaa syntyi tyhjästä.

        Sinulla on nyt tarjota jo 3.teoria. Kirjotat:""Maa syntyi liki kymmenen miljardia vuotta alkuräjähdyksen jälkeen valmiista aineesta neljän havaitsevamme luonnon perusvoiman ja sattuman vuorovaikutuksesta."

        Tieteen kuvalehden kirjasten mukaan alkuräjähdys tapahtui 13,7 miljardia vuotta sitten. Maan ikää en ole mistään lukenut eli mielestäni voi olla hyvin että aineet olivat valmiita siitä 10 miljardia vuotta sitten.

        Mitkä 4 luonnon perusvoimaa?

        Sattumasta sanoisin että ne ateistit jotka esittävät attepalstalla tiedemiestä korvaavat sanan sattuma usein sanalla luonnonvalinta.

        Osaatko kertoa siitä mitään?

        Tuossa oli monta vastattaviksi hyvää kysymystä. Otan esiin niistä muutaman, ja jos vastauksein kelpaavat, niin muutkin jotka osoitat:'

        "Toisessa teoriassa puhuttiin räjähtäneestä tähdestä ja supernovasta. Lieko sama asia? Sen mukaan räjähtänyt tähti alkuaineineen kaasuntui uudestaan maapalloksi."

        Alkuräjähdys tuotti vain ne asiat, jotka totesin edellisessä viestissä. Niin syntyneen avaruuden laajennuttua ja jäähdyttyä yli puoli miljardia vuotta alkoi tähdenmuodostusprosessi, joka on se yllä mainitsemasi toinen asia. Syntyneet tähdet eivät ole ikuisia, vaan erityisesti suurimmat niistä palavat nopeasti vaiheeseen, jossa ne r'äjähtävät valtavalla voimalla. Tähtien palaessa sekä loppuräjähdyksessä maailmankaikkeuteen muodostuu lisää heliumia sekä vielä raskaampia alkuaineita. Energian ja aineen "tyhjästä syntymiseen" on alkuräjähdysteoriassa ehdotettu järkeenkäypää tieteellistä selitytystä.

        Räjähtäneiden tähtien rakennusaineet palautuvat avaruuden kaasu- ja pölypilviin, joista sitten muodostuu uusia tähtiä. Oma Aurinkomme koostuu ainakin jo kahdesti räjähtäneiden tähtien jäänteistä. Jos tähdellä on planeettoja, ne syntyvät tähdenmuodostuksen yhteydessä.

        "Maan ikää en ole mistään lukenut eli mielestäni voi olla hyvin että aineet olivat valmiita siitä 10 miljardia vuotta sitten."

        Maan (ja siis myös Auringon) ikä on geologien tutkimustuloksen mukaan noin 4,6 miljardia vuotta, joten "noin 10 miljardiani" on tarkemmin noin 9. Tosin Auringon syntyvaiheen pituus on toistaiseksi hankala määritellä ja mitata.

        Luonnon perusvoimat ovat gravitaatio, sähkömagneettinen voima, heikko ydinvoima ja vahva ydinvoima. Toiselle ja kolmannelle niistä on yhteinen kvanttikenttäteoria, joka selittää suuren osan fysiikasta ja koko kemian.

        Sattuma kuuluu mukaan luonnonvalintaan, johon kuitenkin sisältyy paljon tärkeämpi luonnon palaute genomin tuottaman eliön ilmiasun selviytymiskyvysta ympäristössään.

        Kiitos kysymyksistäsi.

        Blondi tutustuu nyt ensin gravitaatioon http://wikipedia.org/wiki/Painovoima ym.pohtii asioita ja sitten miettii tohtiiko kysyä enää mitään.

      • tieteenharrastaja
        sarisusannass73 kirjoitti:

        Blondi tutustuu nyt ensin gravitaatioon http://wikipedia.org/wiki/Painovoima ym.pohtii asioita ja sitten miettii tohtiiko kysyä enää mitään.

        Linkkisi johti umpikujaan. Toivottavasti osasit kuitenkin perille, itse jouduin kulkemaan englanninkielisen linkin (gravitation) kautta.

    • Epäjumalienkieltäjä

      "Se, että luetellaan erilaisia oletettuja kemiallisia reaktioita aikamäärineen alkuräjähdystapahtumassa, ei ole kuvausta luonnonlakien ja mainittujen voimien synnystä."

      Kemian sotkeminen hiukkasfysiikkaan osoittaa miten pahasti olet pihalla. Mutta ihminen on erehtyväinen.

      Oletko miettinyt mitkä kaikki muut käsityksesi ovat seurausta inhimillisistä väärinkäsityksistä? Ethän sinä kai itseäsi erehtymättömänä pidä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      181
      7504
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      265
      1833
    3. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      68
      1289
    4. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      72
      1213
    5. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      64
      1187
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      57
      1178
    7. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      93
      1112
    8. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      5
      1108
    9. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      51
      1085
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1046
    Aihe