Kysyisin vain yhtä asiaa.

En usko mitään.

Uskooko tiedemiesten enemmistö todella elämän syntyneen maan päälle sattumalta?

19

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hienoa oikein

      Jos järjestät kyselyn vaikkapa kymmenelle tuhannelle eri alojen tiedemiehelle, niin älä unohda kysyä samalla miten kukin heistä määrittelee sattuman.

      • E. Vokki

        Voin vastata.

        Tähän avauksen kysymykseen sanon että sehän on itsestäänselviö että tiedemiesten suuri enemmistö uskoo elämän syntyneen sattumalta sillä mitään muuta mahdollisuutta tiedemiehet eivät tunne. Ainakaan nämä tiedemiehet.

        Evolutionismin sattuma ei ole sama kuin yleisen tieteen määrittelemä laskennallinen sattuma, vaan kyseessä on luonnonlakien, tunnettujen ja tuntemattomien symbioosi joka ohjailee maan aineksia maagisesti kasautuilemaan ilman älyllistä ohjausta ensin alkusoluksi ja sitten mystisen vääjäämättömyyden lakien ohjailemana se saa tuon alkusolun muuntumaan ihmisen käsittämiskyvyn ylittävällä nerokkuudella jakautumiskykyiseksi eliöksi joka napsii sisuksiinsa sattumalta paikallaolevista kemiallisista aineksista perimäänsä mutaatioita jotka ovat 99,9999999999999999999%:sesti haitallisia, mutta se osaakin taitavasti valita joukosta tun hyödyllisen jonka se myös osaa jättää periytyväksi ja niin se solu vaan ohjautuu pikkuhiljaa ihan itsekseen muotoutumaan kasveiksi ja eliöiksi jotka syövät kasveja .......ja sitä rataa.

        Tällainen on evoluutio-sattuma, ja eikös vain se olekin ihan jotain muuta kuin tylsä tieteen metodin mukainen reaalimaailman tehoton sattuma?

      • tieteenharrastaja
        E. Vokki kirjoitti:

        Sattuma on sattuma. Yritit parodiakuvausta evoluutiosta. Huonosti meni.

      • jyrrrr
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Sattuma on sattuma. Yritit parodiakuvausta evoluutiosta. Huonosti meni.

        Miinun mielestäni se on melkoisen älykäs se sellainen sattuma joka rakentaa ensin heinäkorren ja sitten sille syöjän joka levittää sen siemeniä ja antaa vielä lannoitteet kaupanpäällisiksi.

        Eikö tuota muka saa huikan ihaliiakin?
        Varsinkin tuo heinänkorren ja lehmän symbioosi tuottaa sivutuotteena maitoa ja viiliä ja jogurttia ja piimää, ja matorahkaa ja edam- emmenta- cheddar- home- ja tilsitjuustoa.

        Eikö muka saisi ihastella evoluutiosattuman älykkyyttä.

        Sitäkin vielä ihmettelen että jogurtteja on niin monenmoisia kun sattuma kekkasi luoda lisukkeeksi hedelmiä ja marjoja, joten nyt meillä on ihan kuin meitä ihmisiä varten tehtyinä mansikka- banaani- persikka- ja mustikkajogurttiakin.

        Jokos nyt saisi ihmetellen ihailla evosattuman ihmeellistä' taitavuutta i ja hmisen huomioimista?

        Vai eikös vieläkään ole kysymys muusta kuin tylsästä hyvästä tuurista?

        ---Kun näitä mietin niin mistähän se johtuu että evolutionistit alkavat väkisinkin vaikuttaa vähän tyhmiltä? Tai aika paljokin, jos rehellisesti tunnustan.

      • tieteenharrastaja
        jyrrrr kirjoitti:

        Trollityhmyytesi tuossa vain paljastat:

        "Eikö muka saisi ihastella evoluutiosattuman älykkyyttä.

        Eihän evoluutio yhdellä sattumalla synny eikä ilman luonnollista valintaa.

      • jyrrrr
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Trollityhmyytesi tuossa vain paljastat:

        "Eikö muka saisi ihastella evoluutiosattuman älykkyyttä.

        Eihän evoluutio yhdellä sattumalla synny eikä ilman luonnollista valintaa.

        Syntyypä jogurtti yhdellä tai monella erittäin onnekkaalla sattumalla, mutta tykkään silti jogurtista.

        Ja kun mieli tekisi jopa kiittää siitä jotakuta, niin onko se nyt niin kovin väärin että kiitän siitä ilmeisen älykästä ja hyväntahtoista sattumien summaa?

      • tieteenharrastaja
        jyrrrr kirjoitti:

        Syntyypä jogurtti yhdellä tai monella erittäin onnekkaalla sattumalla, mutta tykkään silti jogurtista.

        Ja kun mieli tekisi jopa kiittää siitä jotakuta, niin onko se nyt niin kovin väärin että kiitän siitä ilmeisen älykästä ja hyväntahtoista sattumien summaa?

        Toki voit kiittää suoraan Luojaa, vaikka uskoisitkin Hänen tuottaneen jugurttibakteerit evoluutiolla niinkuin myös Valion jugurtinkehittäjien apinamaiset kropat. Heidän tietotaidostaan sekä omasta ymmärryksestäsi kiittää voit kiitellä vielä suoremmalla syyllä.

        Evoluutiohan on tunnetusti sattumien ja luonnollisen valinnan summa luonnonlakien mukaisesti.

      • jyrrrr kirjoitti:

        Syntyypä jogurtti yhdellä tai monella erittäin onnekkaalla sattumalla, mutta tykkään silti jogurtista.

        Ja kun mieli tekisi jopa kiittää siitä jotakuta, niin onko se nyt niin kovin väärin että kiitän siitä ilmeisen älykästä ja hyväntahtoista sattumien summaa?

        Kiitä sitä älykästä myös silloin kun kaadat suuhusi purkillisen hapantunutta maitoa.

    • -8-

      Rehellinen tieteentekijä vastaa, ettei tiede vielä tiedä kuinka elämä maapallolla on saanut alkunsa.

      Eilisestä Hesarista kävi ilmi, dosentti Markus Rantalan toteamana, että myös humanististen tieteealojen tulisi käyttää evoluution oppeja tutkimuksissaan, mikäli suomalaiset yliopistot aikovat yltää tieteen huipulle.
      Rantalan mukaan "Suomessa humanistit ovat asennoituneet vihamielisesti evolutiivista psykologiaa ja biologista ihmiskuvaa kohtaan".evolutiivista psykologiaa ja biologista ihmiskuvaa kohtaan".

      • Taisi olla sama juttu jossa todettiin, että evoluution huomioonottaminen on 20 viime vuoden aikana todellakin edistänyt lukuisia tieteenaloja myös luonnontieteiden ulkopuolelta.

        Tämä siis samaan aikaan, kun vitsi-jyrin mukaan kaikki luonnontieteen uudet tutkimustulokset todistavat kreationismista eivätkä evoluutiosta.

        Kreationismi ei siis ole vienyt mitään yhtään mihinkään, paitsi uskojiaan yhä syvemmälle tieteenvastaisen typeryyden suohon.

      • jyrrrr

        Katoppas vaan. Yliopistoväellä alkaa silmät aueta evoluutioteorian aivan liian pitkälle kehitettyjen hikitissihypoteesien suhteen.

        Vielä 70-luvulla humanistisset tiedekunnat jaksoivat puoltaa sen ajan yksinkertaista evoluutioteoriaa.
        Nyt kun tiedetään enemmän niin alkaa suomut tippua silmiltä. Hyvä hyvä.

        Kiitos -8- tästä huomiosta.

        Mistähän se johtuu että mitä pidemmälle tiede etenee, niin sen epätodennäköisemmältä evoluutio vaikuttaa.

    • saaaaaaaaaaaaaaatain

      Paljon parempi selitys tietysti on että jumala loi maapallon. Tämähän lukee raamatussa.

      5. Moos. 23:11 Jos joku teistä on yöllisen siemenvuodon takia epäpuhdas, hänen on mentävä leirin ulkopuolelle ja pysyttävä siellä.

      Kaiken tämän luomisen jälkeen tätä kaikkitietävää, ikuista jumalaa alkoi kuitenkin häiritsemään kun sotilailla lenti spermat housuihin yöllä ja hän välittikin viestin että he olivat saastaisia.

      • -31-

        Minkä vuoden raamatunkäännös?

        5. Moos 23.10-13:
        - Jos sinun keskuudessasi on joku, joka ei ole puhdas sen johdosta, mitä hänelle yöllä on tapahtunut, menköön hän leirin ukkopuolelle, hän älköön tulko leiriin.
        -Illan suussa hän peseytyköön vedessä, ja auringon laskettua hän tulkoon leiriin.
        -Leirin ulkopuolella olkoon sinulla syrjäinen paikka, johon sinun on mentävä tarpeillesi.
        -Ja sinulla olkoon aseittesi lisänä pieni lapio, ja kun siellä ulkona istut tarpeillesi, kaiva sillä kuoppa ja peitä sitten ulostuksesi. (1933 käännös)

        Vuoden 1933 käännös käsittelee ulostamista, jotka puhtaussäännökset koskivat kaikkia israelilaisia ikään ja sukupuoleen katsomatta.

      • "Paljon parempi selitys tietysti on että jumala loi maapallon. Tämähän lukee raamatussa."

        Kuten kretut sano: Kukaan ei ollut todistamassa kyseisyä tapahtumaa joten se on yhtä tyhjän kanssa eikä näin ollen kelpaa selitykseksi :)

    • kvasi2

      Voisi myös kysyä synnyttikö alkuräjähdys kansainvälisen avaruusaseman vai vaadittiinko lisäksi jotain muuta.

      • tieteenharrastaja

        Avaruusasemaan vaadittiin elämän synty ja evoluutio sekä ihmisen korkean tietoisuuden kehittyminen. Nykytietojemme mukaan ne voivat olla alkuräjähdyksen suoria seuraamuksia tai sitten eivät.

      • ????????????????????
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Avaruusasemaan vaadittiin elämän synty ja evoluutio sekä ihmisen korkean tietoisuuden kehittyminen. Nykytietojemme mukaan ne voivat olla alkuräjähdyksen suoria seuraamuksia tai sitten eivät.

        Todistamaton evoluutio?

      • tieteenharrastaja
        ???????????????????? kirjoitti:

        Todistamaton evoluutio?

        Mielestäni vakuuttavasti todistettu, saat kyllä olla eri mieltäkin.

      • ??++??++??
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Mielestäni vakuuttavasti todistettu, saat kyllä olla eri mieltäkin.

        Olematon.
        Kunnes toisin todistetaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2278
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2003
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1414
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      876
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe