toistuvat unet.

darkDreams

Hei näen unia joitka toistuu saman kaltaisina mutta tapahtuma paikka vaihtuu.
Nämä unet joita näen ovat aika lailla painajais maisia minulle aina annetaan tehtävä tai sitten en saa katsoa taakseni ollenkaan pitää vain josta juosta juosta.

1.näin unen jossa minun piti juosta pitkää käytävää ja päästä ulos mutta tielläni oli portaita ja lukittuja ovia joku jahtasi minua,kun viimein pääsin pois niin olin vanki tyrmässä siellä oli mies joka antoi avaimen hänellä oli huppu hän otti sen pois mutten siltikkään nähnyt kasvoja.
2.Olen uimahallissa minut on upotettu altaan pohjaan ja kahlittu sinne yritän päästä pois ennen kuin kuolen,luokseni ui iso valas joka pelastaa minut minä saan taas henggittää.
3. olen kirjastossa sisällä on kirkasta kuin auringossa aivan kuin kaikki olisikultaa kirjsto on auto yritän päästä pois joudun pimeän osastoon joka on täynnä kristalleja kirkkaita kuin tähdet kirjasto herää henkiin,eloon suorastaan kaikki sadut ja kirjojen henkilöt heräävät eloon. pian juoksen kultaisia portaita pitkin katto tasanteelle ja olen turvassa,sitten herään.

Nämä unet eivät ikinä liity minun elämäni ja päivän aikana tapahtumiin asioita ne on outoja karmia mutta en ikinä pelkää näissä unissä vaikka ovatkin painajais kaltaisia. Osaako joku selittää mitä nämäunet voisivat tarkoittaa en itse ole saanut mitään selkoa.

2

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • thrillofnothing

      Itsekin varsinkin nuorempana näin paljon toistuvia unia joissa oli jatkuvaa juoksemista, pakoilua milloin näkymätöntä uhkaa, välillä oli jättiläiset perässä, välillä demonit ja välillä isot joukot ihmisiä. Unet monesti loppui siihen että tuli kallio tai muu korkea paikka eteen niin päädyin hyppäämään vaan alas ja aina heräsin vasta kun tömähin maahan.
      Muistan vieläkin sen ensimmäisen unen josta alkoi tämä, se oli ehkä pelottavin uneni koskaan, olin 6 vuotias ja uni todella toden tuntuinen. Kävelin silloisen kerrostalo asunnon olohuoneeseen jossa sohvalla oli setä, täti ja äiti he tuijottivat television lumisadetta, eli sitä kanavaa jossa ei ole mitään ohjelmaa, eivät reagoineet mihinkään, parvekkeen ovi lensi auki ja sieltä lenti sisälle hahmo jonka naama oli ihan palanut tunnistamattomaksi ja se jahtas minua olohuoneen ympäri ja päässä kaikui "Et pääse koskaan karkuun minua", tämän jälkee muutaman kerran sama lause kaikui mielessä kun juoksin unissa karkuun mitäkin.
      Teini-iässä muistan että monesti kun samat tilanteet alkoi niin koetin vain kohdata ne ja taistella vastaan mutta kun ihmisjoukko käveli vastaan kuin elottomat zompiet koetin alkaa taistelemaan niin jotenkin minun liikkeet vain hidastui niin etten pystynyt tekemään mitään.
      Myöhemmin opin aina vaikeissa tilanteissa jopa nousemaan lentoon, mikä toi suunnattoman helpotuksen uniin.

      Yhä mietin näiden merkitystä, ehkä se kuvasti epävarmuuttani ympäristöä kohtaan tjsp.

    • Aloittajan mainitsemissa unissa syy saattaa liittyä elintoimintoihin. Jos unennäkijällä on vaikeuksia hengittää, hänen pulssinsa kohoaa ja hän kokee ikäänkuin juoksevansa. Varsinkin portaiden nouseminen hengästyttää ja siksi ne esiintyvät usein unessa.

      Aloittaja kertoo kolmesta erilaisesta unesta, mutta kaikkiin niihin liittyy hengästyminen tai vaikeus hengittää. Vedenalainen uni on varsin kuvaava.

      Hengitysvaikeus saattaa johtua nukkumisasennosta. Tietyt asennot vaikeuttavat hengittämistä, kuten selällään nukkuminen. Henkilö voi myös nukkua niin sanotusti kasvot tyynyssä. Kyse voi olla myös uniapneasta.

      Ketjun toisen kirjoittajan unet vaikuttavat olevan ahdistavuudeltaan erilaisia. Niissä on kyse perusturvallisuuden kokemisen puutteesta ja avuttomuuden tunteesta muuttuvassa ympäristössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5360
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1607
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      232
      1564
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      310
      1116
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe