Olin unessa yksinkertaisessa mökissä, aikomuksena viettää siellä n. vuorokausi.
Poikkesin mökin omistajien pieneen kioskikauppaan
Katselin leipiä ( "ranskanleivän" näköisiä. Tarkastelin päivämääriä. En ostanut, kun eivät olleet tarpeeksi tuoreita.
Pudotin muita tavaroita tutkiessani kolikoita lattialle. Vierivät penkin alle.
Ajattelin, että otan rehellisesti vain pudottamani n. 4 ja vähän yli euroa?.
Penkin alla oli kolikoita lisääkin, jonkun muun pudottamia.
Mietin, kerronko kolikoista. Päätin, etten kerro, kyllä he sen varmaan itsekin tietävät.
Kysyin saako mökissä polttaa kynttilää, että olisi vähän kodikkaampaa, kolkossa mökissä.
Pidättyväinen pari empi, päättelin, että ei ole viisasta.
Ajattelin, että menisinkö sittenkin omaan kotiini, eihän mökissä ole mitään,
ei edes televisiota..
Mitähän uni tarkoittaa, kiitollinen olisin vastauksesta.
Mökkiinkö?
4
56
Vastaukset
Erikoinen uni.
En tiedä mitä ns. vuorokausi tarkoittaa. Oletan sen tarkoittavan juopottelua.
Unessa esiintyy rehellisyys-teema toistuvasti ja useamman kerran.
Et ole ihan rehellinen mökinpitäjiä kohtaan, mutta hekään eivät ole ihan rehellisiä tai ainakaan reiluja sinua kohtaan.
Koet viihtyväsi paremmin kotonasi, mutta tarvitset tätä mökkiä johonkin. Siis ryyppäämistä?
Unessa voidaan huomata elämän realiteettien ja rehellisyysvaatimuksien kohtaaminen.
Saatoit siis unessasi kokea, että et ole ihan rehellinen, mutta muutkaan eivät ole. Epäilit myös tarvetta toteuttaa tapojasi.
Kodikkuuden kaipuu ja sen kieltäminen sinulta. Olisiko kotona ollut parempi?
Näkisinpä joskus itse jotain näin juurevaa unissani.- Mökkiinkö?
Kiitos paljon tulkinnastasi!
Pohtimisen arvoisia lauseita, jätän mietintään..
Juopottelusta ei ehkä voi olla kyse, sitä kun en oikeassa elämässä harrasta.
Tuota rehellisyyttä mietin, ts. epärehellisyyttä. Itse en sitä tuossa huomaa.
Toimin kuitenkin rehellisesti, esim. otin vain itse pudottamani kolikot lattialta.
Se, etten kertonut muista kolikoista, johtui mielestäni siitä, etten halunnut olla tunkeileva..
Näin ainakin unessa mielestäni ajattelin.
Kiitos hienosta erittelystä, jos vielä jotain haluat/jaksat unesta sanoa, tai joku muukin, kuulen mielelläni. Kiitos!
Tulkitsemme mielikuvia aina omista lähtökohdistamme.
Tarkoittaneeko sinulle ns. vuorokausi mökillä lepäämistä ja rauhassa oloa? Sinänsä en tarkoittanut juopottelua vaan niin sanottua omaa aikaa.
Aika paljastavaa minun kannaltani.
Tässä unessa olit paikassa, jossa halusit olla? Tai ehkä olit epävarma? Tapahtumien perusteella taisit olla aika epävarma.
Paikan pitäjät vaikuttivat sinusta epärehellisiltä tai ainakin kauppiailta, jotka möivät jotain, mitä et halunnut.
Yleensä taloon tai mökkiin liittyvät mielikuvat johtuvat parisuhteesta. Tässä tapauksessa tilapäisyys on läpitunkevaa. Olet vain käymässä.
Huomiosi ja kertomasi asiat mökkiä pitävästä pariskunnasta ovat tarkkoja. Heidän täytyy siis olla jollain tavalla merkityksellisiä sinulle.
Kuitenkin kaikki huomiot heistä ovat yleisesti ajatellen epäystävälllisiä ja epämiellyttäviä. Siis he eivät ole ystävällisiä ja suostuvaisia kohteliaaseen pyyntöösi. Kodikkuuden kielto on jotenkin kokonaisvaltaista.
Saattanee siis olla, että olet ajatellut jotain pitkäaikaista sitoutumista jonkin tai jonkun kanssa. Unessa olet kuitenkin epäillyt suhteen toimivuutta. Taloudellisilla seikoilla vaikuttaa olevan tekemistä asian kanssa myös. Epäilit, muttet halunnut kysyä. Olisiko se ollut sopimatonta? Noloa?- Uutta alkuako?
Kiitos paljon, kun ehdit vielä paneutua tähän!
Auttoi minua ymmärtämään paremmin untani.
Varsinkin kun mainitsit tuon pariskunnan.
En osannut heitä niin tärkeänä pitää, nyt
oivalsin, että heistähän onkin kyse.
Mökkikin mitä vuokrasivat oli harmaa, ikivanha..
Annoit paljon vinkkejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565410Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2351592- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3211145Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3131108