Poistettu???
Jumalan armollisuus
75
172
Vastaukset
- Hyvä ketju
Ehkä ketju tuli valvojan mielestä matkansa päähän. Se oli hyvä ketju, jossa asiaa pohdittiin Sanan valossa.
- säännöt kunniaan
Se oli sääntöjen vastainen koska siinä ei linkin lisäksi ollut mitään muuta sisältöä. Siksi hain sen poistoon.
Ketjussa oli yli 70 todella asiallista viestiä, ei yhtään asiatonta,
ja jokainen viesti pysyi täysin ketjun aiheessa.
Tällaisia ketjuja ei yleenä koskaan synny tällä palstalla.
Nyt syntyi - avauksesta jossa oli neljä sanaa
(enemmän kun tämän viestin aloituksesa,
jonka katsoit arvolliseksi vastattavaksi)
ja sen lisäksi linkki,
josta avautui keskustelun pohjaksi
todella harvinaislaatuinen Sana Jumalan armollisuudesta.
En mitenkään voinut pilata aloitusta lisäämällä jonkin
sepustukseni tuon linkistä avautuvan Sanan selitykseksi.
Sen täytyi saada olla puhtaana keskustelun pohjana.
Ja siitä syntyikin erittäin asiallinen keskusteluketju.
Sinne kirjoittivat monet huutoja sydämensä pohjasta asti.
Minäkin kirjoitin monet viestini itkien ja rukoillen.
Valitettavasti en kaikkiin viesteihin vielä ehtinyt kunnolla syventyä,
koska voimavarani ovat kovin vähäiset.
En usko, että sinäkään saatoit olla huomamatta tuosta ketjusta,
sitä, minkä tässä viestissä kerroin.
Mitä ilmeisemmin sinä et vain siedä Jumalan armollisuutta.
Olkoon Jumala sinulle kuitenkin armollinen.- ketjun poistattaja
kalamos kirjoitti:

Olkoon Jumala sinulle kuitenkin armollinen.Opettele suomi24:n säännöt. Siinä aloituksessa oli pelkkä linkki ja se on sääntöjen vastaista.
Ei kiinnosta sun selityksesi.
"Mitä ilmeisimmin sinä et vain siedä jumalan armollisuutta."
Haista kuule itse. Tässä kiukunpuuskassasi paljastit vain oman valheeseen luottavan luonteesi. Minulla ei nimittäin ole mitään jumalan armollisuutta vastaan.
Vaan jos täällä foorumilla ollaan niin noudatetaan sääntöjä. Sinä et ole oppinut kunnioittamaan niitä.
Esivalta ei turhaan miekkaa kanna. Hyvä että siun aloitus poistettiin! ketjun poistattaja kirjoitti:
Opettele suomi24:n säännöt. Siinä aloituksessa oli pelkkä linkki ja se on sääntöjen vastaista.
Ei kiinnosta sun selityksesi.
"Mitä ilmeisimmin sinä et vain siedä jumalan armollisuutta."
Haista kuule itse. Tässä kiukunpuuskassasi paljastit vain oman valheeseen luottavan luonteesi. Minulla ei nimittäin ole mitään jumalan armollisuutta vastaan.
Vaan jos täällä foorumilla ollaan niin noudatetaan sääntöjä. Sinä et ole oppinut kunnioittamaan niitä.
Esivalta ei turhaan miekkaa kanna. Hyvä että siun aloitus poistettiin!Taitaa se poistattaja olla sarisusananh ? hän oli kovin närkästynyt siihen avaukseen !
ketjun poistattaja kirjoitti:
Opettele suomi24:n säännöt. Siinä aloituksessa oli pelkkä linkki ja se on sääntöjen vastaista.
Ei kiinnosta sun selityksesi.
"Mitä ilmeisimmin sinä et vain siedä jumalan armollisuutta."
Haista kuule itse. Tässä kiukunpuuskassasi paljastit vain oman valheeseen luottavan luonteesi. Minulla ei nimittäin ole mitään jumalan armollisuutta vastaan.
Vaan jos täällä foorumilla ollaan niin noudatetaan sääntöjä. Sinä et ole oppinut kunnioittamaan niitä.
Esivalta ei turhaan miekkaa kanna. Hyvä että siun aloitus poistettiin!Olen iloinen siitä,
että sinulla ei ole mitään Jumalan armollisuutta vastaan.
Kertoisitko, miksi oli mielestäsi hyvä, että tuo ketju,
joka tulvi Jumalan armollisuutta yli seitsemänkymmenen viestin verran,
poistettin?
PS
Aloituksessa ei muuten ollut pelkästään linkki.
Siinä oli linkin lisäksi neljä ratkaisevan tärkeää sanaa.- hyvä että poistettii
kalamos kirjoitti:
Olen iloinen siitä,
että sinulla ei ole mitään Jumalan armollisuutta vastaan.
Kertoisitko, miksi oli mielestäsi hyvä, että tuo ketju,
joka tulvi Jumalan armollisuutta yli seitsemänkymmenen viestin verran,
poistettin?
PS
Aloituksessa ei muuten ollut pelkästään linkki.
Siinä oli linkin lisäksi neljä ratkaisevan tärkeää sanaa."Siinä oli linkin lisäksi neljä ratkaisevan tärkeää sanaa."
Siinä mainostettiin linkkiä. Linkki ei saa olla ainoa sisältö viestissä, joten toimit sääntöjä vastaan. hyvä että poistettii kirjoitti:
"Siinä oli linkin lisäksi neljä ratkaisevan tärkeää sanaa."
Siinä mainostettiin linkkiä. Linkki ei saa olla ainoa sisältö viestissä, joten toimit sääntöjä vastaan.Tuollaista sääntöä ei ole. Sääntö menee niinkuin kirjoitin.
Et muuten vastannut kysymykseeni.
Miksi oli mielestäsi hyvä, että tuo ketju,
joka tulvi Jumalan armollisuutta yli seitsemänkymmenen viestin verran,
poistettin?
Mitä tulee noihin neljään sanaan,
niin ne sisälsivät erittäin tärkeän ilmoituksen Jumalan armosta.
Kannattaa katsoa ja kuunnella.
Vain nostamalla katseemme Golgatalle ja kuulemalla ilosanoma,
me pääsemme armosta osallisiksi.
Filippus oli kohdannut Jeesuksen, ja kertoi Natanaelille siitä.
Natanael epäili, voisiko Nasaretista tulla mitään hyvää.
Filippus ei sanonut muuta kuin: TULE ja KATSO!
Natanael teki näin ja kohtasi Jeesuksen,
joka yhdellä lauseella synnytti elävän uskon Natanaelin sydämessä.
Filippus olisi voinut alkaa selittämään asiaa.
Mutta Pyhä Henki hänen sisimmässään antoi viisauden olla niin tekemättä.
Natanaelin on itse koettava se, minkä Filippus oli kokenut.
Natanaelin oli itse kohdattava Jeesus eli Jumalan Sana.
Sen jälkeen Filippus ja Natanael varmaan paljonkin keskustelivat Jeesuksesta.
Näin kävi myös aloituksessani.
Ensimmäinen kommentti oli Tähkäpäältä, ja se oli kuin jatko-osa aloitukseeni.
Ja kohta meillä oli ketju täynnä Jumalan armoa.
Sitä armoa, joka vain ja ainoastaan voi meidät pelastaa / vapauttaa.- entäs sitten?
kalamos kirjoitti:
Tuollaista sääntöä ei ole. Sääntö menee niinkuin kirjoitin.
Et muuten vastannut kysymykseeni.
Miksi oli mielestäsi hyvä, että tuo ketju,
joka tulvi Jumalan armollisuutta yli seitsemänkymmenen viestin verran,
poistettin?
Mitä tulee noihin neljään sanaan,
niin ne sisälsivät erittäin tärkeän ilmoituksen Jumalan armosta.
Kannattaa katsoa ja kuunnella.
Vain nostamalla katseemme Golgatalle ja kuulemalla ilosanoma,
me pääsemme armosta osallisiksi.
Filippus oli kohdannut Jeesuksen, ja kertoi Natanaelille siitä.
Natanael epäili, voisiko Nasaretista tulla mitään hyvää.
Filippus ei sanonut muuta kuin: TULE ja KATSO!
Natanael teki näin ja kohtasi Jeesuksen,
joka yhdellä lauseella synnytti elävän uskon Natanaelin sydämessä.
Filippus olisi voinut alkaa selittämään asiaa.
Mutta Pyhä Henki hänen sisimmässään antoi viisauden olla niin tekemättä.
Natanaelin on itse koettava se, minkä Filippus oli kokenut.
Natanaelin oli itse kohdattava Jeesus eli Jumalan Sana.
Sen jälkeen Filippus ja Natanael varmaan paljonkin keskustelivat Jeesuksesta.
Näin kävi myös aloituksessani.
Ensimmäinen kommentti oli Tähkäpäältä, ja se oli kuin jatko-osa aloitukseeni.
Ja kohta meillä oli ketju täynnä Jumalan armoa.
Sitä armoa, joka vain ja ainoastaan voi meidät pelastaa / vapauttaa.Sä et tajua tehneesi mitään väärin vaikka kirjoitit sääntöjä vastaan. Nöyryys ja synnintunto puuttuu sulta täysin.
Kysyit "miksi sinusta oli hyvä että ketju poistettiin"tms. Siksi että siinä aloituksessa ei noudatettu sääntöjä.
Lisäksi sinun ylpeä luonto sai kolauksen mikä oli sulle terveellistä, mutta kuten nyt nähdään niin olkinukkeilet ja olet liukas kuin saippua kun vastailet.
Pientä ilkeyttäkin on sun vastauksissa näkyvissä.
Näkeepähän kaikki sun todellisen luontosi. entäs sitten? kirjoitti:
Sä et tajua tehneesi mitään väärin vaikka kirjoitit sääntöjä vastaan. Nöyryys ja synnintunto puuttuu sulta täysin.
Kysyit "miksi sinusta oli hyvä että ketju poistettiin"tms. Siksi että siinä aloituksessa ei noudatettu sääntöjä.
Lisäksi sinun ylpeä luonto sai kolauksen mikä oli sulle terveellistä, mutta kuten nyt nähdään niin olkinukkeilet ja olet liukas kuin saippua kun vastailet.
Pientä ilkeyttäkin on sun vastauksissa näkyvissä.
Näkeepähän kaikki sun todellisen luontosi.Siis mielestäsi oli hyvä,
että tuo Jumalan armollisuutta tulviva ketju poistettiin,
koska tuon ketjun poisto oli terveellinen kalamokselle,
ja nyt kaikki näkevät, millainen kalamos on.
Mitä sinulle merkitsee Jumalan armollisuus?- poistaja
kalamos kirjoitti:
Siis mielestäsi oli hyvä,
että tuo Jumalan armollisuutta tulviva ketju poistettiin,
koska tuon ketjun poisto oli terveellinen kalamokselle,
ja nyt kaikki näkevät, millainen kalamos on.
Mitä sinulle merkitsee Jumalan armollisuus?Miksi rakentelet olkinukkeja?
Se oli sääntöjä vastaan ja siksi oli hyvä että se poistettiin. Niinhän minä kirjoitin. Miksi yrität valheella saada asiaa toiseksi?
Miksi valehtelet?
"Mitä sinulle merkitsee Jumalan armollisuus?" Sen armon saa kun tunnustaa ensin syntinsä, johon sinusta ei ole. poistaja kirjoitti:
Miksi rakentelet olkinukkeja?
Se oli sääntöjä vastaan ja siksi oli hyvä että se poistettiin. Niinhän minä kirjoitin. Miksi yrität valheella saada asiaa toiseksi?
Miksi valehtelet?
"Mitä sinulle merkitsee Jumalan armollisuus?" Sen armon saa kun tunnustaa ensin syntinsä, johon sinusta ei ole.Yritin vain ymmärtää edellisen vastauksesi sisällön,
jossa selitit motiivia poistollesi näin:
> Siksi että siinä aloituksessa ei noudatettu sääntöjä.
Lisäksi sinun ylpeä luonto sai kolauksen
mikä oli sulle terveellistä,
mutta kuten nyt nähdään niin olkinukkeilet
ja olet liukas kuin saippua kun vastailet.
Pientä ilkeyttäkin on sun vastauksissa näkyvissä.
Näkeepähän kaikki sun todellisen luontosi. <
Eikö kuitenkin olisi ollut parempi,
että ihmiset olisivat saaneet kurjan kalamoksen sijasta
katsella Jumalan armollisuutta Kristuksessa.- poistattaja
kalamos kirjoitti:
Yritin vain ymmärtää edellisen vastauksesi sisällön,
jossa selitit motiivia poistollesi näin:
> Siksi että siinä aloituksessa ei noudatettu sääntöjä.
Lisäksi sinun ylpeä luonto sai kolauksen
mikä oli sulle terveellistä,
mutta kuten nyt nähdään niin olkinukkeilet
ja olet liukas kuin saippua kun vastailet.
Pientä ilkeyttäkin on sun vastauksissa näkyvissä.
Näkeepähän kaikki sun todellisen luontosi. <
Eikö kuitenkin olisi ollut parempi,
että ihmiset olisivat saaneet kurjan kalamoksen sijasta
katsella Jumalan armollisuutta Kristuksessa.Et tiedä mikä on ns.olkinukke. Se on argumentaatiovirhe jossa vastapuoli muuttaa vastausta toisenlaiseksi eli olkinukeksi jota vastaan hyökkää.
Sinun olisi.jos haluat sääntöjä noudattaa-pitänyt omin sanoin kertoa mikä ko armollisuus-linkissä oli pointti.
Mitä se kertoo uskovaisesta joka ei halua noudattaa sääntöjä ja selittää ne itselleen mieleiseksi vastoin totuutta?
Eikö se kerro itsekkyydestä?
"Eikö kuitnekin olisi ollut parempi että ihmiset olisivat kurjan kalamoksen sijasta katsella Jumalan armollisuutta Kristuksessa."
Ei minulla ole sitä vastaan mitään. Tee sääntöjen mukainen aloitus ko aiheesta, se olisi ollut alunperinkin oikein. poistattaja kirjoitti:
Et tiedä mikä on ns.olkinukke. Se on argumentaatiovirhe jossa vastapuoli muuttaa vastausta toisenlaiseksi eli olkinukeksi jota vastaan hyökkää.
Sinun olisi.jos haluat sääntöjä noudattaa-pitänyt omin sanoin kertoa mikä ko armollisuus-linkissä oli pointti.
Mitä se kertoo uskovaisesta joka ei halua noudattaa sääntöjä ja selittää ne itselleen mieleiseksi vastoin totuutta?
Eikö se kerro itsekkyydestä?
"Eikö kuitnekin olisi ollut parempi että ihmiset olisivat kurjan kalamoksen sijasta katsella Jumalan armollisuutta Kristuksessa."
Ei minulla ole sitä vastaan mitään. Tee sääntöjen mukainen aloitus ko aiheesta, se olisi ollut alunperinkin oikein.En todellakaan tiedä mitään olkinukeista.
Mutta tämän ketjun aiheesta eli Jumalan armollisuudesta
minä olen jotain tullut ymmärtämään.
Haluaisitko ehkä keskustella siitä?- poistattaja
kalamos kirjoitti:
En todellakaan tiedä mitään olkinukeista.
Mutta tämän ketjun aiheesta eli Jumalan armollisuudesta
minä olen jotain tullut ymmärtämään.
Haluaisitko ehkä keskustella siitä?Juurihan minä selitin sinulle mikä on olkinukke. Mitä järkeä lähteä sinun kanssa keskustelemaan Jumalan armollisuudesta koska et tajua ollenkaan mitä sinulle kirjoitan?
poistattaja kirjoitti:
Juurihan minä selitin sinulle mikä on olkinukke. Mitä järkeä lähteä sinun kanssa keskustelemaan Jumalan armollisuudesta koska et tajua ollenkaan mitä sinulle kirjoitan?
Jospa kokeilisit - kirjoittaa jotain Jumalan armollisuudesta.
- poistattaja
kalamos kirjoitti:
Jospa kokeilisit - kirjoittaa jotain Jumalan armollisuudesta.
Hyvä on. Päätellen miinuksista teillä ei ole armollisuutta toisin kuin jumalalla mitä olet siitä mieltä? Raamatun mukaan jos ei anna toisille anteeksi ei saa itsekkään anteeksi.
poistattaja kirjoitti:
Hyvä on. Päätellen miinuksista teillä ei ole armollisuutta toisin kuin jumalalla mitä olet siitä mieltä? Raamatun mukaan jos ei anna toisille anteeksi ei saa itsekkään anteeksi.
Mielenkiintoinen huomio.
Minäpä lopetan kokonaan miinustamisen.
Laitan tästä lähtien vain plussia.
Aloitan parannuksen teon tuosta sinun kommentistasi.
Todellakin hyvin vakava kohta on
Isä meidän -rukouksesa.
Jos me emme anna ihmisille anteeksi
heidän rikkomuksiaan,
niin ei myöskään Isä anna anteeksi
meidän rikkomuksiamme.
Kysymys on tätä elämää koskevasta
kylvämisen ja niittämisen laista.
* Ketjun poistattaja taitaa olla " Sarisusannah", hän oli kovin näreissään siitä aloituksesta, juuri sen pelkän linkin vuoksi !
Säännöt kieltävät julkaisemasta sellaista viestä, "jossa on pelkkä linkki".
Tuo aloitus ei ollut tuon säännön vastainen. Ennen linkkiä oli kuusi sanaa.
JUMALAN ARMOLLISUUS
Kannattaa katsoa ja kuunnella
http://www.uskotv.fi/?page=watch&vid=8565- poistaja
kalamos kirjoitti:
Säännöt kieltävät julkaisemasta sellaista viestä, "jossa on pelkkä linkki".
Tuo aloitus ei ollut tuon säännön vastainen. Ennen linkkiä oli kuusi sanaa.
JUMALAN ARMOLLISUUS
Kannattaa katsoa ja kuunnella
http://www.uskotv.fi/?page=watch&vid=8565Oletko sä oikeasti noin tyhmä? Aloituksessa mainostetaan linkkiä ja sitten on se linkki. SE on sääntöjä vastaan. Sinulta puuttuu nöyryys ja synnintunto.
Itsepäisesti jatkat samaa linjaa, yrität keskustella linkistä. Harva jaksaa ne katsoa. poistaja kirjoitti:
Oletko sä oikeasti noin tyhmä? Aloituksessa mainostetaan linkkiä ja sitten on se linkki. SE on sääntöjä vastaan. Sinulta puuttuu nöyryys ja synnintunto.
Itsepäisesti jatkat samaa linjaa, yrität keskustella linkistä. Harva jaksaa ne katsoa.Katselukertoja osalle 1 on lyhyen ajan sisällä kertynyt yli 2000.
Kuinka monta katsojaa sitten onkaan ollut ruutua kohden.
Osalle kaksi hyvin lyhyen ajan sisällä on kertynyt 1500 katselukertaa.
Ja tuossa poistetussa ketjussakin moni totesi, että kannatti katsoa.
Jumalan armollisuus Jeesuksessa Kristuksessa on vastaanottamisen arvoinen.
Tule ja katso!- poistattaja
kalamos kirjoitti:
Katselukertoja osalle 1 on lyhyen ajan sisällä kertynyt yli 2000.
Kuinka monta katsojaa sitten onkaan ollut ruutua kohden.
Osalle kaksi hyvin lyhyen ajan sisällä on kertynyt 1500 katselukertaa.
Ja tuossa poistetussa ketjussakin moni totesi, että kannatti katsoa.
Jumalan armollisuus Jeesuksessa Kristuksessa on vastaanottamisen arvoinen.
Tule ja katso!Luulisi että edes yksi 2000 :sta kertoisi katsoneensa linkin sisällön mutta ei. Ovat vain uteilaita mitä tälta palstalta löytyy mutta sinä pyrit palstakuninkaaksi sääntöjen vastaisesti.
Oman kunnian perässä olet. poistattaja kirjoitti:
Luulisi että edes yksi 2000 :sta kertoisi katsoneensa linkin sisällön mutta ei. Ovat vain uteilaita mitä tälta palstalta löytyy mutta sinä pyrit palstakuninkaaksi sääntöjen vastaisesti.
Oman kunnian perässä olet.Tähkäpää, Usko Toivonen, Jaikali, Hyvä ketju, End Times, ja moni muu paljastivat katsoneensa linkin alusta loppuun saakka.
Mutta nuo tilastot olivat uskotv:n sivuilta.
http://uskotv.fi/
- Hyvä ketju
Ketjun poistattaja on aina jompi kumpi kahdesta moderaattorista, jotka vastaavat siitä, että laadittuja sääntöjä noudatetaan. Poistamista voi kuka tahansa ehdottaa ja perustella pyyntönsä, mutta valtaa ketjun poistamiseen hänellä ei ole. Muussa tapauksessahan kuka tahansa Jumalan kieltäjä voisi torpedoida helposti kaiken hengellisen keskustelun täältä.
Moderaattori poistaa ketjun vain silloin, kun hän on poistamiskehottajan kanssa asiasta samaa mieltä. Kalamoksen avaama "Jumalan armollisuus" -ketju oli jo edennyt hyvän matkaa ja ketjussa oli päästy harvinaisen rakentavaan ja raamatulliseen mielipiteiden vaihtoon. Moderaattoreilla on aina mahdollisuus käyttää tervettä järkeä ja hengellistä näkökykyä - avauksessa oleva linkki oli virvoittanut monia ja samalla vienyt ketjun poikkeuksellisen vahvaan ja rakentavaan raamatulliseen keskusteluun. Mielestäni moderaattorin olisi pitänyt nähdä ketjussa ollut, täällä harvinainen, syvällisyys ja vakava Raamatun pohdinta. Tujottamatta yksinomaan avaukseen saimme nähdä hyvän keskustelun olleen hyvässä käynnissä ja vaiheessa.
Moderaattoreilla on kuitenkin sivuston johdolta saatu oikeus ketjujen poistamiseen ja he käyttävät tässä asiassa muilta saatua valtaa. He ovat tavallisia ihmisiä ja on ymmärrettävää, että he tekevät myös virheitä. Emme saa heitä siitä liikaa soimata. Meillä on oikeus olla heidän kanssaan eri mieltä ja surra joskus hyvän ketjun katoamista. Olen sitä mieltä, että tällä foorumilla on jatkuvasti loukkaavia, muista keskustelijoita halveeravia, kiisteleviä ja Sanan totuutta vastustavia ketjuja. Rakentavasta keskustelusta ei usein ole tietoakaan.
"Jumalan armollisuus" -ketju oli kaiken sekametelin keskellä harvinainen poikkeus.- näin se on
Muu ylläpito poistaa ketjuja jos moderaattoreita ei ole paikalla.
- Siis harhaako ?
Kylläpä ihmetyttää ja hämmästyttää ja kummastuttaa, tälläisen aloituksen poisto! Tämä, jos mikä kertoo silloin paljon helluntailaisuuden PERUSTUKSESTA ! Eihän kukaan voi muuta perustusta laittaa, kuin Jeesus Kristus ! Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaukseni olkoon Kristus ! Paavalin sanoja . Siis Jeesuksessa ja vain yksin hänen sovituksessaan on se armo ja Hänen armollisuutensa meitä kohtaan. Ei meillä oo mittää muuta mahollisuutta pelastua! Kaikki muu on vain ihmisen omaa yritystä ja parantelua, teeskentelyä,että armon perisi. Kilvoitus kuuluu aina elävän kristityn elämään, mutta nämä kaikki ovat vain saastainen vaate, kerran viimeisellä tuomiolla, jollei pukumme ole Jeesuksen sovituksen puhdistamat !!!
Tuo poistettu ketju tällä helluntailaisuuspalstalla
oli täynnänsä erittäin armontäyteisiä kommentteja,
jotka saivat erittäin paljon tykkäämisiä.
Tämä osoittaa sen, että helluntailaisuudessa
uskon perustus on kyllä juuri tuo sama, minkä kuvasit,
eli Jeesus Kristus ja Hänen verensä tuoma sovitus.
Tämän yksittäisen poiston syystä
ei tämän foorumin sääntöjen mukaan täällä voi keskustella,
eikä ole tarpeenkaan.
Katsoitko tuon videon?
http://www.uskotv.fi/?page=watch&vid=8565
Siinähän helluntailaisten kutsumana
luterilainen julistaja puhuu helluntailaisille armosta.
Kannattaa katsoa ja kuunnella!- poistattaja

Kannattaa katsoa ja kuunnella!Vaikka kuinka postailet linkkiäsi niin kukaan ei innostu sitä katsomaan ja kommentoimaan tässä ketjussa.
Harmittaako?
Taitaa harmittaa kun veilä keksit minusta valheita.
Ylläpito totesi aloituksen sääntöjen vastaiseksi, mistä heitä syytät? poistattaja kirjoitti:
Vaikka kuinka postailet linkkiäsi niin kukaan ei innostu sitä katsomaan ja kommentoimaan tässä ketjussa.
Harmittaako?
Taitaa harmittaa kun veilä keksit minusta valheita.
Ylläpito totesi aloituksen sääntöjen vastaiseksi, mistä heitä syytät?En keskustele ylläpidon toimenpiteistä.
Se on sääntöjen vastaista.
Anna linkki, jossa olen kirjoittanut jotain väärin sinusta.
Poistan viestin, jossa näin olen tehnyt.kalamos kirjoitti:
Tuo poistettu ketju tällä helluntailaisuuspalstalla
oli täynnänsä erittäin armontäyteisiä kommentteja,
jotka saivat erittäin paljon tykkäämisiä.
Tämä osoittaa sen, että helluntailaisuudessa
uskon perustus on kyllä juuri tuo sama, minkä kuvasit,
eli Jeesus Kristus ja Hänen verensä tuoma sovitus.
Tämän yksittäisen poiston syystä
ei tämän foorumin sääntöjen mukaan täällä voi keskustella,
eikä ole tarpeenkaan.
Katsoitko tuon videon?
http://www.uskotv.fi/?page=watch&vid=8565
Siinähän helluntailaisten kutsumana
luterilainen julistaja puhuu helluntailaisille armosta.
Kannattaa katsoa ja kuunnella!>>Kannattaa katsoa ja kuunnella
jukka.finland kirjoitti:
>>Kannattaa katsoa ja kuunnella
MInä olen yrittänyt avata tuota Jeesuksen ristillä huutamaa sanaa
- tetelestai - seuraavanlaisen monologin avulla:
Velkakirjani on ripustettu sellini oven ulkopuolelle.
Siitä näkyy myös tuomioni. Minun on kuoltava.
Tämä vankila on täpötäynnä.
Sillä kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet,
ja ovat rikkomustensa tähden täällä istumassa
ja odottamassa kuolemantuomiotaan.
Miksi ihmeessä Tuomari ei ole jo määrännyt tuomion täytäntöönpanoa.
Jotkut sanovat, että näin Hän osoittaa oikeudenmukaisuuttaan.
Jotkut hienostelijat ilmaisevat sen sanalla vanhurskaus.
Vanhurskas tuomari. Ja mitä se minua hyödyttää.
En minä voi mitenkään maksaa velkaani. Kuoltava on.
Tosin jotkut väittävät kuulleensa ihan pähkähulluja huhuja.
Että tuo Vanhurskas Tuomari olisi aikeissa lähettää
oman ainosyntyisen Poikansa tuomittavaksi kuolemaan meidän sijastamme.
Ja että tämän tähden meidän tuomiomme täytäntöönpano on viivästynyt. Hullutusta, sanon minä. Ei se voi olla totta.
Käytävältä kuuluu ääniä.
Ikäänkuin sellien ovat aukeaisivat yksi kerrallaan.
Hälinä lisääntyy vankilassa. Hiljaa siellä!
Eikö sitä saa edes vankilassaan olla rauhassa.
Sellini ovi lennähtää auki. Vartija ilmoittaa minulle:
Vanhurskas tuomari antoi oman Poikansa kuolemaan
Sinun sijastasi. Sinun tuomiosi on kärsitty. Olet vapaa.
Hän ottaa velkakirjani sellini oven yläpuolelta ja ja kirjoittaa sen päälle:
TETELESTAI.
Täh!!!
Vartija selventää minulle:
"Se tarkoittaa Maksettu / Täytetty. Sinun rikkomuksesi on sovitettu".
Olen kovin hämilläni. Ei tämä voi olla totta.
Moni muukaan ei usko. He jäävät istumaan selliinsä.
He sylkevät vartijaa naamalle: "Vai tulit sinä pilkkaamaan meitä".
Ja iskevät kokonaan maksetuksi kuitatun velkakirjansa
takaisin vartijan isoon kouraan.
"Sulje ovi perässäsi!"
Sitten he käyvät nukkumaan.
Ja odottamaan tuomionsa täytäntöönpanoa.
Minä kysyn vartijalta:
Onko tämä totta vai valhetta.
Hän ottaa taskustaan Vanhurskaan tuomarin laatiman kirjallisen pöytäkirjan:
"Nyt Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu ilman lakia,
nimittäin Jumalan vanhurskaus Jeesuksen Kristuksen uskon kautta
kaikkiin, jotka uskovat. Ei siis ole erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla,
ja heidät vanhurskautetaan lahjaksi Hänen armostaan
sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta Hänen vereensä."
Kun kuuntelen Vanhurskaan Tuomarin kirjoitusta,
minun sisimmässäni syntyy usko:
Nyt minä ymmärrän, että tuo Tuomari todellakin on vanhurskas,
ja Hän vanhurskauttaa sen, jolla on usko ....
mikä Hänen Poikansa nimi olikaan.
"Jeesus", Vastaa vartija.
"Vanhurskas Tuomari vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Jeesus on Sinun sukulunastajasi."
Minä uskon ja kävelen ulos sellistäni ja koko vankila-alueelta.
Sen muurien sisäpuolella minua hallitsi synnin ja kuoleman laki.
Nyt Elämän Hengen laki hallitsee minua.
Minä olin kuollut synteihini ja rikoksiini.
Mutta minut tehtiin eläväksi. Ja nyt minä elän.
- Hyvä ketju
Niin, ketjussa taisi olla niitä "tykkäämisiä". Plussien ja miinusten laittaminen kertoo ehkä eniten siitä, kuka sattuu ketjua milloinkin lukemaan. Myös itse kirjoittajalla on mahdollisuus palata ketjuun ja antaa itselleen plusmerkin ja myösi poistaa jonkun antaman miinuksen. Hyvin usein erittäin raamatullinen ja vilpittömän tuntuinen kommentti palkitaan miinuksilla ja plussaa tarjotaan uskon vastaiselle ja jopa pilkkaavalle mielipiteelle. Voi olla, että moni herkkä uskova vetää kyseisistä merkeistä väärän johtopäätöksen ja vetäytyy pois, kun "häntä ei täällä näytetä hyväksyttävän". Tunteissamme voimme tuntea saamastamme miinuksesta jonkinlaista loukkausta. Miinuksia voi antaa ilman minkäänlaisia perusteluja. Parempi vaihtoehto olisi kiittää kommentoijaa tai sitten tarjoa oma, hieman erilainen mielipide ja mahdollisesti kysyä perusteluja kommentin antajalta.
Katsoin Kalamoksen antaman linkin ja myös muut osiot, joissa Puhakka julisti evankeliumia. Se oli nimenomaisesti Sanan julistusta, ei niinkän opetusta - puheessa levättiin muutaman Raamatun jakeen päällä ja kuvattiin armoa omakohtaisella todistuksella. Nähty omakohtaisuus on julistuksessa erittäin harvinaista. Paavali toi omat heikkoutensa ja tunteensa esille ja samoin teki jo kirkkauteen siirtynyt evankelista Kalevi Lehtinen. Tarkoitan sellalista nöyrää omakohtaisuutta, jossa julistaja tuo esille oman raadollisuutensa.
Kuinka moni voi täydestä sydämestään yleisön edessä sanoa, että tuntee itsensä välillä niin syntiseksi, ettei kehtaa peiliin katsoa? Puhakka oli varmaan vilpitön siinäkin hetkessä, kun hän kertoi tunteneensa Venäjän vankilassa ollutta miestä kohtaan sellaista vihaa, että halusi antaa "sitä turpaan". Entäpä kahden evankelistan automatka Keski-Euroopassa - siinä heitä meni kaksi kiroilevaa evankelistaa. Kuinka moni suostuu näkemään, että meissä asuu myös jumalavastaisuutta ja vihaa Häntä kohtaan? Onko meillä kokemusta Puhakan kuvaamasta synnintunnosta, jossa huudettiin: voiko Jumala koskaan antaa minulle tällaisen synnin anteeksi?
Puhakan julistus kirkasti sitä tosiasiaa, että siellä missä synti on suureksi tullut, siellä Jumalan armo tulee ylenpalttiseksi. Rakastammeko me vähän sen takia, että me saamme anteeksi vain vähän? Voimmeko sanoa Paavalin tavoin, että "minä, joka olen syntisistä suurin"?
Luuk.7:47 "Sen tähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut; hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän".Niin to Puhakan opetussarja Jumalan armollisuudesta tosiaan jatkuu
vielä toisella ja kolmannella osiolla:
Jumalan armollisuus osa 2
http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8589
Jumalan armollisuus osa 3
http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8598- ml213.
kalamos kirjoitti:
Niin to Puhakan opetussarja Jumalan armollisuudesta tosiaan jatkuu
vielä toisella ja kolmannella osiolla:
Jumalan armollisuus osa 2
http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8589
Jumalan armollisuus osa 3
http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8598Miellätkö viestisi keskusteluksi? Keskusteletko yleensä arjen tilanteissa tuolla tasolla?
No, monelle se on todellisuutta eli turvautuen toisen ihmisen käsityksiin ja sanontoihin. ml213. kirjoitti:
Miellätkö viestisi keskusteluksi? Keskusteletko yleensä arjen tilanteissa tuolla tasolla?
No, monelle se on todellisuutta eli turvautuen toisen ihmisen käsityksiin ja sanontoihin.Nimimerkki "Hyvä ketju" mainitsi Puhakan puheen jatko-osat.
Minä annoin niille linkit. Jotta voisimme niistä keskustella.- ml213.
kalamos kirjoitti:
Nimimerkki "Hyvä ketju" mainitsi Puhakan puheen jatko-osat.
Minä annoin niille linkit. Jotta voisimme niistä keskustella.Jos asia on lähellä sydäntäsi, niin aloita keskustelu ja mitä asioita aiheessa pidät tärkeänä.
Uskon paperin riittävän uuteen ja laaja-alaiseempaankin pohdintaan.
Ps.
Kertaus lie opintojemme äiti.(ei ole kyllä Raamatun ilmoitus, mutta sisältää viisauden). ml213. kirjoitti:
Jos asia on lähellä sydäntäsi, niin aloita keskustelu ja mitä asioita aiheessa pidät tärkeänä.
Uskon paperin riittävän uuteen ja laaja-alaiseempaankin pohdintaan.
Ps.
Kertaus lie opintojemme äiti.(ei ole kyllä Raamatun ilmoitus, mutta sisältää viisauden).On mahdotonta keskustella esimerkiksi noista "perkeleistä",
jos ei ensin kuuntele Puhakan tosikertomusta asiasta.
Jos olet jo kuunnellut, niin kertoisitko,
mitä ajatuksia tuo kertomus herätti.- poistaja
kalamos kirjoitti:
On mahdotonta keskustella esimerkiksi noista "perkeleistä",
jos ei ensin kuuntele Puhakan tosikertomusta asiasta.
Jos olet jo kuunnellut, niin kertoisitko,
mitä ajatuksia tuo kertomus herätti.Pelkän linkin postaaminen ei ole keskustelua. Harva jaksaa noihin linkkeihin perehtyä.
- Usko Toivonen
poistaja kirjoitti:
Pelkän linkin postaaminen ei ole keskustelua. Harva jaksaa noihin linkkeihin perehtyä.
Perehdyin jokaiseen linnkien takaa löytyviin ohjelmakokonaisuuksiin, joihin ketjun avauksessa ja ketjun aikana viitattiin.
Ketjun aihe sai aikaan varmasti palstan sääntöjen mukaista rakentavaa keskustelua myös monien kommentoijien osalta.
Nyt monien ihmisten vaivannäkö tylysti tehtiin tyhjäksi "lain varjolla".
Avaus sai aikaan kommentoijia syventymään aiheeseen Jumalan armollisuus.
Edesmennyt Toni Halme taisi kirjoittaa kirjan nimeltä "Jumala armahtaa, minä en".
Tuon kirjan nimi sopii hyvin tähän aiheeseen. - poistattaja
Usko Toivonen kirjoitti:
Perehdyin jokaiseen linnkien takaa löytyviin ohjelmakokonaisuuksiin, joihin ketjun avauksessa ja ketjun aikana viitattiin.
Ketjun aihe sai aikaan varmasti palstan sääntöjen mukaista rakentavaa keskustelua myös monien kommentoijien osalta.
Nyt monien ihmisten vaivannäkö tylysti tehtiin tyhjäksi "lain varjolla".
Avaus sai aikaan kommentoijia syventymään aiheeseen Jumalan armollisuus.
Edesmennyt Toni Halme taisi kirjoittaa kirjan nimeltä "Jumala armahtaa, minä en".
Tuon kirjan nimi sopii hyvin tähän aiheeseen.Mitä se kertoo teistä uskovaisista että sääntöjä ei pidetä kunniassa?
- Tomahawk_7
poistattaja kirjoitti:
Mitä se kertoo teistä uskovaisista että sääntöjä ei pidetä kunniassa?
Onko tällainen keskustelun terrorisointi, jota harjoitat Suomi24 sääntöjen mukaista?
- älä heittäydy tyhmäk
Tomahawk_7 kirjoitti:
Onko tällainen keskustelun terrorisointi, jota harjoitat Suomi24 sääntöjen mukaista?
Mitä terroria on se jos muistuttaa uskovaisille säännöistä.? Kysymys kuuluu miksi niitä on uskovaisten vaikea noudattaa?
- kiitos Kalamos!
kalamos kirjoitti:
Niin to Puhakan opetussarja Jumalan armollisuudesta tosiaan jatkuu
vielä toisella ja kolmannella osiolla:
Jumalan armollisuus osa 2
http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8589
Jumalan armollisuus osa 3
http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8598Kalamoksen antama linkki on ollut parhain kuuntelemani linkki täällä helluntai palstalla, tuhannet kiitokset sinulle vaivannäöstäsi, olet niitä harvoja uskovia jonka kirjoitus on luotettava !. Herjaajia aina riittää, kun on kyseessä uskonelämän keskeiset asiat. Näkyy olevan säännöt sen mukaiset, kuin on valvojakin. Kyllä luterilaisellakin puolella nostellaan linkkejä yms,räyhätään,mutta valvojat nukkuu ! ( Kiitokset vielä, olen tallettanut nämä puheet myöhempääkin kuuntelua varten, ja lähetettäväksi edelleen) Siunausta sinulle !
kiitos Kalamos! kirjoitti:
Kalamoksen antama linkki on ollut parhain kuuntelemani linkki täällä helluntai palstalla, tuhannet kiitokset sinulle vaivannäöstäsi, olet niitä harvoja uskovia jonka kirjoitus on luotettava !. Herjaajia aina riittää, kun on kyseessä uskonelämän keskeiset asiat. Näkyy olevan säännöt sen mukaiset, kuin on valvojakin. Kyllä luterilaisellakin puolella nostellaan linkkejä yms,räyhätään,mutta valvojat nukkuu ! ( Kiitokset vielä, olen tallettanut nämä puheet myöhempääkin kuuntelua varten, ja lähetettäväksi edelleen) Siunausta sinulle !
Itse asiassa kiitokset kuuluvat minun ihanalle vaimolleni. Välitän ne.
Hänellä on armoitus löytää hyviä linkkejä
niin tallennuksiin kuin suoriinkin lähetyksiin.- kiitokset kalamos
kalamos kirjoitti:
Niin to Puhakan opetussarja Jumalan armollisuudesta tosiaan jatkuu
vielä toisella ja kolmannella osiolla:
Jumalan armollisuus osa 2
http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8589
Jumalan armollisuus osa 3
http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8598Kuuntelin jälleen Ilkan kolmannen osion puhetta, miten valtavan koskettavaa sanomaa armosta ! Jos ihminen ELÄÄ armon ilmapiirissä, niin hän ei voi olla ARMOTON toisia kohtaan, silloin ei ole enää voimaa lyödä kanssavaeltajia!. Risto Santalan neuvot Ilkalle ; olla aina lempeä toisia kohtaan, ja että täytyisi aina ensin tutkia, mitä Jeesus teki erilaisissa tilanteissa ! Ainakin itse sain näistä paljon pohdittavaa.
kiitokset kalamos kirjoitti:
Kuuntelin jälleen Ilkan kolmannen osion puhetta, miten valtavan koskettavaa sanomaa armosta ! Jos ihminen ELÄÄ armon ilmapiirissä, niin hän ei voi olla ARMOTON toisia kohtaan, silloin ei ole enää voimaa lyödä kanssavaeltajia!. Risto Santalan neuvot Ilkalle ; olla aina lempeä toisia kohtaan, ja että täytyisi aina ensin tutkia, mitä Jeesus teki erilaisissa tilanteissa ! Ainakin itse sain näistä paljon pohdittavaa.
Kun Golgatan puu on saanut koskettaa meidän sisimpäämme,
niin meissä ei enää pitäisi olla katkeraa Maaran vettä,
vaan meissä pitäisi olla lähde, joka kumpuaa iankaikkisen elämän vettä.kiitos Kalamos! kirjoitti:
Kalamoksen antama linkki on ollut parhain kuuntelemani linkki täällä helluntai palstalla, tuhannet kiitokset sinulle vaivannäöstäsi, olet niitä harvoja uskovia jonka kirjoitus on luotettava !. Herjaajia aina riittää, kun on kyseessä uskonelämän keskeiset asiat. Näkyy olevan säännöt sen mukaiset, kuin on valvojakin. Kyllä luterilaisellakin puolella nostellaan linkkejä yms,räyhätään,mutta valvojat nukkuu ! ( Kiitokset vielä, olen tallettanut nämä puheet myöhempääkin kuuntelua varten, ja lähetettäväksi edelleen) Siunausta sinulle !
> olen tallettanut nämä puheet myöhempääkin kuuntelua varten <
Miten tuo tehdään?
- ml213.
Monen lie vaikea hahmottaa ja ymmärtää, miten nämä eri foorumit on suunniteltu ja tehty KESKUSTELUJA VARTEN.
Siis ei vanhojen asioiden kopioimiskentäksi tai toisen ihmisen mielipiteitä , niitä kopioimalla ja esiin tuomalla.
Niin, uskokaamme JUMALAN ilmoitus tästäkin alueesta;
"Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli." Jaak.1:22-24.
Siis OMIN SANOIN kuvaten asiaa,- eikä linkittäen toisten ajatuksia.Tätä vastaan ei ole edes JUMALA puhumattakaan Suomi 24 säännöt.- poistattaja
Oikeassa olet ml213
Tuossa poistetussa ketjussa oli valtava määrä
eri keskustelijoiden omin sanoin
itse kunkin sydämen syvimpiä tuntoja esiintuovia keskusteluviestejä.
Onko sinulla mitään ajatuksia sydämessäsi Jumalan armollisuudesta,
joka on tämänkin keskusteluketjun aihe.- ml213.
poistattaja kirjoitti:
Oikeassa olet ml213
"Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli." Jaak.1:22-24.
Niin, monen ihmisen,- joka sanoo uskovansa Jeesukseen, niin on vaikea ymmärtää tuota JUMALAN ilmoitusta eli pyrkiä sisäistämään jokin asia tutkimisen ja ymmärtämisen kautta ja näin mahdollistuen myöhemmin OMIN SANOIN kuvaamaan asiaa eli olla sanan tekijä. Tämähän on juuri sitä keskusteluun osallistumista ja oikealla tasolla.
Muuten sama pätee aivan muihinkin asioihin ja olipa ihminen jumalaton ja JUMALAN aivoituksiin uskova. Todellisuudessa JUMALA TAHTOO, että ihmisten ymmärrystaso laajentuisi ja tämä ei todella tapahdu kopioimalla toisten ihmisten ajatuksia ja olla papukaijana/ kopioimalla niitä.
Niin, on kokonaan eri tilanne, jos ihminen on sanan tekijä kuin on kopiokone ja näin näivettää ymmärryksen laajentuminen.
PS.
Muuten tutkikaappa apsotolien ja erikoisesti Paavalin käyttäytymistä tältä alueelta. Todella mestarillista tasoa.No, samoin tietysti myös Jeesus.Ovat siis mallintajana tässäkin asiassa. - ml213.
kalamos kirjoitti:
Tuossa poistetussa ketjussa oli valtava määrä
eri keskustelijoiden omin sanoin
itse kunkin sydämen syvimpiä tuntoja esiintuovia keskusteluviestejä.
Onko sinulla mitään ajatuksia sydämessäsi Jumalan armollisuudesta,
joka on tämänkin keskusteluketjun aihe.No, mitä hyödyttää se, jos kopioimme VANHOJA pohdintoja. Koitappa ymmärtää ja uskoa, miten uusi ajattelu on aina laaja-alaisempaa kuin se eilinen samasta asiasta.
Jos ihmiset todella käyttäytysivät haluamallasi tavalla, niin JUMALAN tahdon tunteminen olisi mahdoton käsite. Pyhä Henki juuri johdattaa asioita siten, että ihminen laajentaa ymmärrystään päivä päivältä.Jos linkitämme 10- vuotta sitten ollutta ajatteluamme, niin todellisuudessa se ilmentää TAANTUMAA.
Ymmärräppä tämä JUMALAN viisaus;
"Vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydän päivään saakka".
Älä ikävöi vahoja tiloja / ymmärrystä,- vaan kurkoita uuteen laaja-alaisempaan JUMALAN tahdon näkemiseen.
PS.
Muuten ymmärrätkö mikä tila ihmisessä ilmentää kun ihmisen tulee olla Hengellisesti köyhä. ml213. kirjoitti:
No, mitä hyödyttää se, jos kopioimme VANHOJA pohdintoja. Koitappa ymmärtää ja uskoa, miten uusi ajattelu on aina laaja-alaisempaa kuin se eilinen samasta asiasta.
Jos ihmiset todella käyttäytysivät haluamallasi tavalla, niin JUMALAN tahdon tunteminen olisi mahdoton käsite. Pyhä Henki juuri johdattaa asioita siten, että ihminen laajentaa ymmärrystään päivä päivältä.Jos linkitämme 10- vuotta sitten ollutta ajatteluamme, niin todellisuudessa se ilmentää TAANTUMAA.
Ymmärräppä tämä JUMALAN viisaus;
"Vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydän päivään saakka".
Älä ikävöi vahoja tiloja / ymmärrystä,- vaan kurkoita uuteen laaja-alaisempaan JUMALAN tahdon näkemiseen.
PS.
Muuten ymmärrätkö mikä tila ihmisessä ilmentää kun ihmisen tulee olla Hengellisesti köyhä.Oikein käännettynä ihmisten tulisi olla "Hengessään köyhiä".
Siis janoisia ja nälkäisiä.
Silloin saamme mannaa taivaasta.
Silloin meidät ravitaan Jumalan vanhurskaudella.
Silloin saamme yllemme murheen viitan sijaan juhlavaatteet.
Mutta meidän ei siis suinkaan tule olla hengellisesti köyhiä.
"Minä kiitän aina Jumalaani teidän tähtenne siitä Jumalan armosta,
joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,
että te olette kaikessa rikastuneet hänessä,
kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa."
- ~~tähkäpää~~
Harmi että näin on toimittu!
En toki tiedä, mitä siinä on viimeisten päivien aikana kirjoitettu, mutta kun itse sitä luin muutama päivä sitten, silloin se ainakin vielä oli ihan asiallinen.
Täytyy tunnustaa, että jonkinlaiset epäoikeudenmukaisuuden tunnelmat nousevat mieleen, sillä täällä saa olla kaikenlaista herjaavaakin ketjua ja viestiä ja sitten kun on joku ketju, jossa yhdessä iloitsemme Jumalan armosta ja sen muuttavasta voimasta ja saamme myöskin nähdä sitä, että voimme uskovina kulkea samaa tietä ilman karsinointia ja raja-aitoja, kuinka ollakkaan, tuollainen ketju poistetaan.
Olisikohan Kalamos syytä tehdä ylläpidolle kysely tuon ketjun kohtalosta?
En toki tiedä, minkälainen käytäntö täällä on ylläpidolla, antavatko minkäänlaisia vastauksia?
Netmissionissahan oli mielestäni hyvin asiallinen se käytäntö, että jos esim. jonkun viesti poistettiin, siitä annettiin palaute asianomaiselle, miksi niin toimittiin.Minulla ei ole voimavaroja mihinkään ylimääräiseen.
Eikä edes kaikkeen tarpeelliseen.
Sinunkaan viesteihisi tuossa poistetussa ketjussa
en vielä ehtinyt syvemmin vastata.
Tässä ketjussa on jo poistoesityksen tehneen kautta käynyt ilmi
todellinen poistajan sydämen syvyyksissä oleva syy poistoesitykselle.
Ei muuta kuin kaivetaan uusi kaivo tähän.
Armon virta tulvii luota Jumalan.- Tiestä
kalamos kirjoitti:
Minulla ei ole voimavaroja mihinkään ylimääräiseen.
Eikä edes kaikkeen tarpeelliseen.
Sinunkaan viesteihisi tuossa poistetussa ketjussa
en vielä ehtinyt syvemmin vastata.
Tässä ketjussa on jo poistoesityksen tehneen kautta käynyt ilmi
todellinen poistajan sydämen syvyyksissä oleva syy poistoesitykselle.
Ei muuta kuin kaivetaan uusi kaivo tähän.
Armon virta tulvii luota Jumalan.Kalamos huomenta. Harmillista, että en tullut lukeneeksi tuota kyseessä olevaa ketjua. Siitä huolimatta pahoittelen sen poistamista. En ole kyllä tätäkään ketjua lukenut, mutta tiedän, että Jumalan armollisuudesta pitäisi puhua enemmän ja enemmän. Jumala on armollinen, Hän ei kutsumistaan kadu. Ihmiset ovat armottomia toinen toiselleen, mutta se muuttuu, kun ihmiset saavat kasvaa Jeesuksen jäljessä Hänen kaltaisuuteensa.
Ihmisten pitäisi rohkaistua keskustelemaan keskenään. Monen kohdalla tilanne on nyt se, että ei ole rohkeutta keskusteluun. Ei kukaan ole täällä täydellinen, vaan vasta rientämässä täydellisyyttä kohden ja siksi ihmiset tekevät virheitä. Kasvaneetkin saattavat kirjoittaa väärinkin asioista, mutta se ei erota ketään Kristuksesta. Synti erottaa ja syntiä on jatkuva lähimmäisten tuomitseminen ilman, että yrittääkään keskustella tämän kanssa käsittääkseen mitä hän kertoo ja kirjoittaa.
Jumala on armo ja sietää meidän vajavaisuuttamme, mutta antaa meille kasvatuksen kohti täydellisyyttä. - poistaja
kalamos kirjoitti:
Minulla ei ole voimavaroja mihinkään ylimääräiseen.
Eikä edes kaikkeen tarpeelliseen.
Sinunkaan viesteihisi tuossa poistetussa ketjussa
en vielä ehtinyt syvemmin vastata.
Tässä ketjussa on jo poistoesityksen tehneen kautta käynyt ilmi
todellinen poistajan sydämen syvyyksissä oleva syy poistoesitykselle.
Ei muuta kuin kaivetaan uusi kaivo tähän.
Armon virta tulvii luota Jumalan.Miksi valhettelet vielä päälleni? Oli että poistettiin koska se oli sääntöjä vastaan. Ei ole reilua yrittää vääntää valkoista mustaksi valheen avulla ja mustamaalaamalla.
Keksi seuraavaksi uuteen aloitukseen omaa asiaa niin sitä ei saada poistettua. Sefu tai ylläpito oli kanssani samaa mieltä että aloitus oli sääntöjen vastainen.
Sinulta, kalamos puuttuu nöyryys ja synnintunto. - 2 Piet 3:18
Tiestä kirjoitti:
Kalamos huomenta. Harmillista, että en tullut lukeneeksi tuota kyseessä olevaa ketjua. Siitä huolimatta pahoittelen sen poistamista. En ole kyllä tätäkään ketjua lukenut, mutta tiedän, että Jumalan armollisuudesta pitäisi puhua enemmän ja enemmän. Jumala on armollinen, Hän ei kutsumistaan kadu. Ihmiset ovat armottomia toinen toiselleen, mutta se muuttuu, kun ihmiset saavat kasvaa Jeesuksen jäljessä Hänen kaltaisuuteensa.
Ihmisten pitäisi rohkaistua keskustelemaan keskenään. Monen kohdalla tilanne on nyt se, että ei ole rohkeutta keskusteluun. Ei kukaan ole täällä täydellinen, vaan vasta rientämässä täydellisyyttä kohden ja siksi ihmiset tekevät virheitä. Kasvaneetkin saattavat kirjoittaa väärinkin asioista, mutta se ei erota ketään Kristuksesta. Synti erottaa ja syntiä on jatkuva lähimmäisten tuomitseminen ilman, että yrittääkään keskustella tämän kanssa käsittääkseen mitä hän kertoo ja kirjoittaa.
Jumala on armo ja sietää meidän vajavaisuuttamme, mutta antaa meille kasvatuksen kohti täydellisyyttä.Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme
Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.
Hänelle kunnia nyt ja aina iankaikkisuuden päivään!
Aamen. poistaja kirjoitti:
Miksi valhettelet vielä päälleni? Oli että poistettiin koska se oli sääntöjä vastaan. Ei ole reilua yrittää vääntää valkoista mustaksi valheen avulla ja mustamaalaamalla.
Keksi seuraavaksi uuteen aloitukseen omaa asiaa niin sitä ei saada poistettua. Sefu tai ylläpito oli kanssani samaa mieltä että aloitus oli sääntöjen vastainen.
Sinulta, kalamos puuttuu nöyryys ja synnintunto.Niin. Paljon minulta puuttuu.
Mutta paljon minä olen myös saanut. Armoa armon päälle.
Mutta kerro nyt, minkälaisen aloituksen teen,
kun haluan keskustella Ilkka Puhakan puheesta
"Jumalan armollisuus"?
- poistattaja
Kalamoksen valheellisuus ja olkinukkejen rakentelu minua vastaan kertoo omaa kieltään USKOVAISISTA. Sääntöjä väännetään oman mielen mukaisiksi ja niitä tulkitaan.
Rikollinen ja paljon pahaa aikaansaava ajattelutapa.
Mitä se kertoo uskovaisista jotka ei välitä säännöistä, selittävät niitä mieleisiksiin eikä itsepäisyyttään haluakkaan ymmärtää.
Minä jos haluan sääntöjä noudattaa niin minun päälle on sopivaa valhetella motiiveistani ym.
Kalamos on paha ihminen, ja jos hän menee taivaaseen niin minä en sinne halua koska hän vie sinne vääryyden mennessään.
Ei kadu eikä ole mitään synnintuntoa. Vain sokea usko armollisuuteen. Parannus on myöskin tehtävä. poistattaja kirjoitti:
Kalamoksen valheellisuus ja olkinukkejen rakentelu minua vastaan kertoo omaa kieltään USKOVAISISTA. Sääntöjä väännetään oman mielen mukaisiksi ja niitä tulkitaan.
Rikollinen ja paljon pahaa aikaansaava ajattelutapa.
Mitä se kertoo uskovaisista jotka ei välitä säännöistä, selittävät niitä mieleisiksiin eikä itsepäisyyttään haluakkaan ymmärtää.
Minä jos haluan sääntöjä noudattaa niin minun päälle on sopivaa valhetella motiiveistani ym.
Kalamos on paha ihminen, ja jos hän menee taivaaseen niin minä en sinne halua koska hän vie sinne vääryyden mennessään.
Ei kadu eikä ole mitään synnintuntoa. Vain sokea usko armollisuuteen. Parannus on myöskin tehtävä.Kovasti täytyy tuota kirjattua sääntöä "pelkkä linkki" tulkita,
jos aloitukseni sen perusteella katsottiin asiattomaksi.
Itse sinä kerroit "lisäksi" asioita, joiden perusteella
katsoit poiston olleen hyväksi. En noita edes toistanut,
totesin, vain että olet nuo asiat paljastanut meille.
> Kalamos on paha ihminen,
ja jos hän menee taivaaseen niin minä en sinne halua <
Niin. Kalamos todellakin kuuluisi kadotukseen.
Mutta Jeesuksen tähden yksin armosta Kalamos on kerran taivaassa.
Minä toivon ja rukoilen, että sinäkin olisit siellä siitäkion huolimatta,
että siellä tulee olemaan vain armahduksen tähden taivaskelpoisiksi tulleita.
Tuo poistettu ketju herätti eräässä lukijassa kysymyksen
> syntisen kristityn kohtalosta Jumalan tuomion edessä <
jonka hän ehti esittää jopa kolmeen kertaan hiukan eri sanoin,
ennenkuin kukaan (ensimmäisenä jaikali) ehti siihen vastata,
ja sitten minäkin omalta osaltani.
Laitan tähän nyt tuosta poistetusta ketjusta tuon vastaukseni.
Muita vastauksiani ei minulla sitten tallella siitä olekaan:
Kristitty tarkoittaa niitä,
jotka ovat tulleet armoliittoon Jeesuksen kanssa.
Hänen verensä puhdistaa (jatkuvasti) meidät kaikesta synnistä.
Siksi ei ole mitään kadotustuomiota kristityille
eli uudestisyntyneille Jumalan lapsille.
Kun armo on näin poistanut tuomion, niin se myös muuttaa kristityn sydämen.
"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä, että me,
hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot,
eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti
nykyisessä maailmanajassa,
odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä
ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen
kirkkauden ilmestymistä,
hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme
lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta
ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan,
joka hyviä tekoja ahkeroitsee." (Tiit 2:11-14)- Hyvät katoo
Täältä poistetaan täysin asiallisia juttuja tuon tuostakin, mutta mitä harhaoppisempaa opetus on, niin ne saavat olla aivan rauhassa, vaikkeivät mitenkään liity edes helluntailaiussteen! Samoin ateistien viestit saavat täällä olla, mutta todella Sanan pohjalla olevat viestit katoavat hyvin nopeasri pois! Sellainen on tämä uusikin sefu!
- VihreäKäärme
Eräs kaunainen trolli ei nyt ole parempaa keksinyt kuin poistattaa Jumalan sanan totuus palstalta keinoja kaihtamatta.
- ~~tähkäpää~~
Tämän ihanan kohdan luin tänään Jumalan Sanasta ja niiden varaan koin turvalliseksi uskossa ja luottamuksessa jättää niin itseni, kuin läheisenikin ja näihin totuuksiin luottaen ja uskoen kehoitan jokaista Jumalan lasta elämänsä ja tulevaisuutensa uskomaan ja jättämään, laittaen toivonsa Häneen, joka on kutsunut ja valinnut, joka on pelastanut ja vastakin pelastaa.
Suuri on Hänen armonsa ja uskollisuutensa!
Valitusvirret 3
21. Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
22. Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
23. se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
24. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
25. Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
26. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.- 2 Tim 2:13
jos me olemme uskottomat,
pysyy kuitenkin hän uskollisena;
sillä itseänsä kieltää hän ei saata. - ~~tp~~
2 Tim 2:13 kirjoitti:
jos me olemme uskottomat,
pysyy kuitenkin hän uskollisena;
sillä itseänsä kieltää hän ei saata.Aamen......loppuun saakka, kunnes uskomme vaihtuu näkemiseen ja toivomme kiitokseen ja saamme kohdata
Hänet, joka on meitä rakastanut niin paljon, että antoi itsensä kuolemaan meidän tähtemme, että meillä olisi iankaikkinen elämä! - ~~tähkäpää~~
~~tp~~ kirjoitti:
Aamen......loppuun saakka, kunnes uskomme vaihtuu näkemiseen ja toivomme kiitokseen ja saamme kohdata
Hänet, joka on meitä rakastanut niin paljon, että antoi itsensä kuolemaan meidän tähtemme, että meillä olisi iankaikkinen elämä!Voi kun tämän Jumalallisen armon sanoman voisi välittää niin rakkauden saattamana, että mahdollisimman moni vielä voisi löytää Hänet auttajakseen ja pelastajakseen!
http://www.youtube.com/watch?v=bSV5_MEwkUQ
- jaikalii
Jumalan Sana ja Pyhä Henki johdattaa sydämiämme kohtaamaan Jumalan armon pelastukseksi Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä koska kukaan ei pelastu muulla tavalla.
Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi.
Siellä missä armo on löydetty, siellä on Herra.
Missä Herra on, siinä minä olen vapaa.
Vanhurskauteni ja Puolustajani on Herra.
Pyhitykseni on Kristus minussa.
Jeesus on toivoni ja tukeni.
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=_rR_Rdb1CTE&NR=1 Armo on JEESUS.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- armahdettuveli
Ihmettelinkin mitä jäbät duunaa??Monta hyvää keskustelua,jotka ajankohtaisia joba! owat kaddonneet..
- kunnon mies
Minä oon kunnon mies ja en tarvii armoa
Oletko kunnon mies myös Jeesuksen antaman mittapuun mukaan:
"Mutta Minä sanon teille:
jokainen, joka katsoo naista himoiten,
on sydämessään jo tehnyt huorin hänen kanssaan.
Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois.
Sinulle on parempi, että yksi osa ruumiistasi tuhoutuu,
kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863