KEPUlla oli suuret toiveet kun miljonääri Juha Sipilä valittiin puheenjohtajaksi.
Aluksi näyttikin siltä, että Sipilä eteni myötätuulessa ja eräänlaisena median lemmikkinä. Tämä oli vaihe, jossa Sipilä saattoi vapaasti päästellä ilmoille puolinaisia ajatuksia ilman perusteluja. Hän arvosteli myös hallitusta ilman, että hänellä oli antaa mitään vaihtoehtoja.
Nyt Sipilän kuherruskuukaudet ovat ohi. Ilmi on tullut se, että Sipilä ei oikeastaan ymmärrä politiikasta tai valtiontaloudesta yhtään mitään.
Viime lauantaina Sipilä mm. oli myymässä Solidiumin kaikki pörssiyhtiöomistukset. Tätä voisi verrata housuun pissimiseen pakkasella. Vähän aikaa lämmittää, mutta sitten onkin entistä kylmempi. Sipilä ei selvästikään ymmärtänyt, että nämä pörssiyhtiöt takovat koko ajan valtiolle rahaa osinkotuottoina.
Ministereiden määrää Sipilä vaati äskettäin vähennettäväksi. Viime syksynä Sipilä taas vaati ministereiden määrää lisättäväksi.
Sipilä on kuin tuuliviiri. Yhtenä päivänä hän on yhtä mieltä ja toisena taas täysin päinvastaista mieltä. Aikamoinen KEPUketku siis.
Sipilällä ei homma hallinnassa
7
<50
Vastaukset
- pol.t.
Sipilä puhui kuin pelle lauantain Ykkösaamussa. Hän on todellinen tahattoman komiikan mestari.
- ensin yx, sitten lis
Haavistokin ihmetteli tuota valtioyhtiöiden myymistä, hän sanoi
että ne tuottavat suomelle 800 miljoonaa vuodessa, miksi ihmeessä ne myytäisiin.
Tuottohan ei ole vain se voitto mikä syntyy vaan tuottoa syntyy
myös maksetuista palkoista, ihmiset kun käyttää nuo rahat elämiseen,
ja niistäkin syntyy tuottoa, alvin kautta,kunnille ja valtiolle.
Vain kirtävät rahat tuottaa,siksi pienikin rahamäärä riittää jos se
on liikkeessä koko ajan.Juu, ja vielä paremmin raha rupeaa kiertämään, kun kaikki yksityiset yrityiset sosialisoidaan valtion omistukseen. Päälle valtio saa vielä kaiken sen voiton, mikä syntyy sosialisoitujen yritysten tuotosta.
- JOHTAJA J:LLÄ
Sipilä on ulkomuodoltaan vähän yksinkertaisen näköinen. Kun hän avaa suunsa, hän myös osoittaa olevansa yksinkertainen.
- Kana-aulis
Hetkinen... ensin ajattelin, että mitä se Känä nyt höperehtii mutta sitten hoksasin!
Känä aprillaa, nythän on aprillipäivä.
Sipilällä on homma hallinnassa. - Um-ba-ba!
Sipilä ei osaa hahmottaa kokonaisuuksia. Viime vuonna hän mm. jäi kiinni siitä, että ei osannut selittää "omaa" kuntamalliaan. Taisi olla Sipilän "oma" kuntamalli Kepun politrukkien laatima ja yksinkertainen Sipilä ei ollut pystynyt omaksumaan sitä.
- J Utta
hih hih minä en ole yksinkertainen vaan minussa on runsaasti silavakerroksia Kokkolan pekonia hih hih
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391759En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81131
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889