Suomen poliittinen johto on salannut NATO-sopimuksen.
Tasavallan presidentti ja hallitus solmivat NATOn eli USAn kanssa ns. isäntämaasopimuksen, jolla USA ja NATO voivat tuoda joukkoja Suomeen ja perustaa tänne tukikohtia.
Siihen riittää, että USA tuntee itsensä tai NATOn uhatuksi.
Teko on Suomen kansan mielipiteen ja Suomen turvallisuusetujen vastainen. Siksi sopimus solmitaan niin, että Suomen kansaa ja eduskuntaa ei asiassa kuulla.
USA, NATO, Suomi valmistelevat hyökkäystä Venäjälle Suomesta
289
817
Vastaukset
- Hyi hitto!
Siis, onko tämä sitä paljon puhuttua demokratiaa? Kansa vastustaa Natoa ja poliitikot pelailee selän takana Nato-peliä. Ei hitto sentään. Toki tiedän, että rahavalta määrää valtion asiat, mutta on tää kyllä niin härskiä, että ällöttää.
- Hyi hitto!
Ja oheisena saman kirjoittajan lähettämä tukiviesti ITSELLEEN! Hyi hitto:-)
- U.Usnatsi
Venäjän tiedotusvälineet on alistettu Putinille. Tämähän tarkoittaa ainoastaan sitä, että Putinilla on tarkoitus tehdä jotain, mikä ei kestä päivänvaloa. Venäjän media jo täyttä päätä lietsoo Suomi-vihaa dosentin johdolla.
Taitaa hyökkäys tulla toisesta suunnasta. - tilulillilloo
U.Usnatsi kirjoitti:
Venäjän tiedotusvälineet on alistettu Putinille. Tämähän tarkoittaa ainoastaan sitä, että Putinilla on tarkoitus tehdä jotain, mikä ei kestä päivänvaloa. Venäjän media jo täyttä päätä lietsoo Suomi-vihaa dosentin johdolla.
Taitaa hyökkäys tulla toisesta suunnasta.Aloittaja on niin tiltu, niin tiltu! Ettei olisi inhodesantti itse?
- Kylähullu sekoaa!
Tällaisestä sepitelmästä näemme ainoastaan sen, että kuinka pahasti sairas kirjoittaja on! Tällaista jälkeä syntyy kun mielenterveyspotilaita hoidetaan avohoidossa! Kaikki väittämät ovat hänen omassa päässään keksimiä!
"Suomen poliittinen johto on salannut NATO-sopimuksen."
Minkäänlaista EIVÄT VOI tuoda joukkoja Suomeen ja perustaa tänne tukikohtia.
SUOMESSA EI TÄLLKAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA!- Ei eduskuntaan
Suomen tasavallan presidentti ja hallitus solmivat sopimuksen niin, että sitä ei alisteta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn.
- Kylähullu sekoaa!
Ei eduskuntaan kirjoitti:
Suomen tasavallan presidentti ja hallitus solmivat sopimuksen niin, että sitä ei alisteta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn.
Suomen tasavallan presidentti ja hallitus eivät voi salassa solmia yhtään mitään ja koko väittämä on pelkkä kylähullun sairaitten aivojen tuote!
- Suomi NATOon
Kylähullu sekoaa! kirjoitti:
Suomen tasavallan presidentti ja hallitus eivät voi salassa solmia yhtään mitään ja koko väittämä on pelkkä kylähullun sairaitten aivojen tuote!
Suomen tasavallan presidentti ja hallitus solmivat NATOn isäntämaa-sopimuksen toukuussa eikä sitä alisteta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn.
- Kylähullu sekoaa!
Suomi NATOon kirjoitti:
Suomen tasavallan presidentti ja hallitus solmivat NATOn isäntämaa-sopimuksen toukuussa eikä sitä alisteta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn.
Suomen tasavallan presidentti ja hallitus eivät voi salassa solmia yhtään mitään ja koko väittämä on pelkkä kylähullun sairaitten aivojen tuote!
- jtrr
Kylähullu sekoaa! kirjoitti:
Suomen tasavallan presidentti ja hallitus eivät voi salassa solmia yhtään mitään ja koko väittämä on pelkkä kylähullun sairaitten aivojen tuote!
"Presidentti Sauli Niinistö ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjaavat sopimuksen tekemisestä lähiaikoina, jonka jälkeen asiasta tiedotetaan eduskuntaa. Sopimus astuu voimaan heti allekirjoituksen jälkeen toukokuussa, ja se pannaan toimeen vuoteen 2016 mennessä."
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/04/18/sunnuntaisuomalainen-suomelle-ja-natolle-sopimus-joka-helpottaa-sotilaallisen-avun-vastaanottamista
Miksi eivät?
- Alioppilax
Aloittaja on aivan oikein huolissaan asiasta. Väistämättä tulee mieleen kaikuja v.1940 syksystä, jolloin Suomi sopi natsi-saksan kanssa kauttakulkusopimuksen, jolla Suomi ikäänkuin pikkuhiljalleen vedettiin mukaan Saksan NL vastaiseen sotaseikkailuun vastoin Moskovan rauhansopimusta, joka kielsi Suomea liittymästä NL vastaiseen paktiin.
Eikö historiasta ole mitään opittu?
Näyttää vahvasti siltä, että Suomea yritetään pikkuhiljalleen, aivan kuin huomaamattomasti vetää mukaan NATO:oon.
Tällainen asiain kulku, joka on täysin Suomen ja myöskin Venäjän federaation kansallisten etujen vastaista, on torpattava heti alkuunsa.
Onko todellakin niin, että Suomen hallitus ja eduskunta ovat haluttomia pysäyttämään tätä negatiivista kehityssuuntaa?
Mikäli näin on, ja heillä ei ole älyä nähdä sen taakse, mitä tästä seuraa, on kaikkien Suomalaisten jotka vastustavat nykyistä NATO-suuntausta, osoitettava suorasukaisesti mielipiteensä asiasta, kukin omalla parhaaksi katsomallaan tavallan. Mikäli Suomen hallituksesta ja eduskunnasta ei ole NATO:n pysäyttäjäksi, kysymme/pyydämme apua, myös tarvittaessa sotilaallista, tilanteen vakauttamiseksi, Venäjän federaatiolta jonka intresseihin tämä asia myös mitä suuremmassa määrin kuuluu.
Uskon ja toivon, että Suomen päättäjät ottavat järjen käteen tässä asiassa. Suomen kansan turvallisuutta ei saa vaarantaa NATO-seikkailuilla.- Petturin tie...
"Väistämättä tulee mieleen kaikuja v.1940 syksystä, jolloin Suomi sopi natsi-saksan kanssa kauttakulkusopimuksen"
Suomen stallareita harmittaa yhä 'kauttakulkusopimus'? Miksi? Siksi, että JUURI SE esti Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea syksyllä 1940 ja marraskuussa 1940 Molotov Berliinissä toi julki, että Saksan lomalaiset häiritsevät neukkujen miehityshankkeita! Stallarit eivät epäonneaan sulata vieläkään!
"Mikäli näin on, ja heillä ei ole älyä nähdä sen taakse, mitä tästä seuraa, on kaikkien Suomalaisten jotka vastustavat nykyistä NATO-suuntausta, osoitettava suorasukaisesti mielipiteensä asiasta, kukin omalla parhaaksi katsomallaan tavallan. Mikäli Suomen hallituksesta ja eduskunnasta ei ole NATO:n pysäyttäjäksi, kysymme/pyydämme apua, myös tarvittaessa sotilaallista, tilanteen vakauttamiseksi,"
Ja mistähän ilmansuunnasta arvon Quisling tällaista apua pyytäisi isänmaansa kimppuun?! Onneksi näöiden veikkosten kannatus Eduskuntavaaleissa on alle 0,5 % jaettuna KOLMELLE PUOLUEELLE!
"Venäjän federaatiolta jonka intresseihin tämä asia myös mitä suuremmassa määrin kuuluu."
Venäjän interesseihin kuuluu puuttuminen sotilaallisesti naapurivaltion asioihin? JUURI SIKSI MEIDÄN KANNATTAA LIITTYÄ! - Alioppilax
Petturin tie... kirjoitti:
"Väistämättä tulee mieleen kaikuja v.1940 syksystä, jolloin Suomi sopi natsi-saksan kanssa kauttakulkusopimuksen"
Suomen stallareita harmittaa yhä 'kauttakulkusopimus'? Miksi? Siksi, että JUURI SE esti Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea syksyllä 1940 ja marraskuussa 1940 Molotov Berliinissä toi julki, että Saksan lomalaiset häiritsevät neukkujen miehityshankkeita! Stallarit eivät epäonneaan sulata vieläkään!
"Mikäli näin on, ja heillä ei ole älyä nähdä sen taakse, mitä tästä seuraa, on kaikkien Suomalaisten jotka vastustavat nykyistä NATO-suuntausta, osoitettava suorasukaisesti mielipiteensä asiasta, kukin omalla parhaaksi katsomallaan tavallan. Mikäli Suomen hallituksesta ja eduskunnasta ei ole NATO:n pysäyttäjäksi, kysymme/pyydämme apua, myös tarvittaessa sotilaallista, tilanteen vakauttamiseksi,"
Ja mistähän ilmansuunnasta arvon Quisling tällaista apua pyytäisi isänmaansa kimppuun?! Onneksi näöiden veikkosten kannatus Eduskuntavaaleissa on alle 0,5 % jaettuna KOLMELLE PUOLUEELLE!
"Venäjän federaatiolta jonka intresseihin tämä asia myös mitä suuremmassa määrin kuuluu."
Venäjän interesseihin kuuluu puuttuminen sotilaallisesti naapurivaltion asioihin? JUURI SIKSI MEIDÄN KANNATTAA LIITTYÄ!"Suomen stallareita harmittaa yhä 'kauttakulkusopimus'? Miksi? Siksi, että JUURI SE esti Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea syksyllä 1940 ja marraskuussa 1940 Molotov Berliinissä toi julki, että Saksan lomalaiset häiritsevät neukkujen miehityshankkeita! Stallarit eivät epäonneaan sulata vieläkään! "
Neuvostoliitto ei ollut miehittämässä Suomea syksyllä 1940. Jos Suomi olisi ollut NL miehitysagendassa, se olisi tehty jo aikaa sitten. Päinvastoin, NL katsoi Suomen ja Saksan välisiä hyökkäyksenvalmistelu puuhastelua sormienläpi.
Molotov ei puhunut Berliinissä mitään Suomen miehittämisestä. Kyse oli Suomen ja NL välisten suhteiden normalisoinnista talvisodan jäljiltä. Saksan kelkassa tähän asiaan ei löytynyt kovinkaan paljon innokkuutta Suomen taholta.
"Venäjän interesseihin kuuluu puuttuminen sotilaallisesti naapurivaltion asioihin? "
Jos Suomi ei hoksaa omaa parastaan, siihen pitänee puuttua ulkopuolisten tahojen. Tosin, voisi ajatella ettei loppupeleissä Suomessa olla näin puupäisiä, että em. menettelytapaan pitäisi turvautua. Venäjälle Suomen sotilaspoliittinen suuntaus ei ole yhdentekevää. - TOTUUS kiertää stall
Alioppilax kirjoitti:
"Suomen stallareita harmittaa yhä 'kauttakulkusopimus'? Miksi? Siksi, että JUURI SE esti Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea syksyllä 1940 ja marraskuussa 1940 Molotov Berliinissä toi julki, että Saksan lomalaiset häiritsevät neukkujen miehityshankkeita! Stallarit eivät epäonneaan sulata vieläkään! "
Neuvostoliitto ei ollut miehittämässä Suomea syksyllä 1940. Jos Suomi olisi ollut NL miehitysagendassa, se olisi tehty jo aikaa sitten. Päinvastoin, NL katsoi Suomen ja Saksan välisiä hyökkäyksenvalmistelu puuhastelua sormienläpi.
Molotov ei puhunut Berliinissä mitään Suomen miehittämisestä. Kyse oli Suomen ja NL välisten suhteiden normalisoinnista talvisodan jäljiltä. Saksan kelkassa tähän asiaan ei löytynyt kovinkaan paljon innokkuutta Suomen taholta.
"Venäjän interesseihin kuuluu puuttuminen sotilaallisesti naapurivaltion asioihin? "
Jos Suomi ei hoksaa omaa parastaan, siihen pitänee puuttua ulkopuolisten tahojen. Tosin, voisi ajatella ettei loppupeleissä Suomessa olla näin puupäisiä, että em. menettelytapaan pitäisi turvautua. Venäjälle Suomen sotilaspoliittinen suuntaus ei ole yhdentekevää."Neuvostoliitto ei ollut miehittämässä Suomea syksyllä 1940. Jos Suomi olisi ollut NL miehitysagendassa, se olisi tehty jo aikaa sitten. Päinvastoin, NL katsoi Suomen ja Saksan välisiä hyökkäyksenvalmistelu puuhastelua sormienläpi.
Molotov ei puhunut Berliinissä mitään Suomen miehittämisestä. Kyse oli Suomen ja NL välisten suhteiden normalisoinnista talvisodan jäljiltä. Saksan kelkassa tähän asiaan ei löytynyt kovinkaan paljon innokkuutta Suomen taholta"
Lähde: William L. Shirer: Kolmannen Valtakunnan nousu ja tuho II
Siinä kerrotaan kappaleessa Molotov Berliinissä seuraavaa:
Ratkaiseva välienselvittely oli siten vain lykätty, mutta ei estetty, ja seuraavana aamuna, kun Hitler ja Molotov jatkoivat neuvottelua, Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari oli aivan säälimätön. Ensinnäkin Suomen suhteen, jonka takia molemmat joutuivat pian katkeraan ja ivalliseen kiistaan. Molotov vaati, että Saksan oli vietävä joukkonsa pois Suomesta. Hitler kiisti, että "Suomi olisi saksalaisten joukkojen miehittämä". Joukot olivat vain matkalla Suomen kautta Norjaan. Mutta Hitler halusi tietää aikoiko Neuvostoliitto ryhtyä sotaan Suomea vastaan. Saksalaisten pöytäkirjan mukaan Molotov "vastasi tähän hiukan vältellen" eikä Hitler ollut siihen tyytyväinen.
"Mitään sotaa ei saa syttyä Itämeren piirissä", Hitler vaati. "Se rasittaisi raskaasti Saksan ja Neuvostoliiton suhteita", hän uhkasi lisäten hetkistä myöhemmin vielä uhkauksen painoa sanomalla, että sellainen voisi aiheuttaa "arvaamattomia seurauksia". Mitä muuta Neuvostoliitto sitten Suomesta halusi? Hitler tiedusteli ja hänen vieraansa vastasi Neuvostoliiton haluavan "saman mittakaavan järjestelyt kuin Bessarabiassa" -joka tarkoitti ehdotonta Venäjään liittämistä. Hitlerin vastavaikutus on mahtanut saattaa jopa tämän häiriintymättömän neuvostoliittolaisenkin levottomaksi, sillä tämä kiiruhti kysymään Johtajan "mielipidettä siitä asiasta".
Diktaattori vastasi vuorostaan hiukan vältellen sanoen vain "ettei Suomea vastaan saanut käydä sotaa, koska sellainen selkkaus voisi johtaa kauaskantoisiin seurauksiin".
"Tämä asenne on tuonut uuden tekijän tähän neuvotteluun", Molotov jyräytti vastaan.
Keskustelu oli käynyt niin kiihtyneeksi, että Ribbentrop, joka siihen mennessä oli varmaan käynyt hyvin pelokkaaksi, keskeytti sanoakseen saksalaisen pöytäkirjan mukaan, että "ei ollut mitään syytä tehdä Suomen asiasta kiistakysymystä. Kenties oli tapahtunut vain väärinkäsitys". - Alioppilax
TOTUUS kiertää stall kirjoitti:
"Neuvostoliitto ei ollut miehittämässä Suomea syksyllä 1940. Jos Suomi olisi ollut NL miehitysagendassa, se olisi tehty jo aikaa sitten. Päinvastoin, NL katsoi Suomen ja Saksan välisiä hyökkäyksenvalmistelu puuhastelua sormienläpi.
Molotov ei puhunut Berliinissä mitään Suomen miehittämisestä. Kyse oli Suomen ja NL välisten suhteiden normalisoinnista talvisodan jäljiltä. Saksan kelkassa tähän asiaan ei löytynyt kovinkaan paljon innokkuutta Suomen taholta"
Lähde: William L. Shirer: Kolmannen Valtakunnan nousu ja tuho II
Siinä kerrotaan kappaleessa Molotov Berliinissä seuraavaa:
Ratkaiseva välienselvittely oli siten vain lykätty, mutta ei estetty, ja seuraavana aamuna, kun Hitler ja Molotov jatkoivat neuvottelua, Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari oli aivan säälimätön. Ensinnäkin Suomen suhteen, jonka takia molemmat joutuivat pian katkeraan ja ivalliseen kiistaan. Molotov vaati, että Saksan oli vietävä joukkonsa pois Suomesta. Hitler kiisti, että "Suomi olisi saksalaisten joukkojen miehittämä". Joukot olivat vain matkalla Suomen kautta Norjaan. Mutta Hitler halusi tietää aikoiko Neuvostoliitto ryhtyä sotaan Suomea vastaan. Saksalaisten pöytäkirjan mukaan Molotov "vastasi tähän hiukan vältellen" eikä Hitler ollut siihen tyytyväinen.
"Mitään sotaa ei saa syttyä Itämeren piirissä", Hitler vaati. "Se rasittaisi raskaasti Saksan ja Neuvostoliiton suhteita", hän uhkasi lisäten hetkistä myöhemmin vielä uhkauksen painoa sanomalla, että sellainen voisi aiheuttaa "arvaamattomia seurauksia". Mitä muuta Neuvostoliitto sitten Suomesta halusi? Hitler tiedusteli ja hänen vieraansa vastasi Neuvostoliiton haluavan "saman mittakaavan järjestelyt kuin Bessarabiassa" -joka tarkoitti ehdotonta Venäjään liittämistä. Hitlerin vastavaikutus on mahtanut saattaa jopa tämän häiriintymättömän neuvostoliittolaisenkin levottomaksi, sillä tämä kiiruhti kysymään Johtajan "mielipidettä siitä asiasta".
Diktaattori vastasi vuorostaan hiukan vältellen sanoen vain "ettei Suomea vastaan saanut käydä sotaa, koska sellainen selkkaus voisi johtaa kauaskantoisiin seurauksiin".
"Tämä asenne on tuonut uuden tekijän tähän neuvotteluun", Molotov jyräytti vastaan.
Keskustelu oli käynyt niin kiihtyneeksi, että Ribbentrop, joka siihen mennessä oli varmaan käynyt hyvin pelokkaaksi, keskeytti sanoakseen saksalaisen pöytäkirjan mukaan, että "ei ollut mitään syytä tehdä Suomen asiasta kiistakysymystä. Kenties oli tapahtunut vain väärinkäsitys".Shirerin tarinointi on jo kauan sitten asetettu kyseenalaiseksi tutkijapiireissä. Saksan versio neuvotteluiden sanomisista ja etenkin sanomisten tulkinnoista on nähtävä Suomi-osion kohdalta vahvasti propagantaseksi.
Mikäli Molotov on sanonut Hitlerille haluavansa "selvittää asiat Suomen kanssa", heti ensimmäinen ja oikea tulkinta EI ole NL halu miehittää Suomi, vaan palauttaa normaalit suhteet Suomen kanssa, kuten sitten sodan jälkeen tapahtuikin, ilman Suomen miehittämistä.
Saksan intresseissä silmällä pitäen tulevaa sotaa NL vastaan ei ollut kertoa Suomelle tulkintaa, että NL haluaa vapaat kädet (siis yksin, ilman ulkopuolista apua, omintoimin ) selvittää välinsä (normalisoida ne talvisodan jälkeen) Suomen kanssa, ja näin ollen jättää Saksa pois Suomen tulevista järjestelyistä (liittolaisuudesta Saksan kanssa).
Tämä asiahan oli periaatteessa jo Moskovan rauhan sopimuksessa kirjattu ylös, ettei Suomi saanut liittyä NL vastaiseen paktiin. NL huomasi Suomen ja Saksan kasvaneen yhteistyön syksyllä 1940, ja ei ollut vaikea ymmärtää ketä vastaan tämä yhteistyö oli suunnattu. NL aivan oikein syystä tästä halusi selvittää Suomen osalta suhteensa, koska Suomi oli liukumassa Saksan leiriin ja tämä oli pahin mahdollinen skenaario NL:lle.
On huomioitava, että NL ei hyökännyt Suomeen, vaikka tajusi mitä on tekeillä. Tämä osoittaa jo varsin hillittyä käytöstä NL puolelta Suomea kohtaan. Moni muu maa olisi vastaavassa tilanteessa hyökännyt heti negatiivisen kehityskulun katkaisemiseksi alkuunsa. - TOTUUS kiertää stall
Alioppilax kirjoitti:
Shirerin tarinointi on jo kauan sitten asetettu kyseenalaiseksi tutkijapiireissä. Saksan versio neuvotteluiden sanomisista ja etenkin sanomisten tulkinnoista on nähtävä Suomi-osion kohdalta vahvasti propagantaseksi.
Mikäli Molotov on sanonut Hitlerille haluavansa "selvittää asiat Suomen kanssa", heti ensimmäinen ja oikea tulkinta EI ole NL halu miehittää Suomi, vaan palauttaa normaalit suhteet Suomen kanssa, kuten sitten sodan jälkeen tapahtuikin, ilman Suomen miehittämistä.
Saksan intresseissä silmällä pitäen tulevaa sotaa NL vastaan ei ollut kertoa Suomelle tulkintaa, että NL haluaa vapaat kädet (siis yksin, ilman ulkopuolista apua, omintoimin ) selvittää välinsä (normalisoida ne talvisodan jälkeen) Suomen kanssa, ja näin ollen jättää Saksa pois Suomen tulevista järjestelyistä (liittolaisuudesta Saksan kanssa).
Tämä asiahan oli periaatteessa jo Moskovan rauhan sopimuksessa kirjattu ylös, ettei Suomi saanut liittyä NL vastaiseen paktiin. NL huomasi Suomen ja Saksan kasvaneen yhteistyön syksyllä 1940, ja ei ollut vaikea ymmärtää ketä vastaan tämä yhteistyö oli suunnattu. NL aivan oikein syystä tästä halusi selvittää Suomen osalta suhteensa, koska Suomi oli liukumassa Saksan leiriin ja tämä oli pahin mahdollinen skenaario NL:lle.
On huomioitava, että NL ei hyökännyt Suomeen, vaikka tajusi mitä on tekeillä. Tämä osoittaa jo varsin hillittyä käytöstä NL puolelta Suomea kohtaan. Moni muu maa olisi vastaavassa tilanteessa hyökännyt heti negatiivisen kehityskulun katkaisemiseksi alkuunsa."Shirerin tarinointi on jo kauan sitten asetettu kyseenalaiseksi tutkijapiireissä. "
Todellisuudessa ei ole. Asiasta on pöytäkirja ja aikalaistoduistukset!
"Saksan versio neuvotteluiden sanomisista ja etenkin sanomisten tulkinnoista on nähtävä Suomi-osion kohdalta vahvasti propagantaseksi."
Pöytäkirjan saksalaiset laativat itselleen. KUKAAN ei jäänyt siihen käsitykseen, että NL olisi suhteita halunnut palautella!
Suomi oli kesällä 1940 ankaran painostuksen kohteena ja kun saksalaiset åyysivät lupaa lomalaisten kauttakulökuun niin siihen tartuttiin ja kuten ilmeni, se meidät pelasti!
"On huomioitava, että NL ei hyökännyt Suomeen, vaikka tajusi mitä on tekeillä. Tämä osoittaa jo varsin hillittyä käytöstä NL puolelta Suomea kohtaan. "
Ei vaan aiheellista pelkoa Hitleriä kohtaan. Aatu kielsi hyökkäyksen!
"Moni muu maa olisi vastaavassa tilanteessa hyökännyt heti negatiivisen kehityskulun katkaisemiseksi alkuunsa."
Eipä juuri yksikään kunvastassa oli Saksa. - historiaa_tyhmille
Alioppilax kirjoitti:
Shirerin tarinointi on jo kauan sitten asetettu kyseenalaiseksi tutkijapiireissä. Saksan versio neuvotteluiden sanomisista ja etenkin sanomisten tulkinnoista on nähtävä Suomi-osion kohdalta vahvasti propagantaseksi.
Mikäli Molotov on sanonut Hitlerille haluavansa "selvittää asiat Suomen kanssa", heti ensimmäinen ja oikea tulkinta EI ole NL halu miehittää Suomi, vaan palauttaa normaalit suhteet Suomen kanssa, kuten sitten sodan jälkeen tapahtuikin, ilman Suomen miehittämistä.
Saksan intresseissä silmällä pitäen tulevaa sotaa NL vastaan ei ollut kertoa Suomelle tulkintaa, että NL haluaa vapaat kädet (siis yksin, ilman ulkopuolista apua, omintoimin ) selvittää välinsä (normalisoida ne talvisodan jälkeen) Suomen kanssa, ja näin ollen jättää Saksa pois Suomen tulevista järjestelyistä (liittolaisuudesta Saksan kanssa).
Tämä asiahan oli periaatteessa jo Moskovan rauhan sopimuksessa kirjattu ylös, ettei Suomi saanut liittyä NL vastaiseen paktiin. NL huomasi Suomen ja Saksan kasvaneen yhteistyön syksyllä 1940, ja ei ollut vaikea ymmärtää ketä vastaan tämä yhteistyö oli suunnattu. NL aivan oikein syystä tästä halusi selvittää Suomen osalta suhteensa, koska Suomi oli liukumassa Saksan leiriin ja tämä oli pahin mahdollinen skenaario NL:lle.
On huomioitava, että NL ei hyökännyt Suomeen, vaikka tajusi mitä on tekeillä. Tämä osoittaa jo varsin hillittyä käytöstä NL puolelta Suomea kohtaan. Moni muu maa olisi vastaavassa tilanteessa hyökännyt heti negatiivisen kehityskulun katkaisemiseksi alkuunsa.Stalin oli mukava ja humaani diktaattori. Eiks vaan? Jotkut vaan ei tajua millainen on oikea kusipää, vaikka asuisivat yhdessä tämän kanssa. Itkihän monet neukutkin pyöveliään tämän delattua ja jouduttuaan helvettiin.
- Iskut Rovaniemeltä
NATOn Isäntämaa-sopimuksella Suomi alistuu ja alistetaan Pentagonille.
Presidentti Niinistöhän on jo harjoituttanut USAn ja NATOn ilmavoimia sekä maavoimia käyttämään ja puolustamaan Rovaniemen ad-hoc-tutkikohtaa, jota on juuri tehty ja kehitetty NATOn isäntämaasopimusta silmälläpitäen.- Valetta pukkaa
MITÄÄN NATO-ISÄNMAA-SOPIMUSTA EI OLE TEHTY!
SUOMESSA EI OLE VIERAITA JOUKKOJA EIKÄ TULE! - on Aurajoella
Valetta pukkaa kirjoitti:
MITÄÄN NATO-ISÄNMAA-SOPIMUSTA EI OLE TEHTY!
SUOMESSA EI OLE VIERAITA JOUKKOJA EIKÄ TULE!Mene käymään Aurajoella. Siellä on laiva poikineen.
- Entä sitten?
on Aurajoella kirjoitti:
Mene käymään Aurajoella. Siellä on laiva poikineen.
Kai laivastovierailuja lee!
Entä sitten? SEN SIJAAN siellä ei ole mielenosoittajia poikineen!
- NATO-kannat julki
Kansanliikkeelle, kansalaisjärjestöille, rohkealle puolueelle, ei-NATO-medialle, rohkeille yksityisille kansalaisille, toimittajille töitä:
Puolueiden ja yksityisten poliitikkojen kannat NATO-sopimukseen pitäisi saada julki, jotta Suomen kansa voi äänestää.- Mitä mitä?
Äänestää mistä?
EU-vaalit ovat toukokuussa!
Eduskuntavaalit ovat ensi vuonna!
Niissä äänestetään vasta henkilöitä!
- Tukikohdat Suomeen
USA ja NATO haluavat ilmavoimille sekä tykistölle tukikohdan Lappiin, merivoimille Suomen Etelä-rannikolle Porkkalan-Helsingin alueelle ja maavoimille Itä-Suomeen Uttiin sekä lisäksi logistiikkatukikohta Tallinna-Helsinki-alueelle.
Kaikkia noita on jo harjoiteltu.- Valetta pukkaa
MITÄÄN NATO-ISÄNMAA-SOPIMUSTA EI OLE TEHTY!
SUOMESSA EI OLE VIERAITA JOUKKOJA EIKÄ TULE!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUNKEKSIMÄÄ DISINFORMAATIOTA! - Alioppilax
Valetta pukkaa kirjoitti:
MITÄÄN NATO-ISÄNMAA-SOPIMUSTA EI OLE TEHTY!
SUOMESSA EI OLE VIERAITA JOUKKOJA EIKÄ TULE!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUNKEKSIMÄÄ DISINFORMAATIOTA!Ja sinä olet disinformaatiota alusta loppuun.
- inhokkitrolli
Alioppilax on putler-fasisti! Luultavimmin näitä luuseripalkattuja Pietarin trolleja. Aivottomia putennuolijoita!
- Komppaan
Natolle on tie auki. Tämähän tarkoittaa rajanaapurin kanssa. Suomi antaa maansa sotatantereeksi. muuta virkaa tälläisellä sopimukselle ei oli. Ainut vaan, että Venäjä joutuu nostamaan sotilaallista aktiivisuutta rajamme pinnassa. Voisiko sanoo sopimuksemme myötä. portti Itään on avattu maamme kautta...
- Valetta pukkaa
MITÄÄN NATO-ISÄNMAA-SOPIMUSTA EI OLE TEHTY!
SUOMESSA EI OLE VIERAITA JOUKKOJA EIKÄ TULE!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUNKEKSIMÄÄ DISINFORMAATIOTA!
- Sala-Nato
Salassa, pikkuhiljaa, yötä myöten. Näin sitä ujutetaan Suomi-neidon aitanovesta Nato-rauhanliike vällyjen alle. Ei tarvita edes parlamentaarista käsittelyä, ei eduskunnan tai pääministerin ja presidentin allekirjoitusta, eikä kansanäänestystä. Vielä muutama mielipidekysely, valtalehtien pääkirjoitus ja Kimmo Sasi TV:hen, niin tyhmä kansakin tajuaa oman ja pääoman parhaan.
- Kylähullu valehtelee
SUOMEDSSA ei tehdä MINKÄÄNLAISIA LIITTOSPIMUKSIA SALASSA! Kaikki tällaiset vaativat Eduskunnan käsittelyn, joten koko väittämä on puhdasta VALETTA!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUNKEKSIMÄÄ DISINFORMAATIOTA! - ikrs
Kylähullu valehtelee kirjoitti:
SUOMEDSSA ei tehdä MINKÄÄNLAISIA LIITTOSPIMUKSIA SALASSA! Kaikki tällaiset vaativat Eduskunnan käsittelyn, joten koko väittämä on puhdasta VALETTA!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUNKEKSIMÄÄ DISINFORMAATIOTA!Ensi viikolla kirjoitetaan sopimus....
- Suomen pakko-Nato
Ukrainan kriisin varjossa Suomi on salakavalasti neuvotellut NATO:n kanssa uuden sopimuksen, joka kulkee nimeltä "isäntämaasopimus". Lehtitietojen mukaan sopimus mahdollistaa NATO:n amerikkalaisille joukoille "kauttakulun ja majoituksen" Suomen mantereella.
Suomen läpi ei kuitenkaan kuljeta, kuin kahteen suuntaan Ruotsiin ja Venäjälle. Isäntäsopimuksen turvin todellisuudessa Suomi antaa amerikkalaisjoukoille luvan saapua Suomeen ja ryhtyä sotatoimiin Venäjää vastaan.
Toisessa maailmansodassa Lapissa oli yli 200 000 Hitlerin sotilasta. Sama toistuu jos amerikka kokee oman turvallisuuden maailmalla vaativan "kauttakulkua ja majoitusta" Suomen maaperällä.
Konflitin ei tarvitse koskea Suomea, vaan Yhdysvaltoja jonka edut ovat maailmalla uhanalaisena.- Kylähullu valehtelee
SUOMESSA ei tehdä MINKÄÄNLAISIA LIITTOSPIMUKSIA SALASSA! Kaikki tällaiset vaativat Eduskunnan käsittelyn, joten koko väittämä on puhdasta VALETTA!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN - Salaa Natoon
Kylähullu valehtelee kirjoitti:
SUOMESSA ei tehdä MINKÄÄNLAISIA LIITTOSPIMUKSIA SALASSA! Kaikki tällaiset vaativat Eduskunnan käsittelyn, joten koko väittämä on puhdasta VALETTA!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISENPresidentti ja hallitus eivät vie Nato-isäntämaasopimusta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn, koska kansa vastustaisi.
Presidentti ja hallitus alkekirjoittavat sopimuksen toukokuussa ilman eduskunnan käsittelyä. - Kylähullu valehtelee
Salaa Natoon kirjoitti:
Presidentti ja hallitus eivät vie Nato-isäntämaasopimusta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn, koska kansa vastustaisi.
Presidentti ja hallitus alkekirjoittavat sopimuksen toukokuussa ilman eduskunnan käsittelyä.SUOMESSA ei tehdä MINKÄÄNLAISIA LIITTOSPIMUKSIA SALASSA! Kaikki tällaiset vaativat Eduskunnan käsittelyn, joten koko väittämä on puhdasta VALETTA!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUN DISINFORMAATIOTA! - Pakko Natoon
Kylähullu valehtelee kirjoitti:
SUOMESSA ei tehdä MINKÄÄNLAISIA LIITTOSPIMUKSIA SALASSA! Kaikki tällaiset vaativat Eduskunnan käsittelyn, joten koko väittämä on puhdasta VALETTA!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUN DISINFORMAATIOTA!Presidentti ja hallitus eivät vie Nato-isäntämaasopimusta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn, koska kansa vastustaisi.
Presidentti ja hallitus alkekirjoittavat sopimuksen toukokuussa ilman eduskunnan käsittelyä. - maksetut asialla
Kylähullu valehtelee kirjoitti:
SUOMESSA ei tehdä MINKÄÄNLAISIA LIITTOSPIMUKSIA SALASSA! Kaikki tällaiset vaativat Eduskunnan käsittelyn, joten koko väittämä on puhdasta VALETTA!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUN DISINFORMAATIOTA!"KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUN DISINFORMAATIOTA! "
Ruplilla saa tuommoista proppagandaa suomeksikin. Ainut ongelma on venäläisille ruplaprovoilijoille, että jutut ovat samaa tasoa kuin Venäjällä levitetään venäläisille. Harvaan suomalainen on niin tietämätön, että ei pysty vertamaan venäläistä propagandaa muihin tietolähteisiin. Venäläisten levittämä disinformaatio Ukrainasta on varmasti selvinnyt myös paatuneimmille venäjän ihailijoillekkin.
- Törkeää peliä
Törkeää peliä pelataan kansalaisten selän takana! ja sitä kokoomus ja natottajat on tehnyt jo vuosikausia.
Tällaiseen salailuun mentiin kun Suomen kansa on vastaan ja kun sotahullut kokoomuslaiset, Yle, Hesari, MTV eivät saaneet Suomen kansaa käännytetksi Natoon niin nyt salasopimuksella sitten.- Kylähullu sekoaa!
Tällaisestä sepitelmästä näemme ainoastaan sen, että kuinka pahasti sairas kirjoittaja on! Tällaista jälkeä syntyy kun mielenterveyspotilaita hoidetaan avohoidossa! Kaikki väittämät ovat hänen omassa päässään keksimiä!
"Suomen poliittinen johto on salannut NATO-sopimuksen."
Minkäänlaista EIVÄT VOI tuoda joukkoja Suomeen ja perustaa tänne tukikohtia.
SUOMESSA EI TÄLLKAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA! - Ei demokratiaa
Kylähullu sekoaa! kirjoitti:
Tällaisestä sepitelmästä näemme ainoastaan sen, että kuinka pahasti sairas kirjoittaja on! Tällaista jälkeä syntyy kun mielenterveyspotilaita hoidetaan avohoidossa! Kaikki väittämät ovat hänen omassa päässään keksimiä!
"Suomen poliittinen johto on salannut NATO-sopimuksen."
Minkäänlaista EIVÄT VOI tuoda joukkoja Suomeen ja perustaa tänne tukikohtia.
SUOMESSA EI TÄLLKAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA!Presidentti ja hallitus ovat salaa neuvotelkeet allekirjoituksesta. He eivät vie Nato-isäntämaasopimusta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn.
Presidentti ja hallitus alkekirjoittavat sopimuksen toukokuussa ilman demokraattista päätöksentekoa ja eduskunnan käsittelyä.
Sen jälkeen Suomen kansalla, eduskunnalla, Suomen presidentillä, hallituksella ei ole nokan koputtamista jos USA haluaa tuoda joukkojaan NATOn avulla Suomeen. - Kylähullu sekoaa!
Ei demokratiaa kirjoitti:
Presidentti ja hallitus ovat salaa neuvotelkeet allekirjoituksesta. He eivät vie Nato-isäntämaasopimusta kansan eikä eduskunnan käsittelyyn.
Presidentti ja hallitus alkekirjoittavat sopimuksen toukokuussa ilman demokraattista päätöksentekoa ja eduskunnan käsittelyä.
Sen jälkeen Suomen kansalla, eduskunnalla, Suomen presidentillä, hallituksella ei ole nokan koputtamista jos USA haluaa tuoda joukkojaan NATOn avulla Suomeen.Tällaisestä sepitelmästä näemme ainoastaan sen, että kuinka pahasti sairas kirjoittaja on! Tällaista jälkeä syntyy kun mielenterveyspotilaita hoidetaan avohoidossa! Kaikki väittämät ovat hänen omassa päässään keksimiä!
"Suomen poliittinen johto on salannut NATO-sopimuksen."
Minkäänlaista EIVÄT VOI tuoda joukkoja Suomeen ja perustaa tänne tukikohtia.
SUOMESSA EI TÄLLKAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA! - awee
Kylähullu sekoaa! kirjoitti:
Tällaisestä sepitelmästä näemme ainoastaan sen, että kuinka pahasti sairas kirjoittaja on! Tällaista jälkeä syntyy kun mielenterveyspotilaita hoidetaan avohoidossa! Kaikki väittämät ovat hänen omassa päässään keksimiä!
"Suomen poliittinen johto on salannut NATO-sopimuksen."
Minkäänlaista EIVÄT VOI tuoda joukkoja Suomeen ja perustaa tänne tukikohtia.
SUOMESSA EI TÄLLKAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA!Niin sinä luulit vielä 4kk sitten!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288730501131.html?pos=ksk-trm-uutk-ospu
- Meistä Nato-orjia
Natolla ei ole kuin yksi isäntä, Setä Samuli, muut on renkejä ja piikoja.
- Kylähullu valehtelee
Natolla on isäntänä kaikki sen jäsenvaltiot!
- NATO-juoni
Presidentti Niinistö, USA, NATO, kokoomus, natottajat ovat päättäneet runnoa NATO-sopimuksen läpi nyt kun on Ukrainan kriisi.
Sen takia kokoomus, NATO-media, UPI jauhoivat viikkokausia, että Ukrainan kriisi olisi muka Suomen ja Venäjän välinen kriisi.- Kylähullu sekoaa!
Tällaisestä sepitelmästä näemme ainoastaan sen, että kuinka pahasti sairas kirjoittaja on! Tällaista jälkeä syntyy kun mielenterveyspotilaita hoidetaan avohoidossa! Kaikki väittämät ovat hänen omassa päässään keksimiä!
"Suomen poliittinen johto on salannut NATO-sopimuksen."
Minkäänlaista EIVÄT VOI tuoda joukkoja Suomeen ja perustaa tänne tukikohtia.
SUOMESSA EI TÄLLKAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA!
- NATO vie rahat
"USA ja NATO haluavat ilmavoimille sekä tykistölle tukikohdan Lappiin, merivoimille Suomen Etelä-rannikolle Porkkalan-Helsingin alueelle ja maavoimille Itä-Suomeen Uttiin sekä lisäksi logistiikkatukikohta Tallinna-Helsinki-alueelle.
Kaikkia noita on jo harjoiteltu."
Suomi maksaa kustannuksen. Sen takia kokoomus, RKP ja perussuomalaiset ovat vaatimassa lisää rahaa puolustusvoimille.
Ne rahat ovat sitten pois Suomen puolustamisesta.- Kylähullu sekoaa!
KOSKA mitään sopimusta EI OLE TEHTY EIKÄ SUOMEN ALUEELLA OLE VIERAITA JOUKKOJA TAI TUKIKOHTIA EI OLE LIIOIN KULUJA!
SUOMESSA EI TÄLLAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA! - Ben Z
Kylähullu sekoaa! kirjoitti:
KOSKA mitään sopimusta EI OLE TEHTY EIKÄ SUOMEN ALUEELLA OLE VIERAITA JOUKKOJA TAI TUKIKOHTIA EI OLE LIIOIN KULUJA!
SUOMESSA EI TÄLLAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA!Yllätyshyökkäyshän on aina se paras puolustus Nyt olisi Suomen hyvä aika hyökätä Venäjälle.ja ottaa saatavansa takaisin vaikkapa väkisin. Venäjän huomio on kiinnittynyt täysin Ukrainan suuntaan. Voisimme pikkuhiljaa hiippailla uljaissa harmaissa suojeluskunta mantteleissamme ( nyt on kevät) ja yllättää ikiaikaisen vihulaisemme. Tehtäisiin Suur-Suomi ja Stubbista kunkku sille. Nato kumminkin jo auttaa meitä toimittamalla Afgaaneilta pöllittyjä rynkynpateja. Jokaiselle sitten riittää järvenranta tontteja laatokan rannalta.
- dfgger
Kylähullu sekoaa! kirjoitti:
KOSKA mitään sopimusta EI OLE TEHTY EIKÄ SUOMEN ALUEELLA OLE VIERAITA JOUKKOJA TAI TUKIKOHTIA EI OLE LIIOIN KULUJA!
SUOMESSA EI TÄLLAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA!Miksi valehtelet?
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/04/18/sunnuntaisuomalainen-suomelle-ja-natolle-sopimus-joka-helpottaa-sotilaallisen-avun-vastaanottamista - Voita rajalle
Olen valmis maksamaan 500€ vuodessa omasta palkastani jos me liitytään NATOON.
Ei jää rahasta kiinni. Olen aina sanonut, että maailmassa on 150 miljoonaa liikaa venäläisiä.
Kun naapureita on jaettu niin olemme olleet itäsuunnassa erittäin epäonnekkaita. Ajatelkaa elämää ilman rjyssiä. KYLLÄ, elämä olisi positiivisempi, parempi, iloisempi, hajuttomampi...
- Alioppilax
Luulempa, että jos Suomi allekirjoittaa "Isäntämaa" - sopimuksen NATO:n kanssa, siitä alkaa aikamoinen revohka tässämaasa. Ja varmaan Venäjälläkin on asiasta jotakin sanottavaa.
Suomi ei halua joutua NATO:n ja Venäjän rajapinnaksi ja mahdolliseksi taistelukentäksi. Kyllähän se eurooppalaisille NATO maille ja USA:lle sopisi että mahdolliset kahakat käytäisiin Suomessa! Kaukana "paremmista" paikoista.
Jyrkkä, vastustava kansanliike EI NATO-ISÄNTÄMAA SOPIMUKSELLE!
Vappumarsseihin osallistuvat tietävät kyllä mitä punaplakasteissa lukee tänäkeväänä!
Kaikki mukaan vappumarssille vastustamaan NATOMATO:n salakavalaa luikertelua maahamme!- Näytä kantasi!
"Luulempa, että jos Suomi allekirjoittaa "Isäntämaa" - sopimuksen NATO:n kanssa, siitä alkaa aikamoinen revohka tässämaasa. Ja varmaan Venäjälläkin on asiasta jotakin sanottavaa."
Suomi ei tietenkään sovi mitään tällaista kuulumatta Natoon ja toistaiseksi emme kuulu!
Naootn kuuluminen taas varmistaisi sen, ettei Suomi joudu enää Venäjän painostamaksi tai taistelukentäksi. Nato-sopimus toteuttaa sen, mikä olisi juuri parasta: mitään sotia ei koskaan ala! Venäjä joutuu puysymään omalla puolellaan rajaa!
Jyrkkä, kannattava kansanliike KYLLÄ NATO-SOPIMUKSELLE!
Kumpikin vappumarsseihin osallistuva punikki tietääkyllä mitä punaplakasteissa lukee tänäkeväänä, mutta se ei enää haittaa!
Kaikki mukaan vappumarssille vastustamaan stallareiden salakavalaa vaikutusta maahamme! - Alioppilax
Näytä kantasi! kirjoitti:
"Luulempa, että jos Suomi allekirjoittaa "Isäntämaa" - sopimuksen NATO:n kanssa, siitä alkaa aikamoinen revohka tässämaasa. Ja varmaan Venäjälläkin on asiasta jotakin sanottavaa."
Suomi ei tietenkään sovi mitään tällaista kuulumatta Natoon ja toistaiseksi emme kuulu!
Naootn kuuluminen taas varmistaisi sen, ettei Suomi joudu enää Venäjän painostamaksi tai taistelukentäksi. Nato-sopimus toteuttaa sen, mikä olisi juuri parasta: mitään sotia ei koskaan ala! Venäjä joutuu puysymään omalla puolellaan rajaa!
Jyrkkä, kannattava kansanliike KYLLÄ NATO-SOPIMUKSELLE!
Kumpikin vappumarsseihin osallistuva punikki tietääkyllä mitä punaplakasteissa lukee tänäkeväänä, mutta se ei enää haittaa!
Kaikki mukaan vappumarssille vastustamaan stallareiden salakavalaa vaikutusta maahamme!Heh, heh!! Hyvää kopiointia jälleen!
Niin siinä käy, kun oma ajatus lakkaa, kopiointi alkaa! - Näytä kantasi!
Alioppilax kirjoitti:
Heh, heh!! Hyvää kopiointia jälleen!
Niin siinä käy, kun oma ajatus lakkaa, kopiointi alkaa!Oma ajatus pysyy hyvin mukana, mutta kun itse suollat aivotonta propagandaa niin sitä on helppo kääntää punafasistin omaan nilkkaan!
- Luonnollista Natossa
Naton 5. artikla on voimassa. Nato puolustaa liittolaisiaan. Ei koskaan yksin!
- Pääsiäis ko Muna
Harmi kun murhaaja Lenin hävitti Venäjän murhaaja Stalinille. Nato onkin puhdas. Kyllä noiden Vasemmistoliitossa kannattaa tukea Natoa. Ne on parempaa väkeä.
- Ihmiset kaduille
Presidentti ja hallitus ovat salanneet päivämäärän ja ajankohdan, milloin Nato-sopimus allekirjoitetaan peläten kansannousua.
- Kylähullu valehtelee
TODELLISUUDESSA KUMPIKAAN EI OLE SALANNUT MITÄÄN!
SUOMESSA EI TÄLLKAISIA SOPIMUKSIA VOI TEHDÄ EDUSKUNTAA KUULEMATTA! KOKO VÄITTÄMÄ ON MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA!
KOKO TÄMÄ JUTTU ON PUHDASTA SUOMEN VENÄLÄISMIELISEN KYLÄHULLUN DISINFORMAATIOTA!
- Suomi tuker
Niinistön allekirjoittamassa NATO-Isäntämaasopimuksessa Suomi pitää huolen siitä, että hyökkäyskäytävä Baltian maista, Pohjolasta Suomen kautta on käytettävissä USAn ja NATOn joukoille.
- Alioppilax
Ja mahdollisessa kriisitilanteessa Venäjää vastaan NATO-Suomi joutuisi taistelujen etulinjamaaksi. Tämähän sopii näille kotoisille NATO:oon vedättäjille! Bryssel ja Washington kiittävät, kun taistelut käydään kaukana heidän kulmiltaan.
Ihmettelen mistä näitä täysin realisminsa kadottaneita NATO-lobbareita oikein värvätään? Mielenterveystoimistojen asiakasjonoista?
- Suomi joutuu sotaan
Niinistö liittää Suomen siihen Pentagonin ja NATOn hyökkäyssuunnitelmaan, jonka Wikileaks paljasti.
Sopimus on vuodelta 2010. Sen mukaan USA ja NATO käynnistävät hyökkäyksen Venäjälle Baltiasta, sitten Pohjoisesta Norjasta sekä Saksasta ja Puolasta.
NATOn isäntämaa-sopimukselle Suomi sitoutuu tarjoamaan Suomesta hyökkäysalustan ja hyökkäyskäytävän ilmasta, maalta, mereltä USAn ja NATOn joukoille ja tukemaan hyökkäystä.- Kylähullu valehtelee
Niinistö ei liitä Suomea yhtään mihinkään! Ei edes voisi vaikka haluaisi! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.
Sotia ei liioin käydä minkään Wikileaksin mukaan. Eikissä ontuhansia suunnitelmia, joiden toteus riippuu jostakin erikoistilanteesat.Yli 98 % niistä ei koskaan toteuteta!
Joten MITÄÄN USA:n ja NATO:n hyökkäystä ei tapahdu! Ei sen paremmin Baltiasta, Pohjoisesta Norjasta tai Saksasta ja Puolasta!
TÄMÄ KAIKKI ON PELKKÄÄ SUOMEN VENÄLÄISMIELISENKYLÄHULLUN OMAA KEKSINTÖÄ. Tällaisista jutuista näemme sen, että mihin mielenterveyden avohoito on johtanut!
- Suomi sotiin
Niinistö liittää Suomen Venäjän ja Iranin vastaiseen sotaan.
NATOn Isäntämaa-sopimuksen avulla USA sijoittaa Suomen ohjuskilpi-tukikohtiaan Suomeen. - Suur-Suomi kusee
Herätkää unesta.Ennenkuin ensimmäinenkään ohjuksenlaukaisu alusta on lähelläkään itä-rajaa.On suomi pommitettu kivikauteen ja panssarit kyntäneet kesannotkin.
Putin on valppaana.Luuletteko,että ajankulukseen on joukkoja itä-rajalle siirtänyt. - Olet hullu
Olet hullu. Mene mielisairaalaan !
- Nais Kapiainen
Suomea ei luultavasti edes hyväksytä NATO jäseneksi,vaikka laitammekin hakemuksen.
Eikä Ukrainakaan kelpaa.
Obama ja Putin on jo sopineet etupiiri jakonsa.Ja Suomi kuuluu Putinin leiriin ,Baltian maat Obamalle.
Nyt kun Putin sai Krimin,Ukraina jää ei kenenkään maaksi.
Sisäpiirin tietoa.Samantapaisia jutteli Elisabeth Rehn myöskin.Ja siinä on nainen joka tietää,koska toi tuppervaara kutsutkin Suomeen.Siinäpä ne hänen suuret valtio naisen suurteot sitten olivatkin.- Kylähullu valehtelee
"Suomea ei luultavasti edes hyväksytä NATO jäseneksi,vaikka laitammekin hakemuksen."
Todennäköisesti hyväksyttäisiin, jos anoisi liittymistä!
"Eikä Ukrainakaan kelpaa."
Ukraina on Venäjälle paljon tärkeämpi kuin Suomi. Lisäksi Ulrainalla on rajakiistoja Venäjän kanssa ja Venäjä miehittää sen aluetta. Tämä poissulkisi Ukrainan jäsenyyden.
"Obama ja Putin on jo sopineet etupiiri jakonsa.Ja Suomi kuuluu Putinin leiriin ,Baltian maat Obamalle."
Mitään tällaista sopimusta ei ole tehty!
"Nyt kun Putin sai Krimin,Ukraina jää ei kenenkään maaksi."
Putin ei ole 'saanut' yhtään mitään vaan vain avoimen rajakiistan. Ei länsi tule tunnustamaan Krimin miehitystä! Seurauksena matkailijoita ei enää tule Venäjälle ja ulkomaiset pääomavirrat ehtyvät. Myös ruplan kurssi laskee koko ajan.
"Sisäpiirin tietoa.Samantapaisia jutteli Elisabeth Rehn myöskin.Ja siinä on nainen joka tietää,koska toi tuppervaara kutsutkin Suomeen.Siinäpä ne hänen suuret valtio naisen suurteot sitten olivatkin. "
Ainoastaan hevosmiesten tietotoimiston juttuja!
Suomen venäläismielisellä kylähullulla on aina ollut tämä 'lahja', että jos uutisia ei ole hän keksii ne itse omassa päässään!
- Natsi-Suomi
Niinistö tekee Naton kanssa samalaisen sopimuksen joukkojen siirrosta kuin Suomi teki Natsi-Saksan kanssa.
- Natsi-kylähullu
Ei tee. Isäntämaasopimuksen teki aikoinaan 1999 Tarja Halonen.
Edellinen vastaava sopimus pelasti Suomen miehitykseltä ja SE on kylähullun suurin huoli!
- Naton natsit
Nato-sopimus on sisällöltään kuin natsien kannsa tehty sopimus 1939, Saksan tilalle sopimuspapereissa on kirjoitettu vain Nato.
- Natsi-kylähullu
Kerronko virheet?
- sopimus on sisällöltään täysin erilainen!
- sopimus, mitä tarkoitat, tehtiin kesällä 1940
- se sopimus pelasti Suomen Neuvostoliiton miehitykseltä
- isäntämaa-sopimuksen teki Tarja Halonen 1999!
- ergergerg
Eikä pelastanut, Neuvostoliitolla oli kiire Berliiniin ja joku natsihenkinen SUomi oli toissijainen juttu. Itä-Karjalan miehityshallinto oli niin julma venäläisiä kohtaan, että syyllisten tuomitseminen Nürnbergin kalttaisessa tuomioistuimessa olisi ollut aiheellista.
Eli vähälläpä päästiin.
- Erkko oli luomassa yleistä mielipidettä natsihenkiseksi ja on ollut jopa huhuja siitä, että Erkko olisi jopa ollut yksi pääsyyllisistä Jatkosodan puhkeamiselle.
Samaa mielipiteenmuokkausta Nato-henkiseksi tekevät tällä hetkellä HS. ja muu paskalehdistö. - pyyhe...
..niin tai näin. Uskon että saattaa tulla piankin tilanne jossa venäjä heittää pyyhkeen kehään.
- Venäjältä rauha
Itäukrainalaiset ovat pyytäneet Venäjän rauhanturvajoukkoja maahan.
Se rauhottaisi tilanteen.- Kylähullu hyökkää!
Tarkoitat, että Venäjän itsensä Itä-Ukrainaan toimittamat asemieghet anovat Venäjän joukkoja apuun miehittämään taas vierasta aluetta!
Ei ukrainalaiset sellaista 'rauhoittamista' (= miehitys) kaipaa!
- Suomi sotaan
Presidentti Niinistön solmiman NATOn Isäntämaasopimuksen vuoksi Suomi ajautuu sotaan koska USA ja NATO voivat hyökätä Suomen kautta Venäjälle.
- Kylähullu valehtelee
Mitään uutta sopimusta ei ole tehty vaan Isäntämaa-sopimuksen solmi jo vuonna 1999 presidentti Halonen ja Eduskunta sen siunasi!
Kukaan ei puuhaa sotaa Venäjän kanssa!
- Hyökkäyssopimus
Naton Isäntamaasopimuksen avulla USA ja Nato voivat hyökätä Suomen kautta Venäjälle.
Naton Isäntamaa-sopimus ei ole puolustussopimus. Sillä ei puolusteta Suomea. Se on hyökkäyssopimus, jolla USA ja Nato voivat käyttää Suomen maa-meri-, ilma-alueita hyökkäyksessään Venäjälle. - Suomesta vihollinen
Presidentti Niinistö allekirjoittaa NATO-sopimuksen nyt toukokuussa eli siitä lähtien olemme sitten virallisesti uhka Venäjälle ja Venäjän vihollinen.
- Kylähullu on pimee
TODELLISUUDESSA kyseisen sopimuksen ellekirjoitti JO presidentti Halonen vuonna 1999 ja Eduskunta sen siunasi!
Mitä siitä seurasi? EI YHTÄÄN MITÄÄN!
- Suomi eiu ole kenenkään vihollinen!
- Suomessa EI OLE Nato-joukkoja
- Suomessa EI OLE vieraita sotilastukikohtia
Kylähullu kannustaa silmät kiiluen kuollutta hevosta vaahto suussa?
- Neniin tulee
Usa, Nato, Niinistö saavat pahasti näpeilleen.
Venäjä prrustaa tukikohtaverkoston laivastolleen Arktiselle alueelle sotalaivoille ja sukellusveneille.
Tukikohtaverkostolla Venäjä vahvistaa otettaan rajoistaan ja intresseistään pohjoisella alueellaan. Aluelle luodaan myös uusittu yhdistetty sotilaskomentojärjestelmä vuoden 2014 loppuun mennessä.- Tyhmä kylähullu?
Millä tavalla? Miksei Venäjä saa OMALLE MAALLEEN tehdä tukikohtaa mielensä mukaan?
Ei se ole muilta pois!
- Putin on valmiina
Onneksi Suomessa asuu paljon Venäläisiä.Salaa tänne ei USA:n ohjus tukikohtia voi tehdä.Veikkaan etteivät yritäkään,koska logistiikka vie liikaa aikaa.Suomi on jo venäläisten hallussa,kun viimeisiä lavetteja siirretään laivoista sataman kaijalle.
Yllätys hyökkäykset on NATON tyyli.Nyt ainoastaan ilmasta ne onnistuu.
Mutta Suomi kärsii siitäkin.koska itärajan takana on paljon kalustoa ja miehiä odottamassa lähtökäskyä.- Kylähullu on tyhmä
Suomi ei kuulu Natoon, joten tänne ei ole julkisesti tai salaa tulossa minkäänlaisia ohjustukikohtia!
HS 23.3.2014
Tulisiko Suomeen Naton tukikohtia_tai_Ydinaseita?
Suomi ei saisi alueelleen Naton tukikohtia vaikka yrittäisi. Modernit asejärjestelmät ovat liikkuvia. Naton nykyiset jäsenmaat käyvät kovia kiistoja siitä, mitkä niistä saisivat edes jonkin Naton pysyvän laitoksen alueelleen. Puola on saanut erillisellä kahdenkeskisellä sopimuksella Yhdysvaltain sotilaskalustoa.
Sama pätee pysyviin vieraisiin joukkoihin; niitä ei tarvita. Uusiin jäsenmaihin ei ole sijoitettu ydinaseita.
Suomi joutuisi kuitenkin hyväksymään Naton doktriinin. Siihen kuuluu ydinpelote: Naton pelote perustuu viime kädessä Yhdysvaltain ydinaseisiin.
- Itsetuhoa
Kun Obama, Rasmussen, Breedlove, Niinistö alkavat bygata tukikohtia tänne, Venäjä pystyy tuhoamaan ne hetkessä, sillä USAlla, NATOlla, Niinistöllä ei ole keinoa puolustaa niitä.
- Kylähullu valehtelee
Suomi ei kuulu Natoon, joten tänne ei ole julkisesti tai salaa tulossa minkäänlaisia ohjustukikohtia!
Ja silloinkin, kun Suomi kuuluisi järjestöön ei tänne tulisi ohjustukikohtia, koska sellaisia ei tarvita!
HS 23.3.2014
Tulisiko Suomeen Naton tukikohtia_tai_Ydinaseita?
Suomi ei saisi alueelleen Naton tukikohtia vaikka yrittäisi. Modernit asejärjestelmät ovat liikkuvia. Naton nykyiset jäsenmaat käyvät kovia kiistoja siitä, mitkä niistä saisivat edes jonkin Naton pysyvän laitoksen alueelleen. Puola on saanut erillisellä kahdenkeskisellä sopimuksella Yhdysvaltain sotilaskalustoa.
Sama pätee pysyviin vieraisiin joukkoihin; niitä ei tarvita. Uusiin jäsenmaihin ei ole sijoitettu ydinaseita.
Suomi joutuisi kuitenkin hyväksymään Naton doktriinin. Siihen kuuluu ydinpelote: Naton pelote perustuu viime kädessä Yhdysvaltain ydinaseisiin.
- Suomi kuin Georgia
USAn ja NATOn tukikohdat on tihottu Suomessa muutamassa päivässä.
- Kuis tyhmä voi...
HAHA! No varmasti, KOSKA SUOMESSA EI SELLAISIA OLE! Neo on siis tuhottu JO NYT!
- Suomi sotaan
Suomi alkaa rakentamaan USAn ja NATOn sotavoimille tukikohtia ja huoltovarikkoja, joita käytetään Venäjää vastaan.
- Kylähullu valehtelee
Kyseinen sopimus ei ole millään tavalla salainen ja sen solmi aikoinaan vuonna 1999 presidentti Tarja Halonen ja Eduskunta sen tuolloin vahvisti.
Mitään käsitettä 'Pohjolan Nato' ei ole olemassa vaan se on täysin Suomen venäläismielisen kylähullun omassa päässään tekemä keksintö vailla todellisuutta. Suomi ei kuulu Natoon!
Sopimuksen seurauksena Suomeen EI TULE vieraita joukkoja tai tukikohtia eikä Suomi maksa kellekään mitään!
Oheisena tiedotus Isäntämaa-sopimuksesta:
Sunnuntaisuomalainen: Suomen ja Naton välille uusi sopimus yhteistyöstä
Suomi on solmimassa sotilasliitto Naton kanssa sopimusta, joka mahdollistaa sotilaallisen avun vastaanottamisen nykyistä helpommin, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.
Sunnuntaisuomalaisen mukaan Suomi ja Nato allekirjoittavat toukokuussa niin sanotun isäntämaasopimuksen, jossa muun muassa sovitaan poikkeusolojen käytännön järjestelyistä kuten kauttakulusta ja miehistön majoituksesta.
Puolustusministeriön mukaan sopimus ei velvoita Suomea mihinkään eikä se myöskään takaa Naton apua Suomelle.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) arvioi, että sopimus ei paranna Suomen puolustuskykyä mutta saattaa nostaa ulkopuolisten kynnystä uhata Suomea.
Isäntämaatuki on kirjattu Naton ja Suomen kumppanuustavoitteisiin jo vuonna 2002, eikä asiasta päätetä enää erikseen eduskunnassa.
Mitään käsitettä 'Pohjolan Nato' ei ole olemassa vaan se oln pelkkä Suomen venäläismielisen kylähullun omassa päässään tekemä sepitelmä vailla todellisuutta.
Siksi tämä kylähullun keksintö "ei ryhdy" tekemään yhtään mitään!
Koko juttu on puhdas ankka ja sepitelmä!
- Suomi ja Nato
Sopimus on erittäin hieno juttu, mitään ei ole mielestäni salattu ja toivon todella lämpimästi, että se allekirjoitetaan mahdollisimman pian toukokuussa 2014. Sopimus on osa Suomen ja Naton rauhankumppanuusohjelman syventämistä ja siitä on sovittu jo 2002 ja turvallisuuspoliittisissa selonteoissa sen jälkeenkin alustavasti.
Sopimuksesta ei ole viime kädessä mitään haittaa todellakaan kenellekkään, koko Suomelle ja Venäjä ei "kukkoile" niin paljon enää meidän kanssa vaan kunnioittaa itsenäistä Suomea nykyistä enemmän ja tunnustaa samalla realiteetit Suomen suhteen. Kannattaa muistaa, että Suomella on perinteisesti hyvät naapurisuhteet Venäjään. Muuten Suomi on armotta ns. "harmaata vyöhykettä" ja Venäjä voi tänne hyökätä oli ko. sopimus tai ei. AIka paljon nämä kommentit ovat jotain entisen Neuvostoliiton ihannointia.
Sanonpahan vaan armeijan aikoinaan jo 1980-luvulla käyneenä. Mistä se uhka aina oli tulossa, jos ei sieltä suuresta ja mahtavasta? Lisäksi oli YYA-sopimus, täysin suomettunut Suomi osin reaaliteetit tunnustettiin kylmän sodan aikana, mutta maailma on kovin paljon muuttunut ja Suomi on sitoutunut EU-jäsenmaana poliittisesti täysin länteen toisin kuin UKK:n ja Koiviston kaudella. Länsi edustaa länsimaista vapautta, oikeanlaista tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja vielä kerran ihmisoikeuksia. Suomi on itsenäinen valtio,jossa kaikilla on toivon mukaan hyvä olla jatkossakin. Presidentti Tarja Halonen jo vähän ihmetteli Venäjän Suomen ilmatilan loukkauksia ja ihmisoikeustilannetta itänaapurissamme jo silloin, vaikka Venäjän ystävä olikin.
Ko. sopimus tarvitaan myös sen takia, että tällä hetkellä on Venäjän kanssa täysin vanhentunut ns. naapuruussopimus, joka allekirjoitettiin tavallaan YYA-sopimuksen jatkoksi 1990-luvun alussa ja joka on jo aikansa elänyt ja suutarille haissutta. Sen taisi kirjoittaa aikoinaan Esko Ahon hallitus 1992.
Saksan materiaaliapu toisessa maailmansodassa ja jatkosodassa 1941-1944 oli erittäin merkittävä materaailiapu. Ilman sitä Karjalan Kannas olisi luhistunut kesällä 1944 ja venäläiset olisivat ehkä miehittäneet Suomen. Sitä ennen oli talvisota 1939-1940 ja merkittävää apua ei saatu. Lisäksi saatiin jatkosodassa apua lentokoneina, ammuksina, aseina ja panssarintorjuntana sekä sotilaallista asiantuntija-apua Saksalta. Entiset saksalaiset sotaveljet jouduttiin ajamaan tosin pois Lapin sodan myötä ja Suomi hävisi sodan ja oli ennen sotaa salainen Hitlerin ja Stalinin välinen ns. etupiirisopimus mys Suomen osalta.
Olisi voinut käydä vielä huonommin, jos apua ei olisi kuitenkaan silloin saatu. Nykyistä itsenäisyyttä ei kukaan aseta kyseenalaiseksi enää Suomessa. Isäntämaasopimukselle on laaja kansan tuki ja demokratia mukaanlukien nykyinen presidenttimme Sauii Niinistö, eduskunnan ja hallituksen tuki, vaikka se olisikin ja on ehkä valmisteltu osin salaisesti. Täysin OK ainakin minulle.- Suomi ja Nato
Uutta sotaa ei toivon mukaan koskaan tule. Ko. isäntämaasopimuksen astuttua voimaan meitä ei voida uhata kuitenkaan niin paljon Venäjän taholta. Ei uskalleta eikä edes haluta, minkä lisäksi Suomi on Euroopan Unionin maa, ns. "Lissabonin sopimus", Suomi on Amerikan ja myös Venäjän ystävä. Kannattaa muistaa, että sopimus ei sido Suomea automaattisesti yhtään mihinkään ja Suomi ei ole jatkossakaan Naton jäsen. Viime kädessä omat uskottavat Suomen puolustusvoimat ja oma alueellinen puolustus on tärkein turvallisuustae sekä Suomen poliittinen johto ja sen uskottavuus.
Suomen tulivoima kuitenkin kasvaa kriisin uhatessa erittäin paljon ko. sopimuksen myötä, koska on mahdollista saada myös sotilaallista ja poliittista apua kriisitilanteessa ja voidaan ennnaltaehkäistä mahdollinen sotatilanne, mikäli sitä varustautumista katsotaan kuitenkin aiheelliseksi pyytää ja rauhanajan yhteiset sotaharjoitukset ja Nato-yhteensopivuus.. Nykyiset Suomen amerikkalaiset Hornetit on varustettu jo amerikkalaisila risteilyohjuksilla tilanteen tasalle päivitettynä, USA on myynyt Suomelle myös tykistön risteilyohjuksia viime aikoina ja jopa satoja suoraan olalta laukaistavia vähän käytettyjä ilmatorjuntaohjuksia sekä uusia ilmatorjuntajärjestelmiä ja aseita. Lisäksi ostettiin edullisesti Saksasta vähän käytettyjä Leopard-taistelupanssarivaunuja ja on uudet EU-kuljetushelikopterit.
Sota voidaan ehkäistä vain varustautumalla sotaan ja että ei muodostu sotilaspoliittista tyhjiötä harmaalle vyöhykkeelle Venäjän läheisyydessä. Muuten se täytetään meistä rippumattomista syistä ehkä piankin nykyisessä tilanteessa. Venäjä varustautuu koko ajan lisää ja on lisännyt huomattavasti sotilasbudjettiaan, joukkojensa varustusta, avannut uusia varuskuntia ja sen sotakoneen ja nykyaikaistanut modernin armeijan tasoa aivan rajamme läheisyydessä ja koko Venäjällä. Viimeisimpänä Ukrainan kriisi parhaillaan syvenemässä ja laajenemassa lähialueellamme pelkään pahoin ja sinänsä täysin laiton Krimin miehitys ja liittäminen äiti Venäjään vasten kaikkkia kansainvälisiä lakeja, YK:nja muita sopimuksia.
Venäjällä on viime kädessä kuitenkin myös ydinaseet. Ei heidän tarvitse koskaan olla huolissaan pienestä Suomesta, vaikka Suomella Yhdysvaltojen kanssa uudentyyppinen rauhankumppanuussopimus pian olisikin ns. isäntämaasopimus joka otetaan ilolla vastaan. Päinvastoin. Putin ottaa sopimuksen järkevästi ja "ilolla vastaan" tai sitten se on katkeraa kalkkia ja natomyrkkyä venäläisille, Olihan heilä suuri ja mahtava Neuvostoliitot, mutta ei onneksi enää ja vanhan perään on turha haikailla. Nykyiset itäeuroopan maat, Baltian maat ja entiset Varsovan liiton maat liittyivät Natoon täysin vapaaehtoisesti ja se tehtiin lopulta ko. maiden itsenäisten parlamenttien hyväksynnällä. Suomi ei ole kuitenkaan Nato-maa, mutta on nato-optio edelleen jatkossa.
Ihan hyvä niin, että on jatkossa jo kuukauden päästä isäntämaatuki, isäntämaasopimus ja Suomi on lähempänä Natoa ja länttä pian kuin koskaan aiemmin, mutta kuitenkin edelleen vain salarakas ja tasavertainen rauhankumppani. Näin säilytetään rauha ja ehkäistään sota. Jopa Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamakin äskettäin sanoi, että tarvittaessa hän voi pelastaa koko Venäjän ja myös presidentti Vladimir Putinin? Ruotsikin tulee nähdäkseni pian Suomen perässä ja solmii vastaavanlaisen isäntämaasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Heja Sverige och Finland.
Hyvä myös, että Suomella on edelleen yleinen miesten asevelvollisuus ja myös nuoret naiset voivat käydä armeijan halutessaan. Silti en ole todellakaan mikään minkään maan armeijan ihailija. Tunnustan vaan reaaliteetit samalla tässä Suomen maassa, jolla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa lähes 1100 kilometria ja joka ei pärjää yksin. Suomi on jo poliittisest ja osin myös sotilaallisesti jatkossa sitoutunut jo nyt länteen, ei niinkään itään muuten kuin osin kaupallisesti, mutta ei todellakaan hyökkämäässä yhtään mihinkaan. Puolustaa vaan omaa maataan ja saa apua tarvittaessa. Muuten Venäjä voi hyökätä tänne ja miehittää Suomen sekä ennen muuta painostaa Suomea poliittisesti ja sotilaallisesti mahdollisessa hätätllanteessa.
Ennaltaehkäistään siis sota Venäjää vastaan "uudella isäntämaasopimuksella" ja omalla uskottavalla puolustuksella, jota "kannattaa" koko eduskunta, hallitus ja nykyinen presidentti Sauli Niinistö yhteistyössä Suomen, Naton ja EU:n kanssa. Olen sekä Yhdysvaltojen että Venäjän ystävä, nykyään myös "Suomi-Amerikka yhdistyksen" jäsen, mutta olen käynyt myös Venäjällä ja viimeeksi Pietarissa viime elokuussa 2013 neljä päivää.
En tosin tiedä menisinkö sinne enää Ukrainan kriisin takia varsinkaan "nyt" ainakaan lähiaikoina ja mielestäni Venäjä on aika suljettu valtio viisumeineen ja rajamuodollisuuksineen, vaikka länsimaisempi kuin Neuvostoliiton aikana. Nämä olivat vain minun mielipiteitäni ja sana on täysin vapaa puolesta tai vastaan. Hieno homma, vai mitä?
- Suomi astinlaudaksi
Nyt suunnitelma sai uuden tukijalan kun Niinistö ja Tuomioja solmivat NATOn Isäntamaasopimuksen, jolla USA ja NATO saivat Suomen sotatoimialueeksi.
- Tiltu valehtelee!
Natolla ei ole pienintäkään aikomusta hyökätä Venäjälle!
Isäntämaa-sopimus mahdollistaa vain nopean avun saamisen Suomeen jos Suomi joutuu Venäjän hyökkäyksen kohteeksi!
Se jurppii Moskovan tiltua!
- Heti hommiin
Ensi viikonloppuna Suomessa NATOn merivoimat harjoittelevat NATOn Isäntämaan mukaista hyökkäystä Venäjälle, missä Suomi toimii hyökkäyksen tuki- ja huoltojoukkona.
- Tiltu valehtelee!
Natolla ei ole pienintäkään aikomusta hyökätä Venäjälle!
Isäntämaa-sopimus mahdollistaa vain nopean avun saamisen Suomeen jos Suomi joutuu Venäjän hyökkäyksen kohteeksi!
Se jurppii Moskovan tiltua!
- Sota alkaa
Suomi hankkii vielä F-35-NATO -hävittäjät ja laivastoa sekä lisää tiedustelukapasiteettiä ja panssarivoimaa, ennen kuin hyökkäys alkaa, ehkä 2020-2022.
- Sitten omia tapetaan
Niinistön, NATOn, kokoomuksen heikko lenkki on yleinen asevelvollisuus.
Kun Suomi näi ujutettiin kansalta salaa kansan enemmistön tahdon vastaisesti Isäntämaasopimuksella NATOon, Suomi ei tule olemaan Niinistön, USAn ja NATOn sodassa yhtenäinen. - NATOn pakkosotaan
Niinistö, Pentagon ja Nato tekivät ovelan, varusmiehemme eivät voi kieltäytyä USAn ja NATOn sodasta NATOn Isäntämaasopimukseen vedoten.
- Veteranfan
Julkinen media tupputtaa Venäjän uhasta maailmalle,mutta asetelma saattaa olla toisin päin,eli NATO onkin hyökkäämässä Venäjälle!!!
Kerran eräs viisas nainen kertoi miten uutisoitu tiedote pitäisi kääntä toisinpäin miten asianlaidasta tiedotetaan.
Suomen liityminen NATOon merkitsee sotatoimia Venäjää vastaan.
Koska Venäjä olisi täten läntisellä rajalla täysin NATOmaiden piirittämä.
Selkkaus on mahdollinen ja sotilaallisesti NATO hyötyy Venäjän valtauksesta enemmän kuin esim. Venäjä hyötyisi Suomen valtaamisesta.
Venäjällä on paljon öljylähteitä,joita länsimaan eliitti halajaa.- Laakkonen.
Näin on,vielä kun saisi tämän uskomaan natokiihkoilijat.
- Pöljäfan?
"Julkinen media tupputtaa Venäjän uhasta maailmalle,mutta asetelma saattaa olla toisin päin,eli NATO onkin hyökkäämässä Venäjälle!!!"
Nato on puolustusjärjestö, joka ei todellakaan hyökkää Venäjälle!
"Suomen liityminen NATOon merkitsee sotatoimia Venäjää vastaan."
Lukemattomat Venäjän rajanaapurit ovat liittyneet Natoon aikoinaan eikä niistä ole alkanut sotatoimia! Uskottavuutesi on hieman heikko!
"Koska Venäjä olisi täten läntisellä rajalla täysin NATOmaiden piirittämä."
Ja mistähän moinen johtuu? Olisiko Venäjällä syytä katsoa peiliin!
"Selkkaus on mahdollinen ja sotilaallisesti NATO hyötyy Venäjän valtauksesta enemmän kuin esim. Venäjä hyötyisi Suomen valtaamisesta."
Koko ajatuskuviosi on täysin absurdi. Nato ei hyökkää minnekään. Jos Venäjä itse hyökkää Naton jäsenvaltion kimppuun alkaa todella sota!
"Venäjällä on paljon öljylähteitä,joita länsimaan eliitti halajaa. "
Länsimaat eivät ole sotaisia. Venäjä sen sijaan mehittää laittomasti vierasta maata Krimillä!
- Veteraaniorgasmia
Niinistö saa selkääntaputtelijoita vanhoilta puoli jalkaa haudassa olevilta sotakatkerilta kokoomusvetraaneilta, jotka ovat haltioissaan kun Saksan armeija tulee taas Suomeen, nyt ei Hangosta vaan NATO-kolonnana Turusta.
- Rautaa rajalle
Tervetuloa, liityn vesi kielellä liittoutuneiden joukkuihin
- Jää himaan
Niinistön NATO-Suomelle käy syyriat ja ukrainat, Suomen varusmiehistä ja reserviläisistä vain murto-osa lähtee USAn, NATOn ja Niinistön sotaan Venäjää vastaan. Suurin osa jää kotiin.
- Tiltu valehtelee!
Moskovan tiltulla on paha psykoosi päällä!
Miten ihmeessä Suomeen liittyy Syyria tai Ukraina?
USA ja Nato EIVÄT OLE KLÄHDÖSSÄ sotaan Venäjää vastaan!
Suomi, joka ei Natoon edes kuulu, vielä vähemmän!
Teksti vain osoittaa sen, kuinka sairas Moskovan tiltu on??!!
Isäntämaa-sopimus tukee Suomen puolustusta! Se mahdollistaa sen, että Suomi saa omasta pyynnöstään nopeaa sotilaallista apua, jos Venäjä hyökkää maahan! - U. Rpo
Tiltu valehtelee! kirjoitti:
Moskovan tiltulla on paha psykoosi päällä!
Miten ihmeessä Suomeen liittyy Syyria tai Ukraina?
USA ja Nato EIVÄT OLE KLÄHDÖSSÄ sotaan Venäjää vastaan!
Suomi, joka ei Natoon edes kuulu, vielä vähemmän!
Teksti vain osoittaa sen, kuinka sairas Moskovan tiltu on??!!
Isäntämaa-sopimus tukee Suomen puolustusta! Se mahdollistaa sen, että Suomi saa omasta pyynnöstään nopeaa sotilaallista apua, jos Venäjä hyökkää maahan!Mikä kettu on tiltu
- Ei edes 26 %
Jää himaan,
Niinistö ja Nato ei saa Venäjää vastaan edes sitä 26 % suomalaisia.- Tiltu valehtelee!
Eikä tarvitsekaan. Tiltu on ainoa, joka aloittelee sotia Venäjää vastaan ja koska ne eivät toteudu ei tarvitse liioin laskea prosentteja!
- Putler
KYLLÄ NATOLLE !!!!!!
Nato- kannatus jo yli 40%
Liity sinäkin ettet jää vähemmistöön - Hyökkäys Pohjolasta
USAlla ja NATOlla ei ole mahdollisuuksia iskeä Venäjälle Aasian puolelta, eikä Kaukaasiasta eikä arkiselta alueelta Siperiasta.
Sen takia ne yrittävät Pohjolasta ja ehkä Keski-Euroopasta.- Tiltun epätoivo
USA voisi mainiosti halutessaan iskeä JUURI Siperiasta. Suomi olisi hyökkäyssuuntana aika älytön!
TODELLISUUDESSA Moskovan tiltulla on dilemma. Hänen mielestään jonkun pitäisi ehdottomasti hyökätä Venäjälle. Sellaisesta hän on puhunut jo yli 2 vuotta!
Ja kun kaivattua hyökkäystä ei kuulu hän keksii sellaisen itse omasta päästään!
VALITETTVASTI Nato ei ole hyökkäämässä minnekänn ja Natoon kuulumaton Suomi vieläkin vähemmän!
- Venäjän reagoitava
Nyt vain odotetaan, miten Venäjä ryhtyy puolustautumaan Niinistön NATO-Suomea vastaan.
- Selvät sävelet
Isäntämaasopimuksella Suomi huoltaa ja tukee USAn ja NATOn ilmavoimien iskuja Venäjälle Suomen Lapista sekä huoltaa ja tukee USAn ja NATOn merivoimien iskuja Venäjälle Itämerellä.
Suomen ilmavoimien, maavoimien ja tykistön tehtävä on myös pidätellä Venäjää tekemästä puolustusvastaiskuja Suomen puolelle.
Suomi saa osallistua myös Venäjän valtaamiseen. Niinistö on saanut lupauksen, että Suomi pääsee valtaamaan Viipuria, Karjalaa ja Pietaria, jos Suomen maavoimat ovat vaan siinä kunnossa. - NATO vie rahat
Niinistön pyytämät lisä 500 miljoonaa puolustusvoimille menevät Isäntämaa-sopimuksen ehtojen mukaisesti Suomen NATO-armeijaan, eikä riitäkään.
- Ryti-Tanner
NATOn Isäntämaa-sopimus on Suomen ensimmäinen hyökkäyssopimus sitten Natsi-sodan kun olimme Natsi-Saksan joukoissa Venäjää vastaan.
- Tiltu valehtelee!
Isäntämaa-sopimus EI OLE MIKÄÄN HYÖKKÄYSSOPIMUS ja Moskovan tiltu käyttää kaiken aikansa keksiäkseen siihen sellaista sisältöä, mitä ei ole edes mainittu sopimustekstissä! On aivan ilmeistä, ettei Tiltu ole tekstiä edes lukenut!
- Kljhgfd
Kuka on tiltu?
- Mistä rahat
Mistähän Niinistö meinaa repäistä rahat NATO Isäntämaan vaatimuksiin ja sitten Venäjän sotaan kun kaupoasodan vuoksi Suomen BKT supistuu eivätkä sijoittajatkaan usko Niinistön NATO-projektiin vaan vetävät rahojaan pois Suomesta.
- Tiltu pulassa!
Moskovan Tiltulla on yllättäen huoli Suomen taloudesta!?
Isäntämaa-sopimuksen kustannukset on helppo laskea! Se on tasan 0 euroa!
Kauppasota vaikuttaa siten, että pakotteet eivät juurikaan vaikuta Suomeen ja Venäjän vastapakotteiden vaikutus kokonaiskauppaan on 0,1 %! Kuulostaako Tiltusta pahalta?
Länsimaiset sijoittajat ovat kaikonneet Venäjältä, joten eiköhän heistä jokunen sijoita myös Suomeen!
- NATOn Tiltulle
NATOn Tiltulle,
NATOn Isäntämaasopimuksella Niinistön NATO-Suomi ei hyökkää Venäjälle (ensimmäisessä aallossa) vaan tukee USAn ja NATOn hyökkäystä.- Tiltu pulassa!
Ongelmasi on se, ettei KUKAAN HYÖKKÄÄ VENÄJÄLLE! EI, VAIKKA MOSKOVAN TILTU KUINKA HALUAISI!
Isäntämaa-sopimuksessa taasen ei mainita sanaakaan mistään hyökkäyksistä! Mikset lue sitä. Teksti ei ole pitkä etkä sitten munaa itseäsi tai työnantajaasi enempää! - Paniikkia intissä
Tiltu pulassa! kirjoitti:
Ongelmasi on se, ettei KUKAAN HYÖKKÄÄ VENÄJÄLLE! EI, VAIKKA MOSKOVAN TILTU KUINKA HALUAISI!
Isäntämaa-sopimuksessa taasen ei mainita sanaakaan mistään hyökkäyksistä! Mikset lue sitä. Teksti ei ole pitkä etkä sitten munaa itseäsi tai työnantajaasi enempää!Heh heh, on teillä paniikkia siellä puolustusvomissa.
Tiedätö mitä everstiluutnantti, ei siinä Isäntämaasopimuksessa mainita mistään puolustuksestakaan. - Tiltun pesti!
Paniikkia intissä kirjoitti:
Heh heh, on teillä paniikkia siellä puolustusvomissa.
Tiedätö mitä everstiluutnantti, ei siinä Isäntämaasopimuksessa mainita mistään puolustuksestakaan.En ole puolustusvoimissa tai everstiluutnantti.
Ei tietenkään mainita puolustuksesta, koska sopimus EI KOSKA hyökkäystä i puolustusta!
Sen Moskovan tiltu toki itsekin tietää, mutta levittää disinformaatiota silti!
- Suomi uhoaa
Stubb hölötti taas vahingossa ja pikkutärkeyttään: Suomi siirtää ilmavoimiamme ja Hornettimme lähemmäksi Venäjän rajaa.
- Trezub
Suomi tekee ihan oikein kun menee NATOn
Tässä uhoavat ja levittävät valheita putinin trollit.
Venäjä on fasistinen valtio, ja vain idiotti ei kykenee näkemään sitä!
http://www.suomensotilas.fi/fi/artikkelit/putinin-venäjän-uusi-doktriini
- Tässä sitä ollaan
Suomi siirtää ilmavoimat Venäjän rajan tuntumaan iskuasemiin.
- Tiltti Moskovasta
Karjala takaisin !
Laitetaan leveämpi raja-alue jottei idän löyhkä saavuta kauniimpaa maatamme. Vedetään raja johonkin...otetaan vaikka Laatokasta 100km itään ja siihen piirretään suora pystysuuntainen viiva. Rjyssät ja Jokerit viivan toiselle puolelle.
Moskovan roskista en halua. - Tiltu valehtelee!
Itse asiassa siirtää jokusen koneen lähelle Suomen lahtea tunnistuslentoja varten! Rajalle ei siirretä mitään!
- ruplaprovo!
Noin typerästä väitteestä ei heru ruplia! Ei se Putinkaan ihan typerille maksaa. Väite ei ole uskottava edes Venäjällä saatika Suomessa!
- rupla provolijat?
Mielenkiintoista seurata noiden ruplaprovolijoiden sepustuksia!
Venläisille on syötetty tuommoista puppua jo pikät ajat, mutta täyty olla huono Suomen tuntemus jos yrittää samaa soopaa levittää vapaassa maassa. Suomalaiset saavat oiketakin tietoa eikä vaan Putiinin propagandaa.
- On aikoihin eletty!
"USA, NATO, Suomi valmistelevat hyökkäystä Venäjälle Suomesta "
Venäläinen propaganda saattoi upota joillekin Ukrainassa, mutta tuskin niin typeriä löytyisi Suomesta vaikka suomeksi tuommoista soopa levitetään ruplapalkalla.. Vanhaan KGB tyyliin puhutaan toista ja tehdään toista aivan kuten ennenkin ja Ukrainassa parhaillaan.
Mihin NATO on hyökännyt? Mihin Suomella olisi intressiä hyökätä?
Kuinka luotettava Venäjä on ollut Suomea kohtaan aijemmin?
Kuinka rehellisiä Venäjän toimet ovat olleet Ukrainassa? Krimin ryöstö Ukrainalta? Venäläisten toimet Ukrainan sodassa?
Miksi Suomi ei saisi turvautua 22 muun vapaan Eurooppalaisen valtion sotilasliittoon?
Ihanko tosissaan joku voisi kuvitella Suomen uhkaavan Venäjää? - Kova jengi
Johtaako Niinistö itse joukkoja, hän sanakin haluaisi vaikka on vain kapteeni, vai johtaako Haglund, hän on sivari, vai Stubb, hän on korpraali.
- Tiltu valehtelee!
Moskovan Tiltu jaksaa jauhaa kuvitelmiaan?
TODELLISUUDESSA:
- Nato ei ole hyökkäämässä Venäjälle
- Natoon kuulumaton Suomi vielä vähemmän
- koko ajatelma on syntynyt Tiltun harvassa päässä hänen keksintönään!
- mitään todellisuuspohjaa ei Tiltun keksinnöllä ole!
- Tiltu on viimeisen parin vuoden ajalla aloittanut palstalla kymmeniä sotia!
- yksikään niistä ei ole OIKEASTI alkanut! - leikitäänkö
Miten voit yrittääkkään väittää tietäväsi mitään todellisuudesta kun juttusi ovat epätodellisia ja satuja? Mitään tiltuja täällä ei ole. Sinulla ei todellisuuspohjaa ole. Tiltut ovat päässäsi olevia omia harhaisia ajatuksiasi, joilla samaan aikaan tuomitset suomalaiset venäläisiksi. Oikeasti alkanut... eiku se alko ihan leikisti!
- per....tä
Joo,ei muuta kuin pitäis panna nää herrat,jotka tuon sopimuksen tekivät sinne suomen ja venäjän rajalle vaan ensimmäisinä vastaanottamaan venäläiset sitten kun he tänne päättävät hyökätä.Ehkä he siinä vaiheessa viimeistään sitten ajattelevat,että kannattikohan sittenkään sitä isäntämaasopimusta tehdä kun räiskintä alkaa ja pelko panee kuset valumaan housuun ja tekee mieli lähteä juoksemaan karkuun vaan, kun todellisuus viimein iskee oikein kunnolla päin näköä
.Mutta valitettavasti,se on turha toivo vaan ,sillä niinhän siinä oikeasti kuitenkin käy,että nämä herrat siinä vaiheessa vaan taitavat kyllä istua piilossa jossain herroille varatussa bunkkerissa ja tavalliset tallaajathan ne siellä rajalla saavat sen vastaanoton kuitenkin toimittaa ja kärsiä sen seuraukset myös.Joten turha muuta edes kuvitellakaan.- Stallarin toiveuni?
Omituinen vuodatus?
"Joo,ei muuta kuin pitäis panna nää herrat,jotka tuon sopimuksen tekivät sinne suomen ja venäjän rajalle vaan ensimmäisinä vastaanottamaan venäläiset sitten kun he tänne päättävät hyökätä."
Kerrotko, että MIKSI Venäjä mielestäsi hyökkää Suomeen, kun Suomi on solminut sopimuksen? Eikö itsenäinen valtio saa solmia toisen osapuolen kanssa sopimusta ilman, että kolmas osapuoli hyökkää?
"Ehkä he siinä vaiheessa viimeistään sitten ajattelevat,että kannattikohan sittenkään sitä isäntämaasopimusta tehdä kun räiskintä alkaa ja pelko panee kuset valumaan housuun ja tekee mieli lähteä juoksemaan karkuun vaan, kun todellisuus viimein iskee oikein kunnolla päin näköä"
Sinulla taitaa olla maaninen vaihe menossa? Tai kossupullo puolessavälissä:-)
"Mutta valitettavasti,se on turha toivo vaan ,sillä niinhän siinä oikeasti kuitenkin käy,että nämä herrat siinä vaiheessa vaan taitavat kyllä istua piilossa jossain herroille varatussa bunkkerissa ja tavalliset tallaajathan ne siellä rajalla saavat sen vastaanoton kuitenkin toimittaa ja kärsiä sen seuraukset myös.Joten turha muuta edes kuvitellakaan."
En todellakaan tiennyt, että meillä on noin epävakaa naapuri, kuin mitä kerroit? Mahtaako Putin edes itse tietää?
- rauhan puolesta
Emme tarvitaan natoa,haluamme rauha ja ystävällisyyttä.
- Natolla rauhaan
Ja siihen pääsemme parhaiten liittymällä Natoon! Ystävyyden jätämme sinulle homppeli!
- lopetavalehtelu
Natolla rauhaan kirjoitti:
Ja siihen pääsemme parhaiten liittymällä Natoon! Ystävyyden jätämme sinulle homppeli!
Edelleen ei mene viesti perille. Sano tuo siinä vaiheessa kun olet sähköttä 2 kuukautta eikä natojumalaasi näy missään.
- Hyökkäysharjoitus
Lapissa ja Rovaniemellä harjoitellaan USAn, NATOn, Suomen ilmavoimien pimeähyökkäystä Venäjälle. Alueelta katkaistaan sähköt kokonaan ja kaikkialta paitsi alueen sairaalasta.
- Tiltu trollaa!
Lapissa ja Rovaniemellä EI HARJOITELLA minkäänlaista hyökkäystä Venäjälle! USA:lla ja Natolla ei ole Lappiin minkäänlaista asiaa eikä niillä ole pienintäkään aikomusta rynniä Venäjällä valoisassa tai pimeässä!
Kyseessä on pelkkä sotaisan Moskovan Tiltun omassa päässään tehtailema vale! - Hyökkäys Venäjälle
Kuuban vallankumouksen johtaja ja entinen presidentti Fidel Castro on arvostellut jyrkin sanoin lännen sotilasliitto Natoa. Hän on kirjoittamassaan artikkelissa viitannut pääsihteeri Jens Stoltenbergin viimeaikaisiin lausuntoihin ja sanonut niiden olevan uskomattomia yrityksiä saada aikaan sota Venäjää vastaan.
- Höpö höpö
Fidel Castron rooliin KUULUU haukkua Natoa. Hän vain toimii vanhan virkansa mukaisesti! Asiasta ei kannata välittää!
- Venäjä liian viisas
No mutta everstiluutnantti, Maanpuolustuskorkeakoulussa ja kansakoulussa ei opeteta valtio-oppia.
Fidel Castro ei ole enää Kuuban presidentti eikä missään Kuuban valtion virassa.
Castro ihmettelee julkisesti USA:n ja NATOn yrityksiä saada Venäjän sota aikaan. - Tiltu trollaa!
En ole everstiluutnantti vaan eläkeukko. Moskovan Tiltulle ei ole kerrottu, että Fidel oli Kuuban ex-johtaja ja jutut sen mukaisia!
Fidel ihmettelee korkeintaan sitä, että pitääkö housut nhapittaa aamuisin!
Mitään sotaa ei ole tulossa! USA ja NATO eivät serllaiseen pyri kun taas Venäjä ei Naton jäsenvaltioita uskalla haastaa!- ettiedämitään
Mitään sotaa ei ole tulossa? SInähän se natokenraalina tiedät...
- Suomi kelminä mukana
Donetskin joukkojen komentaja on antanut lausunnon, että Venäjä joutuu sotaan, länsi hyökkää Venäjälle monilla eri rintamilla.
- Tilinteon aika
Niinistö on vetänyt Suomen ja meidät tuohon skenaarioon kun hän solmi kansalta salaa NATOn Isäntämaasopimuksen.
- Tiltu trollaa!
Tilinteon aika kirjoitti:
Niinistö on vetänyt Suomen ja meidät tuohon skenaarioon kun hän solmi kansalta salaa NATOn Isäntämaasopimuksen.
Isäntämaa-sopimuksen solmi ensi vaiheessa jo Halonen yli kymmenene vuotta sitten!
Isäntämaa-sopimus ei liity puolustukseen tai hyökkäykseen! Siinä määritellään vain se, että JOS Suomi kutsuu vieraan maan joukon Suomeen harjoitukseen (ilman kutsua ei ole tulemista!) niin millaista majoitusta, kuljetusta, huoltoa tai terveydenhoitoa tuolle joukolle tarjotaan! Sellaisena se ei Venäjää kiinnosta. Vain kotistallarit siitä möykkää! - Niinistön kusetus
Tiltu trollaa! kirjoitti:
Isäntämaa-sopimuksen solmi ensi vaiheessa jo Halonen yli kymmenene vuotta sitten!
Isäntämaa-sopimus ei liity puolustukseen tai hyökkäykseen! Siinä määritellään vain se, että JOS Suomi kutsuu vieraan maan joukon Suomeen harjoitukseen (ilman kutsua ei ole tulemista!) niin millaista majoitusta, kuljetusta, huoltoa tai terveydenhoitoa tuolle joukolle tarjotaan! Sellaisena se ei Venäjää kiinnosta. Vain kotistallarit siitä möykkää!NATOn Isäntämaa-sopimuksen valmisteli ja solmi eduskunnalta salaa presidentti Niinistö muutama kuukausi sitten.
- Pohjoinen reitti
USA ja NATO hyökkäävät Venäjälle Jäämeren kautta, Norjan yli ja kautta, Baltiasta Suomen yli ja kautta, Itämereltä, Puolasta.
- Tiltun reitti?
Kukaan ei Moskovan Tiltun suureksi suruksi ole hyökkäämässä Venäjälle!
- Mee maakuoppaanäkkii
Tiltun reitti? kirjoitti:
Kukaan ei Moskovan Tiltun suureksi suruksi ole hyökkäämässä Venäjälle!
Joo otarauhassa, ei kukaan nyt juuri hyökkää Venäjälle, mutta kohta hyökkää. Ehdit vielä kaivaan maanalaisen ydinsaastetta kestävän maakuopan. Mene sinne äkkiä.
- Tiltun reitti?
Mee maakuoppaanäkkii kirjoitti:
Joo otarauhassa, ei kukaan nyt juuri hyökkää Venäjälle, mutta kohta hyökkää. Ehdit vielä kaivaan maanalaisen ydinsaastetta kestävän maakuopan. Mene sinne äkkiä.
Ei hyökkää edes kohta. Pettymys on Moskovan Tiltulla ylen suuri!
- haistapitkät
Tässä suuri natokenraali joka sen tietää!? Mene nuolemaan natojumalaasi!
- Taas pannukakku
Niinistö ja Suomen puolustusvoimat saavat pahasti takkiin kun ovat suostuneet USAn ja Naton Venäjän vastaiseksi maajoukoksi. Uudet ja uudistetut Pasit eivät Suomen maajoukkojen iskukykyä Venäjää vastaan juurikaan auta.
Ja kun Niinistö, Kanerva, Haglund saavat vielä ne 42 kpl F -35-Nato-hävittäjiä, jotka eivät heikkojen lento-ominaisuuksiensa vuoksi pysty tukemaan maavoimien, 150 Leopard panssarivaunujen ja 300 Pasi panssariajoneuvojen hyökkäystä, USAn, Naton, Suomen hyökkäyksestä Kannakselle Venäjän Karjalaan, Viipuriin, Pietariin tulee pannukakku.- Tiltun pannukakku?
Suomen puolustusvoimat EIVÄT OLE suostuneet USAn ja Naton Venäjän vastaiseksi maajoukoksi!
Ja kun Suomi lisäksi EI OLE ostanut F -35-Nato-hävittäjiä, on Moskovan Tiltun nöyryytys täydellinen!
Moskovan Tiltun uhosta ja jutuista on tullut täydellinen pannukakku.
- Riskipeliä
Nato aikoo viedä 25 000 - 40 000 sotilasta Venäjän rajoille sotaharjoituksiin vuonna 2015, jolloin sota Venäjää vastaan voidaan aloittaa.
Tosin USAlla ja Natolla on suuri ongelma. Niillä ei ole ilmavoimia kun F-22, F-35, B1 ja B2 ovat taistelukelvottomia.
Niinistö, Haglund, Kanerva pelaavat myös Naton Isäntämaasopimuksella mieletöntä riskipeliä, sillä vuonna 2015 F-35:t eivät ole lentokunnossa taistelukunnosta puhumattakaan. - absurdi keskustelu
Lukematta koko kettjua totean, että jopa USA/NATO kopla ei ole niin tyhmä hyökkääkseen Venäjälle. Täysin absurdia. Näin ei tule tapahtumaan.
Kaikki tietää että 3:s maailmansota on sitten siinä. - Hyökkäys Pohjolasta
Pohjolan ilmavoimat ovat nyt NATOn komennossa Ison Britannian RAFin johdossa.
USA, NATO hyökkää Venäjälle Pohjolan kautta. Pohjolan NATOn lisäksi Suomi on solminut NATOn Isäntämaasopimuksen, jolla USA, NATO hyökkäävät Suomen kautta.- Tiltu valehtelee!
Ei ole olemassa mitään "Pohjolan ilmavoimia"!
USA, NATO EIVÄT HYÖKKÄÄä Venäjälle Pohjolan kautta!
Isäntämaa-sopimus ei liity millään tavalla sotimiseen!
- E. Rommel.
Ydinsotaan ei ole varaa, maapalli olisi sen jälkeen asumiskelvoton.
Ihminen on pahasti taantunut. Jatkuvasti esitellään uusia aseita, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin tappaa.
Ei niitten kehittelyssä ole mitään nerokasta.- Erwin Zukov
"Ydinsotaan ei ole varaa, maapalli olisi sen jälkeen asumiskelvoton."
Niin se on. Mutta voi se silti tulla ellei Venäjä malta pysyä omalla puolellaan rajaa!
- Sitä saa mitä tilaa
USA ja NATO lähtevät Ukrainaan taistelemaan Liettuan avulla. Liettua alkaa antamaan USAn ja NATOn aseellista, koulutuksellista ja taisteluapua Ukrainalle.
Suomi joutuu vedetyksi sotaan mukaan NATOn Isäntämaasopimuksella.- Tiltu valehtelee!
USA ja Nato eivät ole läsnä Ukrainassa!
Liettua on luvannut myös sotilaallista apua Ukrainalle, mutta maan resurssit ovat vähäiset.
Suomea ei vedetä mukaan mihinkään eikä kyseinen sopimus koske edes sotimista!
Lue itse:
Isäntämaa-sopimus ei liity puolustukseen tai hyökkäykseen! Siinä määritellään vain se, että JOS Suomi kutsuu vieraan maan joukon Suomeen harjoitukseen (ilman kutsua ei ole tulemista!) niin millaista majoitusta, kuljetusta, huoltoa tai terveydenhoitoa tuolle joukolle tarjotaan! Sellaisena se ei Venäjää kiinnosta. Vain kotistallarit siitä möykkää!
- Nytriippuu Venäjästä
"USA ja NATO lähtevät Ukrainaan taistelemaan Liettuan avulla. Liettua alkaa antamaan USAn ja NATOn aseellista, koulutuksellista ja taisteluapua Ukrainalle.
Suomi joutuu vedetyksi sotaan mukaan NATOn Isäntämaasopimuksella."
Nyt riippuu Venäjästä, ottaako se luulot pois NATOlta vai antaako se USAn ja NATOn räyhätä Ukrainassa.- NATOn houkutuslintu
Venäjä ei mene helppoon. Liettua on USAn ja NATOn houkutuslintu täyssotaan III maailmansotaan hyökkäykseen Venäjälle.
- huonosti käy.
Eiköhän se ole toisinpäin. Venäjä hyökkää maahamme ja samalla ruotsiin ja norjaan. Suomen itärajan takana on putin kärränny rautaa ihan mahottomasti.
- Houkutuslintu
Ei ei se ole toisinpäin. Liettua lähtee Ukrainaan taistelemaan NATOn eli USAn komennossa.
- Venäjällä tänka på
Venäjä joutuu miettimään lyökö NATOn jo Ukrainassa vai onko provosoitumatta ja odottaa USAn, NATOn, Suomen hyökkäystä Venäjälle ja lyö ne sitten Venäjän maaperällä.
- Ovet kiinni
Venäjä sulkee ovia. USA, NATO, Niinistön Mustanmeren NATO-joukot eivät pysty iskemään Venäjälle Mustanmeren, Krimin kautta enää. NATO jo itkeekin kun Venäjä vahvistaa Mustanmeren laivastoaan kymmenillä sotalaivoilla.
Kuriilit Venäjä on jo tukkinut, samoin Georgian ja Moldovan suunnat.
Eikä USA, NATO, Pohjolan NATO, Suomi pysty iskemään Venäjälle pohjoisestakaan. Venäjä on perustanut tukikohdan Jäämerelle ja Venäjän arktinen komentokeskus aloittaa toimintansa.
Suomen kauttakin on turha yrittää. Venäjä sijoittaa S-400:ia lähelle Suomen rajaa ja Iskanderi-valmiutta on lisätty kuten myös tykistöä ja panssarivoimia sekä panssaritorjuntaa.- Nato-kiima lerpahti
Jeps, tässä ehkä syy, että Niinistön, Stubbin, Haglundin Nato-kiima lopahti yhdessä yössä.
- Tiltun epätoivo!
Osaisitko Tiltu-parka nimetä yhdenkin Suomen laivaston aluksen, joka oikeasti ON Mustalla Merellä?
Meriteitä ei todellisuudessa kukaan voi tukkia! Esdim. Mustalla Merellä on laajat kansainväliset merialueet, joilta ei voi kukaan häätää vieraita aluksia pois, joten taas Moskovan Tiltulla keulii pahasti!
Tiltun ongelma on nyt se, ettei kukaan/mikään ole oikeasti hyökkäämässä Venäjälle ja tämä asia vaivaa Tiltu-paran mieltä! Eikö nyt sittenkin joku jostakin?
Pohjolan Natoa ei tietenkään ole edes olemassa, mutta se ei Tiltua haitanne? Ja kun Suomi ei kuulu Natoon niin eipä kukaan tätäkään kautta hyökkää!
Tiltulyta taitaa puuttua pallokartta kun hän aina iloisesti luettelee suuntia, mutta jostakin syystä unohtaa aina Alaskan suunnan, jossa maiden välillä ei ole pitkääkään välimatkaa! Tosin Tiltun harmiksi ei USA älyä hyökätä EDES sieltä:-)
Kyllä on maailma vaikeata! - Taas valetta!!
Nato-kiima lerpahti kirjoitti:
Jeps, tässä ehkä syy, että Niinistön, Stubbin, Haglundin Nato-kiima lopahti yhdessä yössä.
Venäjän varustautuminen ja uhka nimenomaan lisää tarvetta hakeutua Natoon.
- Venäjä on vahva
Tiltun epätoivo! kirjoitti:
Osaisitko Tiltu-parka nimetä yhdenkin Suomen laivaston aluksen, joka oikeasti ON Mustalla Merellä?
Meriteitä ei todellisuudessa kukaan voi tukkia! Esdim. Mustalla Merellä on laajat kansainväliset merialueet, joilta ei voi kukaan häätää vieraita aluksia pois, joten taas Moskovan Tiltulla keulii pahasti!
Tiltun ongelma on nyt se, ettei kukaan/mikään ole oikeasti hyökkäämässä Venäjälle ja tämä asia vaivaa Tiltu-paran mieltä! Eikö nyt sittenkin joku jostakin?
Pohjolan Natoa ei tietenkään ole edes olemassa, mutta se ei Tiltua haitanne? Ja kun Suomi ei kuulu Natoon niin eipä kukaan tätäkään kautta hyökkää!
Tiltulyta taitaa puuttua pallokartta kun hän aina iloisesti luettelee suuntia, mutta jostakin syystä unohtaa aina Alaskan suunnan, jossa maiden välillä ei ole pitkääkään välimatkaa! Tosin Tiltun harmiksi ei USA älyä hyökätä EDES sieltä:-)
Kyllä on maailma vaikeata!No mutta everstiluutnantti, taas yrität halpaa, mutta älä vaan vetäise että koko Mustaamerta ei ole olemassa.
Niinistön Mustanmeren NATO-joukot ovat jääkäreitä. Nehän ne ovat harjoitelleet USA ja NATOn Romanian Mustanmeren joukkojen kanssa.
Niin kyllähän Mustallamerellä siviililaivat kulkevat. Venäjä on tukkinut Mustanmeren niin, että USAlla, NATOlla, Niinistön NATO-joukoilla ei ole mahdollisuuksia menestyksekkääseen sotaoperaatioon siellä.
Alaskan kautta USA ja NATO eivät pysty Venäjälle iskemään vaikka sitä Suomessa pohjoisessa talviolosuhteissa harjoittelivatkin. Venäjän arktinen komentokeskus hoitaa sen asian. - Ei vaan sodita!
Venäjä on vahva kirjoitti:
No mutta everstiluutnantti, taas yrität halpaa, mutta älä vaan vetäise että koko Mustaamerta ei ole olemassa.
Niinistön Mustanmeren NATO-joukot ovat jääkäreitä. Nehän ne ovat harjoitelleet USA ja NATOn Romanian Mustanmeren joukkojen kanssa.
Niin kyllähän Mustallamerellä siviililaivat kulkevat. Venäjä on tukkinut Mustanmeren niin, että USAlla, NATOlla, Niinistön NATO-joukoilla ei ole mahdollisuuksia menestyksekkääseen sotaoperaatioon siellä.
Alaskan kautta USA ja NATO eivät pysty Venäjälle iskemään vaikka sitä Suomessa pohjoisessa talviolosuhteissa harjoittelivatkin. Venäjän arktinen komentokeskus hoitaa sen asian.Suomella ei ole olemassa mitään "Niinistön Mustanmeren NATO-joukot ovat jääkäreitä" vaan sellaiset on Moskovan Tiltu keksinyt omassa päässään! Mikään suomalainen osasto ei ole harjoitellut Romaniassa! Jos olisi niin lehdistö tekisi siitä isot otsakkeet!
"Niin kyllähän Mustallamerellä siviililaivat kulkevat. Venäjä on tukkinut Mustanmeren niin, että USAlla, NATOlla, Niinistön NATO-joukoilla ei ole mahdollisuuksia menestyksekkääseen sotaoperaatioon siellä."
Väittämässäsi on kokonaista kaksi pulmaa!
1. Minkäänlaista sotatilaa ei ole
2) Rauhan aikana ei kukaan voi estää sotalaivoja kulkemasta kv. vesillä!
"Alaskan kautta USA ja NATO eivät pysty Venäjälle iskemään vaikka sitä Suomessa pohjoisessa talviolosuhteissa harjoittelivatkin. Venäjän arktinen komentokeskus hoitaa sen asian. "
Sokea usko vie läpi harmaan kiven? Onneksi mitään sotaa ei myrskyä muualla kuin Moskovan Tiltun pään sisällä!
- Heikko USA ja NATO
Nato-kiima lerpahti,
Niinistö on varmasti saanut kuulla USAn ja Naton tilannearvion elikkä aivan kuten Niinistö tyhmyyttään lipsautti Washington Postille Venäjä on vahva.
Se ttarkoittaa vaikkei Niinistö sitä ymmärrä, että silloin USA ja NATO on heikko.- Tiltu valehtelee!
Niinistö ei lipsauttanut haastattelussa mitään!
Moskovan Tiltun ongelma on se, ettei hän osaa lukea suoraa tekstiä lisäilemättä sekaan omiaan! Sitä kutsutaan valehteluksi!
Nato on todella vahva, JOS sen kimppuun hyökätään! Nato itse ei ole hyökkäysjärjetö! Tätä ei Moskovan Tiltu tunnu ymmärtävän! - todellaikävää
Nato on vahva ainoastaan sairaassa mielikuvituksessasi. Tukeudut lukuisempien voimaan. Olet häviäjä. Ikuinen sellainen. On todella ikävää ettei niinistö ole tietoinen siitä millainen sontiainen täällä nuoleskelee sen prsettä...
- Suomipojat kuolee
Usalla ja Natolla ei ole ilmavoimia millä hyökätä Niinistö ja Puheloinen tappavat Suomen lentäjät ja maavoimat F35 ei pysty tukemaan maavoimia ja Venäjä ampuu ne alas alta aikayksikön
- Kömpelö sokea F-35
Ihan ok, mutta Suomen puolustusvoimien komentaja on nykyisin Lindberg.
Totta on, että F-35 ei pystytä huonojen lento-ominaisuuksiensa vuoksi käyttämään maa- ja panssarivoimien tukemiseeneiikä suojaamiseen.
Venäjällä ei ole minkäänlaisia vaikeuksia ampua kömpelö ja sokea F-35.
- Tiltu valehtelee!
USAlla ja Natolla ei ole aikomustakaan hyökätä minnekään! Suomi, joka ei edes Natoon kuulu, onsellaisia suunniterlmia vielä vähemmän!
Suomi ei ole tehnyt minkäänlaista sopimusta konekaupoista! - Hyökkäys Espanjasta
Espanjalainen sotilasasiantuntija majuri Rivero on paljastanut NATOn aikomuksen perustaa lentotukikohta Kanariansaarille ja käyttää Kanariansaaria sodassa Venäjää vastaan.
- Satusedän tarinat
Se olikin Verkkomedian levittämässä Kremlin propagandassa eräs lapsellisimmista jutuista. Että ihan Kanarian saarilta hyökättäisiin Venäjälle, taitaa sadun keksijällä olla maantiede kokonaan hukassa. Riveron nimi on keksitty "asiantuntijalle" joko espanjalaiselta kunnallispoliitikolta tai golfin pelaajalta...
- Hän on juristi
Satusedän tarinat kirjoitti:
Se olikin Verkkomedian levittämässä Kremlin propagandassa eräs lapsellisimmista jutuista. Että ihan Kanarian saarilta hyökättäisiin Venäjälle, taitaa sadun keksijällä olla maantiede kokonaan hukassa. Riveron nimi on keksitty "asiantuntijalle" joko espanjalaiselta kunnallispoliitikolta tai golfin pelaajalta...
Everstiluutnantti, päinvastoin kuin sinä, Rivero on kouluja käynyt älykäs, hän on ammatiltaan juristi.
- Satusedän tarinat
Hän on juristi kirjoitti:
Everstiluutnantti, päinvastoin kuin sinä, Rivero on kouluja käynyt älykäs, hän on ammatiltaan juristi.
Kuule, kyseessä on keksitty henkilö, jolle on lainattu netistä nimi.
- Voi Tiltua!
"NATOn aikomuksen perustaa lentotukikohta Kanariansaarille ja käyttää Kanariansaaria sodassa Venäjää vastaan."
Ookkonää Moskovan Tiltu täysin pönttö! Hanki pallokartta ja mittaile siitä käsin, että kuinka kätevää on Kanarialta hyökätä Venäjälle? Sieltä on suunnaton matka. Paljon lährempänä ovat esimerkiksi Puolan, Saksan ja Unkarin lentokentät!
Tiltun ainoa sympaattinen piirre on tuo lapsellinen tyhmyys! - Tiltu olet oikeassa
Tiltu on täälläkin oikeassa, jo kolmas keskustelu. Espanjalainen sota-asiantuntija oli antanut lausunnon kansainväliseen mediaan, että USA ja NATO hyökkäävät Venäjälle Kanarian saarten tukikohdan avulla.
- NATOKanariansaarille
Tiltu oikeassa,
USAlla ja NATOlla on suunnitelma perustaa Kanarien saarille tukikohta ja käyttää jo olemassa olevia lentokenttiä mm. Fuerteventurassa.
Espanjan hallitus ja korkein hallinto-oikeus on vääntänyt luvan siihen ohi Kanarian saarten oman aluehallinnon. - Nolot jutut
Oikeassa missä asiassa?
Jos espanjalainen sota-asiantuntija kertoo poraavansa päähänsä reiän ja etsivän kultaa niin sinä tomppeli sen heti uskot? Koko lausunto on päätön, koska Kanarian saaret ovat Venäjään nähden mahdollisimman kaukana ja jos Nato jostakin syystä sotia haluaisi niin sillä olisi useampi sata parempaa lähtötukikohtaa siihen tarpeeseen.
Teidän poikien ongelma on se, ettei USA ja Nato puuhaa sotaa Venäjän kanssa! Ei, vaikka kuinka sitä toivoisitte!
Joten Tiltu itse on todella tyhhmä etkä sinäkään (jollet sitten ole sama Tiltu?) jutunarvoa nosta tippakkaan!
- Tiltu oikeassa
Tiltu on tässäkin asiassa oikeassa.
On totta, että Espanjan kokoomuspuolueen hallitus ja korkein hallinto-oikeus on antanut tukikohtaluvan NATO:lle sivuuttaen täysin Kanarian saarten oman aluehallinnon päätöksenteon. - Tiltu väärässä
Tiltu on väärässä tässäkin asiassa!
Kanarian saaret on niin kaukana Vrenäjäst, ettei sillä ole tukikohtana mitään merkitystä Venäjän suhteen!
Mikä on asiassa Tiltun ongelma? Espanja on itsenäinen valtio, joka voi hyvin halutessaan sallia tukikohdan teon! - Niinistöstä majuri
Chossudowaki:
Amerikka on sotajalalla. Vaikka kolmannen maailmansodan skenaario on ollut Pentagonin piirustuspöydällä yli kymmenen vuotta, sotatoimet Venäjää vastaan on nyt suunniteltu "operatiivisella tasolla".
Samaan aikaan senaatti ja edustajainhuone ovat ottaneet käyttöön aggression sallivaa lainsäädäntöä, joka tarjoaa oikeutuksen käynnistää sota Venäjää vastaan. - Tiltusta tyhmyri
USA:lla ei ole pienintäkään aikomusta alkaa sotia Venäjän kanssa!
Koko ajatelma on kotoisin vain Moskovan Tiltun kuumentuneesta yläpäästä hänen keksintönään!- haisthome
Milloin lopetat valehtelun täällä? Kaikki tietää totuuden. Sitä ei yksi natoa jumalana pitävä sairas hihhuli pysty muuttamaan miksikään.
- Tulee natsi-uusinto
Hyökkäys käynnistyy Baltiasta ja Suomesta sekä Puolasta. Saksa on viimeisimpien tietojen mukaan valmis hyökkäämään Venäjälle.
- Merkel pyörityksessä
Saksan Merkel ei oikein tajua miten häntä USA pyörittää. USA ei päästä Saksaa ja Venäjää lähentymään ja sen estämiseksi USA on valmis vaikka aikaansaamaan NATOn sodan Venäjää vastaan.
- Suomen mainilat
Kohudosentti Johan Bäckman epäilee, että nyt USA:n hallinto ja sen keskustiedustelupalvelu CIA suunnittelisi suomalaisen matkustajakoneen pudottamista, josta syytettäisiin Venäjää.
Pääministeri Alexander Stubb kun on jo Facebookissa povannut, että kuinka suomalainen matkustajakone voisi joutua terrori-iskun kohteeksi. Tämä kaikki tultaisiin sitten tekemään vain sen takia, että saataisiin Suomi liitettyä Natoon ja vietyä mukaan kolmanteen maailmansotaan. - Hyökkäys siirtyy
Usan hävittäjäteollisuuden ja ilmavoimien katastrofaalinen tilanne siirtää Usan, Naton, Suomen hyökkäystä Venäjälle.
Niinistölle taitaapi käydä niin huonosti että se ei pääse Venäjän sotaan ollenkaan muuta kuin penkkiurheilijana eläkkeellä. - Säälittävä Tiltu!
Mitään hyökkäystä Venäjälle ei ole suunnitteilla!
Vain Moskovan Tiltun sekavissa aivoissa kukkii moinen ajatus!- kaikkitietäätotuuden
Milloin lopetat tuon valehtelusi täällä?
- Suursodan asetelmia
USA painostaa Suomea NATO:on ja Suomessa Niinistö, Kanerva, Salolainen, Stubb, Sasi, Zyskowitcz, Haglund myyvät isänmaataan yrittäen työkseen kieroilla kansan tahdon vastaisesti Suomea USA:lle NATO:on.
USA tarvitsee Pohjolan NATO:n ja Ukrainan sekä Syyrian ja Afganistanin ennen kuin hyökkää Iraniin ja Venäjälle.
USA haluaa tuhota Venäjän ja Kiinan, koska ne ovat USA:ta rikkaampia ja kehittyvämpiä valtioita.- TODELLISIA asetelmia
Nelkoista skeidaa taas Moskovan Tiltulta!
USA EI PAINOSTA Suomea NATO:on ja Suomessa Niinistö, Kanerva, Salolainen, Stubb, Sasi, Zyskowitcz, Haglund EIVÄT MYYt isänmaataan nillään tavalla!
USA ei tarvitse 'Pohjolan Natoa'! Miksei? Siksi, ettei mitään 'Pohjolan Natoa' ole edes ólemassa vaan se on pelkkä Moskovan Tiltun omassa päässä tekemä keksintö!
USA käy mielellään kauppaa Kiinan kanssa, koska se on varakas maa. Sen sijaan hiipuvan Venäjän kanssa käydään pelkkää raaka-ainekauppaa, koska Venäjä ei ole onnistunut valmistamaan mitään kilpailukykyistä teollisuustuotetta!
- VAROITUKSEN SANAT!
Konflikti luonnonrikkauksista saattaa tulla Venäjän kanssa. Ilmankos USAlaisia sotilaita koulutetaan Suomessa talvisodan käyntiin. Suomi on TAAS joutumassa suurvaltojen välienselvittelyyn, kunten nyt Ukraina. Siellä verensä on uhrannut kansa. Eliitti kerää vain potin. JA ÄLKÄÄ luulko, että asia olisi toisin pohjolassa !
- Kukkahattutäti?
"Konflikti luonnonrikkauksista saattaa tulla Venäjän kanssa."
Miksi tulisi?
"Ilmankos USAlaisia sotilaita koulutetaan Suomessa talvisodan käyntiin. "
Vain parikymmentä erikoisjoukkojen sotilasta parisen vuotta sitten! Kirjoittaja ei tunnu tietävän, että myös USA:ssa on lunta?
"Suomi on TAAS joutumassa suurvaltojen välienselvittelyyn, kunten nyt Ukraina. "
Tuskinpa vain ellei sinulta löydy yhtään järkevää perustelua?
"Siellä verensä on uhrannut kansa. Eliitti kerää vain potin."
Tarkoitat tällä venäläisiöä sotilaita ja Putinia?
"JA ÄLKÄÄ luulko, että asia olisi toisin pohjolassa !"
Suomea puolustetaan hyökkäsipä tänne kuka tahansa! - hallituspäättää
Suomea puolustetaan jos hallitus niin päättää. Että pysy nahoissas.
- Ahvenanmaa vaarassa
UPIn julkisuudenkipeä hölöhuuli tutkija Salonius-Pasternak on HS:n Vieraskynä-kirjoituksessaan mennyt paljastamaan USAn, NATOn, Suomen sotilaalliset intressit miehittää ja varustaa Ahvenanmaa.
- Tiltu valehtelee!
Ahvenanmaa on YK:n päätöksellä demilitarisoitu alue eikä kellään Suomessa ole aikomusta statusta muuttaa! Ei sellaista liian väittänyt tutkija Salonius-Pasternak.
- Väittipäs
Väittipäs
- Valehtelet!
Väittipäs kirjoitti:
Väittipäs
Ei väittänyt!
- Hullu sotapäälikkö
Niinistö tuhoaa Suomen ajamalla Suomen sellaiseen sotilaalliseen asemaan, josta Suomi ei selviä vaikka olisi sadan eri NATOn jäsen.
Niinistön NATOn Isäntämaasopimuksella Suomi sotketaan suurvaltojen väliseen sotaan kun USAn ja NATOn sotajoukot tulevat Suomeen. Tuolloin Niinistön NATO-Suomi on kahden rintaman sotassa Venäjää vastaan Venäjän mannerta ja Venäjän Kaliningradia vastaan.
Nyt kun Venäjä siirtää joukkojaan Suomen rajan lähellä Alakurttiin, Niinistön NATO-Suomi litistyy kahteen eri kahden rintaman sotaan iskiessään arktisille alueille ja iskiessään Viipuriin ja Pietariin, Alakurtin ja Venäjän arktsiten tukikohtien väliin ja Alakurtin ja Venäjän läntisten Leningradin joukkojen sekä Kaliningradin joukkojen väliin.- Hullu Tiltu
Niinistö ei ole soteknut Suomea yhtään mihinkään!
Isäntämaa-sopimus koskee pelkästään rauhan-ajan harjoitusten huoltoja eikä muuta miksikään Suomern asemaa!
Kukaan ei suunnittele sotia Venää vastaan! On Moskovan Tiltun himohommia aloitella jatkuvasti jutuissaan sotia! Onneksi ne Tiltun keksinnöt eivät koskaan ala!
Venäjällä on täysi oikeus siirtää omalla alueellaan joukkojaan. Suomren asemaan se ei vaikuta millään tavalla!
Ja Tiultu-parka! Muista jatkossa: Leningrad = Pietari!
- Suomipäät pölkyllä
Haglundi Niinistö Lindbergi on laatinut Suomen itsemurha strategian
- Tiltu on pölkky!
Suomella ei ole minkäänlaista "itsemurhastrategiaa" muualla kun Moskovan Tiltun harvassa päänupissa hänen keksimänään!
- Ne tulee housuun
Niinistöllä, Haglundilla, Lindbergillä tulee ne vielä monet kerrat housuun kun ylipainoinen vaikeasti jo käveleväkin NATOn amerikkalaskomentaja Breedlove tulee johtamaan USAn, NATOn, Suomen NATO-sotilaiden talvisotahyökkäystä Venäjälle.
- Suomi sotaan
Aloittaja,
Niinistö, Stubb, Haglund olivat lähettämässä Suomen ilmavoimat Viroon USAn ja NATOn ilmavoimien kanssa käytäviin hyökkäysvalmisteluihin Venäjää vastaan.- Tiltu lokaan!
Kyse on parin koneen harjoituksista ja sitäkin harkitaan!
Vain Moskovan Tilty itse yksinään puuhaa sotia Venäjän kanssa! - tulenkoantamaan
Mee vetää lääkkees ja lopeta valehtelu...
- Kohti sotaa
Niinistö rupee valmistautumaan hyökkäykseen Venäjälle. Hän liittää Virossa Suomen ilmavoimat USAn taisteluosastoon, joka harjoittelee ilmaiskuja Venäjälle.
- Tiltu lokaan!
Kukaan ei puuhaa minkäänlaista sotaa Venäjän kanssa!
Vain Moskovan Tiltu itse yksinään puuhaa sotia Venäjän kanssa! - milloinsaattarpeekses
Älä valehtele paska...
- Ei ole fundeerattu
Niinistö, Haglundi, Lindbergi, Stubbi eivät ole oikein fundeeranneet tuota Suomen ilmavoimien hyökkäystä Virosta osana USA:n ilmavoimien taistaluosastoa.
Kukaan ei silloin suojele Suomea ja Suomen ilmatilaa kun Hornettimme ja F-35mme ovat Virossa.
Vai onko tarkoitus kylmästi vaan jättää kansa ilman suojaa. - Tiltu keksii omiaan
Kukaan ei puuhaa minkäänlaista sotaa Venäjän kanssa!
Vain Moskovan Tiltu itse yksinään puuhaa sotia Venäjän kanssa!- suaeipelastanato
Ei sinun tarvitse yrittää peitellä riemuasi, kun unelmoit miten naton hävittäjät jyrisee taivaalla ja pommittaa venäläisiä. Eikö vain? Rakastat ja unelmoit siitä miten kaikki se tuhoutuu, mikä on sinua vastaan. Ootko tietonen ettei nato pelasta sua tulevalta?
- Taisteluryhmitystä
Suomessa harjoitellaan jo Utin NATO-yhteensopivien jääkäreiden kuljetusta NATOn saksalaisilla kuljetuskoptereilla.
- Hirrrrveetä!!??
"Suomessa harjoitellaan jo Utin NATO-yhteensopivien jääkäreiden kuljetusta NATOn saksalaisilla kuljetuskoptereilla. "
Moskovan Tiltu ampuu omaan jalkaansa! Jos TUO on pahinta, mitä Suomessa tehdään niin voi Putin todella nukkua yönsä rauhassa:-D
- Tiltu keksii omiaan
Kukaan ei puuhaa minkäänlaista sotaa Venäjän kanssa!
Vain Moskovan Tiltu itse yksinään puuhaa sotia Venäjän kanssa!- lopetavalehtelu
Kerro tämän "moskovan tiltusi" olinpaikka. Eikö se olekin kämpässäsi? Samoja valheita syötät tänne, ja luulet, että joku uskoo ne? Olet AIVAN ONNETTOMAAKIN ONNETTOMAMPI VALEHTELIJA! Luuletko selviäväsi pitkällekin?
- TarkkisÖrisee
Tarkkispoika voi selvittää asian itse! Sinähän olit tietävinäsi kaikkien kirjoittajien asuinpaikan!
Ei Tiltu täällä asu.
Ja luulen todella selviäväni pitempään kuin sinä! Minä en elä sossun varassa!
- Sodanvalmistelua
Niinistö lähettää Hornetit Viroon, missä ne liitetään osaksi USA:n johtamaa NATO:n Baltian maiden komentokeskusten verkostoa.
- TiltuTrollaa
Suomen ilmavoimia ei liitetä yhtään minnekään eikä kukaan puuhaa sotaa Venäjän kanssa. Tiltun kaali punottaa taas kuumana?
- HyökkäysharjoitusTäällä
Niinistö sai suomalaisille läpi USAn ilmavoimien hyökkäysharjoituksen Suomessa eikä kulaan ole tajuavinaan mitään.
- yhdessäkaikkilyö
mun mielestä venäjä on korkea aika vapauttaa
- NiinistöJuoksupoikana
Oliko USA käskenyt Niinistö vihjaamaan Münchenin kokouksessa USA:n ja NATO:n hyökkäysuhkauksen Venäjälle.
- TiltuValehtelee
Jaaha! Tiltu on taas avaamassa jokapäiväistä uutta sotaansa!?
Todellisuudessa kukaan ei ole hyökkäämässä Venäjälle eikä tämä sinun uusi sotasi koskaan ala! - YKHalveksintaAlkanut
Nyt halveksitaan jo YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä Ukrainan ja Euroopankin rauhaksi.
- TiltuValehtelee
Mitään "päätöstä rauhasta" ei ole olemassa! On vain hauras ja rakoileva aselepo! Se on vasta kestävän rauhan esiaste!
- SuomiKuinTäiTervassa
Niinistö on vedetty sodanvalmisteluihin syvälle mukaan, jota Niinistö tuskin edes itse tajuaa, mm. USAn ja NATOn jatkuvat sota- ja hyökkäysharjoitukset Venäjää vastaan Suomessa sekä Naton isäntämaasopimus.
Seuraavalla presidentillä on kova työ sanoutua noista sotavalmisteluista irti ellei sota sitten jo ala Niinistön presidenttiaikana. - TiltuValehtelee
HEHE! MoskovanTiltu on sitten avaamassa torstaipäivän sotaa? Ja kaikkien Tiltujen sotien lailla ei tämäkään sota koskaan ala!
USA ja Nato eivät omaa pienintäkään aikomusta hyökätä Venäjälle>! Ei, vaikka Tiltuy kuinka niin haluaisi!
Ja Natoon kuulumaton Suomi ei tietenkään tuollaisia päästä edes mieleenäkään!
Tiltun iloksi voin ilmoittaa, että seuraava presidentti on melko varmasti edelleen Niinistö! - SodanValmistelua
USAn, NATOn, Suomen Venäjän vastaiset sotaharjoitukset Virossa, Baltiassa, Suomessa, Itämerellä, Lapissa, Arkisilla alueilla, Mustallamerellä on valmistautumista sotaan.
Nyt Venäjä vastasi provoon nopeasti joten vielä USA, NATO, Suomi eivät ole valmiita sotaan. Venäjä päihittäisi ne nopeastikin. - trollitutka
ja aina kun trolille vastaatte, nousee otsikko ylös. Sisältö ei trollia kiinnosta vain otsikko.
- Pska_Goyim_Rypee_Kohta
Aika meheviä nämä pitkän ajan kuluessa muotoutuneet keskustelut.. :)
Tosi vekkulia, että kun tämä "tiltuksi" leimattu, ajattelevan oloinen henkilö melkein vuosi sitten valaisi NATO:n ja Suomen isäntämaasopimuksesta ja sen salaisesta valmistelusta, niin tämä yksi dollaripalkkalainen veti kymmeniä HUUTOviestejä, että "ihan tiltun omassa päässä keksimä juttu! EI OLE mitään isäntämaasopimusta!"
Toisinpa osoittautui.
Ja nyt on kaikille selvää, kuinka paljon Venäjä-vastainen sotilaallinen aktiviteetti on kohonnut.
Ja samaa tahtia sionistimedian Venäjä-vastainen täystuuttimolotus.
Ja tältä Samulin veljenpojalta unohtui lukea isäntämaasopimuksesta yksi pieni, oleellinen sana: "KAUTTAKULKU"!!!!
Toki monet väittävät, että "ei kukaan halua Venäjän kanssa sotaa aloittaa, kun siitä tulisi ydinsota..."
Mutta kappas kappas, olettekos nyt ihan varmoja, että se ei ole nimenomaan tiettyjen tahojen ykkösintressi, ja suuri päämäärä!!!?????
Minäpä väittäisin, että on.
Vain suuresta mailmanlaajuisesta rauniosta voi nousta Uljas Uusi Maailmanjärjestys!
Tietäkääs, että varsin monessa paikassa tälläkin hetkellä naureskellen jutellaa tyyliin
"voi veljet rakkaat, ettekös joskus melkein ihmettele, miten helppoa Goyim on saada pelaamaan itsensä pois kuvioista ja tuhoamaan toisensa! Hehheeheee."
Googlaa Goyim, jos vielä ihmettelet, senkin lappusilmä! - PöljänPulinaa
Isäntämaa-sopimus ontoki sovittu, mutta ei siinä luvata kenellekään mitään kauttakulkua. Kerrotaan vain, että JOS Suomi kutsuu jonkun maan kansalaisia SDuomeen sotilaallsiin harjoituksiin niin millaista huoltoa näillä joukoilla on lupa odottaa. Sopimus ei lity millään tavalla sotatilanteeseen.
Sinä saat uskoa ydinsodan haluajista mitä lystäät... maailmalla riittää hörhöjä! - KunJärkiPuuttuu
Niinistö, Puheloinen, Haglund, Lindberg, Kanerva eivät ole oikein ymmärtäneet, että jos USA:lla ja NATO:lla on Afganistanissa aseettomia talibaneja vastaan tulenjohtoa helikoptereissa, se ei toimi Venäjää vastaan.
Venäjä ampuu Suomen NH-90-tulenjohtohelikopterit välittömästi alas kun ne rupeavat tulenjohtajiksi USAn ja NATOn hyökkäysjoukoille Suomessa.- TiltuValehtelee
Mosdkovan Tiltu ei itse ymmärrä, että helikopterit pitivät Afganistanissa talibanit hyvin kurissa!
TÄMÄ ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomen kuljetushelikoptereita käytettäisiin tulenjohtoon edes suomalaisten toimesta saatikka sitten ulkomaisen tahon hyväksi!
Suomi ei todellakaan kuulu Natoon bvaikka asia on jäänyt Tiltulta unohduksiin!
Kyse on yksinkertaisesti Tiltun sepitelmistä eli Suomeksi sanottuna valehtelusta!
Moskovan Tiltu on epärehellinen ihminen ja patologinen valehtelija!
- Trollikouluttaja
Täähän on vain pelkkä trolli. Isänmaan petturi. No noihan tietää miten isänmaanpetturille käy :-D
- HyökkäyksenValmistelua
Suomalainen vakoilija on jäännyt kiinni Venäjällä kootessaan Venäjällä tietoja pommitettavista öljy-, kaasu-, sähkölaitoksista sekä niiden tapettavista johtohenkilöistä.
- TiltuValehtelee
Tiltu keksii taas sutta ja sekundaa! Turha tällaiseen tuubaan on uskoa!
- TajusikoNiinistö
Luuliko Niinistö, että kyse oli vain CIA:n talousvakoilusta eikä tajunnut että vakoilija keräsi pommituskohteita ja tappolistaa.
- TiltuValehtelee
Luuliko Tiltä karkoittelee aina väkeä silloin tällöin!u, että kyse oli EDES vakoilusta! Venäj
- TiltuOnTyhmä
Ei, vaan Niinistö TIETÅÅ, että näitä karkoituksia on puolin ja toisin muutama vuodessa! Yleensä Suomesta karkoitetaan venäläisdiplomaatteja teollisuusvakoilun vuoksi!
- sonyko
Tää on kyllä vuosisadan kusetus ( Naton isänmaa sopimus) Suomen kansaa kohtaan. Sodan jälkeen tuotais sitten mukamas rauhaa rakastava maytrean joka yhdistää kansat ja siruttaa. Luonto äiti on jo heräämässä ja pistämässä stopin tälle eliitin suunnitelmalle.
- NiinistönSotaPanos
Niinistö on luovuttanut USA:n, NATO:n sotavalmisteluihin ilman eduskunnan päätöstä maamme ilmavoimat/Hornetit, maamme merivoimat/miinalaivat, rannikkolaivat/rannikkopuolustus, maavoimista jääkärit/Utti ja Santahamina sekä 900000 reserviläistä ja luovuttaa parhaillaan panssarivoimiamme/Leipardit, Pasit.
- ReserviläisetEiAlistu
Ei se saa 900000 reserviläistä kokoon. Reserviläisten tehtävä ei ole taistella eikä kuolla USA:n ja NATO:n puolesta.
- SotahulluTiltu
Niinistö "ei ole luovuttanut" yhtään mitään!
Suomi ei kuulu Natoon eikä Suomessa yksikään henkilö edes pysty mitään tuon tason päätöksiä tekemään!
Tiltu laskettelee taas silkkaa tuubaa!
Kukaan ei hyökkää minnekään eikä mitään sotaa ole tulossa! - VähänJarruttaa
Usalla, Natolla, Suomella ei ole ilmavoimia millä voisivat hyökätä Venäjälle.
- Tiltu-parka
Usalla, Natolla ja Suomella EI OLE AIKOMUSTA hyökätä Venäjälle.
- erkkinenoli
ime munaas ei suomesta mihinkään hyökätä
- Sotasuunnitelma
Usalla, Natolla ja Nato-Niinistöllä on aikomus hyökätä Venäjälle Suomen kautta ja Baltiasta, Norjasta, Puolasta, Romaniasta, Itämereltä, Jäämereltä.
- SotahulluTiltu
KUKAAN ei ole hyökkäämässä Venäjälle vaikka se lienee sotahullun suurin toive!
Tiltu aloittele jutuissaan jatkuvasti uusia sotia, jotka eivät koskaan oikeasti ala! - SuomiLuovutetaan
Niinistön Nato Isäntämaan tehtävä on tukea ja suojata USAn ja Naton hyökkäystä, luovuttaa Suomi USAn ja Naton sotajoukoille, huoltaa USAn ja Naton asevoimia, aseita ja luovuttaa Suomen sairaalat USAn ja Naton käyttöön.
- SotahulluTiltu
KUKAAN ei ole hyökkäämässä Venäjälle vaikka se lienee sotahullun suurin toive!!
Tiltu aloittele jutuissaan jatkuvasti uusia sotia, jotka eivät koskaan oikeasti ala!!! - NiinistönMomentum
Usa ja Nato yrittävät nyt Georgiasta ja Syyrian kautta kun Virosta ja Baltiasta ei onnistu eikä Ukrainasta.
Georgian ja Syyrian jäljeen tulee Niinistön Nato-momentum. - SotahulluTiltu
Tavanmukaista Tiltun valehtelua!?
KUKAAN ei ole hyökkäämässä Venäjälle vaikka se lienee sotahullun suurin toive!!"
Tiltu aloittele jutuissaan jatkuvasti uusia sotia, jotka eivät koskaan oikeasti ala!!! - SodanValmistelua
Hyökkäysreitti Suomesta on nyt avattu poliittisesti sulkemalla Venäjä ulos ETYK:stä.
- F-35jaLeopardHyökkäys
Nyt pitäisi jo tyhmemmänkin tajuta kuinka pitkällä USAn, NATOn, Niinistön hyökkäysvalmistelut ovat täällä Pohjolassa kun Norja, Suomi, Tanska ostavat F-35-hävittäjät ja Leopard-tankit.
- SotahulluTiltu
Nyt pitäisi jo tyhmemmänkin tajuta kuinka pitkällä valehtelun määrä on TILTULLA!
SUOME EI OLE OSTANUT F35-HÄVITTÄJIÄ!
Leopard2- ostos oli taas aivan tavallinen puolkustusvoimien kalusto-osto!
KUKAAN EI OLEHYÖKKÄÄMÄSSÄ VENÄJÄLLE! - AhvenanmaanMiehitys
Presidentti Niinistö lopetti syyttäjän työn tehdä päätös USAN ILMAVOIMIEN KAHDEN KULJETUSKONEEN ILMATILALOUKKAUKSESTA, koska siinä olisi Niinistö kärvistynyt sillä USA:n kuljetuskoneet olivat selvittämässä ja tutustumassa USA:n ja NATO:n toimiin miehittää Ahvenanmaa.
- Tuuhakemaanvoita
Milloin te uskotte, että Tiltu ja kaverit saavat Putinin kassasta rahat tuohon kirjoitteluun. Onkohan IP-osoitteet suoraan venäjältä kotoisin? Jos ovat Suomesta, niin aitan taakse ja kuula kalloon maanpettureille...
- UpseerikoulutusPielessä
Mitä sinä yrität everstiluutnantti, teillähän on IP-seuranta päällä.
Tappouhkailuako taas , sinullehan nauretaan. Olet niin rohkeata upseeria, että suomalaisia olet valmis ampumaan kuulan kalloon mutta venäläisiä et uskalla. - TurhaTiltu
Suomi24:ssä ei näe kenenkään IP-osotteita! Ja hyvä niin!
Olen usdeasti toistanut:
- en ole evl vaan eläkeukko
- ei minua pelota Tiltujen uhkailut
- TurvatMeniTukkoon
Oikeastaan jo 2008 jolloin Usa, Nato, Nato-Georgia hävisivät Georgian Etelä-Ossetian sodan Venäjälle 5:ssä päivässä USA ja NATO ymmärsivät, että USA ja NATO eivät pärjää Venäjän armeijalle.
Sota jätti kuitenkin yksinkertaisille sotahulluille jenkki-NATO-upseereille ja Suomessa mm. Stubbille ja Helsingin Sanomille pientä toivoa kun Venäjä ei käyttänyt Georgian sodassa uusinta aseistustaan.
Nyt turvat menivät sitten tukkoon jenkki-NATO-upseereilla ja Stubbilla, Kanervalla, Niinistöllä jopa Helsingin Sanomilla kun Venäjä väläytti murto-osan iskukyvystään ja modernimmasta mutta ei vieläkään moderneimmasta aseistuksestaan hävittäjistään, ohjuksistaan Syyriassa.- HurjaaJoukkoa
On jo PITKÄN AIKAA SITTEN mennyt vitsin puolelle kun joku kokoomuslainen kurissa kasvanut identiteettiongelmainen upseerin tai poliisin poika tai tyttö tai joku Sveamamman varjossa kasvanut alemmuuskompleksinen RKPläinen joka luulee Mannerheimin olleen suomanruotsalainen uhoaa revanssisotaa Neuvostoliittoa ja nyt siis nyky-Venäjää vastaan.
Mutta toi on sitä Niinistön Stubbin kannattajakuntaa. - TiltuValehtelee
Vuonna 2008 Venäjä kuritti yksinään pientä Georgiaa. Georgia EI OLLUT Naton jäsen eikä USA ja Nato olleet TIETENKÄÄN EDES PAIKAN PÄÄLLÄ!
Tiltu jaksaa aina valehdella asiasta!
- SotahullutTiltu
"uhoaa revanssisotaa Neuvostoliittoa ja nyt siis nyky-Venäjää vastaan.Mutta toi on sitä Niinistön Stubbin kannattajakuntaa."
Todellisuudessa AINOAT, JOTKA PALSTALLA UHOAVAT SOTAA, OVAT VENÄJÄN TILTUJA!
Esim. Valkeakosken Tiltu aloittaa jutuissaan päivittäin sotia!
Meillä taas on eri linja!
Väitän, ettei kukaan ole hyökkäämässä Venäjälle ja Natoon kuulumaton Suomi kaikkein vähiten! - UsaNiinistöJääYksin
Usan ja Niinistön hyökkäyssuunnitelmat menevät uusiksi. USAn ja Turkin sählinki osoitti, että Nato ei lähde Venäjää vastaan.
- SuomeaKäskytetään
Sauli Väinämö Niinistö ei tiennyt mitä teki kun sopi Usan kanssa Naton isäntämaasopimuksen. Siinä meni Suomen maantieteellinen ja geopoliittinen itsenäisyys, Suomen maaperä, ilmatila, vesistöt sekä presidentin, hallituksen, puolustusministeriön, puolustusvoimien itsemääräämisoikeus.
Senpä takia Suomen presidentti, ulkoministeri, puolustusministeri ovat nyt Naton kokouksessa ottamassa Usan ja Naton ohjeita ja käskyjä vastaan.- RahatJaHenki
Varsovassa päivitetään jäsenmaiden 2 % BKT-jäsenmaksun tilanne. Niinistön Suomi pääsee uutena "lähes täysjäsenenä" vielä alle 2 %lla mutta vain tämän ja ensi vuoden.
- EiUskallaValittaa
Sauli Niinistö hermoilee kun Suomen pitäisi pitää ilmatila avoinna ja suojattuna Usan ja Naton hävittäjille, pommikoneille, ohjuksille Venäjälle mutta Suomella ei ole aseita joilla tehdä se eikä Niinistö uskalla valittaa kun jenkkiAmraamit ovat ihan paskoja eikä jenkkiF35 valmistu ja nekin on paskoja.
"Kotiryssä" on sitte puolestaan oikein paskan paskaa. Ja se vasta paskaa onkin. Turhaa ainesta ... joutaa minkinrehuksi (jos edes nälkäinen minkki huolii moista kaalin ja mahorkan hajuista jätettä).
IMHO.
- TiltuHöökiiYksin
Ei hermoile vaan vain Valkeakosken Tiltu hermoilee! Miksi? Kun kukaan Euroopassa ei Tiltun suruksi puuhaa sotaa Venäjän kanssa!
SUOMALAISISTA KUKAAN EI HYÖKKÄÄ MINNEKÄÄN!
Vain Valkeakosken Tiltu puuhaa sotaa!
Ja kun suomalaisia ei asia kiinnosta joutuu Tiltu-parka hyökkäämään yksin Venäjälle! - KiireSotaan
Sauli Niinistö haluaa olla sodassa mukana. Siksi se kiirehtii sotaa. Jos vaikka ei tule uudelleenvalituksi.
- demnarienvihollno1
..hienoa! lopultakin karjala takaisin ja ryssä painukoon huitsin nevadaan!
Ilman muuta hyökkäyskiilat etenevät Pietari-Moskova-Vladivostok! Riemullinen halaaminen amerikan joukkojen kanssa Beringin salmella! Yes!!
.....
Millä helvetilllä saamme Venäjän massiiviset pskat siivottua? ydinjätteet, öljyjärvet, siperian ilmastolämpenee jne,jne.koko maa on pantu paskaksi!
Kustannukset maan uudelleen siivoamiseksi on miljardeja ja biljoonia....parempi jättää ryssä mouruamaan "ulkoisen uhan edessä" ja sopivastii näytellään, että me välittäisimme heistä pätkääkään... - EiTaatusti
Sauli Niinistö ei taatusti tule uudelleen valituksi jos vie Suomen Usan ja Naton sotaan Venäjää vastaan kun silloin ei Niinistöä enää ole eikä sen äänestäjiäkään.
- NiinistöLuovuttiSuomen
Sauli Niinistön salaa neuvottelemassa Nato-isäntämaa-sopimuksessa Suomella on velvollisuus luovuttaa Suomi Usan ja Naton sotatoimien käyttöön ja velvollisuus puolustaa ja tukea Usan ja Naton sotavoimia.
Sauli Niinistö on taas neuvotellut salaa toisen sotasopimuksen, nyt Usan kanssa Puolustussopimuksen ja siinä Suomella on jo velvollisuus tukea Usan sotajoukkoja sodassa esim. Venäjällä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363667- 122396
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141246
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4781221- 761135