Veräjän suulta

Kesä on jo valmiina viittä vailla,
näe ei pääskyjä, sieppoja kukkamailla.
Oli vielä pikku pakkanen menneenä yönä,
tanhuan aitaus on nyt paimenen työnä.

Kerättiin talvella tarpeet riukuaidan,
polle reen edessä matkalla metsän laidan.
Aidas sidottuna vielä vetäjää vaille,
polut vanhat valmiina tutuille laitumille.

Minne nyt vielä vain aatoksissa kuljet,
siellä kaukana jo kumartelevat kurjet.
Kai ne kyyhkysetkin oksalla puhuvat,
kevään onnesta kuusen oksalla huhuavat.

11

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Odotusta

      Kauaksi kuuluu, hyvä kello kantaa,
      laidunmaille karjan mielisi mennä antaa.
      Vielä tovi, saa korsi ensin vähän nousta,
      virittelen väliin karjankellon jousta.

      Mystikin, Mansikin kohta aika ulos päästä,
      odottakaa hetki kun pääsee rimpi jäästä.
      Malttaisi ei odottaa kun valo aukot täyttää,
      kevät jo siellä vehreyttään näyttää.

      Kirmailuun kaihoaa siinä vapaa mieli,
      vaikka märehtien rehuansa juuri nieli.
      Uutena jo odottelee riukuaita siellä,
      veräjäkin valmis avattavaksi maitotiellä.

    • Yksinäni soitan

      Lentävät yhdessä kyyhkyset, parin löytänyt naakka,
      takaisin ovat tulleet kotikonnuille saakka.
      Täällä on heleä kesä, ken siitä unelmoida voisi,
      lentää ajatus yksin, kai sille ymmärrystä soisi.

      Joku yksinänsä laulaa kuin kesän käkönen vain,
      kaihomielellä kaulaa, sillä omaa pesää lain.
      Polullaan orpona astuu, edes virsuista jälkiä jää,
      tietäen kulkunsa suunnan on matkalla alku ja pää.

      Kun aamu alkaa ja lintuset lauluun ryhtyy,
      siihen sointujen kuoroon hempeä mieleni yhtyy.
      Pillin pajupuisen ääni kuoren alta helää,
      siellä paimenpojan henki sävelinä elää.

    • Perhonen

      Kasteisena aamuna perhonen pitkään nukkuu,
      jossain kaukana jo hetken varhainen käki kukkuu.
      Tuuli taivuttelee nuorta ohran päätä,
      selkeys enteilee päivälle kaunista säätä.

      Mikäs siihen on päiväperhosen tulla,
      aurinko paistaa, kutsuvat kukkaset aromin tuoksulla.
      Lentää liihottaa, lepattaen siipiään huiskii,
      kesän iloista niille myös mettiäiset kuiskii.

    • - WW -

      Laadukasta loppusoinnullista! Näistä voisi säveltää lauluja.

      Voi että, ihailen, ken osaa kirjoittaa näin, itse en siihen pysty.

      Kiitos lukunautinnosta :)

      • Halonhakkaaja

        Koivua keskelle, havua haaraan,
        ohjeensa muisti, ettei joutuisi vaaraan.
        Tahkottu taos ja viistetty teräs,
        voima puhuu vielä vartensa peräs.

        Keskelle ja kovaa sen sanoma on varmaa,
        uppoaa syvään vanha kiilaterä harmaa.
        Motti jo täynnä, siinä katsahtaa pihaan,
        oikaista selkää ja pyyhkii otsansa hihaan.


      • Matteus Taivaallinen
        paimen_poika kirjoitti:

        Halonhakkaaja

        Koivua keskelle, havua haaraan,
        ohjeensa muisti, ettei joutuisi vaaraan.
        Tahkottu taos ja viistetty teräs,
        voima puhuu vielä vartensa peräs.

        Keskelle ja kovaa sen sanoma on varmaa,
        uppoaa syvään vanha kiilaterä harmaa.
        Motti jo täynnä, siinä katsahtaa pihaan,
        oikaista selkää ja pyyhkii otsansa hihaan.

        jo jo sellaista tiheää ei ihan mutta lähellä sopusointua metsää, sellaista joka on hyvin rakas jollekin ryhmälle, mutta toki muillekin löytyy ammentavaa. hyvä pointti tehdä laulu niistä, voisi olla hyvää ja CD. onko se mäntymetsä?


    • - WW -

      Useat nykyajan laulut ovat tasaista ja tappavaa teknomusaa.
      Yksi tai kaksi lausetta, niitä toistetaan ja toistetaan monta
      kertaa peräkkäin, sitten kehutaan että " jees jees, tää on hyvä
      biisi, jees jees " .

      Näistä runoista saisi kyllä lyhyitä, mukavia ja harmittomia, ketään
      loukkaamattomia laulelmia, vaikka kesäjuhliin yhteislauluiksi.

      Taitaa kuitenkin olla niin, että lauluissa pitää olla sitä suomalaista
      kaihoa ja suuria tunteita, ikävässä räytymistä ja suuresta,
      ikuisesta Rakkaudesta löpisemistä, mollisointuja ja paatosta.

      Suomalaiseen makuun, kuinkas muuten.

      • jerusalemm

        minäkin olen sellaisen maaseutumusiikin puolesta, varsinkin kesäisin.

        runoja voi myös laulaa taiderunoina eli ottaa vapaampi tyyli, mutta taiteilijalla, aavistan, on tarkka kuva siitä mitä hakee. :-) onnea


    • Hei! Kiitos kommenteista, eipä vielä ole näitä tullut laulettua, mikseipä joskus yrittäisi.
      Tuossa edellisessä tuli heti alussa muistisääntöön virhe, siksi tein muutaman oman, tässä kaksi.

      Lastuja

      Keväinen paju ilon parhaansa koittaa,
      vuolusta sävelen pilli ilmoille soittaa.
      Mahlainen kuori rakoholkiksi pantu,
      heleästi helkkää sydänpuuhun veistetty rantu.

      Rauduksen raipasta parhaat vitsakset vääntää,
      valiten vehmaimmat esiin selkäpuolensa kääntää.
      Kiedottu varsi tyvestä, pituus kyynärää liki,
      sillä vastalla irtoaa rantasaunassa hiki.

    • enkelituli..

      Aivan ihania runoja, pitkästä aikaa oli niin mukava lukea :)

    • Tuoksu

      Kanervat kumartavat vierellä paimenen polun,
      arominen tuoksu huumaa jokaisen solun.
      Miehisen tunteen salon kulkijalle antaa,
      kotiinpäin mennessään sinne aatos jo kantaa.

      Keveä on askel, siinä keinuva lanne,
      askareet ahertaa hänellä ahkera ranne.
      Kesäillan unelmaan siinä kulkuaan joutaa,
      niityltä kukkaset vielä mukaansa noutaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1759
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1131
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      949
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      889
    Aihe