Fuckbuddy neitsyelle?

Anna.

Olen 19-vuotias tyttö. Minulla on sellainen ongelma (tai joidenkin mielestä varmaan "ongelma") että haluaisin päästä irti neitsyydestäni, mutta en tahdo tehdä sitä yhden illan jutun kanssa. Vaihtoehdoiksi jää hankkia joko parisuhde tai fuckbuddy. Korkeasta vaatimustasostani johtuen poikaystävän löytäminen on hieman haastavaa, joten olen alkanut kallistua panokaverin puoleen. On jäljellä vain yksi kysymys: huoliiko kukaan vakituiseksi petikumppanikseen kokematonta naista?

Ja ei, en halua menettää neitsyyttäni siksi, että häpeäisin sitä. Päinvastoin: olen tyytyväinen, että olen säästänyt itseäni näinkin kauan. Tein vuosia sitten päätöksen, että aloitan seksielämän sitten, kun koen olevani siihen täysin valmis. Nyt se hetki on koittanut. En kuitenkaan haluaisi ryhtyä parisuhteeseen täysin avuttomana sänkyasioissa. Siispä tarvitsen "opastajan", joka johdattaa minut seksin saloihin ja sen jälkeen voin tapailla miehiä levollisena tietäen, että osaan edes jotain. Mutta tosiaan, se ongelma. Onko miehillä yleensä kiinnostusta tällaisiin opetushommiin?

Sen verran sanottakoon vielä, että jos nyt todellakin päätän panokaverin hankkia, en hyväksy ketä tahansa. Koska olen itsekin ulkonäöstäni huolehtiva, edellytän sitä myös kumppaniltani. Ja vaikka kyse on todellakin pelkästä seksistä, olisi mukavaa, ettei mies olisi täysin tyhmä. Tarkoituksenani kun on suuntautua akateemiselle alalle.

46

2135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaminäolinkyntäjänpoika

      Taitaa mennä sormihommiks tai dildon ostoks koko homma. Vaatimus taso alkaa olla aika kova... Noh jokainen tyylillään

    • Anna.

      Esitin tasan kaksi kriteeriä: ulkonäöstä huolehtiminen ja jonkinasteinen järkevyys. Jos tuo vaatimustaso on kohtuuton, mihin minun tulisi sitten tyytyä? Johonkin 120-kiloiseen, keskikaljan runtelemaan rekkamieheenkö?

      • Moi. Olen 45v fiksu, terve, ulkonäöstä huolehtiva ja järjellä varustettu. En hae mitään parisuhdetta. Olis haussa pidempi aikanen rakastelu suhde. hakkinevolli001@gmail.com

      • Rogerrr

        Moikka! Tässä on sulle rukouksesi vastaus. Kirjoittele mulle ja pääset haluamaasi: drilliand6 (at) gmail.com

      • tissitpilluperse

        Saatanan rasisti... Huoraa sitä pilluas vaan

    • Maissilautta

      Mietin tätä samaa ollessani itse neitsyt. Tai no, eihän silloin mitään fuckbuddy-käsitettä käytetty, mutta kalvosta oli pakko päästä eroon ja äkkiä, mielellään jonkun tutun seurassa. Se tapahtuikin sitten erään opiskelijakaverin kanssa baari-illan päätteeksi, oivoi. :') Ajatuksesi pitkäaikaisemmasta panoseurasta on sikäli hyvä, että siinä oikeasti oppisi "tavoille". Monet tytöt kun luulevat olevansa kokeneita neitsyyden menetettyään, mutta eihän se yksi kerta herranjestas mitään mestaria tee! :D Kuten sanoitkin, ongelmaksi saattaa kuitenkin koitua se, että fuckbuddya kaipaavat ottaisivat ehkä mieluummin konkarin kuin opetuslapsen. Mutta eiköhän joku mies myös neitsyen huoli, joillakin markkinoillahan ne ovat kuumaa tavaraa ;) Onnea etsiskelyyn!

    • Jepsu1

      Moikka!Oon 29v hyvännäköinen ja itsestäni huolta pitävä mies Pirkanmaalta.laita meiliä jos kiinnostaa niin jutellaan lisää:epeli84@suomi24.fi

    • Vilperi65

      Hei! Olen 20v hauska ja hyvännäköinen nuorimies. Harrastan uintia sekä lenkkeilyä, joten olen hyvässä kunnossa. Laita viestiä vilperi652@gmail.com ni kerron lisää...

    • Anna.

      Voi pojat! Motiivini tämän keskustelun luomiselle oli vain tiedustella miesten mielipidettä yhtälöstä neitsyt fuckbuddy, mutta täällähän onkin jo muutama ehdokas :D Nettideittailun vieroksujana ajattelin etsiä seuralaiseni ihan vain tuolta tosielämästä, mutta kai se täytyy nämäkin herrat tarkastaa... :) Tosin 45-vuotias alkaa jo olla vähän liian iäkäs. Korostan edelleen vaativani tasokkuutta.

      Olisi mukava lukea lisää näkemyksiä aiheesta.

      • 45 on mies parhaassa iässä;-)

      • m30sinkku.

        Itse olen kokematon mies ja haen nimenomaan kokematonta naista panokaveriksi.
        Itse en syty sellaiseen, että joku opettaa, että nyt teet noin ja noin. Mieluummin niin, että annetaan tunteen viedä. Ihan vaan ollaan ja naidaan. Vastaile tähän jos kiinnostaa. Ilman muuta pidempi juttu olisi parempi itsellenikin. Ja kyllä se kroppa on ihan kunnossa täälläkin.

      • jusse91

        Laitappa mulle sitten viestiä niin voidaan jutella lisää. Olen ihan parisuhteesta kiinnostunut. Olen 22v vanha.

      • Anna.
        m30sinkku. kirjoitti:

        Vaikka puhuin opettamisesta, en tarkoittanut ihan konkreettista neuvomista. Koen itsekin tuollaiset "nyt teet näin" -puheet hieman kiusallisiksi. Voidaan ajatella, että etsin tavallista seksisuhdetta sillä erotuksella, että toisen osapuolen pitää hyväksyä neitsyyteni (ja mielellään jopa innostua siitä).

        Kuten aloitusviestissäni ilmaisin, etsin kokenutta miestä. Jotkut saattavat pitää toivomustani naurettavana; vaadinhan toiselta osapuolelta ominaisuutta, jota minulla itselläni ei ole. Motiivini tällaiselle menettelytavalle pitäisi kuitenkin olla kaikille selvä: haluan harjaantua rakastajana nopeasti, jotta voin tapailla miehiä aiempaa vapautuneemmin (ja kenties hankkia sen parisuhteen).

        Siis lyhyesti ilmaistuna: kiitos tarjouksesta, mutta en vastaanota sitä. Jos todella alat etsiä itsellesi seksikumppania, sellaisen varmasti myös löydät. Itseäni hieman ihmetyttää se, että poikuutesi on tallella vielä 30-vuotiaana, mutta asiahan ei minulle millään tavoin kuulu. Kuka tietää, vaikka olisin itsekin vielä neitsyt tuossa iässä... :D Kaikesta huolimatta mukavaa kesää!

      • Anna.
        jusse91 kirjoitti:

        Laitappa mulle sitten viestiä niin voidaan jutella lisää. Olen ihan parisuhteesta kiinnostunut. Olen 22v vanha.

        Kiitos tarjouksesta, mutta kuten sanoin: tässä "hankkeessa" on kysymys vain seksistä.

      • ed.
        Anna. kirjoitti:

        Vaikka puhuin opettamisesta, en tarkoittanut ihan konkreettista neuvomista. Koen itsekin tuollaiset "nyt teet näin" -puheet hieman kiusallisiksi. Voidaan ajatella, että etsin tavallista seksisuhdetta sillä erotuksella, että toisen osapuolen pitää hyväksyä neitsyyteni (ja mielellään jopa innostua siitä).

        Kuten aloitusviestissäni ilmaisin, etsin kokenutta miestä. Jotkut saattavat pitää toivomustani naurettavana; vaadinhan toiselta osapuolelta ominaisuutta, jota minulla itselläni ei ole. Motiivini tällaiselle menettelytavalle pitäisi kuitenkin olla kaikille selvä: haluan harjaantua rakastajana nopeasti, jotta voin tapailla miehiä aiempaa vapautuneemmin (ja kenties hankkia sen parisuhteen).

        Siis lyhyesti ilmaistuna: kiitos tarjouksesta, mutta en vastaanota sitä. Jos todella alat etsiä itsellesi seksikumppania, sellaisen varmasti myös löydät. Itseäni hieman ihmetyttää se, että poikuutesi on tallella vielä 30-vuotiaana, mutta asiahan ei minulle millään tavoin kuulu. Kuka tietää, vaikka olisin itsekin vielä neitsyt tuossa iässä... :D Kaikesta huolimatta mukavaa kesää!

        No en usko, että nuo ns.kokeneet ovat käytännössä yhtään sen kokeneempia kuin minäkään. Siis teknisessä mielessä. Oon varmaan tuhannen tuntia nussinu tekopilluja elämäni aikana, että ei se miehen kokemattomuus nyt ihan sama asia ole kuin naisen kokemattomuus. Voin panna vaikka tunnin putkeen hikoilematta edestä ja takaa. Sää olet vähän hakoteillä jos luulet, että kolmikymppinen on samalla viivalla, ku joku kokematon teinipoika. Mutta onnea vain valitsemallasi tiellä. Varo ettet saa herpestä niiltä pelimiehiltä. Oon kokematon koska en ole kaivannu parisuhdetta ja yhdenillan jutut ei ole napannu.

      • pari tai seksisuhde
        Anna. kirjoitti:

        Kiitos tarjouksesta, mutta kuten sanoin: tässä "hankkeessa" on kysymys vain seksistä.

        mis päin asut

        matka ei saa olla pitkä kun ei oo autoo

      • sitä niin

        No tässä olis 21v mies Helsingin alueelta.

      • Anna. kirjoitti:

        Kiitos tarjouksesta, mutta kuten sanoin: tässä "hankkeessa" on kysymys vain seksistä.

        Tampere? Koska? Pistä viestiä --> jeisquri@suomi24.fi

        ;P

    • miesss...

      Miltä tuntuu panna neitsyt tyttöä joka siis kertoi olevansa neitsyt,osaako joku mies kertoa miehelle jolla ei kokemusta neitseellisestä tytöstä.?Voi monella pojalla mennä sormi suuhun,tai sitten se on äärimmäisen kiihottava ajatuksena(myös itselle).Naisen kokemattomuus on myös kiihottava asia,mies kun kokee kerrankin ylemmyyden tunnetta

    • boy943

      Olen 19vuotias (kesällä 20v) nuori mies ja asun keski-suomessa. Ota yhteyttä jokuvaan8@hotmail.com jos kiinnostaa niin voidaan jutella lisää! :)

    • Pistäjä

      Olen 59v, urheilullinen, erittäin hyvä kuntoinen, monen moista kokenut, Phuketissa talvet asuva "poikamies". Pärjään omilla tuloillani kuin hyvin.
      Olen valmis auttamaan ilman korvausta pulmassasi, koska se on minulle kutsumus ja elämäntyö. Olen puhkonut lukemattomia neitsyitä heidän tarvitsemallaan hellyydellä ja rakkaudella.

    • M.TRE

      Moi. Mahtaisitko olla tampereen lähistöltä. Tässä olisi yksi 30v kriteerisi täyttävä , sporttinen ja kaikin puolin terve mutta varattu. Tosin kriteerit ainakin kohtaisi kummallakin koska seksittömässä pitkässä suhteessa haluaisin vain pidempiaikaista seuraa molemminpuoliseen nautintoon ilman sitoomuksia. Jannu@29luukku.com

    • nti19v
    • Student88

      Men who crave/addicted to pussy must be liars, or delusional.

      I mean, who in their right mind, craves something that looks like a fleshy taco and smells like a freshly opened can of tuna. Do they seek out tuna scented air fresheners, as well? If so, I have yet to see one for sale.

      Now, I can somewhat believe that there are men who fall in love with a woman, but beyond that...I don't believe men actually crave such an ugly, smelly thing.

      In other words, I believe, deep down inside, most men are homosexual, and have either convinced themselves that they are straight, or lie.

      That is the profound underlying secret that must be kept under wraps.

      Do you agree?

      • GayAzzBitch

        Go somewhere else with that gay shit

    • Anna haluan suaPanna

      "Ja vaikka kyse on todellakin pelkästä seksistä, olisi mukavaa, ettei mies olisi täysin tyhmä. Tarkoituksenani kun on suuntautua akateemiselle alalle."

      Kuinka tyhmä miehen pitää olla että alistuu fuckbuddyksi? Se nimittäin ei kuulosta hirveän fiksulle että lähtee tollaseen touhuun. Nainen pitää siinä vaan miestä seksiobjektina jolla ei ole muuta merkitystä.

      Tais olla provo koko alotus. Joku mies kirjottanu tän toisille miehille. 45 v ukko pilailee nuorempien kustannuksella sen vuoksi että hormonit sekoittavat nuorten miesten päät.

      Jos nyt sattuisit olemaan tyttö joka siellä kirjoittelee niin sulla on sen verran korkea toi vaatimustaso että eikö olisi parempi että hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet? Jos pidät itseäsi arvokkaana tai korkeatasoisena, hanki dildo? Tällöin ala-arvoiset miehet eivät pääse häpäisemään sinua. Vai haluatko että joku korkean statuksen omaava mies tulee sanomaan sinulle kuinka kaunis olet ja kuinka haluttava olet? Haluat siis boostata omaa egoasi muiden kautta jotta voisit pitää itseäsi toisia ihmisiä ylhäisempänä? Et halua alistua samaan massaan missä kurajengi kulkee jota halveksut.

      • Anna.

        Kiitos viestistäsi!

        Alkuun täytyy sanoa, että pidän näitä kehotuksia dildon ostamisesta melko naurettavina. Luuletteko tosiaan, että dildo ja mies olisivat sama asia?

        Mutta sitten itse asiaan. "Kuinka tyhmä miehen pitää olla että alistuu fuckbuddyksi?" Mistä päättelit, että miehen täytyy alistua? Eikö ennemminkin ole vaarana, että minä (nuori, kokematon nainen) joudun hyväksikäytön kohteeksi? Se, että mukana ei ole tunteita, ei mielestäni muuta toimintaa raa'aksi. Kumpikin saa, mitä haluaa: mies panopuun, minä kokemusta. Näin suoraan sanottuna. Kun molemmille tehdään alusta asti selväksi, että tapailumme perustuu pelkälle parittelulle, ongelmia tuskin syntyy.

        Sitten tuosta vaatimustasosta. Minkälaisia suomalaiset miehet oikein ovat, jos kaksi niinkin perinteistä kriteeriä kuin kelvollinen ulkomuoto ja keskimääräinen älykkyys ovat liikaa? Ymmärtäisin valittamisen silloin, jos toivomukseni kohdistuisivat todella pieniin asioihin, kuten silmien väriin tai horoskooppimerkkiin. Niin ei kuitenkaan ole. Hämmennystä herättää myös oletuksesi siitä, että edellä mainittuja kriteerejä täyttämättömät miehet lukeutuvat väistämättä johonkin "kurajengiin". Kommentillasi tulit paljastaneeksi oman asenteesi - mutta sinulla ei ole edelleenkään mitään käsitystä siitä, miten minä asian näen. Älä yritä löytää merkityksiä sieltä, missä niitä ei ole.

        Jotta minun ei enää tarvitsisi taistella tästä samasta asiasta, laadin nyt perusteellisen selvityksen siitä, MIKSI vaatimustasoni on sellainen kuin on. Olen aina luullut, että seuralaista valitessa miellyttävä ulkomuoto on luonnollinen, suorastaan itsestään selvä vaatimus. Tämä keskustelu on kuitenkin osoittanut, että niin ei ole. No, minä haluan ulkonäöstään huolehtivan miehen siksi, että se on edellytys SEKSIKKYYDELLE. Seksiä harrastaessa se seksikkyys kun ei ole aivan merkityksetön seikka. Ja, niin uskomattomalta kuin se ehkä tuntuukin, vaadin älykkyyttä tismalleen samasta syystä: se on seksikästä. Tietysti voisin hankkia alleni vaikkapa naisen, koiran, koivun tai 100-vuotiaan nepalilaisen, mutta silloin naimisesta puuttuu yksi aika oleellinen asia: himo.

        Ja ei, en kaipaa miestä kohottamaan itsetuntoani. Jatkuvat kehut kepeissä suhteissa tuntuvat ennemminkin rasittavilta kuin piristäviltä. Niin hankalaa kuin sitä onkin uskoa, minä todella olen 19-vuotias tyttö, joka harkitsee panokaveria vaatimuksella "komea ja järkevä". Ilman. Mitään. Taka-ajatuksia.

      • Anna haluansua panna

        "Eikö ennemminkin ole vaarana, että minä (nuori, kokematon nainen) joudun hyväksikäytön kohteeksi? "

        Sinä olet aloitteen tekijä ja sinun tulisi tiedostaa riskit. Eivät nekään naiset ole hyväksikäytönuhreja jotka kulkevat kadulla sellainen paita päällä jossa on iso kaula-aukko. Raiskaus on toki rikos, mutta eikö tollaisella paidalla juurikin pyritä saamaan niiden miesten päät kääntymään jotka ovat yksinkertaisia sivistymättömiä miehiä jotka mieluummin hauskuuttavat itseään alkukantaisin keinoin kuin älyllisesti? Eikä siihen kyllä raiskausta tarvita että saa hurmattua naisen, kaadettua sänkyyn ja sen jälkeen livahdettua pois vähin äänin. Tällaiset naiset varmasti myös hyväksyvät tällaisen toiminnan kulkiessaan yksin isossa kaula-aukossa tyrkyllä. Enkä nyt puhu siitä että olisi tietynlaiset vaatteet helteen vuoksi vaan ihan muista syistä aivan kuten sinullakin on nyt ihan muut syyt heittää vaatteet pois.

        "Se, että mukana ei ole tunteita, ei mielestäni muuta toimintaa raa'aksi."

        Joo en mäkään paneskelua miellä rambo-elokuvaksi tai painajainen elmstreetillä -elokuvaksi. Hedelmät ja vihannekset syön usein mielellään raakana koska niissä on usein tällöin maku tallella. Se mitä seksiin tulee niin kyllä se aika raakaa on ainakin jos ei ole kumia välissä. Raaka ei välttämättä tarkoita väkivaltaista tai apinamaista käytöstä. Kyllä nuo pelimiehet osaavat käyttäytyä kuin Richard Gere. Eikä siihen seksiin välttämättä mitään korkeakoulututkintojakaan tarvita. Mutta jos seksi on pelkkää seksiä niin kyllä se minusta aika raakaa on. Ei edes ketsuppia välissä. Taino kyllähän noi pelimiehet osaavat sen puolen millä saa naisen kosteaksi.

        "niinkin perinteistä kriteeriä kuin kelvollinen ulkomuoto ja keskimääräinen älykkyys ovat liikaa?"

        Kyllä mä luulen että sä kuulut erikoisuuksiin. Niitä perinteisiä tyttöjä on todennäköisesti kaupan kassat täynnä. Vaikkei heillä olisi korkeakoulututkintoja niin he ymmärtävät ettei seksi ole kuin hetken huvi ja sekin huvi latistuu jos siitä tehdään samanlaista huvia kuin vaikkapa karkin syönti tai elokuvakokemus. Kun on sopivasti maustetta mukana siten ettei odota joka viikko saavan seksiä tai ei odota sitä lainkaan niin sitä paremmalta se maistuu.

        "ongelmia tuskin syntyy."

        No sulla tämä yksi ongelma ratkeaa tätä kautta. En kuitenkaan ymmärrä miten kukaan mies jaksaisi tämmöstä touhua. Ne pelimiehetkin kun tykkäävät metsästää vaikeastisaatavia naisia. Mielellään just niitä kilttejä tyttöjä jotka eivät ajattele alapäällään. Jokainen voi tietysti toimia omalla tavallaan, mutta eikö sullekin ratkeaisi tämä ongelma helpoiten kun lopetat sen stressaamisen jonkun seksin vuoksi? Eikö se seksikin maistuisi paremmalle jos se ei ole jyystämistä vaan pikemminkin jokin yllätys joka tapahtuu vaikkapa yllättävässä tilanteessa? Tosin en kyllä suosittele irtosuhteita koska niissä voi tulla ikäviä yllätyksiä. Parisuhteeseen tuskin pääset sellaisen miehen kanssa joka hakee muutakin kuin jyystämistä jos itse haet juurikin sellaista miestä joka suostuu panopuuksi. Ne miehet jotka suostuvat, livahtavat luultavasti vähän ajan päästä jonnekin jonka jälkeen heistä ei kuulu mitään. Pelimiehet löytävät uuden ja muut miehet masentuvat, tarttuvat alkoholiin ja miettivät: "Miksi menin tekemään tän.."

        "mutta sinulla ei ole edelleenkään mitään käsitystä siitä, miten minä asian näen. Älä yritä löytää merkityksiä sieltä, missä niitä ei ole."

        "olisi mukavaa, ettei mies olisi täysin tyhmä. Tarkoituksenani kun on suuntautua akateemiselle alalle.""

        Mielestäni tuo jo osoittaa sitä ettet liiemmin pidä yksinkertaisista tai tyhmistä miehistä. Jos et pidä heitä "kurajenginä" niin mistä tuo tyhmien ihmisten aliarvioimen johtuu? Kyllä minäkin voin määritellä tietyt naiset typeriksi joihin olen tutustunut ja joiden kanssa en halua olla minkäänlainen ystävä, mutta tiedän että on monia typeriä naisia joilla ei ole ennakkoluuloja toisista ihmisistä ja arvostan heitä sen vuoksi. Jos itse heitin tässä sanonnan "kurajengistä", on tuo tietysti omanlainen oletus ja se nyt oli hieman kärjistetty heitto, mutta siis en voi käsittää miksi sinä arvostat akateemisia ihmisiä enemmän kuin muita. Tai no ehkä se kuitenkin menee niin että harvat ihmiset pärjäävät akateemisissa opinnoissa jos ihmisellä on tietynlaisia ennakkoluuloja toisista ihmisistä. Ainakin miehillä tätä taitaa esiintyä. Joten voitit tämän rundin.

        Jotenkin jäi hieman sellainen kuva tuosta tokavikasta sinun kirjoittamasta kappaleesta että sun pitää nyt löytää mies jota päästä panemaan jotta sä saat itsellesi sellaisen käsityksen että miehiä kannattaa kunnioittaa ja panna jotta susta ei tulisi lesboa tai ettet ryhtyisi erakoksi sen vuoksi että olet pettynyt miehiin. Onko isäsi kenties tehnyt jotain sinulle joskus tai onko hän ollut vain kylmä ja tyly jonka vuoksi et ole ikinä oppinut välittämään miehistä ja miesten tunteista? No ei tämä minulle tietysti kuulu ja kenties haluat pitää tämän asian salassa myös tulevalta rakastajaltasi.

      • Anna haluansua panna
        Anna haluansua panna kirjoitti:

        "Ja ei, en kaipaa miestä kohottamaan itsetuntoani."

        Ai no sitten arvasin väärin. Voitit tuon aiemmankin rundin.

        "Ilman. Mitään. Taka-ajatuksia."

        Sinä olet uskotellut itsellesi ettei tässä ole mitään taka-ajatuksia. Tietyt tytöt tekevät näin ja hyvin usein heillä on ollut narsistinen äiti joka on opettanut heidät salaamaan tiettyjä asioita. Jos seksissä ei olisi mitään salaista, ei siinä olisi mitään viehättävää. Uskoisin että kaikki näin kokevat. Muutenhan sinä kelpuuttaisit dildon jyystämään itseäsi. Ja sen vuoksi et kelpuuta mitä tahansa miestä vaan haluat tietynlaisen miehen koska koet että tällä miehellä on mahdollisuus tuoda sinulle jännittäviä uusia juttuja jotka hän paljastaa sinulle aina välillä. Eli siis on kyse salaisuuksista vaikka tämä mies ei tietäisi näitä salaisuuksia etukäteen vaan keksisi ne myöhemmin ja yllättää sinut näillä salaisuuksilla. Jos sinua kuitenkin viehättää tällainen ajatus, pidät salaisuuksista. Puhun siis nyt vaikkapa yllätyksestä joka voi olla konvehtirasian muodossa. Jos pidät salaisuuksista, hyväksyt omalle psyykkeellesi salaisuuden ja salaisuuksien pitämisen. En millään jaksa uskoa että olisit miehelle täysin avoin heti suhteen alussa. Uskon että piilotat jotain ja kyse voi olla siitä että piilotat kenties jotain mikä on tapahtunut jo mahdollisesti 4-vuotiaana. Et välttämättä edes tiedosta kyseistä asiaa koska olet jo 4-vuotiaana opettanut omat aivosi salaamaan tämän asian sekä tietoiselta itseltäsi että muilta ihmisiltä. Sen saattaa saada esille joku hypnotisoija, terapeutti tai sitten se putkahtaa yhtäkkiä esille jonkin kriisin kautta, masennuksen kautta tai hyvin syvän rakastumisen kautta.

      • problem solved

        Kuules Anna, eikö tuo "Anna haluansua panna" vaikuta riittävän älylliseltä seuraasi? Te kaksi akateemikkoa voitte poistua panemaan takavasemmalle, nämä amiksen keskeyttäneet "urheilijat" voivat mennä kädelle. Saatiinpahan onnellinen loppu tällekin tarinalle.

    • Nainen83-

      Ensimmäinen kerta on naiselle se, jonka hän muistaa koko elämänsä. Oma neitsyys meni maalla, ulkona ukkosti. Tein sen ensimäisen poikaystävän kanssa ja tunteemme toisiamme kohtaan olivat vahvat. Älä lähde tuolle fackbuddy linjalle, harmi että liian moni nuori tyttö on tuolla "mulle heti kaikki" - asenteella. Suosittelen lämpimästi etsimään sen tosirakkauden jonka kanssa teet sen ensikerran.

    • toimintaa!, m

      Ap., näyttää vähän siltä, että olet taipuva teoretisoimaan ja vältät edelleen asiaa. Sinulle olisi nyt edullista ryhtyä tekoihin ajattelun sijasta.

      Et voi myöskään teoreettisesti ratkaista, että kumppanisi olisi riittävän tasokas. Sosiologinen niinkuin biologinenkin totuus on, että henkilö pyrkii valitsemaan parinsa mahdollisimman korkelta, mutta joutuu tyytymään siihen, mitä saa, hyvin lähellä omaa tasoansa.

      Jos ei ole vielä asettanut itseänsä tarjolle markkinoille, ei tiedä omaa tasoansa, mutta tietää sen kyllä myöhemmin. Sitä paitsi sinun ikäsi on jo kulminaatiokohdassa, vain tason laskua on syytä enää odottaa.

      Siis toimeksi. Jos nettituttavuudet eivät miellytä, on oikeastaan turha yrittää keskustellakaan. Tarvitset TOIMINTAA.

      • Anna.

        Tuota noin. Vaikka olenkin toistaiseksi korkkaamaton, olen kyllä huvitellut miesten kanssa jonkin verran. Olen käynyt treffeillä, iloinnut baareissa, kuljettanut miehen kotiini, päätynyt petiin limittäin - mutta koskaan en ole mennyt aivan loppuun asti. En haluaisi tiedottaa yksityiskohtia mieshistoriastani netissä (olkoonkin, että olen täällä nimettömänä) mutta kerrottakoon nyt sen verran, että minulla on ollut viimeisimpien vuosien aikana "vakavaa tapailua" noin kymmenen miehen kanssa. Uskon siis olevani tietoinen omasta markkina-arvostani.

        Mitä tuohon kiirehtimiseen tulee, niin minullahan ei ollut alun perinkään aikomuksena löytää seuraa netistä. Tiedustelin vain, voiko neitsyt hankkia panokaverin, ja näitä ehdotuksia nyt sattui tulemaan. Hetken mietin, pitäisikö niihin vastata, mutta ainakaan toistaiseksi en ole kenellekään kirjoittanut. No, nyt olen ilmeisesti saanut sen, mitä tulin hakemaankin: vastauksen kysymykseeni. Neitsyellekin näyttäisi olevan tarjontaa, mutta taso täytyisi pitää matalana. Taidan tyytyä yhden illan juttuihin niiden vaivattomuuden ja vapaamielisyyden vuoksi. Jos jotain säätöä tai parisuhteen poikasta syntyy, saatan löytää sen pidempiaikaisen opastajan. Parit treffit olen sopinut tälle kuulle ;)

        Kai tämä oli sitten jonkinlainen "jäähyväisviesti". Oli mukavaa (ja välillä vähemmän mukavaa) keskustella kanssanne. Keep calm and have sex!

    • aiwajt96

      Olen 18-vuotia kundi Heinolan seudulta. Olen suht urheilullinen kaveri ja pituuttakin melkeen 190cm. pista viestiä aiwajt96@outlook.com

    • tochskin

      Moi Anna! Haluatko puhu viestin? tochskin@suomi24.fi

    • Innolla mukana .

      Tässä olisi erittäin varteenottava tapaus . Olisi todella kivaa "opettaa"
      Seksin saloihin . Uskon täyttäväni vaatimukset . Mailaa : Tommi_poo@hotmail.com

    • miesss...

      jo luonto sen määrää että se pitää paljaalla puhkoa eikä random kumiukon, eli vain rakkaan ihmisen kanssa

      • what the fuck?

        Hmm?

    • piraatti satama

      kiinnostaisko tapailla kovakullisen Espoolaisen kanssa(: pituus 19 cm ja käyryyttä löytyy pistä viestiä kapteeni-koukku@hotmail.com =) saat pylly seskiä myös jos haluut ;D

    • naimisissa jo

      hvetin epäsoitvoisia miehet. yrittää nyt annaaa palstaalla maileja jaellen .-SÄÄLITTÄVÄÄÄ!Ä!!

      • nuorempi poika 15

        Täältä löytyy sulle anna juuri etsimösi fuckbuddy. Kokematon itsekin, mutta luulisin sen olevan vain plussaa sillä, sitten ei tunne itseään niin avuttomaksi. Kriteereissäsi ei lukenut kuinka vanha sen pitäisi olla. Olen huomattavasti nuorempi mutta eihän seksissä iästä ole kysymys. Olen valmis pääsemään neitsyydestäni kanssasi Anna..

    • Whynot6363

      Ihan hyvältä idealtahan toi kuullostaa. Jos olet älykkyytesi lisäksi vielä hyvännäköinen niin laita viestiä jos haluut kirjoitella lisää j.jameson@hotmail.com. Olen menevä nuori lakimies.

    • Aymarc

      Moikka. Olen 45 v akateemisesti koulutettu ja siisti kaveri Salon seudulta 45 v. Olisi kyllä kunnia saada sua opettaa. Laita ihmeessä viestiä niin jutellaan.
      markojmaurijuhani@gmail.com

    • Naisistunut Anna.

      TIEDOKSI KAIKILLE:

      Ehdotuksia voi mennä kirjoittelemaan muihin keskusteluihin, sillä neitsyys taisi Annalta mennä. En kertonut miehelle olevani kokematon - ja vaikka olisinkin kertonut, hän olisi tuskin uskonut. Sen verran hyvin osasin kömpölyyteni peittää. Avainsanat ovat porno ja porkkana ;)

      Hyvää jatkoa kaikille ketjuun kirjoittaneille! Anna alkaa valmistautua uusiin treffeihin (saman miehen kanssa).

    • Teppo83

      Kirjoittele mulle niin katsotaan josko pääsisit neitsyydestä eroon ;)

      teppo_vm83@suomi24.fi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5340
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1592
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      231
      1550
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1143
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      302
      1105
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe