Lukiessani Tonin jälleen kerran toistamaa puppua, kutsuin häntä mielessäni valehtelijaksi, mutta sitten mietin että hänhän todella uskoo siihen mitä sanoo.
Varmuudella tiedämme, että se mitä toni väittää on puppua. Tiedämme myös että hänelle on tämä asia sanottu ja osoitettu varsin selvästi, joten hän tietää ettei hänen kirjoituksensa ole totuudenmukaista, mutta ilmeisesti hän kuitenkin silti uskoo omaan versioonsa.
Voiko tällaisessa tilanteessa henkilöä tai henkilöitä (kreationisteja) kutsua valehtelijoiksi, vai mikä ilmaisu kuvailisi paremmin puppua puhuvaa henkilöä, joka kaiken järjen vastaisesti kuitenkin uskoo puppuunsa? Yleensähän näitä nimiteään saarnaajiksi, guruiksi tai muiksi, mutta koska kreationismi ei itsessään ole uskonto, vaan uskonnollisesta väärintulkinnasta kumpuava harhaoppi, pitäisi varmaan keksiä kuvaavampi nimityskin.
Nimi valehtelijalle, joka uskoo valheeseensa?
28
143
Vastaukset
- jep2
Harhainen.
- O'ou
Harhainen sopii hyvin, koska harhoissan elävälle hänen harhansa ovat tosia riippumatta siitä, kuinka moni hänelle vakuuttaa niiden olevan vain harhoja. Tunsin kerran henkilön, joka uskoi poliisien seurailevan häntä, kuuntelevan puhelintaan, ym. Aina nähdessään jossakin poliisiauton, hän uskoi sen olevan paikalla häntä seurailemassa. Oli aivan turha yrittää selittää sen auton olevan melko varmasti sattumalta siinä. Omituisinta tässä oli se, että tämä henkilö ei ollut mikään rikollinen.
- :-D
Minusta Tonia voisi kutsua vaikka totuudentorvettajaksi :)
- 23g4r4t34
Ehkä torvettajaksi. Totuutta kun sen jutuissa ei ole pätkän vertaa.
- lukumies
Sinä torvettaja taas olet porukan herkkäuskoisin evokki heti Molocin jälkeen, ja yhtä tyhmä kuin Repe joka on sinua fiksumpi koska hän on sentään joskus jotain ajatellutkin.
Tosin siitä on kauan ja virhepäätelmiinhän se johti mutta annan plussan hyvälle yritykselle, sillä harvinaistahan se on että evokki ajattelee itse muiden apinoimisen sijaan, siis siihen mitä Repekin tavallisesti tekee. JA VARSINKIN TORVETTAJA.- Totuudentorvettaja
"Sinä torvettaja taas olet porukan herkkäuskoisin evokki heti Molocin jälkeen"
Niin. Olemme siinä mielessä 'herkkäuskoisia' että jos laaja tieteellinen näyttö yli sadan vuoden ajalta osoittaa tiettyyn suuntaan, eikä mikään näyttö kumoa sitä, pidämme vaihtoehtoa ylivoimaisesti todennäköisimpänä, me sinisilmäiset idiootit. Te fiksut ja filmaattiset kreationistit taas olette paljon fiksumpia hylätessänne kaiken tosiasiaperustaisen ja luottamalla sellaisiin hienoihin tiedemaailman huippuihin, kuin Kent Hovind, joka sai tohtorin tutkintonsa dollarinippua vastaan parissa kuukaudessa "yliopistosta" joka näyttää enemmän omakotitalolta, johon on ostettu printteri ja nätin näköinen tutkintotodistuspohja Wordiin.
" ja yhtä tyhmä kuin Repe joka on sinua fiksumpi "
Anteeksi, mutta olen niin tyhmä, etten oikein ymmärrä. Olen siis _yhtä_tyhmä_ kuin joku joka on _fiksumpi_kuin_minä? Tarkoitatko että olen ylittänyt itseni, vai onko tämä sitä samaa logiikkaa, jolla maapallosta saadaan kaiken näytön vastaisesti 6000 vuotta vanha?
- ++++++++++
Jos valehtelija uskoo valheeseensa niin silloin tämä on harhaluuloinen.
- >=3
Harhainen sopii hyvin. Muistetaan käyttää sitä.
- *JC
Tällä palstalla heitä kutsutaan yleensä evoiksi, evokeiksi tai evolutionisteiksi.
Minä en halua silti syyttää ketään evoista valehtelijaksi. Tosin muutamaan kertaan evolutionismin tai evolutionistien sanomisten puolustus on johtanut suoraan valehteluun. Mutta en epäile sitä, etteivätkö evot ole tavallaan vilpittömiä, he todella uskovat että lajit ovat kehittyneet evoluutiolla ja että vedenpaisumusta ei tapahtunut eikä Nooa pelastanut luomakuntaa Arkillaan.
Evouskon taustalta löytyy lähes poikkeuksetta ateismi, voimakas halu kieltää Jumala ja luomistyö.- atte34343
JC..
minkä niistä 3000:sta jumalasta olet valinnut itsellesi? Oletko varmasti veikannut oikein? =D =D - atte34333
JC..
Nooa ja hänen arkkinsa on mytologinen satu eikä mikään historiallinen tositapahtuma..kukaan JÄRKEVÄ ei usko, että kaikki eläimet tuli vaan johonkin arkkiin..voi elämä sentään ku olet idiootti!! Uskotko muuten Reinikaisen tapaan, että arkissa oli myös dinosauruksia? näytät naurettavalta pelleltä, kun uskot johonkin Nooan arkkiin LOL - *JC
atte34333 kirjoitti:
JC..
Nooa ja hänen arkkinsa on mytologinen satu eikä mikään historiallinen tositapahtuma..kukaan JÄRKEVÄ ei usko, että kaikki eläimet tuli vaan johonkin arkkiin..voi elämä sentään ku olet idiootti!! Uskotko muuten Reinikaisen tapaan, että arkissa oli myös dinosauruksia? näytät naurettavalta pelleltä, kun uskot johonkin Nooan arkkiin LOLHyvä atte34333,
Jos eläimet olisivat jättäneet tulematta Arkkiin, ne olisivat kaikki hukkuneet. Yksikään ei olisi selvinnyt. Samoin ihmisen suku olisi sammunut.
En usko Reinikaisen tapaan, että dinosaurukset olivat mukana. Ne ovat käsittääkseni aiempien aikojen eläimiä, jotka jo kauan ennen vedenpaisumusta hävisivät. Eihän Raamattukaan puhu hirmuliskoista mitään.
Jos joku on naurettava pelle, niin se on evo. Hän uskoo lajien kehittyneen sattumanvaraisesti itsestään elämään ryhtyneestä alkusolusta. Ja vain siksi, että hän ei voi hyväksyä Jumalan luomistyötä, koska on ateisti. *JC kirjoitti:
Hyvä atte34333,
Jos eläimet olisivat jättäneet tulematta Arkkiin, ne olisivat kaikki hukkuneet. Yksikään ei olisi selvinnyt. Samoin ihmisen suku olisi sammunut.
En usko Reinikaisen tapaan, että dinosaurukset olivat mukana. Ne ovat käsittääkseni aiempien aikojen eläimiä, jotka jo kauan ennen vedenpaisumusta hävisivät. Eihän Raamattukaan puhu hirmuliskoista mitään.
Jos joku on naurettava pelle, niin se on evo. Hän uskoo lajien kehittyneen sattumanvaraisesti itsestään elämään ryhtyneestä alkusolusta. Ja vain siksi, että hän ei voi hyväksyä Jumalan luomistyötä, koska on ateisti.Syvä osanottoni.
- näin sen itse
*JC kirjoitti:
Hyvä atte34333,
Jos eläimet olisivat jättäneet tulematta Arkkiin, ne olisivat kaikki hukkuneet. Yksikään ei olisi selvinnyt. Samoin ihmisen suku olisi sammunut.
En usko Reinikaisen tapaan, että dinosaurukset olivat mukana. Ne ovat käsittääkseni aiempien aikojen eläimiä, jotka jo kauan ennen vedenpaisumusta hävisivät. Eihän Raamattukaan puhu hirmuliskoista mitään.
Jos joku on naurettava pelle, niin se on evo. Hän uskoo lajien kehittyneen sattumanvaraisesti itsestään elämään ryhtyneestä alkusolusta. Ja vain siksi, että hän ei voi hyväksyä Jumalan luomistyötä, koska on ateisti."Jos eläimet olisivat jättäneet tulematta Arkkiin, ne olisivat kaikki hukkuneet. Yksikään ei olisi selvinnyt. Samoin ihmisen suku olisi sammunut."
Jaakobinlogiikalla et voi olla varma koska et itse ollut näkemässä. Oletko ottanut huomioon esimerkiksi sen mahdollisuuden että vedenpaisumuksia onkin ollut kahdeksan? Ensimmäiset seistemän hukuttivat kaiken ja vasta kahdeksannella yrityksellä hallittu suoritus onnistui. - taksin katolla
Olen huolissani sinusta, JC. Aloitit hallitusti, mutta nyt olet luiskahtanut käyttämään jyrtsimäistä kieltä ja jaakobmaisia kiertelyjä.
- Totuudentorvettaja
taksin katolla kirjoitti:
Olen huolissani sinusta, JC. Aloitit hallitusti, mutta nyt olet luiskahtanut käyttämään jyrtsimäistä kieltä ja jaakobmaisia kiertelyjä.
Ei yllättä. Siitähän on tutkimuksia, että lahkolaiset jotka "puhuvat kielillä" itseasiassa matkivat äänteitä, joita kuulevat ympärillään.
1) Jokainen "kielilläpuhuja" puhuu eritavoin kuin muut - mitään kieltä ei ole
2) "Kielilläpuhujien" käyttämät äänteet muistuttavat kuitenkin niitä, joita heidän oman seurakuntansa sisällä käytetään - "monkey see, monkey do" ihminen on laumaeläin
3) Ellei asiaa ole vielä tutkittu (saattaa olla että onkin), väitän että jos näitä mokelluksia tutkittaisiin tarpeeksi, huomattaisiin ettei niistä löydy sellaisia äänikuvioita, jotka ovat edellytys sille että voitaisiin puhua kielestä. Kielissä kun on kuitenkin tietyt äänteet ja yleisimmät sanat. Jokellus joka ei noudata tätä sääntöä, voitaneen todistaa ei-kieleksi, eli sisällöttömäksi
JC alkaa siis kuullostaa lajitovereiltaan. Alamäki on rankka. - ++++++++++++
"Mutta en epäile sitä, etteivätkö evot ole tavallaan vilpittömiä, he todella uskovat että lajit ovat kehittyneet evoluutiolla ja että vedenpaisumusta ei tapahtunut eikä Nooa pelastanut luomakuntaa Arkillaan."
Lajit ovat kehittyneet evoluutiolla. Vedenpaisumusta ei ole tapahtunut ja vedenpaisumukseen liittynyt tarina ei ole edes mahdollinen ilman taikuutta. - Totuudentorvettaja
"Mutta en epäile sitä, etteivätkö evot ole tavallaan vilpittömiä, he todella uskovat että lajit ovat kehittyneet evoluutiolla ja että vedenpaisumusta ei tapahtunut eikä Nooa pelastanut luomakuntaa Arkillaan."
Kuvaa taas hyvin kreationistin heikkoja kielillisiä lahjoja matkia minun käyttämääni kirjoitustapaa ja kiertää asia päinvastoin. Kun ei itsellä ole argumentteja oman asiansa puolesta, joutuu matkimaan vastapuolta kuin joku keskenkasvuinen apina. - *JC
Totuudentorvettaja kirjoitti:
"Mutta en epäile sitä, etteivätkö evot ole tavallaan vilpittömiä, he todella uskovat että lajit ovat kehittyneet evoluutiolla ja että vedenpaisumusta ei tapahtunut eikä Nooa pelastanut luomakuntaa Arkillaan."
Kuvaa taas hyvin kreationistin heikkoja kielillisiä lahjoja matkia minun käyttämääni kirjoitustapaa ja kiertää asia päinvastoin. Kun ei itsellä ole argumentteja oman asiansa puolesta, joutuu matkimaan vastapuolta kuin joku keskenkasvuinen apina.Omat "argumenttisi" olivat mm. seuraavia:
"Varmuudella tiedämme ... Lukiessani Tonin jälleen kerran toistamaa puppua ... ettei hänen kirjoituksensa ole totuudenmukaista ... koska kreationismi ei itsessään ole uskonto, vaan uskonnollisesta väärintulkinnasta kumpuava harhaoppi..."
Tämäkö on Totuudentorvettajan käsitys argumentoinnista? Pelkkiä evolutionismista lähteviä mielipiteitä, ei muuta.
Voitaisiin yhtä hyvin kysyä lääkäriltä, että miksi kutsutaan ihmistä, joka sairastaa dementiaa, diabetestä sekä skitsofreniaa. Jos hänellä olisi vain dementia, hän olisi yksiselitteisesti dementikko. Nyt tällaisen potilaan kutsuminen dementikoksi olisi kuitenkin melkoista terveydentilan yliarviointia, sillä hänellä on muitakin merkittäviä sairauksia. Lääkäri varmaankin kutsuisi tällaista potilasta ympäripyöreästi "monisairaaksi".
Kreationismin tapauksessa tilanne on aivan sama. Kreationismi on eräänlainen "monisairaus". Ei ole olemassa sellaista yksittäistä termiä, joka antaisi tarkan kokonaiskuvan kreationismia sairastavasta. Kreationistin kutsuminen esimerkiksi vain "harhaiseksi" tai "valehtelijaksi" kertoo vain hyvin pienen osan koko totuudesta.
Kreationismissa yhdistyy sekä tietoinen, että tiedostamaton valehtelu. Kreationistilla on erittäin vahva valikoiva tarkkaavaisuus: hän poimii omia oletuksia näennäisesti tukevat havainnot ja jättää ristiriitaiset havainnot noteeraamatta, siis ihan tiedostamattaan. Tämä alitajuisesti tapahtuva havaintojen "filtteröinti" johtaa siihen, että kreationistin harhaiset oletukset voivat aina vain ja ainoastaan vahvistua - ei koskaan heiketä. Mikään todiste tai havainto ei milloinkaan voi saada kreationistia muuttamaan mieltään, kuten moni palstalainen on varmasti havainnutkin. Kyse ei ole valehtelusta, itsepetoksesta tai mistään kieroilusta vaan yksinkertaisesti kognitivisesta kyvyttömyydestä.
Kreationisti kärsii myös Dunning-Kruger ilmiöstä: hän on metakognitiivisesti täysin kyvytön. Kreationistit ovat siis monissa asioissa niin totaalisen epäpäteviä, että he eivät ole tarpeeksi päteviä edes tajuamaan, että he ovat epäpäteviä. Seurauksena on raju omien kykyjen yliarviointi sekä jopa asialle koko elämänsä pyhittäneiden tiedemiesten ja asiantuntijoiden kykyjen raju aliarviointi. Dunning-Kruger ilmiöstä kärsivä ylläpitää vahvaa illuusiota omasta ylivertaisuudestaan. Kuten palstalaiset ovat varmasti havainneet, yksittäinen kouluja käymätön rivikreationisti luulee tuntevansa tieteen ilmiöt paremmin kuin koko maailanlaajuinen tiedeyhteisö yhteensä. Tässäkään ei ole kyse mistään varsinaisesta harhaisuudesta tai valehtelusta vaan ihan vaan kognitiivisesta kyvyttömyydestä.
Tähän kun yhdistyy vielä kyvyttömyys muodostaa loogis-kogntiivisia ristiriitoja, vahva tilannesidonnainen kognitio, muuta vahvaa kognitiivista kyvyttömyyttä ja päälle ripotellaan hieman uskonnollista hurmoksellisuutta, niin kreationismiksi kutsututtu monitaitamattomuutena, harhaisuutena ja mytomaniana ilmenevä parantumaton monisairaus on valmis.
Jos minua pyydettäisiin lyhyesti kuvailemaan, mitä kreationismi on, niin vastaukseni olisi että "äärimmäistä kognitiivista kyvyttömyyttä." Tällaiselle ihmiselle löytyy kansankielestä kuvainnollinen ilmauskin, jota en nyt tähän kirjoita, mutta jossa viitataan vasemman jalan saapikkaaseen. Minusta kreationisteille ei pitäisi kuitenkaan nauraa eikä ole oikein pilkata heitä. Se on sama kuin nauraisi lapselle, joka ei opi millään keinolla lukemaan vaikka hänelle tarjottaisiin paras mahdollinen opetus ja kaikki mahdollinen tuki. Päällimmäinen tunne ei saa olla huvittuneisuus tai ivallisuus vaan erittäin syvä sääli.- urhon hyppy
Paras ja kattavin kreationistin diagnoosi on "vajakki"
- *JC
Kirjoituksesi Vanellus, vai pitäisikö sanoa vuodatuksesi, herättää minussa ensiksi kysymyksen: miksi evolle luomisoppi ja luomisopin kannattajat ovat sellainen punainen vaate? Mitä löytyy esim. ylläolevan kaltaisen voimakkaan reaktion taustalta? Miksi evo on aina niin vahvasti puolustuskannalla ja ärhentelee kreationismille?
Kreationistille evolutionismi ei lopulta ole mikään erityinen asia. Toki vastustan sitä ja kerron sen epätotuudellisuudesta, puutteista ja sen vääristä seliityksistä lajeille. Mutta en ajattele lainkaan niin, että evolutionistin järjessä olisi jotain erityistä vikaa sen takia, että hän uskoo evoluutioon. Saan selityksen evolutionismin taustalla olevasta ateismista, jonka Jumalan kieltävä luonne pakottaa kieltämään myös luomistyön.
Evolutionismin ja ateismin liitto on looginen, mutta perimmältään yhtä kaikki valheellinen.
Ateismi on kyvyttömyyttä uskoa Jumalaan ja vieläpä halua kieltää Hänet. Kieltohalu käsittääkseni seuraa kyvyttömyydestä. Mutta ateisti voi aivan hyvin olla pätevä fyysikko, kemisti tai shakinpelaaja. Älyssä ei välttämättä ole vikaa, mutta hengellisessä mielessä - eli ateistin sielun tilassa - on jokin pahasti vialla.
Dunning-Kruger -efekti kreationisteilla ei ole oikea havainto. Tulee muistaa, että kreationisti kirjoittaa Jumalan sana takanaan. Se antaa ylivertaisen aseman muuttuvien teorioidensa kanssa kamppailevaan evotiedeyhteisöön nähden. Ylimielisyydestä ei siis ole kyse.
Eniten evoissa minua säälittää se, että heidän tiensä kulkee lähes poikkeuksetta kohti kadotusta. Tiettyä hupia olen saanut evojen auktoriteettiuskosta ja ajattelun puutteista. *JC kirjoitti:
Kirjoituksesi Vanellus, vai pitäisikö sanoa vuodatuksesi, herättää minussa ensiksi kysymyksen: miksi evolle luomisoppi ja luomisopin kannattajat ovat sellainen punainen vaate? Mitä löytyy esim. ylläolevan kaltaisen voimakkaan reaktion taustalta? Miksi evo on aina niin vahvasti puolustuskannalla ja ärhentelee kreationismille?
Kreationistille evolutionismi ei lopulta ole mikään erityinen asia. Toki vastustan sitä ja kerron sen epätotuudellisuudesta, puutteista ja sen vääristä seliityksistä lajeille. Mutta en ajattele lainkaan niin, että evolutionistin järjessä olisi jotain erityistä vikaa sen takia, että hän uskoo evoluutioon. Saan selityksen evolutionismin taustalla olevasta ateismista, jonka Jumalan kieltävä luonne pakottaa kieltämään myös luomistyön.
Evolutionismin ja ateismin liitto on looginen, mutta perimmältään yhtä kaikki valheellinen.
Ateismi on kyvyttömyyttä uskoa Jumalaan ja vieläpä halua kieltää Hänet. Kieltohalu käsittääkseni seuraa kyvyttömyydestä. Mutta ateisti voi aivan hyvin olla pätevä fyysikko, kemisti tai shakinpelaaja. Älyssä ei välttämättä ole vikaa, mutta hengellisessä mielessä - eli ateistin sielun tilassa - on jokin pahasti vialla.
Dunning-Kruger -efekti kreationisteilla ei ole oikea havainto. Tulee muistaa, että kreationisti kirjoittaa Jumalan sana takanaan. Se antaa ylivertaisen aseman muuttuvien teorioidensa kanssa kamppailevaan evotiedeyhteisöön nähden. Ylimielisyydestä ei siis ole kyse.
Eniten evoissa minua säälittää se, että heidän tiensä kulkee lähes poikkeuksetta kohti kadotusta. Tiettyä hupia olen saanut evojen auktoriteettiuskosta ja ajattelun puutteista.>>miksi evolle luomisoppi ja luomisopin kannattajat ovat sellainen punainen vaate? Mitä löytyy esim. ylläolevan kaltaisen voimakkaan reaktion taustalta? Miksi evo on aina niin vahvasti puolustuskannalla ja ärhentelee kreationismille?>Kreationistille evolutionismi ei lopulta ole mikään erityinen asia.>Toki vastustan sitä ja kerron sen epätotuudellisuudesta, puutteista ja sen vääristä seliityksistä lajeille.>Mutta en ajattele lainkaan niin, että evolutionistin järjessä olisi jotain erityistä vikaa sen takia, että hän uskoo evoluutioon. Saan selityksen evolutionismin taustalla olevasta ateismista, jonka Jumalan kieltävä luonne pakottaa kieltämään myös luomistyön.>Evolutionismin ja ateismin liitto on looginen, mutta perimmältään yhtä kaikki valheellinen.>Ateismi on kyvyttömyyttä uskoa Jumalaan ja vieläpä halua kieltää Hänet.>Kieltohalu käsittääkseni seuraa kyvyttömyydestä. Mutta ateisti voi aivan hyvin olla pätevä fyysikko, kemisti tai shakinpelaaja. Älyssä ei välttämättä ole vikaa, mutta hengellisessä mielessä - eli ateistin sielun tilassa - on jokin pahasti vialla.>Dunning-Kruger -efekti kreationisteilla ei ole oikea havainto. Tulee muistaa, että kreationisti kirjoittaa Jumalan sana takanaan. Se antaa ylivertaisen aseman muuttuvien teorioidensa kanssa kamppailevaan evotiedeyhteisöön nähden. Ylimielisyydestä ei siis ole kyse.>Eniten evoissa minua säälittää se, että heidän tiensä kulkee lähes poikkeuksetta kohti kadotusta.>Tiettyä hupia olen saanut evojen auktoriteettiuskosta ja ajattelun puutteista.
- tieteenharrastaja
*JC kirjoitti:
Kirjoituksesi Vanellus, vai pitäisikö sanoa vuodatuksesi, herättää minussa ensiksi kysymyksen: miksi evolle luomisoppi ja luomisopin kannattajat ovat sellainen punainen vaate? Mitä löytyy esim. ylläolevan kaltaisen voimakkaan reaktion taustalta? Miksi evo on aina niin vahvasti puolustuskannalla ja ärhentelee kreationismille?
Kreationistille evolutionismi ei lopulta ole mikään erityinen asia. Toki vastustan sitä ja kerron sen epätotuudellisuudesta, puutteista ja sen vääristä seliityksistä lajeille. Mutta en ajattele lainkaan niin, että evolutionistin järjessä olisi jotain erityistä vikaa sen takia, että hän uskoo evoluutioon. Saan selityksen evolutionismin taustalla olevasta ateismista, jonka Jumalan kieltävä luonne pakottaa kieltämään myös luomistyön.
Evolutionismin ja ateismin liitto on looginen, mutta perimmältään yhtä kaikki valheellinen.
Ateismi on kyvyttömyyttä uskoa Jumalaan ja vieläpä halua kieltää Hänet. Kieltohalu käsittääkseni seuraa kyvyttömyydestä. Mutta ateisti voi aivan hyvin olla pätevä fyysikko, kemisti tai shakinpelaaja. Älyssä ei välttämättä ole vikaa, mutta hengellisessä mielessä - eli ateistin sielun tilassa - on jokin pahasti vialla.
Dunning-Kruger -efekti kreationisteilla ei ole oikea havainto. Tulee muistaa, että kreationisti kirjoittaa Jumalan sana takanaan. Se antaa ylivertaisen aseman muuttuvien teorioidensa kanssa kamppailevaan evotiedeyhteisöön nähden. Ylimielisyydestä ei siis ole kyse.
Eniten evoissa minua säälittää se, että heidän tiensä kulkee lähes poikkeuksetta kohti kadotusta. Tiettyä hupia olen saanut evojen auktoriteettiuskosta ja ajattelun puutteista.Ihan niin:
"Tulee muistaa, että kreationisti kirjoittaa Jumalan sana takanaan."
Vankasti on tuossa kaikessa valehtelussa selkä käännettynä Sanalle. - JumaIa
*JC kirjoitti:
Kirjoituksesi Vanellus, vai pitäisikö sanoa vuodatuksesi, herättää minussa ensiksi kysymyksen: miksi evolle luomisoppi ja luomisopin kannattajat ovat sellainen punainen vaate? Mitä löytyy esim. ylläolevan kaltaisen voimakkaan reaktion taustalta? Miksi evo on aina niin vahvasti puolustuskannalla ja ärhentelee kreationismille?
Kreationistille evolutionismi ei lopulta ole mikään erityinen asia. Toki vastustan sitä ja kerron sen epätotuudellisuudesta, puutteista ja sen vääristä seliityksistä lajeille. Mutta en ajattele lainkaan niin, että evolutionistin järjessä olisi jotain erityistä vikaa sen takia, että hän uskoo evoluutioon. Saan selityksen evolutionismin taustalla olevasta ateismista, jonka Jumalan kieltävä luonne pakottaa kieltämään myös luomistyön.
Evolutionismin ja ateismin liitto on looginen, mutta perimmältään yhtä kaikki valheellinen.
Ateismi on kyvyttömyyttä uskoa Jumalaan ja vieläpä halua kieltää Hänet. Kieltohalu käsittääkseni seuraa kyvyttömyydestä. Mutta ateisti voi aivan hyvin olla pätevä fyysikko, kemisti tai shakinpelaaja. Älyssä ei välttämättä ole vikaa, mutta hengellisessä mielessä - eli ateistin sielun tilassa - on jokin pahasti vialla.
Dunning-Kruger -efekti kreationisteilla ei ole oikea havainto. Tulee muistaa, että kreationisti kirjoittaa Jumalan sana takanaan. Se antaa ylivertaisen aseman muuttuvien teorioidensa kanssa kamppailevaan evotiedeyhteisöön nähden. Ylimielisyydestä ei siis ole kyse.
Eniten evoissa minua säälittää se, että heidän tiensä kulkee lähes poikkeuksetta kohti kadotusta. Tiettyä hupia olen saanut evojen auktoriteettiuskosta ja ajattelun puutteista.Kuulehan JC-bebis, sinuna olisin varovainen tuon kadotuksen kanssa. Muista että joka itsensä ylentää jne. - sinulla sen enempää kuin muillakaan ihmisillä ei ole valtuuksia määrätä ketään kadotukseen. Tarkkaile itseäsi ja muista kristillinen nöyryytesi. Sinua ei ole tarkoitettu opettajaksi.
- Fiksu kreationisti
Mutta eipä se evosatusi kuitenkaan ole totta ei, eikä se totuudeksi valheesta muutu, ei, vaikka kuinka valehtelisit.
- ressukat
Jargonin Toistelija sopii hyvin nimeksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.26510692Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.4042915Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa
Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei921668- 871661
- 791487
- 641409
Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau81369Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti581353Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa991276- 361186