Koiralleni on syötetty viimekuusta lähtien Fixodida-ravintolisää punkkien karkottamiseen ja hyvin on toiminut. Nyt kuitenkin käytiin koiran kanssa saaristossa lomalla ja kas kummaa, koiralta on nypitty jo yli kymmenen pientä punkkia. Loput etsitään sitten huomenna. Suurimmasta osasta jäi kuitenkin pää kiinni, vaikka punkkipihdeillä yritettiinkin, ja nyt itse kysymykseen, olin huomaavinani että yhden puremakohdan ympärillä olisi vaalea rengas ja sen jälkeen punaista, menenkö suosiolla eläinlääkärille hakemaan antibioottikuuria ja nypin ensiksi kaikki punkit pois vai ostanko apteekista paikallisvaleluliuoksen, joka ainakin tappaisi kaikki jäljellä olevat punkit?
Punkkienkarkote ei sitten toiminut..
101
6882
Vastaukset
- asdfgffg
Sanoisin että mene eläinläkäriin, siellä varmasti saat jotain loppujen punkkien tappoon ja samalla näytettyä tuota rengasihottumaa.
Vaikka koirilla borrelioosi on lievempi kuin ihmisillä ei sitä kannata ilman kunnon hoitoa jättää.
Onneksi huomenna on maanantai niin pääset siellä el:lä käymään:)- miksi lääkäriin
Koiran borrelioositartunta ei ilmene renkaana, joka on ihan normaali ilmiö punkin irroittamisen jälkeen, pattikin voi nousta pitkäksi aikaa. Koiran borrelioosia ei edes verikokeesta selviä kuin viikkojen päästä. En ymmärrä tätä jatkuvasti eläinlääkäriin neuvoja.
- snakun isäntä
>>Vaikka koirilla borrelioosi on lievempi kuin ihmisillä ei sitä kannata ilman kunnon hoitoa jättää.
- expert.
snakun isäntä kirjoitti:
>>Vaikka koirilla borrelioosi on lievempi kuin ihmisillä ei sitä kannata ilman kunnon hoitoa jättää.
Ei borrelia ole mikään virus, se on isokokoinen otus, jota ei oikein perinteiseksi bakteeriksi voi nimittää, koko on nimittäin sen verran suuri, eli jopa 250 mikrometriä pitkä madonkaltainen. Se on kuitenkin niin ohut, ettei sitä voi nähdä paljaalla silmällä.
- Pisnes
miksi lääkäriin kirjoitti:
Koiran borrelioositartunta ei ilmene renkaana, joka on ihan normaali ilmiö punkin irroittamisen jälkeen, pattikin voi nousta pitkäksi aikaa. Koiran borrelioosia ei edes verikokeesta selviä kuin viikkojen päästä. En ymmärrä tätä jatkuvasti eläinlääkäriin neuvoja.
Täytyy eläinlääkärienkin elää
- miksi maksaa turhast
Pisnes kirjoitti:
Täytyy eläinlääkärienkin elää
koiria saa uusia
- kallis ammattiryhmä
Pisnes kirjoitti:
Täytyy eläinlääkärienkin elää
S a t u t k o tietämään mikä on eläinlääkärien taksa? Minä tiedän ja sanon etteoi siinä kuukauden tili kauan kestä jos joutuu jatkuvasti lääkärissä kulkemaan. Rotukoiralle saa vakuutuksen, mutta sekin maksaa.
Hyvöt ystävät, se on monta sataa euroa kun eläinlääkärin ovan ripaan kosket. Eikä siihen hintaan vielä "kovin paljon tarvitse tehdä". Tosin ymmärrän ettei lemmikin tuskan alla rahalla ole merkitystä, mutta on tosi kallista.
Yksityisillä se vasta kallista onkin - eikä tässä ole tarkoitus aliarvostaa heidän ammataitoansa - mutta hinnat ovat järkyttävät.
Neuvoni on; jos ei ole tonnia ylimääräistä, älä mene lääkäriin.
Lääkkeet ovat myös erittäin kalliitta - ei niihin saa mitään kela korvausta. - niin mitä
Pisnes kirjoitti:
Täytyy eläinlääkärienkin elää
Hinnat on ainakin kohdallaan.
kuukauden saldo:
Silmien tutkinta n.20min ja hoitoaine : 100€.
Ripuli tutkinta n.25 min, pillerit, pistos ja ruokapussi : 160€
Niin niin
Onko vakuutusta ? - neuvoa kysynyt
expert. kirjoitti:
Ei borrelia ole mikään virus, se on isokokoinen otus, jota ei oikein perinteiseksi bakteeriksi voi nimittää, koko on nimittäin sen verran suuri, eli jopa 250 mikrometriä pitkä madonkaltainen. Se on kuitenkin niin ohut, ettei sitä voi nähdä paljaalla silmällä.
Ja borreoloositartuntaa tarvitsee jo punkin olla pidempään n. kahdeksan tuntia. Ja kyllä olen eläinlääkäristä kysynyt, rengasihottuma koiralle ei ole borreoloosin merkki. Turhaa on viedä eläinlääkäriin koiraa, jos punkki on jo poistettu, eikä ole ollut tuntikausia. Toki osa ottaa vastaan, mielellään, mutta en ymmärrä edelleenkään miksi viedä. Borreoloosi alkaa oireilemaan viikkojen päästä, nivelkipuna jne. ei se heti näy edes verikokeissa.
ps. koittakaa jo ymmärtää. - mummu ja koira
miksi maksaa turhast kirjoitti:
koiria saa uusia
SIKA!
- äidin tieto
neuvoa kysynyt kirjoitti:
Ja borreoloositartuntaa tarvitsee jo punkin olla pidempään n. kahdeksan tuntia. Ja kyllä olen eläinlääkäristä kysynyt, rengasihottuma koiralle ei ole borreoloosin merkki. Turhaa on viedä eläinlääkäriin koiraa, jos punkki on jo poistettu, eikä ole ollut tuntikausia. Toki osa ottaa vastaan, mielellään, mutta en ymmärrä edelleenkään miksi viedä. Borreoloosi alkaa oireilemaan viikkojen päästä, nivelkipuna jne. ei se heti näy edes verikokeissa.
ps. koittakaa jo ymmärtää.Koitapa sinäkin ymmärtää tämä. Lapsella oli punkki kainalossa kolmisen tuntia. Seurauksena aivokalvontulehdis ja lopulta eristettiin selkäytimestä borrelia- bakteeri.
- Koira koira koira
mummu ja koira kirjoitti:
SIKA!
Koko Suomi on yks v___n koira.
Koiran elämä ei ole tärkeä asia! Relatkaa niiden koirienne kanssa. - ota selvää
äidin tieto kirjoitti:
Koitapa sinäkin ymmärtää tämä. Lapsella oli punkki kainalossa kolmisen tuntia. Seurauksena aivokalvontulehdis ja lopulta eristettiin selkäytimestä borrelia- bakteeri.
Lapsella ? Onko koira = lapsi. Koiralle voi tulla myös aivokuume, mutta on eriasia kuin borrelia...Mutta koira kyllä oireilee melkein heti.
- 10000 punkkia
Koira koira koira kirjoitti:
Koko Suomi on yks v___n koira.
Koiran elämä ei ole tärkeä asia! Relatkaa niiden koirienne kanssa.Minun koirani on saanut kesäisin muutamankymmenen punkkia päivässä yhdeksän vuoden ajan. Vähintään puolet on jäänyt löytämättä. Pitäisiköhän viedä lääkäriin ?
- aina vaan
niin mitä kirjoitti:
Hinnat on ainakin kohdallaan.
kuukauden saldo:
Silmien tutkinta n.20min ja hoitoaine : 100€.
Ripuli tutkinta n.25 min, pillerit, pistos ja ruokapussi : 160€
Niin niin
Onko vakuutusta ?uusia löytää
- Hyvin pelaa liuos
Miksi ihmeessä et käytä jotain valeluliuosta. Itse olen käyttänyt jo vuosia Expottia ja hyvin on toiminut. Vanhempi koira yli 6 v. ja nuorempi yli kahden ja molemmilla toiminut hyvin. Ei sitten punkin punkkia ole tullut näiden aineiden kanssa. Kokeile ihmeessä. Nyt kun ostat 6 kpl satsin, niin siitä riittää loppuvuodeksi ja jää varmaankin myös ensi vuodeksi yksi tai kaksi kappaletta. Kokeile ihmeessä. Helppo laittaa. Itse laitan aina iltaa vasten eli viimeisen ulkoilun jälkeen. Menee mukavasti yö ja eipä tule vahingossa koskettua valelukohtaa ja saa toimia rauhassa.
- Ap kirjoittaja
Expot olisi muuten ollut hyvä vaihtoehto mutta on myrkyllistä kissoille ja meillä sellainen on..
- nnxnxnfndnfnkfflf
Ap kirjoittaja kirjoitti:
Expot olisi muuten ollut hyvä vaihtoehto mutta on myrkyllistä kissoille ja meillä sellainen on..
Meillä on myös kissoja ja niiden on tapana pestä koiraa. Apteekissa tuon kerroin ja antoivat sitten kissoille haitattoman tuotteen. Joka ikävä kyllä näyttää olevan punkeillekin haitaton, sen jälkeen ollut pariinkin otteeseen punkki.
No kun joka ilta syynätään, ei niistä isoa vaaraa ole. Punkin pitää olla pitkä aika, ennen kuin siitä tarttuvat taudit on todennäköisiä.
- 5+13
Punkkipihtejä toimivampi on punkkikynä, jolla silmukka ujutetaan punkin pään ja kärsän ympärille, eikä pää jää ihoon kiinni.
Scalibor-punkkipannat ovat suosittuja ja toimivia. Ne toki voivat päästää punkin iholle, mutta se löytyy sitten kuolleena.
Exspot on sellainen myrkky, ettei sen kanssa parane mennä koiran uimaan, sillä aine on myrkyllistä vesieliöille. Itsellä myös huonoja kokemuksia tuosta aineesta (koirasta tuli levoton, karva lähti, ei syönyt)- snakun isäntä
>>Scalibor-punkkipannat ovat suosittuja ja toimivia
- miihme
snakun isäntä kirjoitti:
>>Scalibor-punkkipannat ovat suosittuja ja toimivia
mitä tekemist punk k ipan nal o koiran kita laen kasvaimn kans?? käyt äthä itte ki pyretriini pohjaisia kärwäs myrkkyy tuvas ja itte oot samois tilois. onk sulla kita laes kasvaimii ja ookko jo harkinnu eutan asiaa?
- ??????
snakun isäntä kirjoitti:
>>Scalibor-punkkipannat ovat suosittuja ja toimivia
Ja mitenköhän punkit ja kitalakitumor liittyvät toisiinsa?("Punkit pysyivät poissa....kunnes viime kesänä kitalaesta löytyi kasvain").
- wb4872wvu8yuq+v
snakun isäntä kirjoitti:
>>Scalibor-punkkipannat ovat suosittuja ja toimivia
Meillä taasen nuo punkkipannat ei toimi hyvin. asutaan sellaisessa pusikossa että punkkeja löytää lähes joka pv, ja kun oli punkkipanta niin moni punkki löydettiin ihan elävänäkin. toiselle koiristani punkkipannoista tulee ihottumaa.
Noita lioksia olen kokeillut jos jonkinlaista, vaihtelevasti toimii meillä, mutta tuo expot on paras, tänä kesänä ei ole yhtäkään punkkia löytynyt. Toinen koiristani inhoaa expotin hajua, ja sen illan ku sitä laitetaan kävelee ja yrittää hajua karkuun, ulkona ei haju vaivaa.
Haluaisin kokeilla sitä uutta jauhetta joka sekoitetaan ruoan sekaan, mutta se pitää muistaa joka pv! - snakun isäntä
?????? kirjoitti:
Ja mitenköhän punkit ja kitalakitumor liittyvät toisiinsa?("Punkit pysyivät poissa....kunnes viime kesänä kitalaesta löytyi kasvain").
??????: llä on näköjään luetun ymmärryksessä iso ongelma, mistä seuraa, ettei osata yhdistää oikeita asioita. Autan: "... eikä minkäänlaisia oireita ilmaantunut - kunnes viime kesänä snakuni kitalaesta löytyi kasvain ..." Siis oire - kasvain.
Lienet punkkipantojen myyjä, kun et osaa yhdistää kaulalla neljä kuukautta pidettävää myrkkypantaa suusta löytyneeseen kasvaimeen. - rdgs
snakun isäntä kirjoitti:
??????: llä on näköjään luetun ymmärryksessä iso ongelma, mistä seuraa, ettei osata yhdistää oikeita asioita. Autan: "... eikä minkäänlaisia oireita ilmaantunut - kunnes viime kesänä snakuni kitalaesta löytyi kasvain ..." Siis oire - kasvain.
Lienet punkkipantojen myyjä, kun et osaa yhdistää kaulalla neljä kuukautta pidettävää myrkkypantaa suusta löytyneeseen kasvaimeen.Punkkipannat eivät aiheuta syöpää.
- punkitonppohjonen
rdgs kirjoitti:
Punkkipannat eivät aiheuta syöpää.
Ja sä tiedät sen mistä? Ootko testannut ja kokeillut - ja varmuudella todennut ettei tollasen myrkkypannan jatkuva ihokosketus aiheuta syöpää? Noitten punkkimyrkkyjen ohjeessa lukee: "Älä koske paljain käsin" tai "pese kädet huolellisesti jos niissä ainetta on" ja koiraparalla se aine tungetaan suoraan iholle moneks kuukaudeks.
- Herranro41taasen
wb4872wvu8yuq+v kirjoitti:
Meillä taasen nuo punkkipannat ei toimi hyvin. asutaan sellaisessa pusikossa että punkkeja löytää lähes joka pv, ja kun oli punkkipanta niin moni punkki löydettiin ihan elävänäkin. toiselle koiristani punkkipannoista tulee ihottumaa.
Noita lioksia olen kokeillut jos jonkinlaista, vaihtelevasti toimii meillä, mutta tuo expot on paras, tänä kesänä ei ole yhtäkään punkkia löytynyt. Toinen koiristani inhoaa expotin hajua, ja sen illan ku sitä laitetaan kävelee ja yrittää hajua karkuun, ulkona ei haju vaivaa.
Haluaisin kokeilla sitä uutta jauhetta joka sekoitetaan ruoan sekaan, mutta se pitää muistaa joka pv!Jos muistat antaa ruoan joka päivä, etköhän jauheenkin :D
- Ap-kirjoittaja
Apteekista on nyt haettu frontlinea, pitäisi ainakin tappaa jos on punkkeja vielä jonnekin jäänyt, toivottavasti sopii koiralle ja toimii :)
- ML.
Meillä on yleensä ollut yrttipanta sekä kissalla että koiralla. Aina on toiminut hyvin, pitää punkit poissa iholta, ei ole aiheuttanut kutinaa, ihottumaa tai muitakaan oireita. Yrttipanta kaulassa koiraan voi päästää huoleti uimaankin. Kannattaa kokeilla! :)
Kerran meillä oli joku apteekin myrkkypanta. Oli alussa tehokas, mutta niin tehokas, että aiheutti hirvittävät ihottumat koiralle! Muutaman sateen jälkeen teho oli täysi 0. Punkkeja alkoi taas ilmestyä. Ikinä en enää laita apteekin punkkipantaa lemmikeilleni!
Toimiva punkin poistja on ns. punkkikoukku, maksaa muutaman euron, ja sillä lähtee myös kärsä! On todella kestävä eikä hajoa, koska on niin yksinkertainen! :) Tosin ei ole hirveästi tarvinnut, vain ennen kun on hankittu pannat!
Mulla on tämä:
http://www.zooplus.fi/shop/koirat/trimmaus/kirppu_punkki/punkin_poistajat/141885 Enpä nyt hehkuttaisia jotain expottiakaan: useemman kesän lutrasin sitä koiraan, viimeisenä kesänä jolloin käytin tuota torjuntamyrkkyä, oli liuoksesta huolimatta koirassa useita punkkeja kiinni ja munuaisarvot syksyllä koholla.
Siihen lopetin myrkkyjen valelun.
Samaan torjustatulokseen pääsee luonnonmukaisemmillakin menetelmillä; viime kesän suihkuttelin yrttisuihketta päivittäin, eipä rasittunut koiran sisäelimet eikä tarvinnut varoitella koiraa paijailevia, ei aikuisia eikä vauvoja...
Ihmeesti vaan hehkutetaan punkkimyrkkyjä, kun "sille omalle ei tullut mitään näkyviä oireita", jotkut koirat voivat saada vakaviakin oireita, ja päällepäin ei näy jos koiran munuais- tai maksa-arvot ovat nousseet.- kipale
Niinpä.. Meinasin ensin just exspottia ostaa, mutta luin apteekin sivuilta että se on ERITTÄIN myrkyllistä kissoille, joten en uskaltanut sitä koiralle ostaa kun samassa taloudessa kissa. "Kauhutarinoita" muista valmisteista luettuani päätin olla antamatta minkäänlaista punkkiestoa koiralle. Yhtäkään punkkia ei ole koirasta löytynyt (eikä itsestä), vaikka ruohikoissa kahlataan joka päivä. Voiko olla jotenkin koirasta/koiran turkista riippuvaa, että tuleeko punkkeja, tai kuinka paljon niitä tulee? Keväällä koirapuistossa eräs snautserin omistaja kertoi löytäneensä koirastaan monia kymmeniä punkkeja joka päivä. Ja asuvat siis samalla alueella kuin mekin.
- eihätiämitiä
kipale kirjoitti:
Niinpä.. Meinasin ensin just exspottia ostaa, mutta luin apteekin sivuilta että se on ERITTÄIN myrkyllistä kissoille, joten en uskaltanut sitä koiralle ostaa kun samassa taloudessa kissa. "Kauhutarinoita" muista valmisteista luettuani päätin olla antamatta minkäänlaista punkkiestoa koiralle. Yhtäkään punkkia ei ole koirasta löytynyt (eikä itsestä), vaikka ruohikoissa kahlataan joka päivä. Voiko olla jotenkin koirasta/koiran turkista riippuvaa, että tuleeko punkkeja, tai kuinka paljon niitä tulee? Keväällä koirapuistossa eräs snautserin omistaja kertoi löytäneensä koirastaan monia kymmeniä punkkeja joka päivä. Ja asuvat siis samalla alueella kuin mekin.
Alkukesällä tai oikeastaan keväällä punkit ovat vilkkaimmillaan, keskikesän lepäilevät, loppukesästä ja alkusyksystä taas aktivoituvat.
- tuurillako mennään..
Monet käyttää myrkkypantoja ja liuoksia.
Minä uskon valkosipulin voimaan, luonnon tuote.Hevosille tarkoitettua rouhetta annan suurelle koiralle 1tl/pvä.Aiheesta löytyy puolesta ja vastaan kirjoituksia netistä.
Tiedän, monet pitää sitäkin vaarallisena.Mutta monesta pahasta on valittava se, joka omasta mielestä on tehokkain, ja koiralle vaarattomin.Ei ne pannat ja liuoksetkaan vaarattomia ole.
Käytin aikaisemmin yrttipantoja, ja apteekin pantoja, punkkeja oli silti.
Nyt valkosipulilla kolmas kesä menossa, kiinnittyneitä punkkeja ei ole näkynyt, kävelijöitä kyllä.Voihan olla tuuriakin, tai sattumaa.Mutta jatkan kokeiluani.
Jokainen valitsee millä torjuu harmillisia punkkeja, haastava tehtävä, riskinsä niissä on kaikissa.- +98oioiu
Millä tavalla valkosipuli on muka vaarallista koiralle.
- c0p2pocj2
+98oioiu kirjoitti:
Millä tavalla valkosipuli on muka vaarallista koiralle.
Jos sitä syöttää koiralle kiloja päivässä, niin veriarvot huononee.
Sama kun jos syöt neljäpussia sipsejä jokapäivä, ei tee hyvää pidemmän päälle. - hyvätkokemukset
Samoin olen käyttänyt valkosipulia,eikä ole punkkeja ollut.
- 1612
hyvätkokemukset kirjoitti:
Samoin olen käyttänyt valkosipulia,eikä ole punkkeja ollut.
Valkosipuli EI tutkitusti auta jos sitä syöttää. Ei se sieltä mahasta mihinkään haise. Jotkut sumuttavat valkosipulinestettä koiran turkkiin ja todennäköisemmin se toimii paljon paremmin!
- ei sipulia koirille
hyvätkokemukset kirjoitti:
Samoin olen käyttänyt valkosipulia,eikä ole punkkeja ollut.
Joo, minullekin on kehuttu valkosipulia. Tutkimuskin tehty alueella jossa ei ikinä ole punkin punkkia löytynyt, tehoaa takuulla. tehoaa myös koirilla jotka eivät ole koskaan heinikossa tai rannalla.
- dffe
Meidän koira kyllä jouduttiin lopettamaan, ja syyksi epäiltiin borrelioosia. Punkki puri vain kerran, eikä se kauan koirassa ollut kiinni. Koiralle kehittyi hitaasti kuukausien kuluessa voimattomuutta, ja se rupesi ontumaan yhdellä etujalalla. Sillä oli ilmeisesti myös kipuja, ei jaksanut paljon mitään lopuksi, piti kantaa ulos, kun rapussa ei pystynyt liikkumaan. Hengissä oli kyllä vielä lähes vuoden verran pureman jälkeen.
- Armoton totuus
Koira on punkkiin verrattava elukka. Ihan sama kumpi kuolee.
- Ei valitse eläintä
Ihminen on punkkiin verrattava elukka. Ihan sama kumpi kuolee.
- Pummi syö rahasi
Ei valitse eläintä kirjoitti:
Ihminen on punkkiin verrattava elukka. Ihan sama kumpi kuolee.
Olisikin parempi, jos tukea hakevat pummit kuolisivat.
- Väiski59
Koira on ihmisen paras ystävä! Sama kun muutama ihminen kuolee, ihminen on pahin peto!
- kkkfkfnjfjkffjjfkf
http://yle.fi/uutiset/elainlaakari_halventaa_punkkipelkoa_suurin_osa_koirista_ei_sairastu_vaikka_punkki_puree/7304441
Ilmeisesti ei yleensä ihan hirveän helposti tartu.
Mutta miten noin pienen otuksen edes näkee? Pitäisikö koira syynätä tarkkaan vaikka joka ilta? En ole koirallani koskaan punkkia nähnyt, mutta sehän ei tarkoita etteikö niitä olisi voinut olla.- asiantuntija.
Artikkelissa väitetään että borrelioosia vastaan voidaan rokottaa koira, sellaista rokotetta ei ole kyllä olemassakaan. Ja epäilen että toimiiko mikään rokote. Ne voivat olla nimittäin humpuukia kaikki, rahastusmielessä tehtyjä. Se, että selkeisiin tauteihin, kuten tuberkuloosiin, malariaan, borrelioosiin, ja klamydiaan jne. ei olla keksitty toimivia rokotteita, ei tiedä hyvää muidenkaan rokotteiden uskottavuuden suhteen.
Ajatelkaa joskus muullakin kuin perseellänne, niin meillä ei olisi tällaisia iilimatoja lääketieteessä, jotka rahastavat perusteettomasti. - nnffbfnfnkfjflclkf
asiantuntija. kirjoitti:
Artikkelissa väitetään että borrelioosia vastaan voidaan rokottaa koira, sellaista rokotetta ei ole kyllä olemassakaan. Ja epäilen että toimiiko mikään rokote. Ne voivat olla nimittäin humpuukia kaikki, rahastusmielessä tehtyjä. Se, että selkeisiin tauteihin, kuten tuberkuloosiin, malariaan, borrelioosiin, ja klamydiaan jne. ei olla keksitty toimivia rokotteita, ei tiedä hyvää muidenkaan rokotteiden uskottavuuden suhteen.
Ajatelkaa joskus muullakin kuin perseellänne, niin meillä ei olisi tällaisia iilimatoja lääketieteessä, jotka rahastavat perusteettomasti.On. Koiralle nimenomaan on borrelioosiin rokote.
http://www.univet.fi/ajankohtaista/koirat-voi-suojata-borrelioosia-eli-lymen-tautia-vastaan-rokotteella.html
Ihmiselle rokotetta taas vielä ei ole, kun ihmisten rokotteet pitää tutkia paremmin.
En kyllä omalle koiralle menisi vielä antamaan, vasta sitten kun on tapeeksi pitkään ollut käytössä ja todettu turvalliseksi. - asiantuntija.
nnffbfnfnkfjflclkf kirjoitti:
On. Koiralle nimenomaan on borrelioosiin rokote.
http://www.univet.fi/ajankohtaista/koirat-voi-suojata-borrelioosia-eli-lymen-tautia-vastaan-rokotteella.html
Ihmiselle rokotetta taas vielä ei ole, kun ihmisten rokotteet pitää tutkia paremmin.
En kyllä omalle koiralle menisi vielä antamaan, vasta sitten kun on tapeeksi pitkään ollut käytössä ja todettu turvalliseksi.Ei se toimi, ja siitä saa koira nivelvaivoja. Jotkut ihmettelee näin vuonna 2014 vieläkin että miten tämä on mahdollista. Yksinkertaisesti siitä syystä että rokote vaikuttaa immuunipuolustuksen toimintaan ja alla voi olla piileviä infektioita, jotka eivät liity borrelioosiin. Muistan miten jäykkäkouristusrokote aiheutti aluksi jäykkyyden rokotospaikassa, siinä oli siis ongelmia jo olemassaolevan infektion kautta.
Se on erittäin delikaatti balanssi mikrobiotan ja immuunipuolustuksen välillä, ja sinne se pommi rakentuu kaikille ajan myötä.
- tarttuuko elukasta
Voiko borrelioosi tarttua ihmiseen koirasta tai kissasta?
Kissan tai koiran esim. nuollessa/purressa/raapiessa ihmistä?- mmm3
Ei, kyllä tauti tarttuu punkkien välityksellä, mutta eläimethän voivat tuoda niitä kotiin. Puhutaan myös, että hyttysetkin voisivat tartuttaa tätä tautia...ja USAn sivustoilla puhutaan myös siitä kuinka ihmisillä vauvat ovat saaneet äideiltään taudin. Suomessa ei puhuta tälläisestä ollenkaan. Täällä ei tunneta tautia ollenkaan eikä tajuta sen vaarallisuutta. Toki jokainen sairastaa sitä vähän erilailla ja jenkeissä on oma punkkikanta joka taitaa olla vieläkin pahempi? Mene ja tiedä. Mietin juuri verenluovutustakin...borreliabakteeri kun pystyy piiloutumaan verenkierrosta niin miten voidaan todeta kantaako verta luovuttava ihminen borreliaa? Todella pirullinen bakteeri!
- Purruksi tullut
mmm3 kirjoitti:
Ei, kyllä tauti tarttuu punkkien välityksellä, mutta eläimethän voivat tuoda niitä kotiin. Puhutaan myös, että hyttysetkin voisivat tartuttaa tätä tautia...ja USAn sivustoilla puhutaan myös siitä kuinka ihmisillä vauvat ovat saaneet äideiltään taudin. Suomessa ei puhuta tälläisestä ollenkaan. Täällä ei tunneta tautia ollenkaan eikä tajuta sen vaarallisuutta. Toki jokainen sairastaa sitä vähän erilailla ja jenkeissä on oma punkkikanta joka taitaa olla vieläkin pahempi? Mene ja tiedä. Mietin juuri verenluovutustakin...borreliabakteeri kun pystyy piiloutumaan verenkierrosta niin miten voidaan todeta kantaako verta luovuttava ihminen borreliaa? Todella pirullinen bakteeri!
Hyvä pointti - järjellä ajatellen voi tarttua verenluovutuksesta. Mietin, voiko tarttua myös seksivälitteisesti.
Punkit eivät heti ala imeä verta, vaan voivat siirtyä eläimestä ihmiseen. Ihmisestäkään punkkia ei ole helppo havaita. Nuoret yksilöt ovat tosi pieniä, eli eivät eroa luomista ja piiloutuvat karvoitukseen tai muualle katseelta etäiseen paikkaan. Etenkin kun erittävät puudutusainetta, eli purema ei tunnu, eikä sitä huomaa. Iholla kävelevät punkin voi tajuta ennenkuin se on pureutunut ihoon, sen kynnet nipistelevät iholla. - nähty monesti
mmm3 kirjoitti:
Ei, kyllä tauti tarttuu punkkien välityksellä, mutta eläimethän voivat tuoda niitä kotiin. Puhutaan myös, että hyttysetkin voisivat tartuttaa tätä tautia...ja USAn sivustoilla puhutaan myös siitä kuinka ihmisillä vauvat ovat saaneet äideiltään taudin. Suomessa ei puhuta tälläisestä ollenkaan. Täällä ei tunneta tautia ollenkaan eikä tajuta sen vaarallisuutta. Toki jokainen sairastaa sitä vähän erilailla ja jenkeissä on oma punkkikanta joka taitaa olla vieläkin pahempi? Mene ja tiedä. Mietin juuri verenluovutustakin...borreliabakteeri kun pystyy piiloutumaan verenkierrosta niin miten voidaan todeta kantaako verta luovuttava ihminen borreliaa? Todella pirullinen bakteeri!
punkit liikkuu öisin
- mmmmmm3
Ystäväni Connecticutissa USAssa kertoi koiriensa saaneen rokotteen borreliaa vastaan mutta ihmisille sitä ei valitettavasti vielä ole. Sieltä osavaltiostahan, Lymen kaupungista nimikin tulee (eng. Lyme disease). Suomessa puhutaan borreliasta. Miksi ei suomessa saatavilla? Minä olen välttänyt antamasta myrkkyjä koiralleni mutta vain koska välttelen myös punkkialueita (sairastan itse borrelioosia, enkä toivoisi sitä kenellekään). Muuten kyllä suojaisin koirani jollain tapaa. Sipuli on ainakin vaarallista koiralle (anemia jo pienistä määristä) mutta muuten valkosipuli on hyvä, senhän sanotaan tappavan loisiakin. Punkit eivät tykkää esim.ihmisistä jotka syövät paljon valkosipulia ja vahvaa B vitamiinia. Kannattaa googlettaa eteerisiä öljyjä joista tehdä eläimelle sopiva suihke veden kanssa tai kokeilla yrttipantaa ainakin ensimmäisenä. (Essential oils, Lyme disease, Ticks jne.). Antibiootti kuuri HETI jos oireita jotain oireita ilmenee...
- hehhh.
Hehhehh, vai anemia sipulista? Taitaa koirat olla melkoisia loiskasoja ilman borreliaakin. Pysykää kaukana, nämä nimittäin saavat koirat käyttäytymään vaarallisesti. Jotkut ihmiset (tosin harvat) joutuvat lähtemään päivystykseen tai ensiapuun, jos syövät raakaa valkosipulia liikaa. Heheh, arvatkaa mitä käveleviä loiskasoja nämä ihmiset ovat? Ja lääkärit eivät löydä heistä mitään vikaa.
- Siitintin
Ei tykkää muuten naisetkaan jos hillittömästi valkosipulia syö
ni entäs sitten valkosipulille tuoksuva koira?Joutuuko karanteeniin pihalle?
Ei taida äiteen pikku puudelilla olla asiaa samaan petiin yöpymään?
On meinaan ärsyttävää jos naiset antaa koirien nukku sängyssä kun
tässä aikoinaan bubi illan jälkeen heräsin lusikka asennossa susikoiran kanssa,
piti meinaan pitää pikkanen funtsimis tauko missä olen mitä on tapahtunu ja kuinka saan käden susikoiran pään alta sitä herättämättä:)No positiivista kuiteskin oli että virotessani tarpeeksi huomasin että selän takan umpi unessa tuhis nätti pikkane blondi:)Niin eikä ollut koiran hampaan jäljet kaulassa:) - on rokote
Koirille on suomessa rokote borreoloosia vastaan. Mutta punkit ovat nyt keskikesällä lepäilemässä loppukesästä taas innostuvat. Eikä mitään sipulia koirille.
- Punkitonta kesää
Eiköhän kannattaisi käyttää koira eläinlääkärillä, varmuuden varalta. Koiriin borrelioosi ei tartu yhtä hyvin kuin ihmiseen, mutta koira voi saada punkeista muitakin tauteja. Itse käytän omalla koirallani Expot-valeluliuosta, jota spruitataan koiran ihoon kerran kuussa. Toiminut vuosia paljon uivalla koiralla erittäin hyvin, joskin siitä huolimatta koiralla ollut pari punkkia kesässä.
- murmurmur
Borrelioosi on vakava sairaus myös koirilla!!! Tekee nuorestakin ketterästä koirasta pahimmillaan yhtä vaikeasti liikkuvan kuin mitä vanhat koirat nivelvaivoineen ovat.
Surullista mutta totta - kokemusta on. - punkit
Jos ei halua pantaa laittaa voi niskaan ostaa luonnonmukaisen punkkiliuoksen, kun on niitä jotka eivät uskalla laittaa apteekin liuosta koiralleen..
- reaktio
Tuli mieleen noista valeluliuoksista ja muista myrkyistä että miten ne vaikuttavat ihmiseen joka silittää koiraa, jonka ihossa tai turkissa on aineita? Jos rapsutan koiria puistossa ja hieraisen silmääni sen jälkeen?
- älä kaiva silmiä
Ei mitään vaikutusta. Toisekseen, kyllä aikuisten pitäisi tiedostaa ettei ulkona eikä sisällä silmiä hierota jos ei käsiä ole pesty.
- zorronya1
koirahan voi saada borrelioosin että varmaan kannattaa käydä eläinlääkärissä.
- ota selvää
Voi olla olemattakin borreoloosi. Borreoloosi voidaan verikokeella varmistaa ehkä jo heinä-elokuun vaihteessa, ei aiemmin, joten miksi nyt mennä ? Oireetkin tulee, jos on borreoloosia, vasta elokuulla tai vuoden päästä.
- pipi eläin
eihän aina eläin lääkärissä käydä eläimen takia....vaan lääkäri sitten lohduttaa eläimen omistajaa ja ottaa pikkusen fyrkkaa...mutta oikein hyvä olo siitä tulee kun paijataan...ja sitten joskus oikeasti eläimelläkin vikaa ja tohtori tekee diaknoosin ja antaa repsun apteekkiin..sillai se elämä jatkuu..onko olemassa eläin apteekkeja..
- muhvins
http://www.exspot.fi/taudit/Yleista.asp
Koira on ihan hyvä yrittää suojata punkkeja vastaan, borrelioosi ei ole ainoa eikä edes pahin, mitä voi sattua. - Oikeat lääkkeet
Punkkiliuos apteekista, ei mitään poppakonsteja. Frontline Comp tehosi hyvin, sitten oli joku toinenkin merkki, mutta siitä tuli hajuhaittoja. Nyt koiramme on nukkunut ikuista unta 10kk:tta joten emme tarvitse enää muuta kuin itsellemme rokotteet. Me käytimme näitä liuoksia sen vuoksi että koira nukkui sängyssä emme haluneet punkkeja itseemme. Punkin puremakohtaan ei kasvanut koirallemme koskaan enää karvoja. Täällä rannikolla on kyllä kuulemma tänä keväänä punkkeja riittänyt, kymmenittäin ovat saaneet ottaa kerralla punkkeja irti koiristaan.
- punkiton
Osta apteekista selkärangan nahkaan hierottavaa ainetta,niitä on neljä pientä tuubia,yksi per kuukausi,eli riittää koko kesäksi.Tehonnut meidän koiralle joka kesä.Tänä kesänä ensimmäisen punkin löydettyäni ostin ko. ainetta nimeä en muista mutta punkkeja ei ole löytynyt.Aine maksaa pienelle koiralle n.50 euroa,mutta se on koko kesän satsi.Lisäksi sen pitäisi pudottaa myös jo kiinni olevat punkit,sillä sen teho perustuu imeytymiseen elimistöön.
- urts
Mitä teen? Talokin voi olla tulessa ja mitä teen? Älä tee mitään kyllä luonto hoitaa ongelmat.
- spönken
:D
- Ravintolisät,
yrttipannat,magneetit ym.hilavitkuttimet kuuluvat sarjaan uskomushoidot punkkien karkotuksessa. Apteekista,eläinlääkäreistä saa lääkkeet, joilla punkit karkoitetaan koirasta. Ja voi koira saada borrelioosin.
- punkkipanta #1
Punkkipanta toimii parhaiten, mikäli koira sitä muutoin sietää. Valkosipulihöpötykset ja muut vastaavat eivät ole mistään kotoisin. Liuosten käyttövaivanloista.
- gustavo_1987
hym, kannattaa viedä koira eläin lääkärille ,ja kysyä siltä mikä, koiraasi vaivaa...niin, sitten ,voit katsoa, mitä lääkäri tekee, ja vaatiiko se leikkausta tai normaalin punkin poiston.. hyvää jussia kaikille.
- lääkeiteteen tohtori
Kivaa kesätyötä ettiä punkkeja jonkin karvahelvetin seasta JA SITTEN VIELÄ MAKSAA ANTIPIOOTEISTA. Heinikkokoiriksi passais parhaiten jokku pienet karvattomiksi jalostetut. Ai niin mutta niisson yleensä kurttuja enempi ku aivoissa, ja niienkin seassa saattaa piillä satoja puutiaisia. Osta siis karvaton koira ja vie se nahkankiristyleikkaukseen ja sitten punkkiruovikkoon, tai vaihtoehtosesti lihota sitä niin että pinta siliää. Näin löytyy helposti kalvakasta ihoste ne punkkirenkaat.
- punkitperhana
Meidän koira lopetti syömisen viime syksynä ja laihtui 23 kilosta 16 kg kävimme eläin lääkärillä 3-4 kertaa. Ei ollut aluksi muita oireita. Eläinlääkäri ei osannut sanoa mikä koiraa vaivasi,sanoi että menkää kouvolan eläinlääkäri asemalle siellä on paremmat laitteet ja"paremmat lääkärit". Sielläkään ei heti osattu sanoa mikä koiraa vaivasi. Koira oli mennyt jo niin huonon kuntoon että oli siellä kolmena paivänä tiputuksessa. Siitten selvisi etä borrelioosi oli kyseessä. Kuukauden antibiootti kuuri ja koira toipui.
Vielä ei ole varmasti selvillä että onko munuaiset vioittuneet. Koira voi tällä hetkellä aivan mainiosti. - Tilla
Ehottomasti heti eläinlääkät´riin, olet jo varmaan huomannutkin. Oma koira sai borreoloosin joka ilmeni just silleen punaisena renkaana pureman ympärillä ja 3 päivän jälkeen ei enää syöny, ei pissiny, eikä liikkunu mutta ehittiin saada lääkekuuri ja koirani toipui ilman jälkioireita. ! Punkinpuremasta jäävä punainen ympyrä on Aina vaarallisen tartunnan merkki !
- dog hater
Vie se rakkis vaan suosiolla piikille! Ja lopettakaa rakkihullut näiden punkkipopulaatioiden hyvinvoinnin ylläpito niillä paskovilla rakeillanne!!!
- Ideanpoikanen
Kuinkas kun lapsen kädellä käveli punkki? Lopetetaanko suosiolla myös ihmiset?
- Lisääntykää
Ideanpoikanen kirjoitti:
Kuinkas kun lapsen kädellä käveli punkki? Lopetetaanko suosiolla myös ihmiset?
Sinulle kun nuo kaksi eläintä näyttää olevan sama asia, niin oletkos jo alkanut tuntea seksuaalista kiinnostusta noita rakkaita koiriasi kohtaan?
- Pussiinko puhuit?
Lisääntykää kirjoitti:
Sinulle kun nuo kaksi eläintä näyttää olevan sama asia, niin oletkos jo alkanut tuntea seksuaalista kiinnostusta noita rakkaita koiriasi kohtaan?
Eli koet seksuaalisia haluja lapsia kohtaan? :0 aika sairas tyyppi. Ja kehtaa arvostella kun toinen pitää koiraansa lapsenaan
- 18+17
Luulisi, että evoluutio on pitänyt huolta siitä että koirilla ja kissoilla on aika hyvä vastustuskyky punkeille, niitä kun on aina ollut niillä ja paljon.
Punkit nypin pois kissoilta, muutaman kappale joka kesä, eikä niillä ikinä sen kummempaa vaivaa ole niistä seurannut.- punikit tulee
Käytän itse aina vapun alla punikinkarkoitusainetta ja kesäksi laitan aina punikkipannan. Olen saanut olla aivan rauhassa punikeilta ja muilta vasureilta.
- loisia monen laisia
- kaikki terveitä
Punkkeja tulee ja niille ei voi normaalioloissa tehdä oikein mitään.Silti en lähde noihin punkkilääkityksiin ja pantoihin kun maksavat niin pirhanasti ja ainakaan meillä niistä ei ole ollut aiemmin mitään hyötyä.
Olen löytänyt punkkiongelmaan jonkinlaisen balanssin.Tai sitten kyseessä voi olla vaan huonot punkkivuodet.
Itselläni on chihuahua.Nyt ei kannata hiiltyä.
Chihu tai muu pieni seurakoira on punkkimagneetti.Se menee siellä ruohonjuuritasolla ja kerää kaiken mitä vastaan tulee.samoin pikkukoira on usein sairaana.Sen kieli viistää kaikkea mikä kiinnostaa.
Eläinlääkärikustannukset oli huimia kaikenmaailman maha ja ihotulehdusten takia kunnes oltiin purkkiruoalla.Nyt koira pääosin viimeset 5v barffaa.
Se saa valkosipulinkynnen aamu kananmunansa joukossa joka päivä voissa paistettuna.Ongelmia ei enään ole.
Saa luita ja lihaa,sekä kypsennettyjä vihanneksia voissa pyöriteltynä.
Punkkeja ei ole enään tullut kuin jalkoihin,missä valkosipuli ja pelargonianlehtimehu ei pysy.
Karvaan koira saa siis pelargonianlehtiä ja valkosipulia murskattuna.Aina muistaessa.Kylvyn jälkeen ja aina kun pelargonioita pitää karsia.
Minä en usko tuohon koiran borreloosi juttuun,jos koiran yleiskunto on hyvä.
En tiedä onko juttu valkosipuli vai mikä,mutta ainakin omalla perheellämme ihmiset ja elukat pysyvät täysin terveenä valkosipulia ruokavalioon lisäämällä.
Voi olla ettei valkosipulia suositella koirille,mutta omallani on yleiskunto parantunut.Chihu on väriltään musta ja barffaamisen aloittamisen jälkeen väri syveni ja karva on hyvin syvän värinen ja tuuhea.Pesemisen tarvetta ei enään ole.
Kokemukseni mukaan suosittelen valkosipuli-voi ja kananmuna yhdistelmää.
Valkosipulia myös turkissa. - Murre, Naantali
Taas kerran puhun melkoisen monen koiran kokemuksella...
Saksanpaimenkoiraa, Cockerspanielia ja pari sekarotuista pelkkää seurakoiraakin...
Että sitten yksikään ei ole kuollut punkin puremaan, ei edes sairastunut millään tavalla.
Kyyt ja kimalaiset ovat muutaman kerran (30-vuoden aikana) päässeet tuikkaamaan, mutta ovat lähinnä aiheuttaneet kevyttä turvotusta ja pari päivää kestävää ontumista.
Punkkeja on häädetty pihdeillä ja rasvalla, kumpikin tapa toimii;)
Tosin rasvalla häädetty punkki ei ole hirveän miellyttävä koiran ja ihmisen yhteisessä sängyssä...Yak!
Koiria olen joutunut lopettamaan halvaantumisen, kasvainten, höperyyden ja agressiivisuuden vuoksi, en ikinä minkään muotisairaus borrelioosin takia.
En edes usko, että kyseistä sairautta koirilla on... tai jos on, niin koiran ihmistä vahvempi vastustuskyky päihittää vaivan aika nopeaan tahtiin.
Antakaa mulle yksikin kuollut koira, jonka verestä löydetään vasta-ainetutkimuksissa Borrelia-bakteeri ja voidaan yhdistää se koiran kuolemaan.
Tarkistin netistä ...sellaista ei löydy!
Pistäkää toki rahanne eläinlääkäreihin, mutta ei se ihan järkevää ole!- mmm3
Ongelma onkin se, että borreliabakteeri pystyy piiloutumaan. Se voi pureutua luihin ja ytimiin ja pois verenkierrosta ja juuri sen sen takia sitä ei saada aina kiinni verikokeissa. Se osaa myös tehdä biofilmin ympärilleen ja muuttaa muotoaan. Näihin kannattaa perehtyä ennenkuin vähättelee asiaa. Sen takia moni voi sairastaa borrelioosia vaikka verikokeet näyttävät muuta. Jos oireita on,täytyisi aina saada silti hoitoa! Sinun koirillasi on hyvinkin voinut olla borreliaa...halvaantumista, höperyttää jne. Borrelioosi viihtyy sydämessä ja aivoissa ja se onkin sitten pahin muoto. Toki niillä sun koiruuksilla on voinut olla jotain muutakin. Borreliasta sanotaan, että se on pahin matkija eli oireet sopivat hyvin moneen sairauteen.
- BuuuumZagaBuuum
Rapeamman luokan haulikoko, vaikka 4mm
ja magnumlataus
parantaa borrelioosin muutaman euron hintaan
sekä koiralta, kissalta, että naapurin mammalta - mm33
Punkkeja ei ikinä saisi tukehduttaa voilla silloin se oksentaa ihmisen sisälle. Valitettavasti meillä tehtiin aina niin kun oli pieni ja kaikki vietimme kesät saaristossa. Borrelioosia voi vähätellä niin kauan kuin itse sairastuu siihen ja tajuaa mitä se tekee ihmiselle. Minulla myöhäisvaiheen borrelioosi (syöpääkin osataan/pystytään hoitaa paremmin) Tässä muutama juttu sairastuneisiin IHMISIIN liittyen:
http://seura.fi/puheenaihe/punkkipakolainen/
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/30/punkkipotilaat-jaavat-usein-oman-onnensa-nojaan-0
http://www.youtube.com/watch?v=RWFFiIZgr6U - Puutiainen
Osa punkeista kantaa Borrelia burgdorferi-nimistä bakteeria, joka voi
aiheuttaa borrelioosin eli Lymen taudin myös koiralle. Bakteeri siirtyy koiraan
punkin syljen välityksellä. Suurin riski liittyy siihen, kun punkki imettyään
itsensä täyteen verta irrottaa itsensä ihosta sylkemällä ihoon hajottavaa
ainetta.
Borrelioosin oireet ilmenevät lemmikillä usein vasta 2–3 kuukauden kuluttua punkin puremasta. Tyypillinen oire on nivelestä toiseen siirtyvä tulehdus, joka aiheuttaa vaihtelevaa ontumista. Usein esiintyy myös kuumetta, imusolmukkeiden turpoamista, ruokahaluttomuutta ja väsymystä. - ager
Jos olisit ettiny googlella olisit löytänyt heti ensimmäisenä seuraavan sivun http://www.koirakissaklinikka.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=55:puutiaisen-levittaemaet-taudit-koiralla&catid=14&Itemid=127
ihme että mieluummin tulet kuuntelemaan näiden forumien höpöhöpöluulijoita kun selvität itse tai viet lääkäriin niin siitä vaan, omapa on koirasi. - Voi saada
Mun enon koiralla on nyt borrelioosi koska tuli punkkeja sille koiralle... :/
- suppispuppis
omalta koiraltani olen nyppinyt tavallisilla pihdeillä lukemattomia punkkeja.kun tekee homman maltilla,pääkin lähtee suosiolla.patti jää moneksi päiväksi ja itselleni jäi käsivarteen kutiava paukama pariksi viikoksi,käsivarteen kun tarttui punkki.myrkkyjä en halua käyttää,tuskin niistä paljon hyötyä olisikaan.onneksi talvella ei oo punkkeja ...
- ell. lääk. kandi
Borrelioosia vastaan on koirille nykyisin olemassa myös rokote. Rokotteen nimi on Trilyme. Se annetaan aluksi kahdesti, vahvistusrokote 4 viikon kuluttua ensimmäisestä. Tämän jälkeen rokote vahvistetaan vuosittain.
On hyvä muistaa, että valkosipuli (samoin kuin tavallinen sipuli) on koiralle myrkyllistä ja voi aiheuttaa anemiaa. Valkosipulia ei siis ole suositeltavaa käyttää koiran punkkien torjuntaan. Sen tehosta koirilla ei myöskään ole tällä hetkellä lääketieteellistä näyttöä.
Punkkeja voi yrittää pitää loitolla esim. punkkipantojen tai paikallisvaleluliuosten avulla. Nyt uutuutena on myös Bravecto -nimiset suun kautta annettavat tabletit. Yhden tabletin teho kestää 12 viikkoa. Valmisteen saa reseptillä eläinlääkäriltä.
Muistetaan vielä sekin, että punkit välittävät myös muita sairauksia kuin borreliaa, esimerkiksi anaplasmoosia. Paras keino torjua punkkien välittämät sairaudet on ehkäistä punkkien tarttuminen koiraan jollain edellä mainitulla tavalla (panta, liuokset, bravecto). Mikään punkkikarkoite (samoin kuin mikään muukaan lääke) ei toimi 100 prosenttisesti. Siksi on aina välillä hyvä tarkastaa koira punkkien varalta.- Heri1
Voi että nuo eläinlääkäritkin aivopestään lääketehtaiden toimesta hyvin. Lääkäreiden tulisi itse ottaa selvää tutkimuksista (voisivat yllättyä), eikä vain uskoa mitä lääketehtailta kerrotaan. Nykyään kun mattimeikäläinenkin osaa netistä kaivaa ne oikeat tutkimustiedot. Ja varsinkin kun yleensä rokotetuksimuksissakaan ei käytetä oikeaa plaseboa ollenkaan, vaan vertailuryhmille annetaan ne "ihanat" adjuvantit, jotka aiheuttavat aivotulehduksen jopa kahdeksi vuodeksi, siitäkin lääketieteellinen tutkimus (vrt narkolepsiakorvaukset, nyt nostettu 2 vuoteen ilmeneminen).
Eläkkeellä olevien lääkäreidein ja muiden terveydenhuollon asiantuntijoiden julkaisuja kannattaa lukea, heillä ei ole enää sidoksia mihinkään.
Tuon borrelioosirokotteen tehoa ei mielestäni ole kunnolla todistettu, muistaakseni amerikkalainen julkaisu.
Kandihan voisi itse syödä 1 kokonaisen valkosipulin kymmentä elopainokiloa kohden päivässä ja testata mitä aiheuttaa... Meillä koirat herkkämahaiset, käytetään Kyolic-valmistetta, ei sis. tiosulfaatteja. Eikä punkkeja.
Tuo Bravecto -> vaikuttava aine luokiteltu hyönteismyrkyksi, tappaa punkit koiran iholla, mitenhän pitemmällä ajanjaksolla koiran käy :(....ei varmaan Merck halua tätä tutkia...tai jos tutkiikin ja aiheuttaa jotain, niin ei varmasti tuo julki valtavirtamediassa.
Rokotteiden aiheuttamiin immunipuolustuksen häiriöiden kuolee aivan varmasti enemmän koiria kuin punkkien aiheuttamiin tauteihin.
Ja niihinkin on vaihtoehtohoidoissa useitakin hyviä ja halpoja ja tehokkaita hoitokeinoja, vaan me nykyajan ihmiset ollaan vaan niin naiiveja ja halutaan päästä helpolla, niin mielummin lääkäriin kuin itse ottaa asioista selvää....
- eläinrahakas
Meillä kaks terrieriä, painelevat metässä ja heinikossa koko ajan. Frontlinea ja expottia käytetty, ei ongelmia eikä punkkeja. Kotona asustaa myös kissa, joka on hyvä kaveri koirien kanssa, ei ole myrkyttynyt kun tipan annetaan kuivua rauhassa koiriin kiinni.
- mar-len
Ostappa apteekista tallaista Frontline vet. Nämä on kertapipettejä joita laitetaan niskaan kerran kuukaudessa. Tehdään karvaraja jossa näkee ihon ja siihen valutetaan tätä ainetta. Ohje löytyy pakkauksesta. Tämä on yhden nimistä ainetta ja ne on painon mukaan. Itse olen käyttänyt vuosia koirallani ja toimii. Toivottavasti saat avun.
- härmän äijä
Täältä löysin, sil on ihan asiallista tekstii niin punkkien ehkäisystä kuin irroituksestaki ilman mitään tappotippoja. Meilkin kaks koiraa on selvinny punkittomina ilman niitä. eikä oo monimutkaista.
http://haukkumaukku.blogspot.com.es/search/label/punkki - Malta
Omistan puolivuotiaan Maltankoiran pennun.
Lääkäri kirjoitti reseptin Bravectoa varten. Yksi maksan makuinen tabletti ja teho kestää 3kk. Ollaan oltu koko heinäkuu mökillä järvenrannalla. Punkkeja on tosi paljon ja koirasta on löytynyt jo 8 punkkia. Löytyneet punkit ovat olleet kuolleita ja peruuttaneet pois iholta. Tosi hyvä aine. Hankin saman lääkkeen varmasti myös ensi vuonna.- no huh
Mietippä että miksi punkit on kuolleet?
Koirasi on niin kyllästetty myrkyllä, että punkit kuolee sitä maistellessa.
Ei voi olla terveellistä koirallekkaan ;(
- tää on tyytyväinen
Meillä menty jo kolmas kesä kuivatulla valkosipulilla, ei yhtään kiinnittynyttä punkkia :)
- Fiksutrulettaa
Jos ostaa järkyttävänhintaista tuotetta(Fixodida) joka sisältää tuoteselosteen mukaan turvetta, hiivaa ja savea ja vielä uskoo että sellainen vaikuttaisi yhtään mihinkään, on tyhmä. Ja tyhmiltä kusetetaan rahat pois tässä maailmassa.
- mieluumminmuuta
bravectosta vakavia haitta-vaikutusepäilyjä!
https://www.facebook.com/groups/411371212394679/ - Bravecto
Joo, ei Bravectoa meidän koirillemme: kun googlettaa kyseisen "lääkkeen" nimen niin alkaa löytyä kammottavaa tekstiä. Käytännössä koira voi kuolla valmisteen käyttöön, lääketehdas pesee juristiarmeijansa avulla kätensä koko hommasta, ja valmisteen myynti maapallomme joka kolkassa jatkuu.
Nyt on tullut ilmi, että Bravecton käyttö kotieläimellä saattaa vaikuttaa myös niihin ihmisiin, jotka Bravectolla myrk... hoidetun eläimen kanssa ovat olleet kosketuksessa.
Bravecto - kun sinä ja läheisesi haluatte kärsiä!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262023
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161414- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78876Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863