Mikä avuksi?

Neuvoton

Mikä avuksi kun läheinen epäilee/luulee olevansa siepattu.

Läheiseni epäilee olevansa ns. siepattu, hän on kertonut jo useasti kuinka hänellä on outoja olotiloja ja muistikuvia että hänet olisi siepattu avaruusolentojen toimesta. Häntä pelottaa ja se on alkanut vaikeuttaa jo arkipäiväistä elämääkin, lapsetkin ihmettelevät mikä äidillä välillä on.

Olemme puhuneet asiasta ja olen ehdottanut hänelle varovasti ammattiavun piiriin hakeutumista.

Onko palstalaisilla kokemuksia vastaavista tilanteista, miten tällaisissa asioissa tulisi edetä?

38

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se numero-kekkosen raflaava ehdotus kyllä olisi tässä tapauksessa varsin asiallinen.

    • Todella valitettava tilanne, kun mahdollisuuksia on kaksi, molemmat aivan yhtä todellisia, eli joko hän on oikeasti siepattu tai sitten ei.

      Mikäli mitään sieppausta ei ole tapahtunut, niin ammattiavusta olisi varmaankin apua, jos taas sieppaukset ovat todellisia, niin sitten tarvittava apu saattaisi olla paljon lähempänäkin, eli läheisissä ja ystävissä. Keskustelu kun saattaa tuolloin olla sitä parasta terapiaa, mutta vaikea purkaa tuntojaan pelkoineen jos lähtökohtaisesti pidettäisiin kerrottua kuvitelmina.

      Itsekin olen joutunut siepatuksi, ja mitä ilmeisemmin kyse oli vieraasta älystä. Se aihetta seuranneille tutuksi käynyt ruljanssi, eli ufot, kadonnut aika jne. tosin tuolloin meitä siepattuja oli silloin kolme (Käpis on siitä jo kertoillut, joten eipä siitä varmaan tarvitse tuota enempää kertoa). Tapahtunut aiheutti sen, että en uskaltanut enää jäädä itsekseni juuri minnekään pitkiin aikoihin.

      Aika ja tapahtuneesta keskustelu uskotuille ystäville auttoi pääsemään pelosta hiljalleen irti. En tiedä paljonko hitaammin tapahtuneesta olisi päässyt irti, jos olisi kokenut sen itse, eikä olisi voinut siitä kellekään koskaan kertoa, leimaantumisen pelon vuoksi. Itselläni kävi siis onni onnettomuudessa, kaikki eivät valitettavasti ole ollenkaan yhtä onnekkaita.

      • Neuvoton

        Kiitoksia vastauksestasi.
        Puhuminen on mielestäni todella tärkeää ja sitä olemme asian tiimoilta tehneetkin. Tilanne on nyt kuitenkin sen verran vaikea että mielestäni ammattiapu on nyt se ensisijainen vaihtoehto.


      • Neuvoton kirjoitti:

        Kiitoksia vastauksestasi.
        Puhuminen on mielestäni todella tärkeää ja sitä olemme asian tiimoilta tehneetkin. Tilanne on nyt kuitenkin sen verran vaikea että mielestäni ammattiapu on nyt se ensisijainen vaihtoehto.

        Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin. Jaksamisia.


      • inininno

        Nimimerkki "ei verrattavissa" leimasi jo siepatut sairaiksi. Kannattaa varoa kertomisiaan.


      • inininno kirjoitti:

        Nimimerkki "ei verrattavissa" leimasi jo siepatut sairaiksi. Kannattaa varoa kertomisiaan.

        On niitä jotka kuvittelevat tietävänsä ja laukovat sitten sen mukaan . Ja kuten monesti mututuntumalla toimiessa, niin hutihan siitä seuraa. En viitsi sellaisista välittää pätkän vertaa :)


    • fghfghgfh

      Uskon, että ufosieppauksista jotkut ovat todellisia, mutta sitä en ymmärrä, että mikä niiden perimmäinen motiivi voisi olla. Kenties ne ovat joillekin harvoille valituille yksilöille tarkoitettuja "herätyksiä". Ihmisiähän herätellään hyvinkin eri tavoin ja monet saavat Enkeleiltä vihjeitä ja merkkejä ja joskus suoran kontaktinkin.

      En tiedä onko tuota ufosieppausasiaa selvitelty psykologisesti, mutta uskon siihen, että sieppausten kohteiksi joutuneet ovat mieleltään tavanomaista avoimempia ja rehellisempiä ja selviävät kokemuksestaan syvemmin traumatisoitumatta - siis sillä tavoin, että heidän täytyisi kieltää kyseinen kokemus tietoiselta minältään. Onkohan tätä asiaa muuten tutkittu? Minulla on eräs paksu kirja nimeltään "Ufosieppaukset", mutta se on jäänyt lukematta, koska kirjailija ei kuulemma itse uskokaan aitoihin ufosieppauksiin.

      • Generations

        Ihan yhtä hukassa ollaan vuodesta toiseen, vaikka vastauksia olisi sadellut ikkunoista ja ovista veikkausten muodossa sekä siepattujen kertomana. Veikkaan tuhatvuotista tutkimusta.


    • Rajatieto.fi

      • oletko tosissasi?

        Haluat ohjata sairaan ihmisen puoskareiden kynsiin?


      • esimerkkiä pukkkaa

      • Vaaran paikka tuokin
        oletko tosissasi? kirjoitti:

        Haluat ohjata sairaan ihmisen puoskareiden kynsiin?

        Nopea diagnoosi ja mielestäsi varmasti oikea.


      • luota ammattilaisiin
        Vaaran paikka tuokin kirjoitti:

        Nopea diagnoosi ja mielestäsi varmasti oikea.

        Avauksessa kuvattu ihminen tarvitsee ammattiapua eikä parapellejen puoskarointia. Ammattilaiset sitten ottaa kantaa siihen millaista apua tarvitaan.


      • Vaaran paikka tuokin
        luota ammattilaisiin kirjoitti:

        Avauksessa kuvattu ihminen tarvitsee ammattiapua eikä parapellejen puoskarointia. Ammattilaiset sitten ottaa kantaa siihen millaista apua tarvitaan.

        Ehkä niin, mutta puoskaroinniksi menee ammattilaisillakin jos ovat väärässä. Et pidä sieppauksia edes mahdollisina, joten et voi erehtyä.


      • Neuvoton
        esimerkkiä pukkkaa kirjoitti:

        Tässä ihan käytännön esimerkki puhelinsoitosta rajatieto.fi:n auttavaan puhelimeen:

        http://www.skepsis.fi/lehti/2009/2009-5-jarvinen2.html

        Lukaisimme tuon linkin jutun ja se lujitti päätöstämme siitä että ammattiapu on se jota lähdemme hakemaan. Oli tässä meidän tapauksessamme kyse sitten oikeista sieppauksista tai ei.

        Kiitos.


      • esimerkkiä pukkaa
        Neuvoton kirjoitti:

        Lukaisimme tuon linkin jutun ja se lujitti päätöstämme siitä että ammattiapu on se jota lähdemme hakemaan. Oli tässä meidän tapauksessamme kyse sitten oikeista sieppauksista tai ei.

        Kiitos.

        Se on viisas päätös.


      • 4evolution
        Vaaran paikka tuokin kirjoitti:

        Ehkä niin, mutta puoskaroinniksi menee ammattilaisillakin jos ovat väärässä. Et pidä sieppauksia edes mahdollisina, joten et voi erehtyä.

        lastenkasvatuskin on parasta jättää ammattilaiseten hoidettavaksi, ei toisista äideistä mitään apua kuitenkaan koskaan ole


      • ei verrattavissa
        4evolution kirjoitti:

        lastenkasvatuskin on parasta jättää ammattilaiseten hoidettavaksi, ei toisista äideistä mitään apua kuitenkaan koskaan ole

        On ihan eri asia laittaa joukko sairaita ihmisiä vahvistamaan toistensa harhoja kuin joukko terveitä äitejä jakamaan kokemuksiaan.


      • Vaaran paikka tuokin
        4evolution kirjoitti:

        lastenkasvatuskin on parasta jättää ammattilaiseten hoidettavaksi, ei toisista äideistä mitään apua kuitenkaan koskaan ole

        Toisilla maailma on vain ja ainoastaan mustavalkoinen tämänkin asian suhteen. eli kaikki siepatut ovat mieleltään sairaita ja perään piste.


    • Tällaista tietoa löytyi omista muistiinpanoista:

      Rajatiedon Yhteistyö ry.
      Rajatiedon auttava puhelin,
      päivystysajat:
      torstaista sunnuntaihin 18.00-22.00, numerossa:

      040 9131038

      kesä- elokuussa torstaisin.

      Toivottavasti tiedot vielä pitävät paikkansa.
      Ehkä kuitenkin asiantuntevampaa apua abduktiokokemuksista, kuin psykiatrilla....
      Niissä piireissä kun on vaarassa "lyrikalisoitua"
      ja tulla diaknosoiduksi vaikka miksi.

    • Dr. CandidCam

      Tota... jättää web-camin päälle aina yötä vasten auki... riistakemeratkaan nykyään paljoa maksa. Noin ekana tulis mieleen...

    • Iltalukemista
      • 99,naintinain

        iha liikaa ja vaikeeta mulle. Sama suomeks nii sitte voiskii lukee.


    • Mainitsemanne ammattilaiset tuskin pitävät edes mahdollisena että joku voitaisiin siepata. Onko tuo neuvoton sattumalta lukenut John.E Mack:in teosta Abduction, jonka Anu-Irmeli Sallamo on kääntänyt Suomeksi (Ufosieppaukset)
      http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=540134

      • no johan nyt

        Ei kai kukaan täysipäinen pidä?


    • Neuvoa pukkaa

      Soita tuonne maikkarin maksulliselle TV:n ASTRAL TV:n. ja ufoasinatuntuja Asko Nummelalle. Menetät ainakin rahasi jos ei muuta.

    • ufoihin uskova

      Avaajalle: pahinta tuossa tapauksesa olisi se, että ette usko häntä ja ehkä vielä syyllistätte jollakin tavalla, vaikka tapahtunut olisikin totta.

    • Kyllä sieppauksia tapahtuu. Mack ei niitä aluksi pitänyt todellisina, mutta käsitys muuttui myöhemmin kun tutki enemmän asiaa. Muistaakseni Mack joutui rattijuopon yliajamaksi ja menehtyi kolarissa.

      • ei tapahdu

        Ei tapahdu. Sellaisista ei ole olemassa mitään näyttöä.


    • Kyllä niitä tapahtuu, harvemmin abduktoitu haluaa julkisuuteen kaiken kokemansa jälkeen.

      • ei tapahdu

        Ei tapahdu kuin "abduktoidun" pään sisällä. Ei ole olemassa mitään avaruuden ölliäisiä jotka kävisivät täällä sieppailemassa ihmisiä.


    • hopi hopi

      Miten kukaan ei ole vielä vetänyt todistetaakka -korttia hihastaan?

    • on tai ei?

      Uskon että kaikki ufo,- humanoidi,- ja sieppauskokemukset avaruuteen ovat näitä langenneiden enkeleiden kolttosia. Niitä on ollut muinoin ja jälleen lisääntyvät lopunaikoina.
      Mikäli naisen kokemuksessa on kysymys konkreettisesta henkivaltojen hyökkäysestä niin turhaa ja väärin, jos asiaa yritetään auttaa vain psykiatrisin keinoin. Tosin sillekin hoidolle noin rajun kokemuksen jälkeen on varmaan tarvetta.
      Tietenkin on mahdollista, että kokemus on vain harja ja hallusinaatio. Onko naisella muita mielenterveydellisiin ongelmiin viittaavia piirteitä. Jos taustalla ovat pahanvoimat, niin paras apu on rukous ja turvautuminen Raamatun Jumalaan.






      1.Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 2. huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat. 3. Silloin Herra sanoi: "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta." 4. Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita. 5. Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, 6. niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. 7. Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni".
      8. Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä. (1.Moos. 1:1-8)

      • lääkäri auttaa

        Ikävä kyllä Raamattu on yksi merkittävä lähde(jos siihen uskoo) joka luo taikauskoista ilmapiiriä.

        Ehdottomasti kyseeessä on psykiatrisen hoidon tarpeesssa olevan ihminen jos väittää olevansa siepattu, demonien riivaama tai muuta sellaista, lääkäri auttaa.


    • kaikuluotain5

      Todista se!

    • Höpö, höpö. Kyllä näitä on Suomessakin sattunut useampia, eikä nuo immeiset todellakaan halua julkisesti kertoa kokemuksistaan. Todistakaa itse ettei sieppauksia tapahdu.

      • nyrjähtänyt aatos

        Eiköhän se todistustaakka ole tälläkin kohtaa väitteen esittäjällä?
        Todista sinä, ettei saunatonttuja ole olemassa.


    • kaikuluotain5

      Eiku tarkotin, et todista, että on pakko olla mieleltään sairas, kuten edellinen väitti varmana.
      Et hänellä se todistustaakka nyt!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3667
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2396
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1955
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1721
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1448
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      478
      1221
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      76
      1135
    Aihe