Jyrkkä EI heti ovella!

ex-mormon

Onko muita joilla on palanut hermot mormonilähetyssaarnaajiin pahemman kerran? Onko tullut semmoista oloa, että oikeasti ahdistelevat? Itse lähdin kirkosta vuosikymmen takaperin. Lähetyssaarnaajat olivat jostain syystä satunnaisesti yhteydessä vuosi takaperin, käytös oli suoraan sanoen törkeää. Ei siis ollut vain yhdestä kaksikosta kyse, vaan ehtivät vaihtua useaan kertaan.
En edes jaksa aloittaa kertomaan kaikesta, mikä heidän touhussaan tuntui todella epäilyttävältä. Vähän mietityttää näin jälkeenpäin, että eikö aikuiset ihmiset oikeasti mieti omaa käytöstään, kuuluuko ihan työkuvaan tuommoinen vai on onko vika täysin minussa? Eivät tosiaan itse ymmärrä tekevänsä mitään väärin, hyvää vaan tarkoittavat - sehän vasta vituttaakin, kun ei voi sanoa pahasti, eivätkä jätä rauhaan jos ei niin tee.

Se siirappimainen imartelu on yhtä aitoa kuin feissarin hymy, ei mene enää ollenkaan läpi, lähinnä turhauttaa. Kohteliaisuuttani olin lähinnä aluperin päästänyt vierailemaan, mutta viimeisimmällä tapaamisella meni jo maltti. Ihan oikeasti jo koin, että yksityisyyttäni ja omaa rauhaani rikottiin jatkuvilla lähes epätoivoisilla yhteydenotoilla ja oven taakse omiin aikoihin etukäteen ilmoittamatta ilmestymisillä, jos en puheluin vastannut, ja huomasin erityisesti kyseisllä tapaamisella selvää manipulointia, yksityisasiohin puuttumista ja painostusta.
Harvinaisen selväksi oli aiemmin kuitenkin tehty, että koen sen ahdistavana. Olin tehnyt suoriaan ja tiukasti selväksi kantani kirkkoon, ja että koko aihe ja historiani kyseisessä järjestössä ahdistaa minua suuresti. Ohjasin neidit ovelle, sillä olin jo sellaisessa räjähtämispisteessä, että saavat joko lähteä tai menetän itsehillinnän ja alan huutamaan. Ja sellainen kun ei ole mulle edes kovin ominaista. Sen verran passiivis-aggressiiviselta saatoin vaikuttaa, että eivätpä ole takaisin hiippailleet. Tosin, kohteliaasti kun sanoi että nyt saa riittää, niin eivät vaan uskoneet.

Pisti vihaksi monikin piirre heidän käytöksessään ja puheissaan. Lapsena koin heidän seuransa oikein miellyttäväksi, mutta nykyään jo heitä vanhempana olen siinä alkanut aistia jotain ikävää.
Jotenkin tulee sellainen olo, että siinä touhussa on jotain tosi pahasti vialla, vaikka hyvää tarkoittavatkin. Tulee todella huonoja viboja, kun niiden juttuja kuuntelee.

Onko muilla vastaavia kokemuksia, vai olenko tosiaan vain herkkähermoinen?

21

786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • je jep

      Juu, uskovat vasta kun uhkaat heitä oikeustoimilla. Heillä ei ole mitään oikeutta ahdistella entisiä jäseniä varsinkaan jos nämä ovat erotessaan selkeästi ilmaisseet etteivät halua enää minkäänlaisia yhteydenottoja kirkon suunnalta. Suosittelen tekemään asiasta tutkintäpyynnön poliisille mikäli ahdistelu jatkuu.

      • Valetta.
        Varmaan joku tuntemasi mormoni vaikka vanhempasi vielä elättivät uskoa että kuitenkin pystyisit tuntemana totuuden ja palaisit takaisin. On turha haukkua lähetyssaarnaajia siitä että he tekevät muiden toiveiden mukaan.


      • ei tartte valehdella
        nenada kirjoitti:

        Valetta.
        Varmaan joku tuntemasi mormoni vaikka vanhempasi vielä elättivät uskoa että kuitenkin pystyisit tuntemana totuuden ja palaisit takaisin. On turha haukkua lähetyssaarnaajia siitä että he tekevät muiden toiveiden mukaan.

        Aivan se ja sama kuka ne on kimppuun usuttanut. Ahdistelijat rikkovat lakia ottaessaan yhteyttä henkilöön, joka on erityisesti erotessaan ilmaissut ettei halua minkäänlaista yhteydenottoa uskonyhteisön taholta.


      • ex-mormon
        nenada kirjoitti:

        Valetta.
        Varmaan joku tuntemasi mormoni vaikka vanhempasi vielä elättivät uskoa että kuitenkin pystyisit tuntemana totuuden ja palaisit takaisin. On turha haukkua lähetyssaarnaajia siitä että he tekevät muiden toiveiden mukaan.

        Joo-o, aina kun tulee mormonikirkosta ikävää tietoa niin se on joko valetta tai yksittäistapaus. Mulla on kuule lähes koko suku eronnut tai epäaktiivisia, juurikin siksi, että kirkko on syytänyt paskaa niskaan vuosi kausia ja vielä veloittanut siitä. Sen lisäksi, että maalaisjärkikin sanoo, että auta armias mitä hevonpaskaa.
        Lähetyssaarnaajat ovat kuule paljon pahempaakin tehneet, tiedän kokemuksesta ja perheenjäsenten lähetystyökokemuksista. Monesti sokeasti, yleensä vaikkapa lähetysjohtajan käskystä, kuten itsekin myönnät. Heikkoja ja naiveja kun ovat niin eivät osaa ajatella ja ovat muutenkin useimmiten tyhmiä tiskirätti.


    • Tepä

      olette jalo suku, kun ymmärrätte? lähteä.

    • vieras...

      Kyseiset neidit? Sekoitatko nyt Jehovan todistajat ja mormonit? Vai kiertääkö mormonikirkossakin naiset ovelta ovelle?

      • ex-mormon

        Totta kai mormonikirkolla on sekä naispuolisia, että miespuolisia lähetyssaarnaajia. Ja mahdoitko itse lukea aloitukseni huolella? Sanoinhan olevani entienen mormoni, niin kyllä nyt entisen uskontokuntani edustajat erotan jehovista, vaikka en penaalin terävin kynä olisikaan.


    • Anonyymi

      Kyllä se Kiitos ei - pitäisi mennä läpi ihan kerralla. Ja jos vihaa tuntee niin eikö sen voisi sanoa vaikka naama punaisena että en ole kiinnostunut millään tavalla nyt enkä myöhemmin, sillä se loppuu. Jos olet ex jäsen, sama kaava ja. Sano että olet eronnut etkä ole kiinnostunut. Ei lähetyssaarnaajilla ole tietoa ketä kiinnostaa ja ketä ei, kuka on ex ja kuka mitäkin. Kun lähkärit vaihtuu heillä on velvollisuus huolehtia niistä joiden luona on käyty aiemmin. Jos haluat katkaista heidän käynnit kerro se rehellisesti ja suoraan. Minä otin vastaan aikoinaan kaikkien uskontojen edustajia. Liityin yhteen kirkkoon ja olen edelleenkin siellä. Koskaan ei ole tyrkytetty, itse olin kiinnostunut. Nyt yli 30 vuotta. Sen minkä olen huomannut on se, että kieliongelmat on syy tuohon/ noihin tapahtumiin kun puhutaan lähetyssaarnaajista. Ajatelkaa myös sitä, että he maksavat oman lähetystyön itse ja saa kuunnella siihen hintaan kaikkea roskaa ja syytöksiä sekä herjausta. Vain siksi että heitä syytetään vaikka mistä, vaikkei he henkilökohtaisesti ole syyllistyneet mihinkään. Olkaa itse rehellisiä ja avoimia puheissanne älkää olettako että he ymmärtää Suomen mongerrusta kaikissa kaikissa sanaluokissa. Puhukaa yksinkertaisesti. Kiittäen. Nyk mormoni

    • Anonyymi

      Ilman muuta avoimuus palkitsee molemmin puolin. Kuitenkin kohtaamisessa kaikkista rooleista huolimatta on kyseessä ihmisten välinen vuorovaikutus. Mitään pelättävää tai torjuttavaa siinä ei ole. Ja ulkomaan eksotiikkaa molemmin puolin. On myös imartelevaa lähkäreitten suomen kieleen panostus!

      Tietty heidän "kauppaamansa" uskonto on omanlainen, mutta antaa sekin aihetta neuvonpitoon. Paraimmillaan saavutetaan win-win, eikä tarvitse saada herätystä jos ei siltä tunnu ((:

      • Ihmiset osaavat käyttää Nettiä. Mitään ei tarvitse tulla myymään ovelle tai puhelimitse, oli tuote sitten uskonto tai viemäreiden sukitus.

        Jos huomaa haluavansa liittyä johonkin uskontokuntaan, niin varmasti osaa etsiä Netistä ja vaikka tutustuu Suomi24:n osastoon Uskonnot ja uskomukset.

        Ainakin mormonit ovat jo huomanneet, että ovilla ramppaaminen vain ärsyttää ihmisiä. Huonompi juttu, jos mormonit vainoavat aktiivisesti kirkosta eronneita, eikä ystävällinen ei mene perille.


      • Anonyymi
        hopealanka kirjoitti:

        Ihmiset osaavat käyttää Nettiä. Mitään ei tarvitse tulla myymään ovelle tai puhelimitse, oli tuote sitten uskonto tai viemäreiden sukitus.

        Jos huomaa haluavansa liittyä johonkin uskontokuntaan, niin varmasti osaa etsiä Netistä ja vaikka tutustuu Suomi24:n osastoon Uskonnot ja uskomukset.

        Ainakin mormonit ovat jo huomanneet, että ovilla ramppaaminen vain ärsyttää ihmisiä. Huonompi juttu, jos mormonit vainoavat aktiivisesti kirkosta eronneita, eikä ystävällinen ei mene perille.

        mut eihän siinä ny ole haittaa ellei haittaa itelle suggeroi ?


      • Anonyymi kirjoitti:

        mut eihän siinä ny ole haittaa ellei haittaa itelle suggeroi ?

        Ehkä sinä haluat roskapostia sähköpostiisi ja postilaatikkoosi, puhelinmyyjien yhteydenottoja ja porukkaa lappamaan ovellasi? Minä en halua. Niistä on minulle haittaa.


    • Jos haluaa niin juttelee, jos ei halua niin ei juttele. Ittestä se kiinni on. Tekee niin selväksi jokaiselle että varmasti menee perille. Normaaleja ihmisiä ne lähetyssaarnaajat ovat. Minä otin aina vastaan kun tulivat mutta ilmaisin etten välttämättä halua, eivätkä ne niin usein käyneet.

      Puolustin kirkkoa edelleen. Kai sitten eri tilanne. Jos ei yhtään mitään kirkosta halua ja sitä huonona pitää että käyvät, niin mitä sitten antaa käydä ollenkaan?

      • Olen kyllä tavannut mormoilähkäreitä ystävieni luona, mutta ikinä elämäni aikana eivät ole kotiini pyrkineet toisin kuin jehnut. Ei kai nykyisin lähkäreiltä edes edellytetä kotikäyntejä?


    • Anonyymi

      Kuluttajansuoja-asiamies suunnittelee puhelinmyyntiin tarvittavaa asiakkaan etukäteissuostumusta. Saisi siis jatkossa soittaa vain niille, jotka ovat ilmoittaneet halukkuutensa ottaa vastaan myyntipuheluita.
      Sama pitäisi saada myös ovelta ovelle kapitteluun, jossa uskonnot voidaan rinnastaa myytäviin tuotteisiin - sillä ilmaistahan ei esimerkiksi mormonikirkon jäsenenä oleminen ole. Mormonikirkkoon liittyessään tekee osamaksusopimuksen ja maksu menee joka kuukausi tai vuosi todellisten tulojen mukaan. Kirkolle pitää maksaa 10% vuosittaisista tuloistaan.

      • Anonyymi

        Älä varasta Jumalalta. Maksa täydet kymmenykset mormonikirkolle.


    • Anonyymi

      Pari mormonilähetystyöntekijää käväisi tänään. Kaksi nuorta naista, olivat ihan nätin näköisiäkin, mekot oli päällä ja kirjat kainalossa. Suomenkieli hieman hakusessa mutta autoin englannilla niin hyvin niiltä osin meni, toinen ei tosin puhunut juuri mitään.

      Yritin auttaa heitä selvittämällä uskomisen ja tietämisen eroa, mutta valitettavasti en tainnut saada heidän mieltään muutettua. Neiti vaan jankkasi että tietää jumalan olevan olemassa eikä ymmärtänyt kun selitin että hän vain uskoo niin. Uskoivat myös enkeleihin mutta eivät keijukaisiin (joihin tosin olisivat uskoneet jos kirjassa niistä olisi kerrottu).

      Varoitin heitä että kirja on vain kokoelma sanoja, erään miehen kynästä lähtöisin oleva teos (korjasivat tosin että kirjoittajia ollut useampiakin). Kehoitin tyttöjä epäilemään, "always doubt".

      Hieman pahoillani olin kun en osannut heitä enempää auttaa.

      • Naikkosilta kannaattaa myös kysyä, että ovatko tarvittaessa valmiit jakamaan puolisonsa muiden naisten kanssa, koska moniavioisuus on ikuinen periaate, joka ei ole tällä hetkellä käytössä, mutta tulee käyttöön koska tahansa kun profeetta saa siitä ilmoituksen ja tuhatvuotisen valtakunnan aikana tai viimeistään korotuksessa he joutuvat joka tapauksessa jakamaan puolisonsa.


    • Anonyymi

      Syy ei ole lähkäreissä vaan heidän johtajissaan. Lähkäreillä on tarkat ohjeet siitä kuinka ihmisiä tulee lähestyä. Heillä on myös tavoitteet siitä kuinka montaa ihmistä tulee lähestyä ja kuinka monen puheille tulisi päästä. Jokainen kontakti kirjataan huolellisesti ja lähetysjohtaja seuraa tilastoja haukansilmällä. Suomessa kaikki paitsi muutamat kehitysmaista tulleet siirtolaiset ovat jo kuulleet mormonismista eivät halua olla missään tekemissä sen kanssa. Siksipä lähetyssaarnaajat kulkevat niiltä ovilta oville missä joskus heidän kanssaan on keskusteltu. Kerro heille että et halua enää vierailuja, ennen ainakin laittoivat traktimisvihkoon merkinnän paikoista joihin ei kannata mennä.

      • Vieläkö ovilähetystä tehdään?


    • Anonyymi

      Ei noille perusmormonilähetyssaarnaajille kannata v*ttuilla. He ovat lähes yhtä innokkaita jakamaan sanomaansa kuin sinä olet sitä vastaanottamaan. Jos välttämättä haluat auttaa heitä eroon mormonismista, anna heille linkki CES-kirjeeseen. Ehkäpä kotiin palattuaan he lukevat sen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5320
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2357
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1582
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      228
      1529
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      291
      1085
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe