Tosi ikävä juttu tuo Seurasaaren nakurannan uimapukupakko sunnuntaisin. Viikko sitten olisi ollut tosi mukava mennä sinne paistattelemaan päivää, mutta en halua laitta kiristävää uimapukua päälle. Lauantai meni pyykkituvalla eli silloin en ehtinyt ja sunnuntaina pyykkitupaa ei saa käyttää. Otin pyykkituvalle puhtaat vaatteet mukaan ja kun latasin konetta, riisuin sinne myös päälläni olleet vaatteet. Jonkin aikaa oli ihanan vapautunut olo.
Viime lauantaina suuntasimme auton nokan Hankoon. Ei muuta kuin ajelua suoraan ja niin saavuimme Tulliniemeen. Hienoa hiekkarantaa useampi kilometri. Kun saimme makuualustamme levitettyä hietikolle, niin eikös siihen viereeni lössähtänyt yli seitsemänkymppinen ukko. Oli hilkulla, etten tokaissut jotain myrkyllistä, mutta ukko ehti ensin. Totesi, etteivät nuo vankilan tytöt tuolta tien toiselta puolelta päässeet tänne rannalle rentoutumaan.
Niin että mikä vankila? Ukkohan selitti, että tuolla oli venäläisten rakentama parakkikylä, mitä sitten saksalaiset laajensivat ja käyttivät majoitukseen, sitten sinne majoitettiin Inkeristä ja siltä suunnalta tulleet siirtolaiset, sitten palautetut sotavangin pidettiin siellä karanteenissa ja sen jälkeen parakit olivat naisvankilan käytössä. Mielenkiintoista!
Sitten ukko muisteli, kuinka hän kavereiden kanssa parikymppisenä seikkaili tuon työsiirtolan lähellä. Ulkovartioinnin hoitivat sotilaat ja heidän vartiokierrostaan seurattiin. Vankeina oli myös nuoria naisia ja heillä tietenkin normaalit himot. Asia oli saatu sovittua naisten kanssa ja kun vartiomies oli mennyt ohi, oli nainen ilmaantunut siihen piikkilanka-aidalle ja poika kanssa mukanaan palaset jotain pahvilevyä. Siinä oli sitten naitu, piikkilankojen välistä pahvin suojatessa piikeiltä. Jos vartiomies oli taas tulossa, olivat kaverit jotain mölynneet sivummalla, jolloin vartiomies oli mennyt sitä selvittämään. Noin ukko muisteli tapahtuneen ja ilmeestä päätellen noin oli todella tehty. Murehti sitä, että sitten 60-luvun alkupuoliskolla vankila oli siirretty Hämeenlinnaan. Sitten osoitti merelle ja kertoi, kuinka sinne oli ankkuroitunut 60-luvun lopulla venäläinen sotalaiva ja kuinka Kekkonen oli saanut myöhemmin Hangon satamassa pahan henkisen kolauksen. Vanhoilla ihmisillä on paljon hienoa tietoa!
Noita kuunnellessa menikin pari tuntia ketterästi. Vaikka olinkin paahtanut itseäni kummaltakin puolelta, piti pistää vaatetta päälle, sillä meri ja hiekka yhdessä saavat helposti ihon palamaan. Sitten vilvoittelemaan mereen. Eipä ollut mitään sinilevälauttaa.
Sitten satamaan Makasiiniin syömään ja yön vietimmekin putkassa. Seuraavana päivänä taas rannalle ja sitten auton nokka kotia kohti. Oli oikein mukava viikonloppu.
Ja nyt kotiin!
Mukava viikonloppu
10
457
Vastaukset
- Putkaan vaan!
Juu, nakuilijat vaan putkaan. Mokomat säädyttömät!
- Tammisaaressa!
Hangossa ei ole poliisiasemaa!
- nakupistos
Tammisaaressa! kirjoitti:
Hangossa ei ole poliisiasemaa!
On putkat olemassa, näin kertomus historiasta todistaa!
Etelässä kiusaavat punkit, pohjoisessä mäkärät, täällä suvaitsemattomat! - Sillattii!
nakupistos kirjoitti:
On putkat olemassa, näin kertomus historiasta todistaa!
Etelässä kiusaavat punkit, pohjoisessä mäkärät, täällä suvaitsemattomat!Nimitetäänkö niitä uimakoppeja putkiksi?
Aikoinaan ainakin kalastajien käyttämää pientä jäällä vedettävää majaa kutsuttiin putkaksi.
Tosin kommenttisi eikä tämäkään kyllä kuulu mietnkään aloitukseen. Paitsi, että siellä nakurannalla ei niitä uimakoppeja ole.
- Ihme nöösejä!
Aina mankumassa naisia paikalle ja sitten kun niitä tulee, pötkitään pakoon!
- Ihme nöösejä!
Oli vastaus:
tuohitossu.
29.7.2014 19:34
Mukava kuulla, että vierailusi Hangossa oli onnistunut! Kaunis kesäkaupunki, mutta muun aikaa vuotta taitaa olla melkoinen torkkukylä, missä jokainen vaan "kyttää" toisia.
Kopioidaan tänne tuolta toisesta ketjusta (ilman kirjoittajan lupaa) hyvin osuva kirjoitus tänne (http://keskustelu.suomi24.fi/node/12399345/#comment-69120135):
"Siinä syyt
1.8.2014 12:05
Selitys on simppeli noiden kahden osalta.
Naturistin on alan harrastaja ja hän siis tietää asiat kokemuksen perusteella.
Tuohitossu taas on foorumilla riekkuja ja keskittynyt häiriköintiin.
Useimmille täällä foorumille olijoille alastomuus on jotain ekstriimiä ja pelkkää seksiä. "
Voiko tuo selkeämmin ja ytimekkäämmin kiteyttää!- tuohitossu!
Syvennys vähän paremmin kirjoituksiin jyst:
tuohitossu! ja tuohitossu.
Tämä psteellä oleva feikki häiritsee jatkuvasti.
Hän on lesbouden vihaaja ja päälle kuseskelija.
- Tahtoo-kuulla
Tuollaista se naturismi on. Aivan kuten "naturistin" sen kertoo.
Toivottavasti saamme tulevana kesänä lukea lisää kokemuksiasi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271548Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 12998
- 7961
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826