Rauhallista,hyvälle tuntuvaa hiljaisuutta ympärillä ,makuula oleva katselee ikkunasta pihalle.
Matalapainen tuiskuttaa vettä rännien täydeltä,pisaroitten jonot kiirehtii ruutua pitkin jonnekkin,ehkä niillä on kiire äiti maan syliin.
Pihalla kasvava parimetrinen pihlaja jossa muutama punertamaan alkanut marja,tuuli yrittää niitä ravistamalla irroittaa, runkon puoivälissä oleva näätä tähyää niitä marjanalkuja.
Pistävän mustat lasisilmät tähyävät näkemättöminä ,saaliseläinten kuvat ei enää niistä heijastu,pieni jäntevä vartalo on turhaan kyyristynyt hyppyyn.
Liike on pysähtynyt ,jaloissa oleva lauta varmistaa asian,se eläin kyyristelee siinä sateessa kuin ihmetellen viimeistä olinpaikkaansa, miksi, mitä varten?
Kestit pieni ystäväni kesän paahtavan helteen ja terassin kaiteeseen nojailevan miehen tuijotuksen,
Sinulla, ehkä tarpeettomastikkin tapetulla ,oli kuitenkin tärkeä tehtävä pihallani.
Kun syksy on riipinyt lehdet pihlajasta ja ensilumet alkavat sinua kuorruttaa sinun työsi on päättynyt,lupaan saattaa sinut lepoon.
Yksinäinen,eloton
40
127
Vastaukset
- Hei kun keikuskelen
No joo, jos se on näätä, niin sitte tulee uutta kysymystä mieleen.
Nyt alkoi vaivaamaan, että Miksi se on siellä? Ookko sen sinne itte tällänny?
Saako arvata. Jos sulla on kiusana joitakin semmosia "mitä-nyt-sitten-on"-olioita, joita näätä mielellään popsisi suuhunsa, niin sinä oot täytetyn näädän pistänyt vahtiin.
Minä aikanaan kiikutin täytetyn varpushaukan marjapensaiden vieressä olevan aidan päälle töröttämään. - €ero
Meilläpä päin karhu läimäytti miestä persuuksille mutta tänään osat vaihtuvat kun alkoi muistaakseni karhun metästys.
- karhujen huumoria...
Et ollutkaan sitten sinä, jota läimäytti. Luin myös jostain, että Mikkelissä päin oli karhu taputellut hellästi jotain miestä reiteen.
Toivotaan kuitenkin että se emokarhu kolmen poikasensa kanssa saisivat jatkaa tallustelujaan syvemmille metsämaille.
- toivotaan niin
helmiah56 kirjoitti:
Toivotaan kuitenkin että se emokarhu kolmen poikasensa kanssa saisivat jatkaa tallustelujaan syvemmille metsämaille.
Vaikutti olevan kiltti karhu, kun läimäytti vain persiille, että menepäs nyt siitä kauemmas, kun pennut pelkää.
- €--
toivotaan niin kirjoitti:
Vaikutti olevan kiltti karhu, kun läimäytti vain persiille, että menepäs nyt siitä kauemmas, kun pennut pelkää.
Joo se oli kiltti karhu, heillä on varmaan mökki jossa aamu puuro odottaa, niin sadussa kerrotaan
- €ero
karhujen huumoria... kirjoitti:
Et ollutkaan sitten sinä, jota läimäytti. Luin myös jostain, että Mikkelissä päin oli karhu taputellut hellästi jotain miestä reiteen.
En ihan, 10 km päässä mun asunnolta, sama karhu oli säikytelly yhtä nais marjastajaa kuulemma
- ???
??????
Anteeksi, että puhuin. Minulla ei siis ole äänioikeutta, vaikka eräillä sitä on mielin määrin. - ////
Jo on aikoihin eletty. Jos jotkut muut, kuin palstan hoviin kuuluvat avaavat suunsa, heidät kumitetaan noin vain.
Jo vain parantaa palstan homeista ilmapiiriä.- kuka ja ketkä
Kerros ny mullekin ketkä tuohon hoviin kuuluu, et hoksaan vastasuudessaki.
- \\\\
kuka ja ketkä kirjoitti:
Kerros ny mullekin ketkä tuohon hoviin kuuluu, et hoksaan vastasuudessaki.
Etsi, niin löydät, koputa, niin sinulle avataan.
Jos avataan.
- k/k
Voi per........... suti pientä vaihteluu ainaiseen riitelyyn ja nyt on ketju asialinjalla.
Tosi typerää touhua, pitäkää kinanne.- joku ihan muu
Sää et ole oikea k/k..
- maaorja
Vi**uillaan ja pilkataan, niin saamme palstatilaa.
- ___000
joku ihan muu kirjoitti:
Sää et ole oikea k/k..
Oletko sinä edes kukaan?
- joku ihan muu
___000 kirjoitti:
Oletko sinä edes kukaan?
En ole.
joku ihan muu kirjoitti:
Sää et ole oikea k/k..
Ihan aito ja ainut,en ymmärrä kuka ja miks poisti osan ketjusta.
Ei niis tärkeetä ollut mut nyt ei saa tolkkua kirjotuksista,olis samantien koko ketju poistettu.
Tuol alempana on hävytön palidomi alotuksen otsikkona mut se ei sit loukkaa ketään.- sätkäpaperi
koti-kiusattu kirjoitti:
Ihan aito ja ainut,en ymmärrä kuka ja miks poisti osan ketjusta.
Ei niis tärkeetä ollut mut nyt ei saa tolkkua kirjotuksista,olis samantien koko ketju poistettu.
Tuol alempana on hävytön palidomi alotuksen otsikkona mut se ei sit loukkaa ketään.Ilon liekin leimahdus pitää oitis puhaltaa sammuksiin.
Muuten palsta voi riehahtaa ihan liikoihin innostuksiin.
Ei sovi riemu, ei hymy,
palstan pitää olla haiseva Jymy. - €--
sätkäpaperi kirjoitti:
Ilon liekin leimahdus pitää oitis puhaltaa sammuksiin.
Muuten palsta voi riehahtaa ihan liikoihin innostuksiin.
Ei sovi riemu, ei hymy,
palstan pitää olla haiseva Jymy.Miten plussaat itelles kun et osaa hymyillä
- :||
€-- kirjoitti:
Miten plussaat itelles kun et osaa hymyillä
Siinäpä sinulla pulmad.
€-- kirjoitti:
Miten plussaat itelles kun et osaa hymyillä
Kysytkö minulta sitä et miten ittiäni plussaan?
Ei muuten oo tapana ollut,ne on eri miehet ku hake hyväksyntää.
Mä oon niit ,hyväksy tämmösenä miehiä.
- ent. siivoojaparka
Täällä loppukommenteissa ei sitten taideta näädästä enää puhuakaan?
Meinasin vaan vielä paljastaa tyhmyyteni, kun olen aina luullut näädän olevan sellainen suunilleen kärpän tai lumikon kokoinen pikku otus. Ehkä se onkin sitten ollut rotta tai hiiri, mitä olen luullut näädäksi?- ent. siivoojaparka
koti-kiusattu kirjoitti:
Toi mun näätä on sellanen laihan kotikissan kokonen ,nätti otus.
Onko ne ihmisille vaarallisia mitenkään? Vai sekö niitten lisääntymisessä haittaa, että ne hävittää muita luonnon pikkueläjiä?
ent. siivoojaparka kirjoitti:
Onko ne ihmisille vaarallisia mitenkään? Vai sekö niitten lisääntymisessä haittaa, että ne hävittää muita luonnon pikkueläjiä?
En oo koskaan elävää näätää luonnos nähnyt,tuskin niin arka eläin silmille tulee.
Kyl kai se kaikkee puissa elävää syö.koti-kiusattu kirjoitti:
En oo koskaan elävää näätää luonnos nähnyt,tuskin niin arka eläin silmille tulee.
Kyl kai se kaikkee puissa elävää syö.Jännä juttu tuo sinun näätä, jotain vahtimassa siinä kotipihassa?
Hakematta tulee mieleen lastenlaulu 70/80-luvulta jonka kaikki muutkin tietysti vielä muistaa ulkoa:
Kun vastaan tulee näätä / niin pakoon täyttä päätä / sen hampaat on niin terävät / ja katse niin kuin jäätä / ... lalalallatilallatilaa... / hauska metsässä on asustaa...
En ymmärrä minkä vahdin laittaisin kun räksyt ja varikset ja harakat ja mitkälie tahtoo viedä jopa aroniat jotka on mustia ja kohta taas kypsiä... Jotain puusta veistettyä haukkaa olen ajatellut mutta ei ole tullut sopivaa missään vastaan. Ja auttaisiko edes?
Tuo jääkatseinen näätä on varmaan kova sana ;-D))- k/k
saimaantaka kirjoitti:
Jännä juttu tuo sinun näätä, jotain vahtimassa siinä kotipihassa?
Hakematta tulee mieleen lastenlaulu 70/80-luvulta jonka kaikki muutkin tietysti vielä muistaa ulkoa:
Kun vastaan tulee näätä / niin pakoon täyttä päätä / sen hampaat on niin terävät / ja katse niin kuin jäätä / ... lalalallatilallatilaa... / hauska metsässä on asustaa...
En ymmärrä minkä vahdin laittaisin kun räksyt ja varikset ja harakat ja mitkälie tahtoo viedä jopa aroniat jotka on mustia ja kohta taas kypsiä... Jotain puusta veistettyä haukkaa olen ajatellut mutta ei ole tullut sopivaa missään vastaan. Ja auttaisiko edes?
Tuo jääkatseinen näätä on varmaan kova sana ;-D))Saimaantaalle
Pitkä juttu toi näätä,pelastin sen yhden vanhuksen kuolinpesän tyhjenyksestä.
Toisaalta mulla on ollu hirvee ikävä kissan perään, tyhmyyttäni purin entisen elätin suojaairan tontilta ja en viitti uutta rakentaa.
Kesällä se on ollut tuijottelukaveri kun terassilla pausseja pirin ja ehtoisin kaiteeseen nojailin, rastaatkaan ei siitä tykänneet ja pysyttelivät kauempana.
Eli se näätä oli mun seuralainen ja linnunpelätti samalla kertaa, muovilinnut ja kiiltävät suikaleet ei auttanu.
Verkkoakin kokeilin mut ne pirulaiset meni kävellen sinne alle,sit ne pelästyneina räpiköi siel pussissa kun lentoon koittivat.
Kissa piti tontin puhtaana ja mun mielen hyvänä.
Multa on tahronlujuus murenemassa ja voin sortua kissakauppaan,se on sitten iso maine coon joka meille muuttaa. - staka*
k/k kirjoitti:
Saimaantaalle
Pitkä juttu toi näätä,pelastin sen yhden vanhuksen kuolinpesän tyhjenyksestä.
Toisaalta mulla on ollu hirvee ikävä kissan perään, tyhmyyttäni purin entisen elätin suojaairan tontilta ja en viitti uutta rakentaa.
Kesällä se on ollut tuijottelukaveri kun terassilla pausseja pirin ja ehtoisin kaiteeseen nojailin, rastaatkaan ei siitä tykänneet ja pysyttelivät kauempana.
Eli se näätä oli mun seuralainen ja linnunpelätti samalla kertaa, muovilinnut ja kiiltävät suikaleet ei auttanu.
Verkkoakin kokeilin mut ne pirulaiset meni kävellen sinne alle,sit ne pelästyneina räpiköi siel pussissa kun lentoon koittivat.
Kissa piti tontin puhtaana ja mun mielen hyvänä.
Multa on tahronlujuus murenemassa ja voin sortua kissakauppaan,se on sitten iso maine coon joka meille muuttaa.k/k
Kuvittelin että olet jo maine coonin hommannut, niistähän katseltiin nettikuvia jossain vaiheessa. Hieno kissa!
Meidän mäellä ei ole yhtään kissaa kun naapurin vanhan Mirrinkin irrallaan ollut häirikkökoira tappoi, puraisu niskaan ja se oli siinä. Koira tunnistettiin mutta omistaja väittää että koira on ollut tarhassa koko ajan. Hahhaa, minuakin sama koira puraisi kerran kevyen liikenteen väylällä käteen, onneksi oli tosipaksut hanskat kädessä joten tuli vain naarmu.
Ei tähänkään kissaa uskalla (?) ottaa, tie on aika lähellä. Mutta onneksi on nuo lampaat kesälaitumella ihan vieressä.
Jos joku keksii hyvän linnunpelätin niin otan tiedon kiitollisena vastaan. Voisin jostain täytetystä näädästä tai haukasta jotain maksaakin ;-)). Toisaalta, taitaisi riittää yksi räkätinraato minkä pistäisin jalastaan seipääseen roikkumaan - vainajana tietysti. Sellainen auton töytäisemäksi jäänyt... sattuuhan sitä.
Aloituksen tunteesta puuttuu jotain olennaista.
Muuten tuntuu tämä jotenkin omalta.
"Soraa valunut rinteiltä alas asti
liekö kohdannut jotain viimeinen rasti.
Vuori kuitenkin ylväänä katsoo ylös
ohut tuskainen huippunsa olemus.
Vuori tietää aikansa tulevan myös
kunhan rapisevat alas elämänsä työs"
https://www.youtube.com/watch?v=tipw66XjXn4
H.- ---
Itsekö itsesi plussaat?
koti-kiusattu kirjoitti:
Joo,mä unohrin sen normaalin,oli synkkä ja myrskyinen yö.
"koti-kiusattu"
Ei se se ollut :)
"Katson yöhön musiikki myrskynä lyö
vaikka loppunut minulta kaikki on työ
Minun mieleni liikkuu muinaissa
myrskyissä mieleni samanlaisissa
En usko että koskaan voisin
vaihtaa mieltäni hellään riimiin.
Vaikk' on kourani hellinyt pellavapäätä
yhä janoan tyrskyistä säätä"
- HUNKSZ 20.08.2014
Omistettu nimimerkille "koti-kiusattu"
Ja sitten klishee
https://www.youtube.com/watch?v=r1tjCaE94RE
H.
- ....
Eloton, kuin palsta tämä on.
Onko näätä balsamoitu ja täytetty, pelkästään tyhjennetty ja täytetty ja jos balsamoitu, niin miten uskot maatumisprosessin etenevän? Oisko viisaampaa antaa sille styrxi seinät ympärille ja uusi työhugi seuraavana kevät-syksynä.
koti-kiusattu kirjoitti:
enhän mä kaveria hävitä,yritän fiksata ja talliin huilaamaan
Hyvä kun mikä; mädättäjäbakteerit ja homeet huitsinnevadaan ja jotain suojasuihketta ja karvankiilloketta ja pieni timngi kulmahampaaseen ;-)
- mimmimummi*
Vettä on tullut oikein kaatamalla....eilenkin....ihmeesti tuo maa ne kuitenkin imaisee.... eikä kaivotkaan ole tukossa....teillä...kävelyteillä...
Kerroit tässä kun huoltomiehenä olit.....näit kaikenlaista....ajattelin sitä tässä viiko sitten.... kun huoltomiehen piti käydä katsomassa yksi juttu asunnossani....aamupäivällä ja voi käydä yleisavaimella..... No sitten tulin iltapäivällä kotiin....ovikello soi kun istuin läppärin kanssa....en avannut kun olin juuri riisunut ja pikkupikku bikineissä istuin.....sitten avattiin ovi....huoltomieshän siellä....vähänkö oli nolo tilanne....
Luulinkin että samat jehovanaiset jotka käyvät usein rimputtelemassa...ovat siellä...
Tulivat samoihin aikoihin seuraavana päivänä.....
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363847- 122596
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372015Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251521
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo5001290- 841289
- 141266