Kulttuurilehtituki

Va-liiton valtiontuki kiinnostaa. Tiivistän pitkäksi venynyttä ketjua http://keskustelu.suomi24.fi/node/12360717 uuden aluksi kun ehdin. Ensin kuitenkin erotan tässä kulttuurilehtituen.

Sivulta http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/Avustus_kulttuurilehtien_tukemiseen_ja_jakeluun_?lang=fi näkee tuen saajat. Vapaa Ajattelija sai 4000 euroa, kuten myös Skeptikko. Humanisti sai 2000, Protu 1500.

Toisaalta esim. Islamilaisen yhdyskunnan Salam sai 6000 euroa, Romano Mission lehti 4000, Katolisen kirkon Fides 1000, Kristillinen ylioppilasliitto 4500 jne. Iso osa, ei kuitenkaan enemmistö, tuen saajista liittyy jotenkin uskontoihin ja katsomuksiin.

Tukea eivät ole ehkä hakeneet tai ainakaan saaneet esim. Jehovan todistajien Vartiotorni tai lestadiolaisten Päivämies.

Onko kulttuurilehtitukea jaettu tasapuolisesti? Pitäisikö sitä olla ensinkään ja jos, millä kriteereillä.

(Ja jos nyt osattaisiin pysyä otsikon aiheessa...)

33

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Humanisti-vapari

      Kaikkein eniten valtio tukee Helsingin Sanomia, sllä jakelutuki on suuri menoerä valtiolle. Puoluelehtiä tuetaan miljoonakaupalla.... Mielipide- ja kulttuurilehtituet ovat suhteessa todella pieniöä verrattuna sanomalehtien kuljetustukeen ja puoluelehtitukeen. Tämä noin yleisesti taustaksi.

      Sen jälkeen voi tietysti esim. vertailla eri kulttuurilehtien saamaia tukisummia... Siinä 4000 euroa on kuitenkin pienemmästä päästä eräiden muiden kanssa...

      • 4000 euroa on vähän jos katsotaan keskiarvoja, mutta peruslinjaa jos katsoo mediaania. Aika monella on tuki vähemmänkin.

        Esimerkiksi Etsijän painos on 400 ja sivuja www-sivun mukaan 24-36. VA:ssa sivuja on 28 ja painos lienee luokkaa 2000. Molemmat ilmestyvät neljä kertaa vuodessa. Tukea VA saa 4000 ja Etsijä 4500.

        Missään ei liene avattu sitä, millä perusteilla tukea annetaan. Tässä on kyllä ohje: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/kulttuurilehdet/ohje_kulttuurilehdet.pdf . Miten tulisi tulkita 'pääasiassa' ohjeen kohdassa "Avustus ei ole tarkoitettu lehdelle, joka toimii pääasiassa jonkin yhteisön sisäisen tiedottamisen välineenä"? Painosmäärän yms. merkitystä ei teksti avaa lainkaan.

    • hanasta rahaa

      Nyt rahahanaheppu hyökkämään hesaria vastaan! Sielläkin on paljon arveluttavaa, vapareilta haiskahtavaa materiaalia välillä ja sitä tuetaan noin paljon! Rahahanat kiinni, hakekoon vaparit lehtensä kioskilta tai jotain.

      • Rahahanat kiinni

        Oikeastaan kiinnostaa, onko Jori sitä mieltä, että myös lehtituki tulisi lakkauttaa?

      • Rahahanat kiinni kirjoitti:

        Oikeastaan kiinnostaa, onko Jori sitä mieltä, että myös lehtituki tulisi lakkauttaa?

        En ole oikeastaan edes miettinyt asiaa. Yleisavustukset ovat epämääräisempiä mennessään yleisesti järjestölle, ja ainakin va-liiton tapauksessa myös määrällisesti paljon suurempia.

        Mitä mieltä sinä olet?

      • teemamuki

        Hei, ei rahana ota mitään kantaa periaatetasolla yleisemmin eikä mihinkään muuhun. Vain vapaa-ajattelijoiden saamat tuet ja muut tulot ovat pahaa. Mihinkään muuhun tyypilla ei ole mitään kantaa, eikä osaa tai halua avata logiikkaansa yhtään vaparien vastustamisen ulkopuolelle milloin minkäkin itse keksimänsä syyn varjolla.

        Kaverilla joko ei ole mitään kokonaisnäkemystä, tai on ihan pelkkä trolli.
        Trollius olisi tietysti helppo osoittaa vääräksi avaamalla noita vastustusnäkemyksiään yleisemmälle tasolle, ja ottamalla oikeasti osaa keskusteluun.

      • Rahahanat kiinni
        teemamuki kirjoitti:

        Entä jos minä ihmettelen vapareiden omaa ristiriitaa sanojen ja tekojen välillä?

    • Hipheihurraaa
      • Protusta ei löydy tuoreita numeroita, tässä vanhempia: https://www.protu.fi/lehti/

        Olisiko niin, että Protun lehti katsotaan enemmän sisäiseksi järjestölehdeksi, ja sen vuoksi tuki on paljon pienempi? Esimerkiksi Rahahanat kiinni on selvästi kovin kiinnostunut valtiontuista, joten ehkä hän voisi laatia vertailua. Muutamia eri lehtiä, niiden painosmääriä ym, ja siitä jonkinlaista taulukkoa jossa kulttuurilehtituki on yhtenä sarakkeena.

    • Siirrän tähän alle keskustelun Humanistiliiton lehdestä.

      • Rahahanat kiinni

        Ei olisi reilua. Jos tilaajia ja jäseniä ei kiinnosta, lehden voi lakkauttaa. Valtiollista tekohengitystä liitolle ja sen lehdelle ei tarvita.

      • Rahahanat kiinni kirjoitti:

        Ei olisi reilua. Jos tilaajia ja jäseniä ei kiinnosta, lehden voi lakkauttaa. Valtiollista tekohengitystä liitolle ja sen lehdelle ei tarvita.

        Oletko siis kategorisesti kulttuurilehtitukien lopettamista vastaan. Argumenttisi ainakin kuulostaa yleispätevältä. Tuleeko vaikkapa nyt Savon kielen seura ry:n Aakusti-lehden tuki lopettaa?

      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Oletko siis kategorisesti kulttuurilehtitukien lopettamista vastaan. Argumenttisi ainakin kuulostaa yleispätevältä. Tuleeko vaikkapa nyt Savon kielen seura ry:n Aakusti-lehden tuki lopettaa?

        Rahahanat kiinni näyttää palanneen palstalle. Mm. tähän kaipaan vastausta.

      • Rahahanat kiinni
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Rahahanat kiinni näyttää palanneen palstalle. Mm. tähän kaipaan vastausta.

        En tunne Aakusti-lehteä.

      • Rahahanat kiinni kirjoitti:

        En tunne Aakusti-lehteä.

        Kirjoitit "Jos tilaajia ja jäseniä ei kiinnosta, lehden voi lakkauttaa. Valtiollista tekohengitystä liitolle ja sen lehdelle ei tarvita." Onko tämä yleinen argumentti ja koskee kaikkia lehtiä?

        Jos ei, miksi ei?

      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Kirjoitit "Jos tilaajia ja jäseniä ei kiinnosta, lehden voi lakkauttaa. Valtiollista tekohengitystä liitolle ja sen lehdelle ei tarvita." Onko tämä yleinen argumentti ja koskee kaikkia lehtiä?

        Jos ei, miksi ei?

        Rahahanat kiinni on taas ilmestynyt palstalle, joten muistutan tästäkin. Kirjoittamasi perusteella sinun pitää nyt joko todeta

        1) että oletkin eri mieltä kun asiaa tarkemmin mietit,

        2) että Aakusti-lehden kulttuurilehtituki on lakkautettava, tai

        3) perusteltava miksi valtiollinen tekohengitys VA-lehdelle on väärin ja Aakusti-lehdelle oikein.

      • Rahahanat.kiinni

        Valitsen vaihtoehdon 3) Aakusti-lehti saa edelleen tukensa, koska se tekee merkittävää kulttuurihistoriallista työtä. Vaparilehdellä ei ole mitään vastaavaa tehtävää.

      • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

        Valitsen vaihtoehdon 3) Aakusti-lehti saa edelleen tukensa, koska se tekee merkittävää kulttuurihistoriallista työtä. Vaparilehdellä ei ole mitään vastaavaa tehtävää.

        Avaisitko hieman vastaustasi? Mitä kulttuurihistoriallista työtä Aakusti-lehti tekee? Etsin siis perusteluja eikä vain tyhjästä heitettyä sanaa.

      • foo_bar kirjoitti:

        Avaisitko hieman vastaustasi? Mitä kulttuurihistoriallista työtä Aakusti-lehti tekee? Etsin siis perusteluja eikä vain tyhjästä heitettyä sanaa.

        Lisäksi voisi kertoa montako numeroa Aakustia on tullut luettua, ja miten paljon Vapaa Ajattelijaa.

      • Rahahanat.kiinni
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Lisäksi voisi kertoa montako numeroa Aakustia on tullut luettua, ja miten paljon Vapaa Ajattelijaa.

        Vastaus ei siis tyydytä, joten ruvetaan tutkimaan lukukertoja yms. Aivan naurettavaa.

        Foo_barille: Aakusti-lehti ja sen takana oleva Savon kielen seura löytyvät linkin kautta https://savonkielenseura.wordpress.com/ Sieltä saat lisätietoja mieltäsi askarruttavaan kysymykseen.

      • siismitä
        Rahahanat.kiinni kirjoitti:

        Vastaus ei siis tyydytä, joten ruvetaan tutkimaan lukukertoja yms. Aivan naurettavaa.

        Foo_barille: Aakusti-lehti ja sen takana oleva Savon kielen seura löytyvät linkin kautta https://savonkielenseura.wordpress.com/ Sieltä saat lisätietoja mieltäsi askarruttavaan kysymykseen.

        Et vieläkään kertonut miksi Aakusti -lehti ansaitsee tuen (miten siis sen kulttuurihistoriallinen merkitys näkyy), mutta Vapaa-ajattelja ei.
        Onko siis savon kielen tukeminen merkittävää, mutta uskonnonvapauden ei?

      • Aakustin kohdalla kyseessä on "tuki". Va-lehden kohdalla se on "Valtiollinen tekohengitys".

        Juutalaisen seurakunnan Hakehila saa tukea. Katolisen kirkon Fides saa tukea. Vegaaniliiton lehti saa tukea, Biodynaamisen yhdistyksen lehti saa tukea.

        Ja VA-lehti saa tukea, kuten myös Humanisti. Ovatko nämä muut lehdet noin yleisesti tukemisen arvoisia, paitsi tietysti kaksi viimeksimainittua?

      • Rahahanat.kiinni
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Aakustin kohdalla kyseessä on "tuki". Va-lehden kohdalla se on "Valtiollinen tekohengitys".

        Juutalaisen seurakunnan Hakehila saa tukea. Katolisen kirkon Fides saa tukea. Vegaaniliiton lehti saa tukea, Biodynaamisen yhdistyksen lehti saa tukea.

        Ja VA-lehti saa tukea, kuten myös Humanisti. Ovatko nämä muut lehdet noin yleisesti tukemisen arvoisia, paitsi tietysti kaksi viimeksimainittua?

        En todellakaan tunne kaikkia tukea saavia lehtiä enkä pysty sanomaan kattavasti, mikä lehti ansaitsee tukea ja mikä ei. Tiedän, että VA-lehti ei ansaitsisi tukea.

        Uskonnonvapautta tuetaan perustuslain voimalla. Savon murre ei ole perustuslaissa - yksi Aakusti-lehti on ihan mahdollinen, jos se muuten täyttää kriteerit.

        "Oikeus ilmaista vakaumus" on perustuslaissa toisin kuin oikeus puhua murretta, joten tuon perusteellahan VA-lehden tuki olisi enemmän perusteltu kuin Aakustin. En kylläkään itse pitäisi perusoikeusloukkauksena kulttuurilehtituen lakkauttamista.

        Tunsitko sattumalta Aakustin ennenkuin kysyin siitä?

        Mitä mieltä olet yleisesti uskonnollisten lehtien kulttuurilehtituesta, siis noin päälinjana. Ne Fides, Hakehila jne. siis.

    • Rahahanat kiinni, josko nyt ehtisit vastata...?

      • Up.

      • Ping. Rahahanat kiinni oli taas ilmestynyt palstalle.

      • Rahahanat.kiinni
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Ping. Rahahanat kiinni oli taas ilmestynyt palstalle.

        Olet oikein kaivannut!

    • Vuodelle 2015 VA-lehden tuki tippui 4000 eurosta 3000 euroon. Skeptikon puolitettiin 2000 euroon. Protun tuki kasvoi 500 eurolla ja on nyt 2000 euroa.

      Romano Mission lehti näyttää kadonneen kokonaan listalta. Katolisten Fides on kadonnut kokonaan, juutalaisten Hakehila on entisellään, Etsijä on saanut 500 lisää... Joka jaksaa, voi katsoa näitä tarkemminkin. Kaikkiaan paperilehtien tuki yhteensä on nyt 830 tuhatta, viime vuonna se oli 880 tuhatta.

      • Kotimaa24 ei näytä uutisoineen. Usko ja rukous -palstalla, http://uskojaelama.net/forum/index.php?topic=2538.msg290690 , joas muistuttaa että paperilehdille annettiin 70000 euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tässä on ainakin selitys sille, miksi tukia lähdettiin tavallista enemmän puljaamaan.

    • Toinen nosto valtiontukea sivuten. Onko tähän jotain olennaista uutta?

      • Vapaa-ajattelijallt

        Tukea käsittelee tätä nykyä TAIKE.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5490
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2407
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      255
      1675
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1657
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1195
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      327
      1195
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      334
      1190
    10. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      10
      1187
    Aihe