Ihan omaksi huviksi seropini kanssa treenailen tottista ja muutamaan "ongelmaan" kaipaisin neuvoja... Ensinnäkin koirani on tosi vilkas ja malttamaton, enkä ole saanut sille opetettua vieläkään komentoa "paikka", se ei vaan tajua sitä vaikka ikää jo 4 -vuotta ja ollaan harjoiteltu siitä asti kun oli 1 -vuotias. Saan mentyä siitä vain pari askelta, toisinaan vain askeleen kun se jo lähtee seuraamaan. Toinen mihin tarttisin neuvoa on, että miten saan koiran istumaan ja menemään maahan itseni vierellä sillain, että nenä on menosuuntaan? Nyt se kääntyy joko poikittain tai kiertää jopa eteeni sillä tavoin, että on kasvotusten minuun ja peppu menosuuntaan. :D Älkääkä kysykö mitä rotuja tässä on, sillä en oikeasti tiedä muuta kuin että tod.näk. noutajaa ja muut sitten ihan pimennossa.
Pöhkömpiä tottis -ongelmia
3
118
Vastaukset
- juyuyiyu
Paikallaolo..mitä vilkkaampi sen rauhallisempi ja johdonmukaisempi omistajan on hyvä olla. Paikallaoloa voi harjoitella vaikka ruokakipon kera eli istuu ja kun on paikalla ensin vähän aikaa niin annetaan ruoka, sitten aikaa pidennetään.
eli koiralle istu, ja laitetaan kippo alas jos meinaa heti nousta kippo ylös ja uudestaan istu ja kippo alas kun vartoo hiukan aikaa niin lupa..tätä jatketaan kunnes onnistuu ja aikaa pidennetään pikku hiljaa. Toinen keino voisi olla kun on noutokoiratyyppinen ;) niin sano koirallesi paikka leikin ohessa jolloin joutuu malttamaan ennen kuin saa palkkion eli hakea pallon..pidä pannasta kiinni ja sano paikka kun heität pallon ja kun ottaa katseen niin sano hae ja kehu. Ja jälleen lisäät pikkuhiljaa vaatimustasoa..opettaa kontaktia kärsivällisyyttä. Eli tee koulutuksesta hauskaa :)
Sitten kun se sujuu niin paikallolo kotona..ulkona häiriötekijöitä ja kun se onnistuu hyvin niin ulos treeniin. Kaikki opetellaan ensin sisällä jolloin ei ole häiriötekijöitä ja sitten vasta ulos.
Vilkas koira niin treenit hauskoja ja hetkittäisiä ei puurtamista..vaan vaikka lenkin ohessa..itse pyysin terrierini aina lenkin aikana kerran sivulle ja kädessäni oli joko makupala tai pallo. Koiralle pitää olla hyödyllistä kiinnostua oppimisesta ja hyötyä siitä. Todennäköisesti koirassasi on jotain rotua joka ei ole luonteeltaan miellyttämishaluinen. Omalla koiralleni opetin asioita leikin ja makupalan avulla ja kun ymmärsi mistä kyse niin vasta sitten vaadin asioita mutta asiat pitää silti olla palkitsevia.- ____________________
No leluja ja nameja on käytetty palkitsemiseen. Täytyypä sitten yrittää ensin sisällä treenata, kun ulkona tosiaan olen yrittänyt siksi, että innostuessaan tämä on aika äänekäs. :D No ehkä naapurit kestää sen 5 -minsaa kuunnella haukkuakin, kun päiväsaikaan se olis, eikä tietenkään keskellä yötä.
- juyuyiyu
____________________ kirjoitti:
No leluja ja nameja on käytetty palkitsemiseen. Täytyypä sitten yrittää ensin sisällä treenata, kun ulkona tosiaan olen yrittänyt siksi, että innostuessaan tämä on aika äänekäs. :D No ehkä naapurit kestää sen 5 -minsaa kuunnella haukkuakin, kun päiväsaikaan se olis, eikä tietenkään keskellä yötä.
Aina jokainen liike treenataan ensin häiriöttömässä tilassa ja kun se menee hyvin ja on osattu palkita oikein niin voi mennä häiriötekijätreenaukseen. :)
Mitä valppaampi ja uteliaampi rotu sen vaativampaa on tehdä sama "temppu" häiriöiden kera. Itselläni foxeja ja niiden kanssa pitää olla mielenkiintoisempi kuin ympäristö eli pitää olla hauskaa mutta jämptiä koulutusta.
Kun tietää että koira tietää käskysanat voi tehdä lievät pakotteet eli käyttää ääntä eri tavalla vaatien matala tiukka ääni (vaikka kun seis käsky annettu ja meinaa jatkaa matkaa)innostaen (esim luoksetulo, haku kirkas ääni). Mutta aina kehuen hyvästä suorituksesta.
Yksi keino on yhteistyön kehittämiseen mitä itse teen joskus kuvittelen koiran ilman remmiä eli kun vaihdan suuntaa niin sanon täältä tai jos polkuja kaksi ja koira edellä ja odottaa kumpi valitaan niin sanon siitä jos polun kohdalla..välillä pyydän sivulle jne..opettaa kontaktia. Sitten olen tehnyt niin mikä on muksuista hauskaa että kerron sadun sisällä ja laitan siihen käskysanoja vaikka maahan , kieri mutta painotan ne koiralle eli vaikka kettu meni MAAHAn ja sitten sitä nauratti ja se KIERi..ja palkitsen opettaa kuuntelua ja tarkkaavaisuutta. Eli koulutuksessa voi käyttää mielikuvitusta mutta johdionmukaisuus on oltava koko ajan ettei stressaa koiraa. Tärkeintä on yhteistyö ja ilon säilyminen koulutuksissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262043
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211371
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873