Käytettiinkö sinusta lapsena liika- tai haukkumanimiä? Käytettiinkö niitä peräti kotona?
Eräässä (suuressa) perheessä äiti antoi joillekuille lapsille liikanimiä, minkä jälkeen nämä rupesivat antamaan sellaisia toisilleenkin.
Kiitos äidin aloitteellisuuden vähitellen perheen jokaisella lapsella oli haukkumanimi, jolla lapsen mieltä voitiin pahoittaa. Oikea nimi jäikin taustalle.
Tänäkin päivänä lapset, nykyään jo kuudenkympin tienoilla, muistelevat väliin katkeruudellakin noita liikanimiä samoin kuin sitä, kuka myötävaikutti niiden syntymiseen.
haukkumanimet
14
3766
Vastaukset
- unohda..
eli se siitä kun puhutaan niistä vanhoista hyvistä ajoista?
Ei opettajatkaan säästyneet lisänimiltä kouluaikana. Kuinkahan moni opettaja oli tietoinen saamistaan lisänimistä?
Lisänimet tuntuivat varmaankin haukkumanimiltä jos itse oli sellaisen saanut. Itselläni on toisena nimenä isoäidin etunimi. Siitä tekivät siskot ja veljet oman väännöksen ja nimeä käytettiin kotona niin ahkerasti etten reagoinut ollenkaan kun oikea nimeni tuli esille. Se tuntui jotenkin juhlalliselta ja hienolta kun joku vieras puhutteli minua oikealla nimelläni.
Vieläkin, kun lähetän meilejä lähiomaisilleni, niin allekirjoitan sen vanhalla "haukkumanimelläni", ihan hymyssä suin.- topi3
Tositarina, ehkä vähän opettavainenkin:
Pikkupoika, juuri kouluun mennyt, tavasi almanakkaa. Vastaan tuli pyhäpäivien joukossa epätavallinen sunnuntai, septuagesima. Poika luki ja luki, oli vaikeaa:sep-tua-ge-sima.
Vähän ajan kuluttua isä kysyi: Mitenkäs se sana olikaan? - Se.. set...settu ... settukessu, muisteli poika hankalaa sanaa.
- Hä-hä-häh, siinä on oikein settukessu, settukessu, settukessu, nauraa hohotti isä.
Poika ei puhunut mitään, mutta hän oli katkera ja "settukessu" jäi hänelle mieleen.
Kului yli kolme vuosikymmentä. Aikuistunut poika alkoi sisarustensa kesken nimittää isäänsä settukessuksi. Pian oli "settukessu" jo aikuisten lasten kesken yleinen nimitys isästä, tosin ei hänen kuullensa. Vähitellen se lyheni muotoon "setu".
Lopulta isä kuuli itsekin asiasta. Hän oli siitä hyvin pahastunut, mutta ei voinut asialle mitään.
Nimen käyttö loppui hänen ollessaan jo loppua lähellä. Lieneeköhän muistanut, mikä oli settukessu-nimen alkuperä? - ellumari
sillä "haukkumanimellä", enkä ole koskaan ollut siitä pahoillani.
Eikö vaan koulussa opettajillakin ole lähes kaikilla oma lempinimi?
Ainakin virallisen nimen lyhennys on enemmän sääntö kuin poikkeus esm. Masa. Pepe, Ritu, Tupu.
Tietenkin joku eläimen nimi, tai vastaava saattaisi olla ikävältä kuulostava esm.lehmä, tai sika.
Luulen kyllä että lapset ovat sen verran mielikuvitusrikkaita, että he keksivät aika omaperäisen haukkumanimen.
Meidän luokan kiukkuisin tyttö oli "Kipinä",eikä kukaan muista kenen antama se nimi oli.- Rituli
Hei vaan kaikki!
Oletteko kuulleet siitä matkustajakodin
lapsilaumasta, joiden nimet olivat:
Anna, Aina, Ensi, Rauha, Matti, Kusti,Ville! - Kirsikka
Rituli kirjoitti:
Hei vaan kaikki!
Oletteko kuulleet siitä matkustajakodin
lapsilaumasta, joiden nimet olivat:
Anna, Aina, Ensi, Rauha, Matti, Kusti,Ville!Erään majatalon lasten nimet olivat:
Olga, Aina, Hilja, Anna, Rauha, Matt, Gusta,Ville.
Nämähän ovat niita hauskoja nimiloruja. Samoja joita Ritulikin kirjoitteli.
Minulla oli lempinimi koulussa, ilmeisesti nimen perusteella, koska se oli ruotsinkielinen, ei kyllä yhtään naurata vieläkään. - Lokari
Kirsikka kirjoitti:
Erään majatalon lasten nimet olivat:
Olga, Aina, Hilja, Anna, Rauha, Matt, Gusta,Ville.
Nämähän ovat niita hauskoja nimiloruja. Samoja joita Ritulikin kirjoitteli.
Minulla oli lempinimi koulussa, ilmeisesti nimen perusteella, koska se oli ruotsinkielinen, ei kyllä yhtään naurata vieläkään.Kuulemani mukaan oli näin :
Anna Aina Ilta Rauha Ensi Lempi Ville.
Sen kun huusi lapsilleen niin tiesivät olla hiljaa , että vieraat sai...
Terv: Lokari. Rituli kirjoitti:
Hei vaan kaikki!
Oletteko kuulleet siitä matkustajakodin
lapsilaumasta, joiden nimet olivat:
Anna, Aina, Ensi, Rauha, Matti, Kusti,Ville!joka antoi tyttärelleen nimen Ensi Lempi Petti (Betty).
- Lokari
MdK-MdK kirjoitti:
joka antoi tyttärelleen nimen Ensi Lempi Petti (Betty).
Oli annettu nimeksi:
Naima Muisto Madilta.
Miksikähän piti mainostaa?
Olikohan se Matti varmasti sen muiston ollut tekemässä?
Vai oliko siinä jotain mustamaalausta?
Terv: Lokari.
- ean
Jos vanhempi antaa lapselleen haukkumanimen, niin kyllä hänen arvostuksensa siitä vähenee.
Äiti antoi pikkupojalleen liikanimeksi tytönnimen lisäten perään -raiska , käytti sitä hänestä ja härnäsi häntä tuolla surkuttelua osoittavalla tytön nimellä. Sisaruksetkin käyttivät sitä.
Äiti ei toiminut järkevästi, hän halusi olla ilkeä. Se on eläkeikäisen pojan mielipide tänäkin päivänä.
Sietääpä miettiä, miten omia lapsiaan nimittää. Eipä ollut ihme, että poika nimittikin häntä akaksi.johti siihen että kun itse sain lapsen niin päätin että hänelle ei kaivella toiseksi nimeksi
jotakin vanhanaikaista esi-isän nimeä, eikä "kunnioiteta" sukua, koska suku ei näköjään osaa kunnioittaa esi-isiään.
Pojalle valittiin nimi josta on vaikea keksiä minkäänlaista väännöstä.
- mariamaija
Koska olen ollut melko tummatukkainen, sain haukkumanimekseni "mustaM....". Ilkeimmät lapset huutelivat sitä perääni.
Sitten muutin toiseen paikkaan ja koska olin vieras pienessä kylässä, huusivat taas nuoremmat minulle : lihava, lihava, liihaavaaa. Kyllä se loukkasi nuorta ihmistä vaikka en liian lihava ollutkaan, hieman pyöreähkö vain.
Kun sisareni muutti minun luokseni ja koska hän oli oikein laiheliini, niin taas saimme lisänimet : Iso musta ja pieni musta.
Tottakai sekin suututti paljon koska vieläkin mieleen muistuu.- tapani
Kyllä se varmaan oli raskasta silloin.
Harva tulee ajatelleeksi, että lapset ovat usein julmia toisilleen, omalla tavallaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058