Joskus tuntuu kun näkee TV:ssä kun jotakin uutta, esim. lääketieteellistä tai kemiallista keksintöä esitellään, ettei vielä tiedetä mihin hyötytarkoitukseen keksintöä voitaisiin käyttää.
Seuraava ongelma onkin keksiä tarve keksinnön hyödyntämiseen.
Ennen huomattiin tarpeet ja niihin alettiin sitten keksiä ratkaisuja.
Tänä päivänä keksitään ensin ratkaisu johonkin pulmaan, jonka olemassaolosta ei vielä tiedetä.
Keksinnöt
12
715
Vastaukset
- äitimuori
ovat omassa elämässäni olleet jääkaappi ja pyykkikone. Varsinkin pyykkikone oli sellainen apuväline, että vieläkin muistan sen päivän kun "rakkine" (anopin sanomana) tuotiin meille ja laitoin koneen käyntiin. Se oli sellainen pulsaattorikone. Hoover-merkkinen. Oli ihanaa kun ei tarvinnut enää hangata lakanoita pyykkilaudalla!
Jääkaappi tuli talouteemme suurin piirtein samoihin aikoihin ja naurattaa vieläkin kun anoppi tuli käymään niin hänellä oli kesähelteelläkin villatakki päällä. Häntä paleli kun oli JÄÄKAAPPI keittiön nurkassa!minunkin taloudessani.
En voisi kuvitellakaan jaksavani pestä pyykkiä käsipelillä. Kun ostan uusia vaatekappaleita niin niissä ei saa olla "käsinpesu"-symboolia, kyllä arkivaatteitten täytyy konepesu kestää.
- Maalaismies*
Uutiset tietävät kertoa uudesta tavasta terästää urheilijoiden kuntoa, kysymys on siis dopingista. Siinä jollakin pirun konstilla saadaan keho itse tuottamaan jotakin ominaisuutta (vaikkapa lisäämään hapenottokykyä). Sitä ei sitten nykykonsteilla saadakaan selville. Kukaan ei vaan tiedä, mitä kaikkea muutakin tämä manipulaatio alkaa tuottamaan.
mihin doping kuuluu, ovat varmaankin aiheuttaneet EU-maissa lainsäätäjille harmaita hiuksia.
Keksintöjä, jotka häiritsevät yleistä järjestystä ja ovat lainvastaisia, ei voida patentoida.
Uusia dooppaus-menetelmiä keksitään nopeassa tahdissä lisää, ollaan aina sen verran kehityksessä edellä, että testaus(todistus)laitteita ei ole vielä ehditty kehitellä että saataisiin rikolliset kiinni.Otsikko tuntuu kummalat kun en saa noita pisteita o-ja a-kirjaimen paalle.
Minusta urheilijoille pitaisi sallia taysdoping, syokoon vaikka rotanmyrkkya parjatakseen. Nyt on kalliit dopingtestit huonolla tuloksella.- i-----i**
Ruuneperi kirjoitti:
Otsikko tuntuu kummalat kun en saa noita pisteita o-ja a-kirjaimen paalle.
Minusta urheilijoille pitaisi sallia taysdoping, syokoon vaikka rotanmyrkkya parjatakseen. Nyt on kalliit dopingtestit huonolla tuloksella.miksi et mene tuonne asetuksiin ja valitse sieltä
suomenkieltä. Minullakin on tuossa ruudussa valikoituna monta kieltä (käyttämiäni),
mistä sitten painan kerran,
jos kirjoitan suomeksi ja taas yhdellä
näpäyksellä voin siirtyä kyrillisiin,
ranskaan
jne. - pullaulla
Ruuneperi kirjoitti:
Otsikko tuntuu kummalat kun en saa noita pisteita o-ja a-kirjaimen paalle.
Minusta urheilijoille pitaisi sallia taysdoping, syokoon vaikka rotanmyrkkya parjatakseen. Nyt on kalliit dopingtestit huonolla tuloksella.se Dooping on vienyt monelta terveyden --mieheni esm --pääsi silloin ensimmäisten joukossa neuvostoliittoon ---kun sinne ei päästetty vielä muita tavallista kansaa. Tiedän että silloin Neuvostoliitossa urheiliat käyttivät Doopingia --ja jotain pillereitä minunkin mies sieltä aina toi mukanaan --en kyllä silloin osannut tietää mitä ne olivat --mutta näin jälkeenpäin olen ihan varma että ne olivat osasyynä mieheni nuorena saamaansa sydäntautiin , johonka sitten kuoli 41 vuotiaana ,nyt siittä on jo yli 30v --aika rientää
i-----i** kirjoitti:
miksi et mene tuonne asetuksiin ja valitse sieltä
suomenkieltä. Minullakin on tuossa ruudussa valikoituna monta kieltä (käyttämiäni),
mistä sitten painan kerran,
jos kirjoitan suomeksi ja taas yhdellä
näpäyksellä voin siirtyä kyrillisiin,
ranskaan
jne.Kirjoitan milloin mistakin "konttorista" ja eri koneilla. Vaikeaa siis.
- Franz Molo
että keksitään tuote, ja sitten aletaan miettiä missä sitä tarvittaisiin. On luotava kysyntä ja tarve, sitten käy kauppa. Kännykkä lienee yksi parhaita esimerkkejä; ihmiset ihmettelivät, kuka tuollaista tarvitsee, nyt ei kukaan tule toimeen ilman sellaista.
Ja onhan niitä tosi hyviäkin keksintöjä: muistuu mieleen DDT, jolla päästiin ötököistä ja muutamasta ihmisestäkin kai, ehkäisypilleri, joka toi iloa moneen perheeseen, Viagra, mikä antoi potkua ja hyvää mieltä. Erityisen hyvänä keksintönä pidän kahvinkeitintä, josta tällaiselle sinkkumiehelle on iloa niin kaupungissa kuin kesämökilläkin. Ehkäpä näitä talouskoneita on muitakin, ei vain nyt tule mieleen. esim. autoteollisuudessa, veivät monen ihmisen työpaikan. Mielestäni ihan turhia keksintöjä siinä suhteessa.
Laihdutuslääkkeet, humpuukia puhutaan useimpien tehosta, ihmiset uskovat ja keksinnön tekijän kukkaro lihoo.
Tuo geenien kanssa kokeileminen; tavoitteleeko tämän päivän tiede tutkimuksineen liian monimutkaisten asioiden parissa, käykö niin että geenimuuntelusta koituu lopulta tuho kaikelle alkuperäiselle kehitykselle ja luonnolle?
Kun maapallolla jo on monia sukupuuttoon kuolemassa olevia eliöitä ja kasveja, saattaako tiede ne lopullisesti tuhoon?
Tulevat sukupolvet näkevät kuinka meidän aikamme keksinnöt ovat elämää auttaneet tai sitä tuhonneet.
Monet keksinnön käyttöikä on lyhyt, uusi, (parempi) keksintö tekee entisen tarpeettomaksi, tai se unohtuu kuten vanha keittiökone, johonkin kaapin perukoille vain harvoin tarvittavaksi ja lopulta se ei sovellu mihinkään.sähkövatkain on ollut suuri apu ,käsi väsyy kovin siinä hommassa.
Piirakankuoren tekoon on myös kone,pidän sitä melko turhana kotioloissa,onhan jo perinne arvokas,kun tehdään aitoja karjalanpiirakoita.
Kyllä tämä entinen"yleiskone" on vielä paras keksintö,se lämmittää selän takana mukavasti,kellä sellainen on.- pullaulla
tiskikone meni jo aikaa rikki ;(;(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565410Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2351592- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3211145Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3131108