Ootteko tehneet oMatoimimatkoja similan saarille?
Tai muualle saaristoon? Aurinkomatkojen ym retket tuntuvat kovasti ylihintaisilta paikalliseen hintatasoon nähden.
Vinkkejjä minne kannattaa khaolakista tehdä omatoimiretken, mikä kannattaa ottaa matkatoimiston kautta?
Khao lakista Similan saarille
2
394
Vastaukset
Nämä lienee niin makuasioita. Yksi oleellinen seikka voisi olla kielitaito, joka voi valintaan vaikuttaa. Toisaalta etenkin vanhemmille ihmisille, kotimainen opas voi tuoda turvallisuudentunnetta. Suomalaisilla oppailla tuntuu vain tietämys rajoittumaan johonkin luetusta opittuun.
Paikallisen järjestäjän kautta, saa aina valmisretket edullisemmin.Myyntikojuja on ihan joka nurkalla. Palvelut toimii. Minä olen suosinut komols touria jos saariretkiä olen tehnyt. Toki siihen vaikuttaa omistajien tunteminen, ja tieto että hinta on mulle suht koht kohdallaan tinkimättä.
Itse teen retkeni nykyisin ihan itsenäisesti yleensä skootterilla. Aikataulun voi päättää fiiliksen ja säänkin mukaan.
Mukavia kohteita itsenäiseen retkeilyyn voisivat olla ainakin: Takua pa:n markkinat, Kapongin kuumat lähteet, koh kho khao, kaikki vesiputoukset, monet temppelit, perhos ja orkideapuisto, Thai myang, maaseutukierrokset, kilpikonnat, Tsunamimuistomerkit. Khao lakin rantakierros, luostarikoulu, baan nam sai,...
Jotkut luontonähtävyydet on maksullisia 100thb/ hlö/ päivä. Samalla lipulla pääsee kaikkiin, mitä päivässä ehtii kiertää.
Niihin toki voi myös yhdistää muita aktiviteettejä mitä khao lakista löytyy kuten:
ratsastusta, minigolfia, golfia, surfausta, sukellusta, mönkkäriajelua, maastöpyöräilyä, härkävankkurit, bambulauttailu, norsusafarit, luontopolut, melonta...
khao lakista voi myös vuokrata pitkähäntäveneen omaan käyttöön. Niitä on joillakin rannoillakin, varsinainen vuokrauspiste sijaitsee, thap la mu:ssa. vuokraus onnistuu myös baan nam sai:n kautta.- Jounirys6
Me olemme matkustaneet khao lakista Similan saarille paikallisen matkanjärjestäjän toimesta. Matka sujui ongelmitta, suosin ottamaan matkan paikallisilta. Kahden hengen matkat saimme 2400 bahtiin. Joten pääset kaksi yhden hinnalla verrattuna suomaisten matkanjärjestäjien matkoihin. Sekä paikalliset tuntevat saaret ja niiden historian paljon paremmin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492278- 262003
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161414- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78876Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863