Stalinin varjossa
Tänään tiistaina 16.12.2014 TV1 esitti merkittävän ohjelman Stalinin varjossa. Jos et huomannut katsoa dokumenttia, niin uusinta on lauantaina 20.12. klo 8.05 ja sunnuntaina 21.12. klo 13.05. Lisäksi ohjelma näkyy Yle Areenassa 30 päivän ajan.
Dokumentti kuvaa, miten 60 vuotta Josif Stalinin kuoleman jälkeen Stalin-kultti elää yhä venäläisten parissa ja sitä, kuinka historioitsijat ja vapaaehtoisjärjestö Memorial yrittävät lieventää Stalinin tekojen kauhua ja demokratian etenemisen esteitä.
Vuonna 2013 valmistuneen dokumentin tekijä Thomas Johnson työskenteli monta vuotta toimittajana Neuvostoliitossa. Hänen mukaansa Stalinin aikainen terrori on hiljaisesti hyväksyen unohdettu Venäjällä. Hän kertaa dokumentissaan historian kulkua arkistomateriaalien ja asiantuntijahaastatteluiden avulla. Hän tapaa myös Stalinin vainoista selvinneitä.
Ohjelmassa tulee tuskallisesti esille se, että Venäjällä ei ole vieläkään virallisesti tunnustettu kommunistisen Neuvostoliiton valtion tekemiä ihmisoikeusrikoksia yksilöitä vastaan, jotka eivät olleet rikollisia eivätkä valtion vastustajia, mutta jotka olivat vallanpitäjien ja vainoharhaisen Stalinin mielestä mahdollisia kilpailijoita, väärää etnistä ryhmää, uskovia, juutalaisia, ”väärään” yhteiskuntaluokkaan kuuluvia ja poliittisesti eri tavalla ajattelevia toisinajattelijoita.
Memorialin johtaja kaipaa vain sitä, että nykyinen Venäjä edes tunnustaisi, että Neuvostoliitossa oli valtava määrä poliittisia vankileirejä, joihin sullottiin miljoonittain syyttömiä mielipidevankeja, joista monet kuolivat leireissä hyvin ankarien olosuhteiden murtamina. Sen lisäksi oli miljoonia karkotettuja, jotka pakotettiin kauas pois kotiseuduiltaan vieraisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin.
Tällainen valtion tekemän rikoksen tunnustaminen olisi minimi, mitä nykyisen Venäjän valtiojohto voisi tehdä. Tunnustamista ei taida kuitenkaan tulla puhumattakaan Stalinin terrorin ja joukkomurhien tuomitsemisesta, mikä olisi seuraava oikeudenmukaisuuden askel.
Syy vaitonaisuuteen ja haluttomuuteen käsitellä rehellisesti Stalinin ajan kauhuja on yksinkertaisesti siinä, että Vladimir Putin ihailee Neuvostoliiton supervalta-asemaa pyrkien itse samaan ja Stalinin voittoja taistelussa Hitleriä ja natsi-Saksaa vastaan. Kun Putin näin pönkittää nykyistä Venäjää suuruuteen, hänelle kelpaa historiasta Stalinin ajan hyvät saavutukset, mutta samanaikaisesti Stalinin ajan hirmuteoista Putin valitsee olla hiljaa.
Tällainen kansakunnan historian kipupisteiden käsittelemättömyys ei ole hyväksi venäläisten sielulle ja yhteiskuntarauhalle ja takaa sen, että nämä kauheat muistot elävät oikeutta huutaen niin kauan aikaa, kunnes oikeutta saadaan.
Sekin päivä vielä koittaa.
Sen me olemme velkaa miljoonille viattomille uhreille ja heidän jälkeläisilleen.
Stalinin varjossa
1
68
Vastaukset
- Itä on arvoitus
Stalin ei kuollut normaalisti eikä vapaa ehtoisesti, vaan hänet myrkytettiin puhutaanko siinä Dokumentti ohjelmassa siitä? Olettako nähneet selaista ohjelmaa sekin on Dokumentti nimeltään Rövärnä siinä kerrotaan nyky ajasta ja hullua on meno tänäkin päivänä Venäjällä tulee vaan mieleen, että koska se hajoo käsiin se on hyvin lähellä voi jopa näitten pyhien jälkeen Venäjällä tapahtu hyvin kummallista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262043
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211371
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873