Pukin pussit pullottaa

Kohta jo joulupukki saapuu ja lapset laulavat innoissaan. Kinkkukin on jo uunissa. Pukki on niin ahkera, jotta se ehtii syrjäisimmillekin paikkakunnille jakamaan lahjoja. Nyt vaan tuonne jumalan selän taakse menevissä paketeissa on ihan eri sisältö, kuin taajama-alueille taikka kaupunkeihin menevissä. Pukki on niin viisas, että se jakaa ihmisille juuri sellaista tavaraa kuin itse kukin tarvitsee.

No mitä sitten syrjäseutujen asukkien paketeissa on? Minäpä kerron ja sitten vielä selitän, miksi näin on:

Noissa paketeissa on vaippoja, nenäliinoja ja banaaneja. Miksikö? Noh, syrjäseutujen asukithan ovat hysteerisesti sutta pelkääviä apinoita, jotka itkeä tuhertavat koko ajan ja paskovat hädissänsä housuihinsa. Apinalle banaania, itkijälle nenäliina ja housuunpaskojalle vaippa. Kyllä joulupukki on viisas.

36

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pukin muori

      "Jo historiallisina aikoina petopelkurit kokoontuivat yhteen asumaan, niin kaupungit saivat alkunsa".
      Taas saadaan sulle naureskella.

      • Heh heh, taisit pettyä kun paljastin pakettisi sisällön etukäteen.


    • CANNABIS SATIVA

      ???????????????????????????????????????????????????????

      • Älä hätäile, kyllä sinunkin paketista banaania läytyy.


      • voi vaan hihittää...
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Älä hätäile, kyllä sinunkin paketista banaania läytyy.

        Onneksi oli jo suvella alaleuka vioittunut niinkuin sinulla nurkissa pyörivällä ANALYYTIKOLLA.


    • pärvänkyy..älyätkö?

      Sillä paikkakunnalla elää vain sellainen ihminen, joka on tottunut elämään riistan ja petoeläimien kanssa siten, että luonnevikaiset poistetaan kylmästi. Analyytikkoa en henk.koht. tunne, mutta taitava pillulija on mies sarallaan. Saattaa se joskus napsahtaa omaan nokkaankin.

    • Huh huh, olinpas tosiaan ajattelematon, kun pilasin monen jouluilon kertomalla pakettien sisällön etukäteen. Tästä korvauksena annan ihan hyvää hyvyyttäni näin joulun kunniaksi kaikille susipelkureille (ja muillekin) tosi hienon joululahjan:

      MINÄ LUPAAN, JOTTA TULEVANA VUONNA EI KUKAAN TÄSSÄ MAASSA JOUDU SUSIEN RAATELEMAKSI NIIN PAHOIN, ETTÄ HENKI LÄHTEE

      Ihan jännittää, että mitähän minun pakettini tulee sisältämään. Luulisin, että nyt puhutaan todella isosta ja painavasta paketista hienossa lahjapaperissa.

      • hyvä mieli

        Met kaikki taas naureskellaan sulle.


      • Brenneke

        Ja minä lupaan aaton herkistäessä mielen, että joka s-tanan takkuturkki joutaa nahkurin orrelle....vielä se juosta kitkuttaa tuokin jäljenjättäjä, mutta ruuti on kuivaa takkuturkille....


      • Onhan se komiaa

        ... saada todella iso ja painava laatikollinen paskaa ihan omasta päästä.

        Että kuse joulupuuroosi vaan.


      • Brenneke
        Onhan se komiaa kirjoitti:

        ... saada todella iso ja painava laatikollinen paskaa ihan omasta päästä.

        Että kuse joulupuuroosi vaan.

        Sitä saa, mitä tilaa.....että kusemisiin...........


    • Suventassu

      Sole poika mkhän päästää takkuturkki ainoastaan....! Istu pulpettiin ja koita hyvä mies oppia tätä elämän "ratekijjaa" sano jo ROKKA LUTILLE!

      • Opettele sinä apina vaan puhumaan ensi alkuun. Minä aukasen kohta joulupaketin, hi hi hi.


      • banaania lyytille
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Opettele sinä apina vaan puhumaan ensi alkuun. Minä aukasen kohta joulupaketin, hi hi hi.

        Olehan paketin avaamisessa varovainen niiden banaanien kanssa, mölyapinoiden lajityypillinen ääntely aikoinaan kehittyi juurikin liukkaiden banaaninkuorien vaikutuksesta.


      • banaania lyytille kirjoitti:

        Olehan paketin avaamisessa varovainen niiden banaanien kanssa, mölyapinoiden lajityypillinen ääntely aikoinaan kehittyi juurikin liukkaiden banaaninkuorien vaikutuksesta.

        Ette ikinä arvaa, mitä tuolla paketissa oli, heh heh hi hi hi.

        Minäpä kerron. Uusi viimesen päälle oleva tietokone kaikkine lisävarusteineen. Nyt jo innolla odottelen alkavaa vuotta, kun selvästikin minua pyydetään ja kehotetaan jatkamaan Susianalyysin suoltamista. Terveisiä joulupukille hienosta lahjasta.


      • Jaaha... Pitää itseä
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Ette ikinä arvaa, mitä tuolla paketissa oli, heh heh hi hi hi.

        Minäpä kerron. Uusi viimesen päälle oleva tietokone kaikkine lisävarusteineen. Nyt jo innolla odottelen alkavaa vuotta, kun selvästikin minua pyydetään ja kehotetaan jatkamaan Susianalyysin suoltamista. Terveisiä joulupukille hienosta lahjasta.

        muita fiksumpana ja vielä uskoo joulupukkiin...

        Ja minä kun luulin, että se tarina jupista ja golf-tontusta on vain vitsi, mutta ei sentään. Näyttää näitä oikeastikin olevan.


      • CANNABIS SATIVA
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Ette ikinä arvaa, mitä tuolla paketissa oli, heh heh hi hi hi.

        Minäpä kerron. Uusi viimesen päälle oleva tietokone kaikkine lisävarusteineen. Nyt jo innolla odottelen alkavaa vuotta, kun selvästikin minua pyydetään ja kehotetaan jatkamaan Susianalyysin suoltamista. Terveisiä joulupukille hienosta lahjasta.

        Hullu lyytikko, aiemmin cannabis sativa, ettekö jo kaikki hoksaa tuota ja usko minua, lyytikko = cannabis sativa.


    • CANNABIS SATIVA

      Raukka..

      • Heh heh, pojulla selvästikin viduddaa ylivertaisuuteni tyhmään apinaan verrattuna, hi hi hi....


      • Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, pojulla selvästikin viduddaa ylivertaisuuteni tyhmään apinaan verrattuna, hi hi hi....

        Ja muistapas vielä hirmuinen kuulatulokseni viime kesältä. Siitähän on ollut jo aiemmin täällä puhetta. Älyä ja voimaa siis piisaa.


      • CANNABIS SATIVA
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, pojulla selvästikin viduddaa ylivertaisuuteni tyhmään apinaan verrattuna, hi hi hi....

        Hullu..


      • CANNABIS SATIVA
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Ja muistapas vielä hirmuinen kuulatulokseni viime kesältä. Siitähän on ollut jo aiemmin täällä puhetta. Älyä ja voimaa siis piisaa.

        Sulla mitään älyä ja voimaa&&&&&&%&%&%%%%%%%&%&%&%cannabis sativa cannabis sativa cannabis sativa cannabis sativa ko kyrpii tuo cannabis sativa


    • banaania lyytikolle

      Minähän varoitin niistä banaaneista...

      • Minä vähän epäilen,

        että mahtaako se lyytikko kuoria banaaninsa ennen syömistä... Vai hyödyntääkö sen ensin jollain muulla tavoin ??


    • tiedetään

      Lyytikolla on pää kipeä....kumpi, sitä en tiedä......epäilen banaania jos se on vaikka ollut Tertussa, mutta sehän on Tertun oma asia.......

      • käämitohtori

        Banaaneista mussuteltu sokerihumala tekee mölyapinan
        ylimieliseksi, uhmakkaaksi ja äänekkääksi.


    • hä,hä,hä.....

      Eihän sillä ole alaleukaa ollenkaan....siis Anaalilyytikolla. Jos se onkin tukehtunut banskuun, kun ei pysty puremaan. No, onhan se Tertussa pehmennyt........

      • Jäikö poika ilman pakettia, kun noin itkettää?


    • asfv

      Metsästäjät levittävät tauteja.

      • Heh heh, ainakin HIV-virusta, kun akkoiltansa salaa pusikossa homostelevat. Pojat on poikia, hi hi hi.


    • Suomussalmelta....

      Kyllä se on kuule kaupunkien huumehörhöt ja Tallinnan kävijät, jotka aidsiin sairastuu. Meillä täällä maalla ei kellään ole havaintoa kyseisestä taudista.

      • Heh heh, no sittenhän voitte ihan huoletta leikkiä metsästäjäpoikaa metsästäjätamineissanne ja hyväillä toisianne. Kaikki ovat puhtoisia poikia.


      • sinun ei tarvitse
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, no sittenhän voitte ihan huoletta leikkiä metsästäjäpoikaa metsästäjätamineissanne ja hyväillä toisianne. Kaikki ovat puhtoisia poikia.

        "leikkiä", kaikista pervoista kirjoituksistasi ilmenee kaltaistesi kutsumus miespuolisten perseiden nuolemiseen.


      • 311214
        sinun ei tarvitse kirjoitti:

        "leikkiä", kaikista pervoista kirjoituksistasi ilmenee kaltaistesi kutsumus miespuolisten perseiden nuolemiseen.

        Niinpä betoniporsaatkin voivat 'miekkailla, häntäillä ja telakoitua' koskapa uusia hivirustartuntoja ei enää tule.


      • 311214
        sinun ei tarvitse kirjoitti:

        "leikkiä", kaikista pervoista kirjoituksistasi ilmenee kaltaistesi kutsumus miespuolisten perseiden nuolemiseen.

        Niinpä betoniporsaspoikasetkin voivat 'miekkailla, häntäillä ja telakoitua' koskapa uusia hivirustartuntoja ei enää tule.


    • heksametri

      Hänen kuula tuloksensa oli musertavan ylivoimainen kolmosluokkalaisten sarjassa voitti toiseksitulleen lähes metrillä! Joten onnittelut siitä! Mitä analysointeihin tulee niin petrattavaa kuten kuularingissäkin.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe