minun ja riinan hellä hetki (tarina)

naikkonen999

Hänen vartalonsa on hiukan parempi kuin minun. B-kupin tissit ja pyöreämpi perse. En tuntenut Riinaa entuudestaan. Sovimme tapaamisen keskustan ravintolaan ja sieltä matka jatkuisi hänen kerrostaloasunnolleen… Laitoin nettiin ilmoituksen lesbo tai bi-seuraa etsivästä naisesta, joka suostuisi mihin vain. Olen haaveillut paljon mm. toisen naisen alistuksesta. Saavuin Riinan luokse paikkaan johon sovittiin. Otettiin yhdet drinksut ja juteltiin niitä näitä ja siitä mitä toinen haluaisi toiselle tehdä. Paikat kostuivat jo tämän keskustelun aikana.
Olin pukenut päälleni parhaimmat alusvaatteeni ja stay-up sukat. Jalkaan farkut, päälle hihaton toppi ja villatakki. Saavuimme Riinan asunnolle ja hän neuvoi minut sohvalle kysyttyään tarvitseeko minun käydä vessassa tai haluanko jotain juotavaa. Vastasin hänelle että haluan katsella kun hän vähän tanssii minulle. tästä alkoi toisen naisen alistaminen. Riina teki työtä Käskettyä ja alkoi keinuttaa lantiotaan. Hän hyväili tissejään ja heilutti tukkaa. Sitten lähti paita. Sanoin että nyt riittää, haluan hoitaa itse loput. Asetuimme Riinan kanssa sohvalle ja aloimme suutelemaan. Kummankin kädet vaelsivat pitkin toisen vartaloa. Riisuin Riinan topin. Sen alta paljastuivat söpöt b-kupin tissit punaisissa rintsikoissa. Halusin päästä maistamaan niitä. Suutelin ihania tissejä ensin rintsikat päällä ja sitten avasin hakaset. Puristelin niitä käsissäni ja imeskelin kovettuneita nännejä.
Riina aloitti housuistani ja veti ne alas. Hän läiskäisi muutaman kerran persettäni ja puristi. Käskin hänen puristaa kovempaa. Hän jätti vielä pikkuhousuni jalkaan. Käskin Riinan kontalleen lattialle käsillä sohvaan nojaten. Kiihottava näky. Pyöreä perseinen Riina ilman paitaa vain hame päällään. Nostin Riinan hameen ja laskin pikkuhousut alas. Sanoin hänelle, että saat nyt vähän piiskaa. annoin muutaman läimäytyksen tälle ihanalle perseelle nahkavyölläni. Otin pikkuhousut kokonaan pois. siirryimme Riinan leveälle sängylle. riisuimme toisiltamme loputkin vaatteet. Siinä me oltiin ilman vaatteita minulla vain stay-upit jalassa. Makasin selälläni ja Riina halusi nuolla tissejäni, pidin ja vähän ravistelinkin häntä tukasta. Riinalla oli puoliselkään olevat ruskeat hiukset. Vähän samantapaiset, kuin minulla. Käskin Riinan siirtyä alemmas. Avasin jalkojani ja Riina alkoi suudella minua aivan hirvittävän kosteasta pillustani. Käskin Riinan nuolla kovempaa ja hän teki työtä käskettyä. Sitten hän olikin käynyt koko pilluni läpi viimeistä sopukkaa myöten. Hän kiusoitteli klitorista. Vikisin ja kiemurtelin, niin hyvältä se tuntui. Sitten minä tulin, sain klitorisorkun.
Sitten oli minun vuoroni. Komensin Riinan mahalleen makaamaan ja levitin hänen jalkojaan. Aloin hieromaan perseestä. Niin hyvännäköinen se oli. Levittelin persettä että näen kaiken. Tästä olin aina haaveillut. Ihana karvaton perse aukesi minulle. Nyt levitin lisää että näen pillun. Työnsin kaksi sormea sisään ja aloin liikutella niitä edes takaisin. Pillu vain litisi ja lotisi kun liikuttelin sormiani. Riina alkoi vikistä. Kävin käsiksi myös kakkoseen. Nuoleskelin sitä ja työnsin sormen sisälle. Riina vingahti. Liikutin sormia yhtä aikaa ja Riina voihki. Käänsin Riinan selälleen ja sidoin kädet sängyn päätyyn kiinni. Aloin leikkimään kielelläni ja pääsin nuolemaan tätä ihanaa vakoa. Se oli kostea ja maistui kiimanesteiltä. Voi taivas kun Riina näytti hyvältä kiemurrellessaan sängyllä. Liikutin sormiani edestakaisin pillussa ja nuolin, Riinakin tuli.
Otin Riinan itseäni vasten ja halasin häntä kovaa. Maattiin siinä sängyllä jonkin aikaa ja päätettiin vaihtaa puhelinnumeroita. Otetaan joskus uusiksi, Riina sanoi. todellakin otetaan, vastasin.

0

2072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Toiselle puolikkaalleni

        Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
        Ikävä
        49
        2318
      2. Pysy kaukana musta

        Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
        Ikävä
        26
        2143
      3. Katu täyttyy askelista...

        Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
        Ikävä
        27
        1535
      4. Näin susta unta

        Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
        Ikävä
        16
        1454
      5. Kuvaile kaivattusi

        ulkonäköä. 💡
        Ikävä
        124
        1417
      6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

        Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
        Kokkola
        19
        1083
      7. Tiedätkö nainen sen tunteen

        Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
        Ikävä
        71
        974
      8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

        Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
        Ikävä
        117
        944
      9. Mikset päästä irti ja hae apua

        Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
        Ikävä
        89
        934
      10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

        Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
        Hindulaisuus
        333
        883
      Aihe