Israel tappoi iranin kenraalin HIENOA HYVÄ!!!!
Iranilaiskenraali kuoli Israelin iskussa Syyriaan
Iranin lausunnon mukaan kenraali oli Syyriassa kouluttamassa vallassa pysyttelevää bashar al-Assadia tukevia joukkoja.
http://yle.fi/uutiset/iranilaiskenraali_kuoli_israelin_iskussa_syyriaan/7746290
Myös iran on vahvistanut, että sen joukkoihin kuulunut kenraali kuoli ilmaiskussa, jota epäillään Israelin tekemäksi. Isku tehtiin Golanin kukkuloilla eilen sunnuntaina.
Iranin mukaan kenraali mohammad ali allah-dadi oli Syyriassa kouluttamassa presidentti bashar al-assadia tukevia joukkoja. Ilmeisesti iskussa on kuollut useita iranilaisia sotilaita. Iran on vahvistanut ainoastaan kenraalin kuoleman.
Libanonilaisten shiiamuslimien Hizbollah-järjestö on kommentoinut, että kuusi sen taistelijoista kuoli, kun helikopterista tulitettiin Hizbollahin saattuetta Syyrian Kuneitran alueella Golanin kukkuloilla.
Israelilaislähteiden mukaan tarkoitus oli estää hyökkäys Israelin maaperälle.
Israel tappoi iranin kenraalin HIENOA HYVÄ!!!!
17
109
Vastaukset
- KTS (Ei kirj.)
No nythän se selvisi kuka sitä Isisiä tukee.
Israel.- aaroninparta
Iran on täyttänyt Libanonin etelä osan ohjuksilla , Yk joukkojen huomaamatta mitään.Ohjukset on vakava uhka Israelille.Hizbollah pystyy tuhoamaan Haifan ja Tel avivin,.Tumpelo Obama aseistaa libanonin armeijaa, aseet päätyvät hizbollahille.
- Herra varjele Israel
aaroninparta kirjoitti:

Ei teitä voida voittaa....Jumala siunatkoon Israelia!
- Älkää olko sokeita!
aaroninparta kirjoitti:
Iran on täyttänyt Libanonin etelä osan ohjuksilla , Yk joukkojen huomaamatta mitään.Ohjukset on vakava uhka Israelille.Hizbollah pystyy tuhoamaan Haifan ja Tel avivin,.Tumpelo Obama aseistaa libanonin armeijaa, aseet päätyvät hizbollahille.
Ei kykene tuhoamaan Haifaa ja TLV:a,jos pystyisi,olisi jo yrittänyt tosissaan. IDF:lla on nimittäin asiassa "oma sanottavansa" ja se tulee olemaan siinä tilanteessa hyvin painava.
Barak Hussein O. sen sijaan toimii täysin tietoisesti ja harkiten Hezballan hyväksi,sillä hänellä on oma agendansa joka ei ole sen enempää Israelin kuin USA:nkaan etunäkökohtien mukainen. Obama on mukana rakentamassa kalifaattia ja ummaa. Kaikki hänen edesottamuksensa puhuvat sen puolesta näennäisistä irtiotoista huolimatta. Barak Hussein on taqiyyan ja kittmanin mestari. On ollut jo selvillä pitkän aikaa, että iran tukee isisiä kuten kaikkia muitakin terroristijärjestöjä. Ja siksi Israel surmasi iranin kenraalin. HYVÄ!!!
- aaroninp
Älkää olko sokeita! kirjoitti:
Ei kykene tuhoamaan Haifaa ja TLV:a,jos pystyisi,olisi jo yrittänyt tosissaan. IDF:lla on nimittäin asiassa "oma sanottavansa" ja se tulee olemaan siinä tilanteessa hyvin painava.
Barak Hussein O. sen sijaan toimii täysin tietoisesti ja harkiten Hezballan hyväksi,sillä hänellä on oma agendansa joka ei ole sen enempää Israelin kuin USA:nkaan etunäkökohtien mukainen. Obama on mukana rakentamassa kalifaattia ja ummaa. Kaikki hänen edesottamuksensa puhuvat sen puolesta näennäisistä irtiotoista huolimatta. Barak Hussein on taqiyyan ja kittmanin mestari.Kaikki ohjukset on etelä libanonin siviilien seassa, seuraavan sodan aikana Israel ei pysty varomaan siviili uhreja.Mitkään iron domet ei torju tuhannen ohjuksen yhteis laukaisua.Israel on pakotettu koviin ratkaisihin, muutoin tulee tuhansia kuolleita Israelissa.
- Tyhmää leikkivälle
aaroninp kirjoitti:
Kaikki ohjukset on etelä libanonin siviilien seassa, seuraavan sodan aikana Israel ei pysty varomaan siviili uhreja.Mitkään iron domet ei torju tuhannen ohjuksen yhteis laukaisua.Israel on pakotettu koviin ratkaisihin, muutoin tulee tuhansia kuolleita Israelissa.
Älä jauha roskaa,ei tietenkään voi varoa jatkuvasti siviiliuhreja mikään valtio jouduttuaan täysimittaiseen sotaan,mikäli hizzut haluavat mahdollisimman paljon paikallisia uhreja,se on heidän ongelmansa.Israel kykenee satavarmasti lopettamaan erinomaisen nopeasti kaikki sitä vastaan kohdistetut sotilaalliset aktiviteetit Libanonin ja Syyrian suunnalta jos se siihen pakotetaan ja aivan varmasti Israel sen myöskin tällöin tekee.
Tarjoat yhtenä muiden palstan kaksinaismoralistien kanssa Israelille samoja kaksoisstandardeja kuin muukin tekopyhä ja juutalais/ Israel-vastainen länsimedia.
Iron Dome on tarkoitettu Hamasin raketteja ja ohjuksia vastaan,mutta mikäli täysimittaiset ohjushyökkäykset sodan myötä alkavat,ovat myöskin lääkkeet toiset,ymmärtänet sen itsekin (?). - aaroninp
Tyhmää leikkivälle kirjoitti:
Älä jauha roskaa,ei tietenkään voi varoa jatkuvasti siviiliuhreja mikään valtio jouduttuaan täysimittaiseen sotaan,mikäli hizzut haluavat mahdollisimman paljon paikallisia uhreja,se on heidän ongelmansa.Israel kykenee satavarmasti lopettamaan erinomaisen nopeasti kaikki sitä vastaan kohdistetut sotilaalliset aktiviteetit Libanonin ja Syyrian suunnalta jos se siihen pakotetaan ja aivan varmasti Israel sen myöskin tällöin tekee.
Tarjoat yhtenä muiden palstan kaksinaismoralistien kanssa Israelille samoja kaksoisstandardeja kuin muukin tekopyhä ja juutalais/ Israel-vastainen länsimedia.
Iron Dome on tarkoitettu Hamasin raketteja ja ohjuksia vastaan,mutta mikäli täysimittaiset ohjushyökkäykset sodan myötä alkavat,ovat myöskin lääkkeet toiset,ymmärtänet sen itsekin (?).Israel on joutunut varomaan siviiliuhreja, sillä Israelista tehdään aina se paha.
- stop shit talking
aaroninp kirjoitti:
Israel on joutunut varomaan siviiliuhreja, sillä Israelista tehdään aina se paha.
Israelista tullaan tekemään aina "se paha" joka tapauksessa tekipä se sitten mitä tahansa tai oli tekemättä.
Täysimittaisen hyökkäyksen torjuminen vastaiskuineen ohittaa kaikki "humanitääriset" prioriteetit,kuten tulee ollakin.
Niin menettelee vastaavassa tilanteessa mikä tahansa valtio ja kansakunta.
Vihjaatko kenties että juuri israelilaisilla olisi kansakuntana jokin poikkeava velvoite sallia itsensä tuhottavan "jotta siviiliuhreilta sodassa vältyttäisiin"? Juutalaiset eivät tällöin olisi uhreja,vaan -mitä?
Mahdollista tulevaa sotaa ei käydä hurskastelemalla eikä jeesustelemalla,siinä on kysymys elämästä ja kuolemasta.On syytä kuitenkin muistaa,että sitä ei aloita Israel. - aaroninp
stop shit talking kirjoitti:
Israelista tullaan tekemään aina "se paha" joka tapauksessa tekipä se sitten mitä tahansa tai oli tekemättä.
Täysimittaisen hyökkäyksen torjuminen vastaiskuineen ohittaa kaikki "humanitääriset" prioriteetit,kuten tulee ollakin.
Niin menettelee vastaavassa tilanteessa mikä tahansa valtio ja kansakunta.
Vihjaatko kenties että juuri israelilaisilla olisi kansakuntana jokin poikkeava velvoite sallia itsensä tuhottavan "jotta siviiliuhreilta sodassa vältyttäisiin"? Juutalaiset eivät tällöin olisi uhreja,vaan -mitä?
Mahdollista tulevaa sotaa ei käydä hurskastelemalla eikä jeesustelemalla,siinä on kysymys elämästä ja kuolemasta.On syytä kuitenkin muistaa,että sitä ei aloita Israel.Tästä on muutama vuosi, uutinen välikohtaus Israelin ja Libanonin rajalla.Israel kaatoi puun libanonin puolella, täälläkin paheksuttiin Israelia seuraava päivä pieni uutinen hups puu olikin israelin puolella.Israel ilmoitti puun kaadosta yk joukoille, salaampuja libanonin puolelta ampui Israelin upseerin.
- sldkdhdgfdddf
aaroninp kirjoitti:
Tästä on muutama vuosi, uutinen välikohtaus Israelin ja Libanonin rajalla.Israel kaatoi puun libanonin puolella, täälläkin paheksuttiin Israelia seuraava päivä pieni uutinen hups puu olikin israelin puolella.Israel ilmoitti puun kaadosta yk joukoille, salaampuja libanonin puolelta ampui Israelin upseerin.
Aivan. Näin tapahtui, So what? Puu oli Israelin puolella rajalinjaa.
Nyt ei ole kysymys puista. - aaroninparta
sldkdhdgfdddf kirjoitti:
Aivan. Näin tapahtui, So what? Puu oli Israelin puolella rajalinjaa.
Nyt ei ole kysymys puista.Olen ilmeisesti vaikeaselkoinen, tulee "pyyhkeitä" Israelin kannattajiltakin.
aaroninparta kirjoitti:
Iran on täyttänyt Libanonin etelä osan ohjuksilla , Yk joukkojen huomaamatta mitään.Ohjukset on vakava uhka Israelille.Hizbollah pystyy tuhoamaan Haifan ja Tel avivin,.Tumpelo Obama aseistaa libanonin armeijaa, aseet päätyvät hizbollahille.
Ei vaan iran tukee isisiä
- HIENOA HYVÄ!!!!
Israel tappoi iranin kenraalin HIENOA HYVÄ!!!!
totuusonvoittaja20.1.2015 01:10
Israel tappoi iranin kenraalin HIENOA HYVÄ!!!! # #
Israel tappaa;HIENOA HYVÄ!!!!
näin RIEMUITSEE luthersäätiöläinen valekristitty,
jonka Raamattu
käskee TAPPAMAAN
tapetaan ihmisiä:HIENOA HYVÄ!!!! sanoo arton JEESUS - 6+9
Ei tosiuskova iloitse kenenkään tappamisesta. Tästä erotatte heidät.
tottusonvoittaja ei ole juutalaisten eikä meidän kristittyjen oikea ystävä.- 13+18
totuusonvoittaja kirjoitti:
Kai sellaisen saa tappaa mikä on jo surmannut miljoonia????
Jo vainenkin saa, sehän tappaisi tulevaisuudessa vielä lisää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262043
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211371
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873