Kadonnut karitsa
Katosi kauaksi, tuonne tarinan aikaan,
eksyi polultansa suuren metsän taikaan.
Kohtasiko siellä väijyvän pedon hampaan,
kohtalo kova pienen karitsalampaan.
Paljastuu salaisuus mustien korppien taistoon,
pieni ei luottanut rakkaan emänsä vaistoon.
Missä kulki silloin, kukaan ei tiedä,
tuntemattomaan ei voi kukkia viedä.
Siellä nyt lepää, kuuran henkiin hukkuu,
pilvet peittona vain sadun saarella nukkuu.
Ei niin karua jottei jotain hyvää,
eksyneen erheessä luonnon oppia syvää.
Kadonnut
4
88
Vastaukset
- *MURUKULTA*
Hei p_p
Vaikka toisinaan rivisi syvissä vesissä kulkee,
niitä on aina mielyttävä lukea! :)
Kiitos kovasti runostasi! ♥ *hymy* ♥Mietteissään
Lauman kuopus oli paimenelle rakas,
suri sitä illoin kun tullut ei takas.
Tiesi silti hyvin luonto vaikka tuhlaa,
ei se ole samaa kuin ihmisten juhlaa.
Tuli mieleen kaukaa muistoista tuo huoli,
mietteissään kun siinä tervapäreitä vuoli.
Sanoillaan haki kai lohdutusta silkkaa,
samalla kun seurasi piian kiireistä nilkkaa.
Oravametsällä
Pieni maailmani nyt peiton alla makaa,
vaivoin kuiske kuuluu nietoksen takaa.
Horroksessa siellä kesäiset kukkain juuret,
saman kohtalon saaneet puutkin suuret.
Siihen maahan vajosi syvälle äsken,
huohottaen jo koukkuun polvea käsken.
Missä oli syksyllä vaivaiskoivussa ruska,
nyt siinä kulkijalla taivaltamisen tuska.
Ei ole helppoa oravallakaan olla,
vaikka kulkea voipi maailman katolla.
Mitä tehdä kun loikat eivät enää riitä,
käpymetsään on päästävä kuitenkin siitä.Palkka pivossa
Tikkurimetsä se on paimenpojan pankki,
sieltä hän talvisen elantonsa hankki.
Siinä on palkollisen ratingit tasassa,
vaikka kahmalo vasta on kahisevaa kasassa.
Tuuhea on nyt puuhkassa muoti,
sähäkästi lähtee ylös tuliluikusta luoti.
Hyvällä karvalla, saaliin tuppeen nykäisi,
vaivan palkat siitä reppuunsa lykkäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391809En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421368Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121058
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899