Jeesuksen todellisille seuraajille

Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä kaikkia tervehdin,

Tänä päivänä ollaan yleisesti unohdettu ja torjuttu se, että mitä on olla oikea Krstuksen seuraaja.

Kun Herramm nouvoo seuraajiaan ottamaan ristinsä, niin eikö hän kehoita silloin, olemaan valmis uhrattvaksi, kuten hän oli? Sitä varten ristiä kannetaan, että ollaan valimata siihen uhrattavaksi, mutta jos ei olla, niin silloin emme ole edes vielä ottaneet ristiämme.

Minä ajattelen myös, että ahdas portti on siinä, että me emme enään suojele itseämme, ihmisten tapaan, vaan käännymme mieletämme siihen Kristuksen hurskauteen, joka antaa itsensä altiiksi kaikelle häpäisylle ja jopa kuolemalle, sanan vuoksi.

Rakas velejmme Paulos, eli Paavali myös kirjoittaa, elävästä uhrista.

1. Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.  (Room 12:1)

Ja rakas veljemme Piertari.

1. Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - 2. ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan. (Piet 4:1-2)

Tämä kaikki siis kuvaa Kristuksen totisten seuraajien mielen asennetta, jota tänään ei kristityissä ole, eikä seurakunnat siihen uskoakseni enään kaitsittaviaan kaitsi ja todellinen Kristuksen hurskaus puuttuu koko laumasta.

Antakaa itenne altiikksi, kute Herramme antoi itsensä meidän kaikkien puolesta, jotta voisitte olla hänen totisia seuraajiaan ja hänessä pysyä.

Kehoituksen sana

Mikko Ainasoja

Jahven, sekä Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija ja valittu opettaja

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikko Ainasoja on ymmärtänyt aivan oikein ristin ottamisen ja sen kantamisen merkityksen. Jeesuksen aikoina oli oikeustalon ulkopuolella seinää vasten rivi ristejä ja ristinkuolemaan tuomitun tuli ottaa siitä risti ja kantaa se teloistuspaikalle. Tähän ristin ottamiseen Jeesuskin joutui nöyrtymään.

      Kun tulemme ahtaan portin kautta kaidalle tielle, me todellakin alamme seurata Jeesusta rakkaudessa, totuudessa ja uskon kuuliaisuudessa. Se merkitsee elämistä Jumalan lapsena: synnin orjuus jää taakse ja entisen, itsekkään ja itseemme keskittyvän elämän tilalle tulee uudestisyntymisessä uusi luomus, joka elää Jeesukselle ja keskittyy elämänsä valinnoissa ja arjen keskellä Herraansa ja Vapahtajaansa. Hän ei halua elää enää lihan mukaan, vaan Hengen mukaan.

      Meissä oleva itsekkyys ja oman edun tavoittelu sotii ristin kantamista vastaan. Vaarana on, että evankeliumi tarjotaan näennäisen helppona, rakkaudellisena, humanistisena ja eräänlaisena sosiaalisen rakkauden pakettina. Mistään ei tarvitse luopua. Jeesuksen Kristuksen mukainen evankeliumi julistaa uutta elämää Jeesuksessa ja rohkaisee meitä epäitsekkääseen rakkauteen, muiden etujan puolustamiseen ja ojentautumiseen Jumalan Sanan mukaan, vaikka sen tähden joudumme monella tavalla mollatuksi ja ylenkatsotuksi. Meidän tulee luopua itsekkyydeset ja oman edun tavoittelusta.

      Roomalaisessa tuomioistuimessa ristinkuolemaan tuomittu ei ollut kaunis ja suosiota saava näky Jeesuksen aikoina. Jeesuksen ristin kantaja ei tänäänkään ole maailman suosima millään lailla. Ristin kantamiseen liittyy aina häpeä. Sen me otamme mielellämme itsellemme, sillä päämääränämme on ikuinen elämä Taivaan Isän luona kirkkaudessa. Vanha elämämem saakin tulla tuomituksi, jotta uusi elämä saisi meissä sijaa.

      Oikea evankeliumin sanoma sisältää sekä armon, että lain julistusta. Sanan opetukset elää uutta elämää vapaina synnin orjuudesta on tarkoitettu meille kaikille uskoville - Mikon esiin nostamat Raamatun kohdat ovat aina paikallaan.

    • muuten

      Jätä Mikko pois tuo loppu kirjoituksestasi, koska olet itse itsesi valinnut opettajaksi.
      Tulee sellainen itsensä korottamisen maku, vaikka muuten asiaa kirjoitatkin.

      Tämän sanon ihan hyvällä.

      Raamatun kopiointi ei ole omia ajatuksiasi ja tyylisi on kovasti muita vähättelevää, ainakin tähän asti on ollut.

      https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=10&cad=rja&uact=8&ved=0CDwQFjAJ&url=http://forum.netmission.fi/member.php?2020-Mikko-Ainasoja&ei=u0jKVLb6LILKOamogOAD&usg=AFQjCNGHToXpljRqwlQf2fPDJMxH58IEhg&sig2=bGhmDwIorf3gk2kiwho0Tw&bvm=bv.84607526,d.ZWU

      Toivon, että otat asian vakavasti.

      • Olen kyllä jo tottunut siihen, että minua häväistään näin aika ajoin, mutta olkoon tämäkin rohkasuksi muille.

        Häväisystä kannattaa kestää Jeesuksen nimen tähden. Amen.


    • Tässä on myös hyvä oppi syntiä vastaan toimimisesta, kuten käy ilmi tässä veljemme Pietarin kirjoituksestakin.

      1. Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä. (Piet 4:1)

      Myös paha ajettiin pois taivaasta, siten että vastustajat antoivat itsennsä alttiiki, ollen valmiit, jopa kuolemaan.

      7. Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, 8. mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. 9. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. 10. Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. 11. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. (Joh 12:7-11)

      Ja näin, me myös tänään pääsemme eroon pahuudesta, kun me annamme itsemme alttiikksi totuuden puolesta, palvellen totuutta, ollen valmiita otamaan herjaa vastaan, tai jopa kuolemaan.

      7. Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. (Jaak 4:7)

      Mutta mistään uhmamielestä tässä ei ole kyse, vaan rohkeudesta, sillä uhmamieli saastuttaa ihmisen.

      Mutta olkaamme rohkeita ja antaamme itsemme alttiiksi kaikelle herjalle ja muulle, kun me palvelemme Herraa.

      41. Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden. 42. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta. (Apt 5:41-42)

      Ei ole häpeä, jos joutuu Herran nimen tähden häväistyksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2556
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1526
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      80
      1235
    Aihe