Ihanat vanhat työkaverit!

Helena04

Kyllä ennen oli ennen ja nyt on nyt! Sen huomaan taas kerran tänään. On sellainen vetämätön olo. Meni eilinen vähän pitkäksi. Eikä olisi pitänyt törsäillä, kun varsin hyvin tietää jo tähän ikäänsä, mikä sopii ja mikä ei.
Mutta kun oli niin hyvää seuraa. Pitkästä aikaa tosi-hyvää!

Vanhoista työkavereistani vanhin – olemme tunteneet toisemme runsaat 50 vuotta – halusi juhlia pienesti myös entisten työkavereittensakin kanssa 70-vuotismerkkipäiväänsä. No, tämähän sopi minullekin mainiosti. Olinhan juuri kaipaillut tavata nuoruuden ja keski-iän ystäviäni. Itse olin näistä kavereistani irtautunut muualle vuosikymmeniä sitten.

Ensiksikin totesimme, että olimme kaikki ihan entisenlaisia, niin luonteiltamme kuin – lähes – ulkonäöltämmekin. Paitsi mitä nyt useimmat meistä saaneet muutaman lisäkilon linjojensa täydennykseksi, toisilla tukka joko hiukan tai kokonaan jostain syystä vaalentunut. Mutta samat ilmeet, vilkkaus… kaikki. Ja hauskaa oli, sen arvaatte. Verestettiin muistoja myös katselemalla valokuvia työyhteisöstämme. Kamera oli mukana nytkin.

Emäntä oli tarjoilussa pannut parastaan. Ja entäs se juomapuolikin! Alkuun parit maukkaat glögit, alkupaloilla hyvää valkoviiniä, hirvipaistin kera tietenkin hyvää punaviiniä, kahvin ja joulutorttujen lisänä likööriä. Ole nyt ja vältä näitä antimia kauniisti katetussa illallispöydässä ja erittäin antoisassa seurassa! Vaikka hyvin tietäen, että vain lasillinen tai pari sopii meikäläisen nauttia niin takavuosina, mutta varsinkin enää tätänykyä. (Se ei ole krapulaa, vaan kenties jonkinasteista allergiaoireilua, ei vain sovi)

Onko teillä kaipuuta tavata entisiä ”kamuja”? Miten usein tapailette?

Terveisin Helena
lähes äänensä menettänyt (naurusta siis!)

4

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lotta*

      Olen iloinen puolestasi.
      Muistelen samoin lämmöllä entisiä työkavereita. Tapaankin joukon heitä tässä joulun alla joululounaan merkeissä. Täytyy myöntää, että lähtö oli hiukan haikeaa, vaikkakin vanhuuseläkeikä (karmea sana) oli jo ylitetty. On pelkästään mukavia muistoja varsinkin 10 viimeisen vuoden ajalta. Oli omia sisäpiirijuttuja - herjaa ja huumoria. Jotenkin tunsi olevansa "tapahtumien" keskipisteessä tai ainakin siinä välittömässä läheisyydessä.
      Nyt niitä on mukava muistella.

      • Helena04

        Niinpä.
        Työyhteisön eläkeläisille järjestämä joululounastilaisuus vähän ennen joulua on minullekin tärkeä. Ts. vaikka laistaisin muista vuoden mittaan järjestettävistä tilaisuuksista, niin joululounaalle ainakin osallistun, siellä on aivan erityinen tunnelma, paljon ystävänrakkautta ilmassa.
        Eilinen pikkuporukkamme, johon kuuluu vielä pari työssäolevaakin, he silloin pikku-tyttöjä, on 60-70-luvuilta.


    • on minullakin aina Suomireissulla tavata entisiä työkavereitani.
      Meitä on 6 harmaapäistä tätiä, jotka muutumme nuoriksi tytönhupakoiksi tavatessamme.
      Puheet kääntyvät poikkeuksetta 45 vuoden takaisiin muistoihin. "Muistatteko tytöt sen, entäs senkin tapauksen...?"
      Joka kerta tuntuu aivan uskomattomalta että kaikista jutuista on kulunut niin pitkä aika.
      Vaikka tapaamisten välillä olisikin kulunut vuosia, tuntuu kuin olisimme juuri eilen olleet yhdessä.

      • Helena04

        ja omanlaista sisarrakkautta. Aivan oma fiilis "meidän tyttöjen kesken".

        No, kyllähän sitä ohimennen jutellaan mahdolliset vallitsevat krempatkin läpi, kenellä niitä on, mutta ei niihin juututa sen enempää, iloiset ajat voittavat tarinoinnissa. Siis niin hauskaa...
        Niin ja todellakin: voiko olla totta, että tuollaiset vuosikymmenet ovat mennä huristaneet tässä, ei uskoisi! ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3847
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2596
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      2015
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1751
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1556
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1521
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1331
    8. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      500
      1290
    9. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      84
      1289
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    Aihe