Sivuten keskustelua sotilaspapeista, kenttähartauksista jne: Kuinka usein pitää päästä jumalanpalvelukseen?
Uskonnonvapaus edellyttää erikoisjärjestelujä vankiloihin. Pitää tarjota tila johon pappi tai vastaava voi tulla, ja järjestää vankien ohjelma niin että he pääsevät paikalle. Mutta entä varusmiehet?
Jos kiinni ollaan tyypillisesti vain viikko, joskus kaksi, riittääkö se, että viikonloppuvapailla pääsee käymään kirkossa tai vastaavassa?
Kuinka usein pitää päästä jumalanpalvelukseen?
13
101
Vastaukset
On sinänsä mielenkiintoista että jumala ei esimerkiksi kuulisi rukouksia vankilan muurien läpi, vaan tarvitaan pappi rukouksen signaalivahvistimeksi, tai että kaikkivaltias jumala ei kykenisi toimittamaan armoa sotilaalle ilman piruntorjuntabunkkeria.
Suomalaiset käyvät kirkossa keskimäärin kerran vuodessa, eli jouluna. Riittääkö että vuoden mittaisen palveluksen aikana kirkossa käy ennen palvelukseen astumista, ja palveluksen astumisen jälkeen? Ja kuten Jori kirjoitit niin onhan siinä niitä viikonloppuvapaitakin tarjolla, ja iltalomiakin. Tuntuu vähän kummalta että armeija-aikana nuorille aikuisille muodostuisi joku aivan älytön hinku päästä kirkkoon?Mediaaniarvo kirkkokäyntien määrässä vuotta kohti on toki nolla. Mutta vuosittain palvelukseen astuvista noin 25000 alokkaasta voinee kuitenkin olettaa vaikkapa tuhannen ihan oikeasti haluavan käydä jumalanpalveluksissa. Silti epäilen kokisivatko hekään oikeasti pahana satunnaista kolmen viikon taukoa. Onhan sitä nyt kristityilläkin vuorotyötä, sairautta ja muuta, joka estää välillä käymisen.
Virallisen teologian mukaan kristinuskon jumala kuulee rukoukset muurien ylikin. Mutta onhan kulttivapaus, esim. vapaus järjestää ehtoollisia, kuitenkin osa uskonnonvapautta. Toki voi kysyä pitääkö olla uskonnonvapaus, mutta jos pitää, niin sitten vankiloissa tarvitaan järjestelyjä.
- ressumies
armeija on sotaa varten. siksi näitä juttuja ei pidä ajatella varuskuntaympäristöstä lähtien. sodassa uskonto aktivoituu. se näkyy aina. puolustusvoimien on viisasta ottaa se huomioon.
Eli kristityt pitää totuttaa siihen, ettei aina halutessaan pääse jumalanpalvelukseen - eihän se sodassakaan onnistu. Ja papin pitää jakaa kahvia ja pullaa metsässä - taisteluharjoituksissa on paukkupanoksia, miksi ei sitten myös ehtoollista harjoitella samoin?
- åpoåpoåpo
jori.mantysalo kirjoitti:
Eli kristityt pitää totuttaa siihen, ettei aina halutessaan pääse jumalanpalvelukseen - eihän se sodassakaan onnistu. Ja papin pitää jakaa kahvia ja pullaa metsässä - taisteluharjoituksissa on paukkupanoksia, miksi ei sitten myös ehtoollista harjoitella samoin?
Lämpimin inttimuistoni on, kun olimme siviilikassivarastossa pappia paossa ja söimme siellä savolaisen kaverin kotoa lähetettyä kalakukkoa.
- Frans_2
Erittäin helppo tapa järjestää asiasta empiirinen koe: Järjestetään varusmiehille viikon viimeisen palveluspäivän lopuksi mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen. Joka ei halua siihen ottaa osaa voi lähteä heti vapaalle.
Tämä kertoisi miten moni haluaa osallistua jumalanpalvelukseen ylipäänsä. (Itse veikkaan 2-5 sadan hengen komppaniasta.) Jos intin uudet ohjeet menevät läpi ehdotetusti, tällainen koe tulee normiksi. Tuloshan on varmasti masentava papistolle.
Mutta tämä ei vastaa siihen, mitä noille 2-5 sotilaalle pitäisi järjestää.
- Näinsennäin
Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyn (otos 3000) mukaan, vain vähemmistö kirkon jäsenistä käy edes kerran vuodessa kirkon jumalanpalveluksessa. Siis siviilissä.
Mutta voihan vankiloissa silti olla pääsy vaikka kerran viikossa, jos sellaista tarjontaa on. Jumalanpalvelusten pitäminen, tarkoaminen olkoon kuitenkin eri uskonnollisten yhdyskuntien hoidossa, niiden oma asia, ja pääsyn mahdollistaminen puolestaan vankilavirkailijoiden asia. Rikosseuraamusviraston henkilökunnan itsensä ei pidä pitää, toimittaa yhdenkään uskonnon jumalanpalveluksia, koska semmoinen ei ole valtion virkamiehen tehtäviin kuuluva asia. - JOsMahdolllista
Hyvä kysymys. Pohditaanpa tätä yhdessä.
Kovin antivapari puhuu siitä, miten va-liike vastustaa uskonnonvapautta. Tässä nyt olisi aihe jossa pohtia mitä uskonnonvapaus vaatii. Ei tunnu kiinnostavan.
Nostan tämän vanhan ketjun, kun siitä juuri tuli toisessa ketjussa juttua.
- KirkkojaVastaan
Mielestäni Suomessa on liikaa kirkkoja ja ellei uskovaiset suostu luopumaan ja purattamaan kirkkojaan vapaaehtoisesti niin ainahan kirkkoja voi pakkolunastaa tai vaikka radikaalisti protestina polttaakkin. Ei jokaisessa kunnssa ja valtiossa tarvitse tuhamsittain kirkkoja olla, pärjääväthän muslimit ja ateistikin Suomessa ilman kokoustiloja, jos siis uskovaiset haluavat mennä kirkkoon rukoilemaan niin muuttakoon Vatikaaniin. Suomeen ei yhtään tuomiokirkkoa tai suurmoskeijaa tarvita kun ei ole ennenkään tarvittu. Kenenkään ei ole pakkopäästä jumalaansa palvomaan vaikka haluaisikin, elämässä on paljon tärkeämpääkin tekemistä. En kuitenkaan kehota ketään polttamaan kirkkoja, mutta jokainen tehköön mitä haluaa omalla vastuullaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.24810370Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.4012818- 841605
Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa
Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei861589- 771443
- 641389
Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau81349Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti581333Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa981250- 361176