yle vastaa isä-timolle

Miksi MOT teki eduskuntavaalien kynnyksellä ohjelman erityisesti perussuomalaisten sisäisestä tilasta ja tulevaisuuden näkymistä?

Eri puolilta maata on kuulunut tietoja, joiden mukaan PS:n rivit ovat alkaneet rakoilla näyttävästi ja julkisesti kymmenillä paikkakunnilla (katso alla). Paljon yhden tai kahden palstan pikku-uutisia, jotka ovat suorastaan huutaneet laajempaa yhteiskunnallista ja puoluepoliittista kontekstia. Tähän toimeen MOT tarttui.

Kirjankustantaja Into julkaisi tänään Soinin kupla -kirjan. Kun ennen joulua huomasin, että tällainen kirja on tekeillä, pyysin kustantajalta saada sitä luettavakseni etukäteen.

Oululaisen perussuomalaisen Sirpa Ahola-Laurilan kirjoittama teos avasi lisää portteja puolueen toraisaan maailmaan.

Kirja vahvistaa käsitystä siitä, että uutteran talkootyön lomassa alituinen riitely on puolueessa arkipäivää. Päivänvaloon nostetaan PS:n konfliktipesäkkeitä, joissa hyvä veli -kerhot, sisäpiirin kähmintä ja puolueaktiivien amatöörimäinen toilailu ovat arkipäivää.


Kevään
kiinnostavin puolue

Eduskuntavaalit odottavat vajaan kahden kuukauden päässä. Perussuomalaiset on vaalikevään ylivoimaisesti kiinnostavin puolue.

PS on lähellä hallituspuolueen asemaa spekulaatioissa tulevan hallituksen kokoonpanosta. Kuten Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä toteaa MOT:n haastattelussa:

”Perussuomalaisten kohdalla tämä on se kohtalon kysymys. Ensin heidän on saavutettava riittävä vaalitulos, että he pääsevät mukaan hallitusneuvotteluihin ja sitten – pystyäkseen olemaan uskottava poliittinen vaihtoehtovoima myös tulevaisuudessa – heidän on mentävä hallitukseen vaalituloksen niin salliessa.”

Åbo Akademin valtio-opin professori Göran Djupsund komppaa:

”Tulevissa eduskuntavaaleissa Timo Soinin ainut vaihtoehto on voittaa vaalit. Eli tehdä hyvä vaalitulos ja päästä hallitukseen. Mikäli Perussuomalaiset jättäytyy taas oppositioon, Soini ei enää kykene puoluetta siitä suosta nostamaan.”

Samaan aikaan hallitusuumoilujen kanssa PS:n kentältä kantautuu viestejä eripurasta ja kiistoista puolueen sisällä. Monien viestien mukaan puoluejohdon ja kentän välille on syntynyt jännitteitä.

PS:n vyöryessä jytkyn myötä 2011 eduskuntavaaleissa poliittiset kommentaattorit puntaroivat, kuinka kauan puolue pysyy yhtenäisenä. Jotkut uumoilivat historian toistavan itseään: perussuomalaisten edeltäjä SMP hajosi aikoinaan rumaan keskinäiseen riitelyyn. Voisiko näin käydä myös perussuomalaisille?


Onko Soini
kuin Pekka vai Veikko?

Professori Djupsund rinnastaa Timo Soinin aseman SMP:tä aikoinaan johtaneeseen Pekka Vennamoon:

”Historiaan viitaten: Timo Soini alkuun oli vähän Veikko Vennamo. Nyt hänestä on tullu vähän enemmän Pekka Vennamo. Pekkahan vei Maaseudun puolueen hallitukseen. Sen jälkeen Maaseudun puolue lähti laskuun. ”

”Jos perussuomalaiset lähtee – tai pääsee – hallitukseen, puolueelle voi käydä pekkavennamot. Eli se on hallituksessa tämän kauden tai niin kauan kuin hallitus istuu, mutta samanaikasesti puolueen kenttä rupeaa vetämään eri suuntiin, ja sitten puolue saattaa hajota lopullisesti.”

Veikko Vennamo oli Pekka Vennamon isä ja SMP:n perustaja sekä pitkäaikainen puheenjohtaja.

Perussuomalaisilla on kosolti poliittista voimaa. Puolue on yksi neljästä suuresta. Sillä on 37 kansanedustajaa – eli se on eduskunnan kolmanneksi suurin ryhmittymä.

Jytkyvaaleissa 2011 PS sai 19 prosenttia äänistä. Tällä hetkellä puolueella on noin 10 000 jäsentä. On siis kaikkea muuta kuin yhdentekevää, mitä puolueen sisällä tapahtuu ja kuinka puolueelle lopulta käy.


Miksi
ohjelma persuista?

Perussuomalaiset ja etenkin puheenjohtaja Timo Soini ottivat räväkästi kantaa MOT-ohjelmaan jo ennen kuin ohjelmaa oli edes alettu kuvata.
”Yle hassaa veronmaksajien rahoja. Olen tyytymätön Yleisradion toimintaan. Yle on tekemässä Perussuomalaisista omaa MOT-jaksoa. Puolueesta poispotkittujen ja eronneiden myrkynkylvö jatkuu. Olen saanut asiasta luotettavaa tietoa. Tehdäänkö vastaavaa jaksoa muista puolueista?”, Soini kirjoitti Perussuomalainen –lehdessä.

MOT tarjosi haastattelua Soinille, mutta tämä ilmoitti suostuvansa vain suoraan lähetykseen; MOT-jaksot taas kuvataan ja leikataan valmiiksi hyvissä ajoin ennen lähetystä. Puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö tuli ohjelmaan haastateltavaksi.

Lakien ja säädösten lisäksi Yleisradio noudattaa omia eettisiä ohjeita. Niissä on omat pykälänsä vaaliohjelmille ja vaaliehdokkaiden esiintymiselle.

Eduskunnan valitsema hallintoneuvosto on Yleisradion ylin päättävä elin. Ennen vaaleja hallintoneuvostolle viedään hyväksyttäväksi lista erityisistä vaaliohjelmista. MOT ei tuolla listalla ole.

Vaalien allakin MOT valitsee aiheensa ja käsittelytapansa normaalin journalistisen harkinnan pohjalta. Kerromme siitä, mikä meidän mielestämme on tärkeää.

MOT:n mielestä nyt oli tärkeää kertoa perussuomalaisten tilanteesta, koska PS voi olla ratkaisevassa asemassa hallitusneuvotteluissa ja koska PS:n sisäiset jännitteet

4

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MOT:n mielestä nyt oli tärkeää kertoa perussuomalaisten tilanteesta, koska PS voi olla ratkaisevassa asemassa hallitusneuvotteluissa ja koska PS:n sisäiset jännitteet voivat vaikuttaa sen kykyyn toimia hallituksessa.

      Emme olisi luotettavia, riippumattomia tai puolueettomia, jos olisimme jättäneet ohjelman tekemättä Soinin hermostumisen vuoksi.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      HALLA-AHON LINJA ON SUORA JA HALLA-AHON POHJA SEISOO VAKAASTI
      Istuvien edustajien mainonta ja näkyvä tukeminen ei siis tuntuisi asialliselta eikä tarpeelliseltakaan. Sen sijaan haluan kiinnittää eri puolilla Suomea asuvien lukijoideni huomiota muutamiin sellaisiin ehdokkaisiin, joiden näkemykset etenkin maahanmuuttoa koskevissa kysymyksissä ovat hyvin lähellä omiani, jotka ovat tehneet hyvää työtä esimerkiksi kunnallispolitiikassa ja/tai kansalaisaktiiveina, joilla on uskallusta ja kykyä puhua hankalista aiheista, ja joilla kaikesta edelläsanotusta seuraten olisi paljon annettavaa tulevalle eduskuntaryhmällemme. Näitä ehdokkaita äänestäisin mielelläni itse, ja ehdotan samaa harkittavaksi niille äänestäjille, jotka kannattavat minun linjaani.

      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html


      VAALIVINKIT 24.2. 2015 eduskuntavaaleihin huhtikuussa su 19.4.2015
      Ennakkoäänestys on Suomessa 8.-14.4.2015
      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html

      Kuten tiedotustilaisuudessani 16.1.2015 lyhyesti ilmoitin, tuen Helsingissä Nuutti Hyttisen vaalikampanjaa ja aion äänestää häntä. Hyttinen on perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja, joka on toiminut myös kaupunginvaltuustoryhmämme sihteerinä. Ei ole liioiteltua sanoa, että hän on ollut yksi keskeisistä rakentavista voimista sekä valtuusto- että piiritoiminnassamme. Hyttisen vaalisivut löytyvät täältä: http://www.nuuttihyttinen.fi/
      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/nuutti-hyttinen

      Varsinais-Suomen vaalipiiristä haluan kiinnittää huomionne Vilhelm Junnilaan Naantalista. Junnila toimii tällä hetkellä paitsi Naantalin kaupunginvaltuustossa, johon hänet valittiin vuoden 2012 vaaleissa perussuomalaisten ykkösenä ja koko kaupungin neljänneksi suurimmalla äänimäärällä, myös eduskunta-avustajana. Talo ja talon tavat ovat siis hänelle valmiiksi tuttuja, ja minullakin on ollut ilo työskennellä hänen kanssaan usean vuoden ajan. Junnilan vaalisivut: http://vilhelmjunnila.fi/
      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/vilhelm-junnila

      Jos olet varsinaissuomalainen, mutta et halua äänestää naantalilaista valtuutettua ja eduskunta-avustajaa, voit äänestää salolaista valtuutettua ja eduskunta-avustajaa. Heikki Tamminen on paitsi eduskunta-avustaja myös minun kotimaan avustajani ja alan mies. Hänet valittiin vuoden 2012 vaaleissa valtuustoon kaupungin kuudenneksi ja perussuomalaisten kolmanneksi suurimmalla äänimäärällä. Tammisen vaalisivu: http://www.heikkitamminen.com/
      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/heikki-tamminen

      Pirkanmaan vaalipiiristä ilmiselvä mainostettava on Heikki Luoto. Luoto oli yksi Nuivan Vaalimanifestin allekirjoittajista, ja hänen historiansa maahanmuuttokriittisessä skenessä on pitkä. Luoto valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja toistamiseen vuonna 2012, perussuomalaisten neljänneksi suurimmalla äänimäärällä. Hän on kunnallispoliittisella urallaan astunut pelotta suurillekin varpaille silloin, kun on ollut aihetta, eikä ole syytä epäillä, ettei hän tekisi samaa eduskunnassakin. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Luoto äänestettiin ensimmäiselle varasijalle yli neljällä tuhannella äänellä. Hän jäi harmillisesti 241 äänen päähän kansanedustajan paikasta. Äänestäjän on hyvä huomata, että marginaalit voivat olla todella pienet, ja omalla äänellä on merkitystä. Luodon vaalisivut löytyvät tuolta: https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/heikki-luoto/
      https://www.youtube.com/watch?v=aKL6EFvGobs

      Satakunnasta ehdotan pohdittavaksenne Laura Huhtasaarta, joka tosin mennee läpi ilman minun sanomisianikin. Huhtasaari on Porin kaupunginvaltuuston jäsen ja varakansanedustaja vuoden 2011 vaaleista. Kevään 2014 eurovaaleissa hän sai lähes 10 000 ääntä ja oli Satakunnassa toiseksi suosituin ehdokas Alexander Stubbin jälkeen. Huhtasaarella on hyviä mielipiteitä ja oikeaa asennetta, minkä lisäksi hän on hyvä tyyppi. Vaalisivut täällä: http://www.laurahuhtasaari.fi/

      Hämeen vaalipiiristä mainitsen Jari "Jallu" Ronkaisen Hollolasta. Ronkainen toimii kunnanvaltuutettuna, ja vuoden 2011 vaaleissa hän nousi varasijalle hurjalla yli neljän tuhannen äänen tuloksella. Ronkainen on jämäkäksi, nuivaksi ja yhteistyökykyiseksi tunnettu mies, josta kaikki paitsi sosialidemokraattinen media pitävät. Hän on myös puolueen Hämeen piirin puheenjohtaja. Vaalisivut: http://jarironkainen.fi/

      Uudenmaan vaalipiiristä muistutan lukijoita Teemu Lahtisesta, joka iästään huolimatta on maahanmuuttokriittisen liikkeen grand old man. Lahtinen on yksi Suomen Sisun perustajajäsenistä ja sen pitkäaikainen puheenjohtaja. Sisun keskustelusivuilta ja toiminnasta taas - kuten tiedätte - lähti 2000-luvun alussa liikkeelle moni suuri asia. Lahtinen on toiminut Espoon kaupunginvaltuustossa vuodesta 2009. Hän on myös ammunnan ja metsästyksen harrastaja, mikä pantakoon niissä piireissä merkille. Lahtisen vaalisivut: http://www.teemulahtinen.fi/
      http://www.teemulahtinen.fi/2007/02/12/politiikka/

      Vaasan vaalipiiristä sa

      • perus.suomalainen

        minä äänestän eduskuntavaaleissa jussi halla-ahoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe