Tänään aamu alkoi mukavalla uutisella: KEPUn kannatus on jatkanut syöksyään. Tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoi, että KEPUn kannatus oli pudonnut edellisestä kuusta 1,5 prosenttiyksikköä.
Puolueen kannatus on ollut jo pitkään laskussa, mutta nyt syöksy on kiihtynyt entisestään.
Äänestäjät ovat havainneet Juha Sipilän keisariksi ilman vaatteita. Puhetta tulee paljon, mutta puheessa ei ole konkretiaa. On myös huomattu, että Sipilän osaaminen on heikkoa. Tänäänkin Sipilä laistaa EU-tentin, koska hän ei kertakaikkiin pärjää keskustelussa, joka käydään osittain englanniksi. Kansainvälisten asioiden osaaminenkin on hänellä ala-arvoista.
Hyviä uutisia: KEPUn kannatuksen syöksy jatkuu
16
<50
Vastaukset
- näin_ennustan
Kyllä kepu silti vaalit voittaa.
Syntynee viiden puolueen hallitus:
Keskusta: Sipilä, Rehn, Vanhanen, Lehtomäki, Vehviläinen
SDP: Rinne, Tuomioja, Urpilainen, Huovinen
RKP: Haglund
KD: Räsänen
Vihreät: Niinistö- kunpaei
Jos tuo toteutuu niin kyllä köyhät kuolee, tuo on porvariporukkaa.
- näin_voi_käydä
Kokoomus, persut ja vasemmistoliitto oppositioon.
Todennäköisemmin perustetaan kolmen tai enintään neljän puolueen hallitus, jossa ovat keskusta, SDP ja perussuomalaiset sekä jos aiotaan kunnioittaa vanhaa tapaa, myös RKP.
Vihreistä on tullut Ville Niinistön kaudella epäsuosittu kumppani kaikille puolueille. Lisäksi ryhmä uusiutuu kevään vaaleissa rajusti ja menettää kannatustaan, joten porukka voi nähdä itsekin viisaammaksi jäädä kehittelemään uusia linjauksia rauhassa. Kristillisillä on ongelmana Räsäsen vastainen hiljainen oppositio. Rouva Räsänen heitetään sivuun ehkä jo seuraavassa puolukokouksessa.- ulkona_kuin_lumiukko
Perussuomalaiset on EU-vastainen puolue.
ulkona_kuin_lumiukko kirjoitti:
Perussuomalaiset on EU-vastainen puolue.
Vain vaalien alla.
- skr
Eroa lähes 8 prosenttia seuraavaan, eli kokoomukseen, vielä on kannatuksen vähän vara laskeakin ja kyllä se vielä laskeekin tuonne 21-23 prosentin välille, mutta suurimpana keskusta luultavasti säilyy, koska kukaan muista kolmesta kokoomus sdp, eikä perussuomalaiset osoita selviä nousunmerkkejä, ja alan pikkuhiljaa uskoa keskustan demareiden ja perussuomalaisten hallitusyhteistyöhön, varsinkin kun Rinnekään ei näytä pitävän hallitusyhteistyötä kokoomuksen kanssa mahdollisena.
- mot_
Kaikki viimeisimmät gallupit ovat näyttäneet kepun syöksyä. Hyvä niin
- NäinoN-
Hidas syöksy se on. Kolme kuukautta ja 1,5%-yksikköä alas. Tuollaisen syksyn kyllä kestää.
Jos sama syöksynopeus säilyy niin keskustan kannatus vaaleissa on 24.4%. Tuo kyllä riittää.
- KissaPöydälle
Kepun kannatuksen syöksy on jatkunut viime vuoden lopulta alkaen ja kiihtynyt. Vaaleissa kannatus lienee 10-11 %
- Pol_tutkija
Vaalit lähestyvät ja Kepun kannatuksen syöksy se vain kiihtyy. Sipilä on esiintynyt jo varmana seuraavanan pääministerinä, mutta lopulta taitaa taas oppositio odottaa Kepua.
- eituppeehäppee
Antti Rinne on kerännyt topakkalla olemuksellaan kannattajia sieltä sun täältä. Pääkaupunkiseudun äänestäjät ratkaisevat nämä skapat, eli kyllä se on turhaa tämä maakuntien asioilla olevien mekastaminen. Kokoomus on heikossa hapessa ja kokoomuksen johtama hallituspolitiikka aivan vastuutonta. Kuka hullu se haluaa samanlaisen hälläväliä menon jatkuvan.
Kepulaiset vähän liian innoissaan kävivät kokoomuksen kanssa kuoppaamaan valmiiksi rahoitettua hanketta PISARA-rataa, tämä voi kostautua pääkaupunkilaisten äänestäjien rokotuksena. Pääkaupunkilaiset äänestäjäthän ne kampittivat kepulaiset kanveesiin edellisissä vaaleissa ja nimiä piti vaihtaa, että uskoa puolueeseen löytyy. Kepulaisilla on vain yksi luotettava nimi ja se on Juha Sipilä, muut ovat kepu pettää opetuksen tohtoreita.- Kapoukko
Sen takia Helsinkiläiset veronmaksajat äänestää keskustaa, koska se ei varmasti aloita pisara-radan tekemistä.
- Halla-ahon_äänestäjä
Keskusta on feikki. Julkisuudessa ei ole riittävästi käsitelty, että LUULEMINEN ETTÄ SIPILÄ ON KESKUSTAN PERUSMALLI on kaamea virhe, on vain yksi yrittäjä-Sipilä, loput ovat maalaisliittolaisia, kauhea moka jos eduskuntaan tulee 40 kepulaista maalaisliittolaista ja yksi Sipilä sen takia että äänestäjä luulee että Sipilä olisi joku malli Keskustalle
TOINEN asia on KAKSI MEGAMOKAA MINKÄ KESKUSTA ON TEHNYT Talvivaara (tropiikin liuotusmenetelmä kylmään vesipitoiseen maahan Suomeen) ja FENNORUSSOVOIMA jonka Pekkarinen ajoi väkisin Suomeen ja ehkä kolmantena SYÖTTÖTARIFFIT TUULIVOIMALLE, näitä ei ole mielletty Keskustan virheiksi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031319354040_uu.shtml - Näyttäisi siltä, että keskustasta on valunut väkeä takaisin perussuomalaisiin, politiikan erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopistosta kommentoi tuloksia.
KESKISUOMESSA KOKOOMUS MENETTÄÄ PAIKAN PERUSSUOMALAISILLE, jotka saavat kolme, kokosin heitä tähän
Sirpa Rintala, Keski-Suomen vaalipiiri, numero 70, lääkäri, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/sirpa-rintala https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/keski-suomi https://perusnainen.wordpress.com/ https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
\\\\\\KUUNTELE VAALIVIDEO\\\\\\ http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/keski-suomi/ehdokkaat/4882 Työssäni en aja omaa etua enkä hae äänestäjien suosiota päätöksiä tehdessäni rakeentaakseni sillä poliittista uraa. Edellytän päättettävien asioiden kunnollista valmistelua ja mahdollisimman tarkkaa selvitystä siitä mihin kaikkeen tehtävä päätös vaikuttaa. Olen koko kansan edustaja; kaikilla suomalaisilla pitää olla oikeus ja mahdollisuus riittävään toimeentuloon ja arvokkaaseen elämään.
Teuvo Hakkarainen, Keski-Suomen vaalipiiri, numero 61, sahuri, kansanedustaja, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/teuvo-hakkarainen https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/keski-suomi http://www.teuvohakkarainen.fi/ https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
\\\\\\KUUNTELE VAALIVIDEO\\\\\\ http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/keski-suomi/ehdokkaat/5301 Pakkoruotsi vapaaehtoiseksi. Turvapaikkaturismista on tehtävä loppu. Suomalaisen työn ja yrittämisen puolesta.
Toimi Kankaanniemi, Keski-Suomen vaalipiiri, numero 65, ex-kansanedustaja, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/toimi-kankaanniemi https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/keski-suomi http://toimi-kankaanniemi.blogspot.fi/ https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
\\\\\\KUUNTELE VAALIVIDEO\\\\\\ http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/keski-suomi/ehdokkaat/4859 Panostan koulutukseen, osaamiseen, yrittäjyyteen sekä verotuksen ja yritystukien ohjaamiseen viennin kasvuun ja velkaantumisen katkaisuun. Ajan säästöjä EU-jäsenmaksusta (yli mrd/v). Maahanmuutto ja kehitysapu kuriin. Oman maan asiat ensin kuntoon. Eläkekatto, indeksikorotukset etuuksiin, omaishoito kuntoon ja verotus maksukyvyn mukaan. Keski-Suomi nousuun, tierahoitus, palvelut, ym.
Toimi Kankaanniemi aavistaa oikein jo 2010, miten EU:ssa käy
https://www.youtube.com/watch?v=Jhw1BbqTfdE
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189898-onko-puolueen-vaihtaminen-rikos-ei-toki Nyt olen kansanedustajaehdokkaana Perussuomalaisten jäsenenä ja listalla Keski-Suomessa, kun pyydettiin. Minun ei ole tarvinnut muuttaa mielipiteitäni lainkaan, vaikka puolue on vaihtunut. Muutamilta osin olen saattanut omasta aloitteestani tarkistaa aiempia, joiltakin osin ehkä jyrkkiä kantojani hieman lievemmiksi. EU- ja europolitiikassa olen entisellä linjalla - MauriP
Tuoreimmat tiedot tältä viikolta osoittavat, että Kepun kannatuksen syöksy vain kiihtyy.
- erikeeper_
Putoo putoo putoo...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157