Mikä on Raamatussa mainittu meren rannalle rakennettu suuri ja kuuluisa kaupunki, jota kutsutaan suureksi Portoksi?
Maailman kuninkaat ovat harjoittaneet haureutta tuon kaupungin kanssa ja maan asukkaiden kerrotaan päihtyneen tuon kaupungin haureuden viinistä, kerrotaan myös tunnistukseksi.
Lisäksi sanotaan suuren porton eli meren rannalle rakennetun kaupunki oli juopunut Jumalan kansan ja Jeesuksen todistajien verestä.
Tuo kaupunki hallitsee kaikkia maailman kuninkaita.
Mihin kaupunkiin nämä tunnisteet sopivat?
Suuri Portto= Kuuluisa kaupunki meren rannalla
27
110
Vastaukset
- truyhryhrty
Siellä on myös muita tunnusmerkejä...
Ainoa kaupunki maailmassa, johon nuo tunnusmerkit sopivat on New York.
Asiasta on olemassa pari kirjaakin...mutta muutama esimerkki monien esimerkkien joukosta.
1. Siellä on yksi maailman suurimmista satamista.
2. Suur New Yorkiin kuuluu myös kaupunki nimeltään Uusi Babylon, joka on laivalla tullessa ennen keskusta.
3. Sitä vartoi jättimäinen vapaamuurareiden valontuoja patsas (siitä ei ole mitään epäselvää ja se on jopa kerrottu hienoilla plakaateilla kyseisen patsaan jalustassa). Vapaamuurareiden valontuoja on sama, mikä Raamatussa tunnetaan nimellä lucifer.
4. YK:n päärakennus on siellä ja siellä pidetään merkittävimmät puheet
5. Kaupungin tunnus on paholaisen voitonmerkki "omena"
6. Kaupungin pörssi on (ainakin ollut) maailman tärkein pörssi
7. Se on kaupan keskus (WTC:n tornitkin liittyivät vapaamuurari symboliikkaan siksi niitä oli kaksi, niin kuin heidän temppeleissäänkin on kaksi korkeaa pylvästä.)
8. Se on ollut ja on monen okultistisen toiminnan keskus
ja paaaaaaaljoooon muuta... lista on todella pitkä- 00000000
> Kaupungin tunnus on paholaisen voitonmerkki "omena"
Kappas vaan, New York:ia todella kutsutaan "Big Apple":ksi. Enpäs olekaan tätä aiemmin hoksannut. Muutoin kyllä on tullut mieleen, että nimenomaan New York olisi sopiva Raamatun kuvaamaksi "portoksi". Onhan siellä eräs tärkeimmistä rahamaailman keskuksista, ja pörssimaailmaan olennaisesti liittyvä "mammonan valta" voisi olla juuri sitä tuon "kaupungin haureuden viiniä", josta Raamattu varoittaa. New York myös sijaitsee valtavan meren rannalla, mikä muistaakseni myös on osa Raamatun kuvausta.
Omassa mielessäni olen kiinnittänyt huomiota Apple-merkkisten tietokoneiden yms. laitteiden logoon, joka on aivan selkeästi puraistun omenan kuva. Olen jo pitkään miettinyt, että miksi ihmeessä mihinkään tarkoitukseen käytettäisiin tuollaista asiaa kuvaavaa logoa. Mielestäni ainoa mahdollinen selitys löytyy siltä suunnalta, että joko Apple on itse aivan erityisesti paholaisen vaikuttama yritys, tai siitä tulee jollakin tavalla merkittävä toimija antikristuksen astuessa valtaan maan päällä, tai vaihtoehtoisesti koko tietotekniikka-ala on osa paholaisen juonta maailmassa. Se on halunnut tuolla logolla ilkkuen muistuttaa ihmiskunnalle, mitä se syntiinlankeemuksessa sai aikaan - ts. miten ihminen silloin lankesi sen valheisiin.
Tietotekniikan näyttäytyminen osana paholaisen juonta vaikuttaa loogiselta siksikin, että nimenomaan tietotekniikkaa tarvitaan kerran ns. pedon merkin kuvauksessa esitettyjen ominaisuuksien toteuttamiseksi, ison ihmiskunnan osan totalitaariseen valvontaan ja mm. kaupankäynnin mahdollistamiseen. Sillä tiellä ollaan erittäin pitkällä jo nyt - teknisesti ei olisi mitään estettä ottaa ns. pedon merkkiä käyttöön vaikka välittömästi. Koska uskovat yhä ovat maan päällä, on onneksi olemassa ns. pidättelijä, joka vielä estää petoa astumasta esiin ja määräämästä esim. em. merkkiä käyttöön pakotettavaksi.
Joissakin yhteyksissä Apple:n logo on muuten kuvattu myös sateenkaaren väreissä, mikä taas on eräänlainen homoseksuaaleihin myönteisesti suhtautuvien ihmisten tunnusmerkki. Sekin on mielenkiintoinen valinta, sillä alunperin sateenkaari oli Jumalan merkki ihmisille ja itselleen siitä lupauksestaan, ettei Hän enää koskaan tuhoa ihmiskuntaa vedenpaisumuksella. Minkä takia saatanalliset homoseksualismin kannattajat ovat halunneet tällaisen merkin omia itselleen - tietenkin siksi, että alitajuisesti tuossakin pyritään jonkinlaiseen "kettuiluun" uskovien suuntaan.
Tällaiset asiat voivat vaikuttaa monista hupaisilta, ja toisista lähes pelottavilta. Ensinmainituilla ei ole mitään väliä - heidän herransa huolehtii heistä kyllä viimeisen tuomion jälkeen - mutta jälkimmäisiä haluaisin muistuttaa, että kovin suureen mustavalkoisuuteen näissä asioissa ei kannata ryhtyä. New York:ssa voi edelleen asua tai sinne voi yhä matkustaa, tietotekniikkaa voi edelleen käyttää, ja sateenkaartakin voi katsella hyvillä mielin muistaen sen alkuperäisen merkityksen. Saatana on kyllä monessa mukana, ja sen kanssa saa olla tarkkana, mutta Jumala on luvannut suojella meitä. Raamatun kuvauksia ei myöskään kannata liian innokkaasti lähteä kytkemään mihin sattuu - kyllä Jumala kykenee omistaan huolehtimaan niin, että me tiedämme kaiken olennaisen sitten kun se on tarpeellista tietää. - fhjghdfhjgf
Muutama asia liittyen viestiisi :)
Itselle tuo sateenkaarilippu oli alussa mysteeri, mutta sitten se aukesi. Jumalan luku on seitsemän ja oikeassa sateenkaaressa on seitsemän väriä. Kävin oikein tarkistamasta "heidän" lipustaan, niin yllätys, yllätys siinä oli kuusi raitaa.
Sateenkaari löytyy myös Etiopian lipusta, jossa ne kuvaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Paha vihaa tuota lippua ja Etiopian kuningashuonetta, joka on suora jatkumo Daavidista. (Siksi heidän vaakunassaan on Liiton Arkku).
Rastafarit ottivat heidän lippunsa käyttöönsä ja lisäsivät siihen mustan raidan. Nykyään suurelle osalle tulee Etiopian lipusta mieleen Reage ja kannabis.
Kommunistit muuttivat 1900-luvun lopussa Etiopian lippua lisäämällä siihen pantagrammin keskelle.
Käsittääkseni Applen omena juuri kuvaa tiedon omenaa ja se on ollut ilmeisesti ihan tarkoituskin.
Ei ole mikään sattuma, että juuri Applen tuotteiden kannattajia pilakuvissa leimataan lahkolaisiksi ja moni ATK-asiantuntija pitää sitä uskontona. Siihen liittyy jotain, mikä ei näy paljain silmin. - 00000000
fhjghdfhjgf kirjoitti:
Muutama asia liittyen viestiisi :)
Itselle tuo sateenkaarilippu oli alussa mysteeri, mutta sitten se aukesi. Jumalan luku on seitsemän ja oikeassa sateenkaaressa on seitsemän väriä. Kävin oikein tarkistamasta "heidän" lipustaan, niin yllätys, yllätys siinä oli kuusi raitaa.
Sateenkaari löytyy myös Etiopian lipusta, jossa ne kuvaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Paha vihaa tuota lippua ja Etiopian kuningashuonetta, joka on suora jatkumo Daavidista. (Siksi heidän vaakunassaan on Liiton Arkku).
Rastafarit ottivat heidän lippunsa käyttöönsä ja lisäsivät siihen mustan raidan. Nykyään suurelle osalle tulee Etiopian lipusta mieleen Reage ja kannabis.
Kommunistit muuttivat 1900-luvun lopussa Etiopian lippua lisäämällä siihen pantagrammin keskelle.
Käsittääkseni Applen omena juuri kuvaa tiedon omenaa ja se on ollut ilmeisesti ihan tarkoituskin.
Ei ole mikään sattuma, että juuri Applen tuotteiden kannattajia pilakuvissa leimataan lahkolaisiksi ja moni ATK-asiantuntija pitää sitä uskontona. Siihen liittyy jotain, mikä ei näy paljain silmin."Sateenkaari löytyy myös Etiopian lipusta, jossa ne kuvaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Paha vihaa tuota lippua ja Etiopian kuningashuonetta, joka on suora jatkumo Daavidista. (Siksi heidän vaakunassaan on Liiton Arkku)."
Tästä lukisin mieluusti lisää perusteluita. Mistä ilmenee, että Etiopian lippu kuvastaisi tai olisi joskus kuvastanut Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä? Ristiä kantava "Juudan Leijona" siinä lienee kyllä joskus kuvattu. Entä mihin perustuu väitteesi Etiopian kuningashuoneesta?
Myöskään Rastafarien lipusta en löydä mustaa raitaa? - gjhbgcnmfgmv
Etiopian Kirkko on hyvin vanha ja on yksi alkuseurakunnista (Niin kuin olet Vanhasta Testamentista huomannut, niin Etiopialla ja Israelilla on ollut tiivis yhteys). Etiopiassa oli ennen Kristinuskon tuloa Juutalaisuus vallassa ja Juutalainen kuningashuone. Raamatussa on kerrottu Salomonin Etiopialaisesta puolisosta ja tämän puolison lapsi nousi Etiopian valtaistuimelle. Linja on katkeamaton ja Etiopian Kuningas on Daavidin suora Jälkeläinen. Marxilaiset ottivat vallan 1970-luvulla ja tänä päivänä kruunuperillisellä (Zera Jakob Amha Selassie) ei ole Etiopiassa poliittista valtaa.
Koska Etiopian kuningas oli myös Israelin hovin jäsen, niin Liiton arkku siirrettiin Etiopiaan, jossa se on edelleen tallessa munkkien vartioimana.
Heidän piti saada Liiton arkun kopio Etiopiaan, mutta eräät legendat kertovat oikean ja kopion menneen sekaisin. Tiedä sitten...
Alkuperäinen tai silloin (Salomonin aikana) tehty kopio kuitenkin siirtyi Etiopiaan ja on edelleen siellä. Siksi kuningashuoneen vaakunassa on se liiton arkku niin keskeisesti esillä.
Etiopian Kristityt on aina olleet hyvin hartaita Kristittyjä ja siksi he ottivat tällaisen tunnuksen. Kolme raitaa kuvamaan Isää Poikaa ja Pyhää Henkeä ja väreiksi valittiin sateenkaaren värit Nooan Liitonmerkistä.
Jos haluat kunnolla tutustua aiheeseen, niin Etiopian Ortodokseilla on kerran kuussa lauantaina Jumalapalvelus Uspenskin katedraalin kryptassa (johon myös muut Kristityt ovat tervetulleita) ja he mielellään jakavat tietoa rikkaasta perimästään.
Rastafarit ovat lisänneet sen mustan mukaan lippuun, johon ei missään tapauksessa saisi laittaa pimeyttä. Vaikka kannabis imago myydäänkin ilman mustaa raitaa, niin se kulkee tavalla toisella mukana. Siellä on aina vähintäänkin joku musta elementti vaikka ei olisi varsinaisesti raitaa. Esim. päähineissä ja kankaissa se musta raita löytyy, mutta usein kuvissa musta on toisessa muodossa kuten taustavärinä tai mustana kuviona keskellä.
Ja täytyy muistaa, etteivät kaikki rastafarien matkijat ole rastafareja, eivätkä he käytä sitä mustaa.
- SODOMMA
Tel Aviv -homojen mekka.
- pdfsgkpd
Merikarvia ehdottomasti.
- asdfghijkl
Babyloniassahan merrenranta on siirtynyt kauaksi tuon ajan Banylonian pääkaupungista, joka tuolloin sjaitsi meren rannalla!
- turkuhanse
Turku se on.
- goawayobama
Roomassa on vsatikaani ja paavithan ovat olevinaan erään viransijaisia.
Rooma on rakennettu 7:lle kukkulalle ja muutenkin siellä on iljettävää menoa ja voisin heistä lisääkin kertoa mutten nyt jaksa.
Rooma on oikea vastaus, se on salanii Babylonialle, joka paljastetaan Raamatussa.
Laita vaikka hakuun ; salanimi babylon niin alkaa infoa löytymään. Babylon ei ole mun käsittääkseni New Rork, utta jos olisi niin ihan jees, sen verran vituttaa kun ne on homosteluia alkaneet siellä hyväksymään ja tehneet homostelua edistäviä lajeha ja lait on aina paha aisa, Obama on USA;n surkein presidentti.
I eish you resign,you lousy president, muslimlover, you dont understand muslims, isis is islama and muslims support them more and more, anbd you wonder why cause you bow muslimoil. Suitcase niclearbomb, sadly wgat u might deserve, resign. - sadutsatuina
V*ttu mitä vajakkeja olette koko porukka. Tämä on "Yleistä kristinuskosta"-palsta ja paasaatte okkultismista ja salaliitoista.
Raamattu on "salattu" siksi, ettei itse Pirukaan ota selvää lampaanpurijoiden nuotiosatuiluista.
Aamen. - Halleajaalujaa
Turkuun.
- ttkkl
Lontookin on epäilyksen alainen!
- KiitosJeesus
Mitä Jumala vihaa eniten?
Vanhaa Testamenttia ajatuksen kanssa lukeneet osaavat tähän vastata. Minä vähällä ymmärrykselläni olen tullut siihen käsitykseen että epäjumalanpalvontaahan Jumala eniten vihaa ihmisen toimesta lekemieni sanankohtien perusteella. Ainakin se on varmuudella vihansa kohde.
Missä on aikamme, lopun aikamme, jota elämme, aikaa Jeesuksen paluuta ennen, se kaupunki, jossa okkultismi, epäjumalanpalvonta on suosituinta? Olen kuullut sen olevan Rooman.
" Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
Joh. Ilm. 18: 1-3- 00000000
Epäjumalan palvonta ei ole sellainen asia, jonka me voisimme "ulkoistaa" jossakin muualla tehtäväksi, etäiseksi asiaksi, joka ei muka kosketa meitä. Me kaikki teemme sitä.
Mitkä ovat niitä asioita, jotka syrjäyttävät meillä esim. säännöllisen Raamatun tutkimisen, seurakuntayhteyden ja rukouksen? Ne kaikki ovat asioita, joita me teemme mieluummin kuin em. asioita. Niillä asioilla me syrjäytämme todellisen Jumalan ja yhteytemme Häneen - nekin asiat ovat siis epäjumalanpalvontaa.
Entäs, kun ihminen suhtautuu esim. johonkin Raamatusta ilmenevään asiaan epäuskoisesti, torjuvasti? Siinähän ihminen nostaa oman ymmärryksensä ja viisautensa Jumalan ilmoitusta korkeammalle. Ihminen siis tekee itsestään ja ymmärryksestään itselleen epäjumalan, jota mieluummin kuuntelee, kuin tottelisi todellisen Jumalan tahtoa. Kyse on jälleen epäjumalanpalvonnasta.
Epäjumalanpalvonta ei suinkaan rajoitu pelkästään okkultismiin. Emme voi ajatella, että epäjumalanpalvontaa tehdään vain jossain Roomassa, vaan sitä tehdään ihan sinun ja minun sielussa. Siinä on yksi syy sille, minkä takia meistä jokainen on ansainnut Jumalalta vain ja ainoastaan helvetin tulen. - Protectors.of.the.Earth
00000000 kirjoitti:
Epäjumalan palvonta ei ole sellainen asia, jonka me voisimme "ulkoistaa" jossakin muualla tehtäväksi, etäiseksi asiaksi, joka ei muka kosketa meitä. Me kaikki teemme sitä.
Mitkä ovat niitä asioita, jotka syrjäyttävät meillä esim. säännöllisen Raamatun tutkimisen, seurakuntayhteyden ja rukouksen? Ne kaikki ovat asioita, joita me teemme mieluummin kuin em. asioita. Niillä asioilla me syrjäytämme todellisen Jumalan ja yhteytemme Häneen - nekin asiat ovat siis epäjumalanpalvontaa.
Entäs, kun ihminen suhtautuu esim. johonkin Raamatusta ilmenevään asiaan epäuskoisesti, torjuvasti? Siinähän ihminen nostaa oman ymmärryksensä ja viisautensa Jumalan ilmoitusta korkeammalle. Ihminen siis tekee itsestään ja ymmärryksestään itselleen epäjumalan, jota mieluummin kuuntelee, kuin tottelisi todellisen Jumalan tahtoa. Kyse on jälleen epäjumalanpalvonnasta.
Epäjumalanpalvonta ei suinkaan rajoitu pelkästään okkultismiin. Emme voi ajatella, että epäjumalanpalvontaa tehdään vain jossain Roomassa, vaan sitä tehdään ihan sinun ja minun sielussa. Siinä on yksi syy sille, minkä takia meistä jokainen on ansainnut Jumalalta vain ja ainoastaan helvetin tulen.Sinun määritelmäsi mukaan autolla ajaminen on epäjumalan palvontaa?
Ajatellaan että on olemassa Pekka, rahalle perso taksikuski, joka ajelee autolla aamusta iltaan, lukee sen jälkeen Raamattua sen aikaa kunnes nukahtaa.
Onko Pekka epäjumalanpalvoja?
Miten kauan Pekan tulisi lukea Raamattua päivässä ettei olii epäjumalanpalvoja sinun mielstäsi?
Entä jos ihminen on kuurosokea, eikä osaa sokeiankirjoitusta. Mitäs eoäjumalaa hän sinun mielestäsi kaikista epäjumalista silloin palvoo? - 00000000
Protectors.of.the.Earth kirjoitti:
Sinun määritelmäsi mukaan autolla ajaminen on epäjumalan palvontaa?
Ajatellaan että on olemassa Pekka, rahalle perso taksikuski, joka ajelee autolla aamusta iltaan, lukee sen jälkeen Raamattua sen aikaa kunnes nukahtaa.
Onko Pekka epäjumalanpalvoja?
Miten kauan Pekan tulisi lukea Raamattua päivässä ettei olii epäjumalanpalvoja sinun mielstäsi?
Entä jos ihminen on kuurosokea, eikä osaa sokeiankirjoitusta. Mitäs eoäjumalaa hän sinun mielestäsi kaikista epäjumalista silloin palvoo?Äläpäs nyt ihan tyhmäksi sentään heittäydy.
- huomasin-tämän-tässä
Protectors.of.the.Earth kirjoitti:
Sinun määritelmäsi mukaan autolla ajaminen on epäjumalan palvontaa?
Ajatellaan että on olemassa Pekka, rahalle perso taksikuski, joka ajelee autolla aamusta iltaan, lukee sen jälkeen Raamattua sen aikaa kunnes nukahtaa.
Onko Pekka epäjumalanpalvoja?
Miten kauan Pekan tulisi lukea Raamattua päivässä ettei olii epäjumalanpalvoja sinun mielstäsi?
Entä jos ihminen on kuurosokea, eikä osaa sokeiankirjoitusta. Mitäs eoäjumalaa hän sinun mielestäsi kaikista epäjumalista silloin palvoo?Rahalle perso kuulostaisi minun mielestäni jo siltä että hän melkein palvoo rahaa, mutta kaikkihan rahaa tarvisevat koska ei ruokaa saa kaupasta ilmaiseksi. Voi olla että Pekka tekee vain työtään, ja hänen uskonsa tila ei kuulu kenellekkään toiselle uskovaiselle, vaan jokainen arvioikoon omaa tilaansa.
Usko on tärkeämpää kuin se miten usein lukee Raamattua.
Kuurosokea ei ole samanlainen kuin me muut koska ei kuule eikä näe, on vammainen, eikä se ole hänen syytänsä eikä Jumala tuomitse ketään vammaisuuden takia vaan teoista.
- Jumalaonrakkaus
Maailma ei juurikaan reagoi. Mosulissa ei ole enää kristittyjä kuulemma, kaikki kiinnisaadut murhattu ja loput paenneet. Arvatkaa ketkä murhanneet heidät?
Vinkki, allahu akbar. - kunhanarvailen
Jos sen olisi pakko olla jokin kaupunki, miksi ei Los Angeles?
Tämä nyt vain on puolileikillään ehdotettu. Mutta siellä on vaara tulla maanjäristys.
Tuo lopun veri-juttu ei oikein sovi kyllä tähän. Nyky-Rooma ei välttämättä sovi kuvaukseen. Jos he rupeavat järjestämään kristittyjen teloituksia Los Angelesissa...Toisaalta kyllä tulee tietysti Nykki mieleen, koska se todella on iso kaupunki meren rannalla ja ikään kuin päämaja. Toinen päämaja Jenkeissä onkin sitten oikeastaan Los Angeles.
Haureushan tarkoittaa tosiaan Jumalalle uskottomuutta. Epäjumalia ihmisillä on kaikenlaisia.
Mikä lie sitten.
Vanhoissa sitä pidettiin aina Roomana, mutta hmmm.. Jos sinnekin tulee jokin vielä. Jos peto pitää vaikka siellä sitten päämajaansa lopulta, ja joku kristitty paavi on ajettu ulos.- mikä-evankeliumi-on
Huomautuksena aloittelijoille, älä ota tätä keskutelua kovin vakavasti, vaan ota ensin selvää mikä on evankeliumi. Tähän voit sitten tehdä johtopäätökset itse.
Jeesuksen toiminnan alku 1--3
Johannes Kastaja
1 Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin:
2 Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan:
-- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi,
hän raivaa sinulle tien.
3 Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!"
4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.
Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja.
Hän julisti: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
Jeesuksen kaste ja koetus
9 Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. 10 Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. 11 Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."
12 Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. 13 Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.
Jeesus julistaa evankeliumia
14 Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. 15 Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!"
Tästä vanhempaan versioon:
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.1.html
Hei!
Raamatun vertauskuvallisessa kielessä "meri" tarkoittaa tavallisimmin suuria ihmispaljouksia eli valtaosaa koko väestöpohjasta tms. suuria ihmismassoja.
Joet kuvaavat taas kansoja joissakin profetioissa Raamatun vertauskuvallisessa kielessä.
Kyllä tässä sellainen kaupunki ainakin tulee mieleen jolla on tekemistä ollut kaukaisissa ajoista alkaen Jumalan vastustajana jos kirjaimellista kaupunkia ajatellaan, ja tuohon kaupunkiin liittyy maailmanvaltaa ja profetiaakin.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija- Protectors.of.the.Earth
Rooma.
Rooma on vanha kauppakaupunki.
Raamatun mukaan Babylon on salanimi Roomalle. Sen perusteella valitsen Rooman ja muutenkin Rooman sisällä, sen sydämessä on Vatikaani, jonka epäillään olevan perkeleen asialla. Asia tukee se väite että paavi olisi Jeesuksen Kristuksen viransijainen. Mun mielestä asia on tuotu esiinkin ettei uskova tarvitse ketään muuta välittäjää Jumalan ja uskovan välille kuin Jeesuksen.
Ei tosiaankaan tarvita paavia ihmisen ja Jumalan väimieheksi vaan ainoastaaan Jeesus, hänellä on kaikki valta Isässä Jumalassa, näin olen asian ajatellut.
Paavu ei ole Jeesuksen Kristuksen viransijainen. Laittakaapa Raamatusta jae, joka sanoisi että paavi on Jumalan asettama välimies Jeesuksen " tuuraajaksi ", minä en ole sitä nähnyt. Jeesus käyttää valtaansa yläpuoleltamme käsin. Porto tarkoittaa satamaa siis kahden elementin meren ja mantereen yhtymäkohtaa. Koska se on raamatussa on luettava kuten esoteerista tekstiä luetaan eli kaikki on symbolien symbolia.
Satama on ihmismieli taivaan ja maailman rajalla. Kansalaiset ovat ihmismielessä olevia ideoita, kuvitelmia ja tapahtumia. Joten teksti on aivan yksiselitteinen:
"Maailman kuninkaat (ihmismieli) ovat harjoittaneet haureutta tuon kaupungin kanssa ja maan asukkaiden kerrotaan päihtyneen tuon kaupungin haureuden viinistä, kerrotaan myös tunnistukseksi.
Lisäksi sanotaan suuren porton eli meren rannalle rakennetun kaupunki oli juopunut Jumalan kansan ja Jeesuksen todistajien verestä.
Tuo kaupunki (ihmismieli ei Rakkaus) hallitsee kaikkia maailman kuninkaita- voihan-se-olla
Voi olla, minulle kuitenkin tulee edelleen mieleen että se voisi olla silti USA.
- pölhö.selvittää
Sehän on tietenkin HEL-SINK-I
On myös maa joka kutsuu itseään HELVETIAKSI.
Pitääkö aina etsiä niitä piilomerkityksiä, kun asia ilmastaan näin selvällä kielellä?
Terveisin joulupukku eli SANTA eli mikäs sieltä paljastuukaan kun vähän muuttaa kirjaimia...- ihan-jännä-paukku
Olet-ko sinä kummit-telemas-sa siellä Helsin-gissä? Joulu-pukkia tarvitaan ehkä jouluisin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492348- 262263
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161574Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271555- 1241447
- 191103
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut118963Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva334897