Lääkkeet Alppiturma lentäjälle määrännyt esiin

LäheltäSeurannut

Näin näköjään kävi, että SSRI tuhosi paitsi käyttäjänsä niin myös yhden Airbus A 319 ja sen miehistön ja noin 145 matkustajaa, ja näiden läheisten elämän moniksi vuosiksi. Lisäksi meni taas lentoyhtiöiden maine toviksi aikaa.

Suomalainen lääkäri lausuu HS:n mukaan: Suomalaislentäjät käyttävät masennuslääkkeitä salaa. Kysymys: EIkö joku aina kirjoita tuon reseptin?

Olisiko suurella yleisöllä nyt vihdoin oikeus saada esille totuus näistä aineista ja niiden vaikutuksista. Ei riitä, että tuoteselosteessa varoitetaan itsemurhariskin kasvavan.

45

116

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • japarempi

      että ettei käytettäisi?

      Tekisivät itsemurhan ihan islman SSRI:tä niin et voisi enää syyttää, kamalaahan se olisi.

    • sama4

      tottokai parempi ilman. ensimmäisen kerran kun matkustajakoneen kuljettaja tuohoaa koneen matkustajineen todistettavasti tahallaa, on pelissä mukana masennuslääkitys.
      Se että sairaala tai lääkärikunta myöntäisivät tämän olisi maailman suurin ihme. Sillä saralla on musta omatunto.

    • Kaskunei

      kukaan niistä tuhansista muista lentäjistä jotka ovat töissä olleet masennuslääkityksen alaisena ole näin tehneet....

      Heti vaan syytetään lääkitystä idiootteja kun ollaan.

      • Myös Suomen kouluampujat olivat SSRI-lääkittyjä. Suomessa toki on monta SSRI-lääkkeitä käyttävää henkilöä, mutta oliko ilmiötä olemassa ennen SSRI-lääkkeitä? Vastaus on ei. Olivatko kouluampujat SSRI lääkittyjä? Olivat! Lääkitys aiheuttaa joissain yksilöissä tunne-elämän häiriöitä, kun tunteet eivät pääse purkautumaan luonnollisesti.

        Toivottavasti tämä viimeistään saa ihmiset havahtumaan tuon lääkintämuodon haitoista. Myös lääketeollisuus voisi ruveta kehittämään hoitomenetelmiä jo aikaansaatujen vahinkojen korjaamiseksi. Edellä olevat tragediat osoittavat kenties jonkinlaisen empatiakyvyn menetyksestä. Vahinkoja on myös muunlaisia, mitä lääkitystä käyttävälle yksilölle voi seurata. Aiheesta olen kirjoittanut tänne paljon omakohtaisten kokemuksien kautta entisenä "lääkittynä".

      • TolkkuTässäkin

        En mene sellaisen yhtiön lentokoneeseen, joka sallii lentäjiensä lentää masennuslääkityksen alaisena. Ja kun lääkityslopetettaan varoaikaa pitää olla ainakin kolme kuukautta. En mene lentokoneeseen jonka kuljettaja on promilleissa, siinä riittää 12 tunnin varoaika. Kyllä masennuslääkityn pitää pysyä sairaslomalla oli työ mikä hyvänsä.

      • Jaaetteikö
        tropelli kirjoitti:

        Myös Suomen kouluampujat olivat SSRI-lääkittyjä. Suomessa toki on monta SSRI-lääkkeitä käyttävää henkilöä, mutta oliko ilmiötä olemassa ennen SSRI-lääkkeitä? Vastaus on ei. Olivatko kouluampujat SSRI lääkittyjä? Olivat! Lääkitys aiheuttaa joissain yksilöissä tunne-elämän häiriöitä, kun tunteet eivät pääse purkautumaan luonnollisesti.

        Toivottavasti tämä viimeistään saa ihmiset havahtumaan tuon lääkintämuodon haitoista. Myös lääketeollisuus voisi ruveta kehittämään hoitomenetelmiä jo aikaansaatujen vahinkojen korjaamiseksi. Edellä olevat tragediat osoittavat kenties jonkinlaisen empatiakyvyn menetyksestä. Vahinkoja on myös muunlaisia, mitä lääkitystä käyttävälle yksilölle voi seurata. Aiheesta olen kirjoittanut tänne paljon omakohtaisten kokemuksien kautta entisenä "lääkittynä".

        ilmiö muka ollut olemassa ennen SSRI:tä?

        Lol voi **ttu mikä idiootti olet! Tutkihan vähän historian kirjoja ja tule sitten takaisin pyytämään anteeksi tyhmyyttäsi.

      • GDD
        TolkkuTässäkin kirjoitti:

        En mene sellaisen yhtiön lentokoneeseen, joka sallii lentäjiensä lentää masennuslääkityksen alaisena. Ja kun lääkityslopetettaan varoaikaa pitää olla ainakin kolme kuukautta. En mene lentokoneeseen jonka kuljettaja on promilleissa, siinä riittää 12 tunnin varoaika. Kyllä masennuslääkityn pitää pysyä sairaslomalla oli työ mikä hyvänsä.

        Kunkahan moni lentäjä käyttää neuroleptejä? Siitäkään ei puhuta mitään. Ja kuinka monessa vastuullisessa työssä on ihmisiä, jotka syövät neuroleptejä?

      • EtSilleeeeeee
        GDD kirjoitti:

        Kunkahan moni lentäjä käyttää neuroleptejä? Siitäkään ei puhuta mitään. Ja kuinka monessa vastuullisessa työssä on ihmisiä, jotka syövät neuroleptejä?

        Koska kaikkea voidaan tilastoida, niin tämäkin on varmasti helposti selvitettävissä. Tosi asia on, että lääketeollisuus ja lääkärikunta eivät halua tuoda tällaista tilastoa julkisuuteen. Uskon vahvasti, että neuroleptien voimalla ei pitkästi olla työelämässä edes niissä vähemmän vastuullisissa töissä. Eri asia sitten on, että neuroleptit eivät ilmeisesti altista joukkosurmille vaikka työkyvyn vievätkin. Nämä masennuslääkkeet ilmeisesti altistavat nuoret ihmiset itsetuhoisuuteen ja tämän tyyppiseen sekoamiseen.

      • Jaaetteikö kirjoitti:

        ilmiö muka ollut olemassa ennen SSRI:tä?

        Lol voi **ttu mikä idiootti olet! Tutkihan vähän historian kirjoja ja tule sitten takaisin pyytämään anteeksi tyhmyyttäsi.

        Näytäs minulle toki se historian kirja, missä mainitaan Suomen kouluampumisista, jotta voin lukea.

        Toki sinä puolestasi voisit pyytää anteeksi käytöstäsi. :)

      • Katsovaikka
        tropelli kirjoitti:

        Näytäs minulle toki se historian kirja, missä mainitaan Suomen kouluampumisista, jotta voin lukea.

        Toki sinä puolestasi voisit pyytää anteeksi käytöstäsi. :)

        mitä tahansa teosta joka kertoo kansalaissodasta niin kyllä sieltä löytyy paljon tapuksia jossa lapsia tapetaan.

      • Katsovaikka kirjoitti:

        mitä tahansa teosta joka kertoo kansalaissodasta niin kyllä sieltä löytyy paljon tapuksia jossa lapsia tapetaan.

        No kansalaissota lienee ehkä hieman eri tarina, kun koulussa opiskelevien tai opintonsa hiljattain päättäneen tekemät teot. Että en ehkä ihan tämän perusteella lähtisi ketään asemassasi tai muutenkaan nimittämään idiootiksi.

      • Jotenon

        parempi että aikuiset tappavat lapsia kuin lapset toisiaan?

      • Jotenon kirjoitti:

        parempi että aikuiset tappavat lapsia kuin lapset toisiaan?

        No ei :D

    • VitunApinat

      Vitun apinat syyttää taas SSRI lääkitystä trololololol. Ensinäkään lääkärille ei tarvitse kertoa missä on töissä tai että on ylipäätään töissä. Olen käyttänyt SSRI lääkitystä 5 vuotta enkä ole tehnyt vielä joukko murhaa tosin ilman lääkettä olisin voinut kyllä itseni tappaa jo ajat sitten. Tämän ketjun aloittaja on täysin apina ja todennäköisesti skitsofreenikko joka näkee ja kuulee harhoja :).

      • AikuistukaaEpäilijät

        Et selvästikään ole tutustunut SSRI:den vaikutuksiin ja yhteyteen väkivallan kanssa. Se, että sinä et ole saanut huonoa trippiä tai muuta sekavuutta aineista ei tarkoita, että joku muu ei saisi.

        Mitä enemmän Andreas Lubitzin tapauksesta selviää, sitä lähempänä oppikirjaesimerkkiä SSRI-väkivallasta ja sekavuudesta se on. Sanon ihan suoraan, että täälläkin kaikki olisivat menneet täysillä Andreasin kanssa bisselle tai pitämään hauskaa ihan kuin parhaat kaverit ennen kuin hän meni nappaamaan pahaa aavistamattaan SSRI:tä psykiatrisessa "hoidossaan", tai mitä ikinä noista muutamista myrkkylajikkeista ovat psykiatrit tai lääkärit hänelle antaneetkaan. Kuten Andreasin ystävätkin ovat kertoneet kyseessä on ollut fiksu, ystävällinen ja rauhaarakastava nuori mies. Noista ominaisuuksista ja ihmisyydestä ei jää SSRI-käytön myötä jäljelle paljon muistoa enempää.

      • AikuistukaaEpäilijät
        AikuistukaaEpäilijät kirjoitti:

        Sanottakoon nyt vielä erikseen, ettei jää epäselväksi, että perämiehen teko on tietenkin tuomittava ja väärin. Se ei silti muuta sitä faktaa, että psyykenhuumeilla voi olla tällaiset seuraamukset tietynlaisissa olosuhteissa ja tilanteissa ja on epäoikeudenmukaista syyttää yksinään ihmisiä, joille näistä mahdollisista riskeistä ei ole infottu ainekäyttöä aloitettaessa. Siitä ikuinen häpeä psykiatrialle ja lääketeollisuudelle. Levätköön rauhassa kaikki 150.

    • VitunApina

      Työnnä tinahattu päähäsi syvemmälle apina. Terroristitkin varmaan lääkitsee itseään ssri lääkkeillä trololololol

      • GDD

        En tiedä SSRI lääkkeistä, mutta muita huumeita he ovat usein käyttäneet. Siitä on paljon kirjoitettu.

      • TuletkoJärkiisi

        "apina"-nimimerkin agressiivisesta tyylistä huomaa, että SSRI on käytössä. Tämä lienee se mekanisimi mikä johtaa näihin tekekoihin. Agressio kasvaa koska pikkuhiljaa käytön myötä, kunnes jossain vaiheessa flippaa. Uskoisin, että mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse sen todennäköisemmin näitä seuraamuksia tulee. Onneksi useimmat eivät aiheuta tuhoa muille, mutta murhe on suuri vaikka tekisi vain itselleen. Psykiatreja ja lääketeollisuutta ja sen ahneutta tästä on syyttäminen. Ei kuuliaisia "potilaita".

      • kbkhhhkkgfch

    • VitunApina

      Trolololololol vedä tinahattu syvälle päähäsi.

    • näköhäiriö

      Lentäjällä oli myös todettu näköhäiriöitä. Ymmärrän tämän hyvin. Puolisolleni määrättiin masennuslääkkeitä ja hän alkoi saamaan näköhäiriöitä. joita kutsuttiin silloin hahmotushäiröiksi. Keittiössä liesituulettimen päällä olevat patalaput täytyi ottaa pois koske ne alkoivat pudota hellan levylle. Sähkökatkaisijat jäivät aina puoleen väliin ja pelkäsi että kipinöi ja sytyttää tulipalon. Liikenteessä kävellessä ei uskaltanut mennä tien yli varsinkin kun piti kääntyä sivulle päin kulkevalle kadulle, kun autot tuleva päälle. Meni optikolle kun ei oikein nähnyt enää lukea kunnolla, ei siis hahmottanut sanoja kunnolla. Nöässä ei ollut mitään vikaa. Kaikkea piti tarkistaa monta kertaa kun ei millään muistanut että laittoiko oven kiinni vai ei, jäikö tv päälle vai ei vaikka kuina yritti muistella. Jne. Jos turmalentäjällä oli vähänkin lääkkeiden aiheuttamia tämän tyyppisiä häiriöitä, todella vakavaa.

      Mikähän mahtaa olla se kikka, jolla saataisiin kunnon kansannousu aikaiseksi, että lääkärit tajuavat ssri- lääkkeiden haitat.

      • AikuistutaanYhdessä

        Aivan oikein. Olet ollut tarkkana. SSRI:den ("masennuslääkkeet") ja neuroleptien ("psykoosilääkkeet") potentiaalisiin vaikutuksiin kuuluvat erilaiset silmäongelmat, näköhäiriöt (häntivä näkö, tarkennuongelmat, sinertävyys, hallusinaatiot...) mukaan lukien pysyvät silmävauriot. Alla yksi pätkä ko. oireista.

        Keeping an Eye on the Ball: Visual Problems on SSRIs
        December 3, 2013 • 55 comments
        http://wp.rxisk.org/keeping-an-eye-on-the-ball-visual-problems-on-ssris/

        On hyvin mahdollista, että perämies Lubitz on kärsinyt vastaavista ongelmista, joita on virheellisesti luultu jostain muusta johtuvaksi. Valtaosalla lääkäreistä ei ole tietoa SSRI:den näköongelmista, joten niitä ei osata edes epäillä aineesta johtuviksi.

      • Trolololoo
        AikuistutaanYhdessä kirjoitti:

        edelleen ihan v*tun tyhmä olet!!!!!!!

        Lentäjälle todennäköisesti oli verkkokalvon irtauma, mitä SSRI ei todellakaan aiheuta...

        Foliohattu idiootti.

      • AikuistuSinäkin
        Trolololoo kirjoitti:

        edelleen ihan v*tun tyhmä olet!!!!!!!

        Lentäjälle todennäköisesti oli verkkokalvon irtauma, mitä SSRI ei todellakaan aiheuta...

        Foliohattu idiootti.

        Neuroleptit voivat tunnetusti aiheuttaa verkkokalvon irtauman. SSRI:n kohdalla en osaa sanoa onko tämä mahdollista. Tuntien kuinka vähän SSRI-aineista tiedetään en sulkisi pois mahdollisuutta. Germanwingsin perämiehen tapauksessa mahdollisesta neuroleptikäytöstä en ole ainakaan toistaiseksi kuullut uutisoitavan.

        Alla on linkki tutkimukseen psykotrooppisten aineiden vaikutuksesta näköön yleensä.

        CNS Drugs. 2010 Jun;24(6):501-26. doi: 10.2165/11533180-000000000-00000.
        Ocular adverse effects of common psychotropic agents: a review.
        Richa S1, Yazbek JC.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20443647

      • TotuusJulki10

        Hyvä, että tutkimustietoa löytyy. Kunpa reseptejä rustaavat lääkärikin vielä perehtyisivät tähän tietoon.

      • Etköedes
        AikuistuSinäkin kirjoitti:

        Neuroleptit voivat tunnetusti aiheuttaa verkkokalvon irtauman. SSRI:n kohdalla en osaa sanoa onko tämä mahdollista. Tuntien kuinka vähän SSRI-aineista tiedetään en sulkisi pois mahdollisuutta. Germanwingsin perämiehen tapauksessa mahdollisesta neuroleptikäytöstä en ole ainakaan toistaiseksi kuullut uutisoitavan.

        Alla on linkki tutkimukseen psykotrooppisten aineiden vaikutuksesta näköön yleensä.

        CNS Drugs. 2010 Jun;24(6):501-26. doi: 10.2165/11533180-000000000-00000.
        Ocular adverse effects of common psychotropic agents: a review.
        Richa S1, Yazbek JC.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20443647

        häpeä valehteluasi vai etkö tosissaan osaa lukea?

        Laittamassasi linkissä ei mainita SANALLAKAAN! verkkokalvon irtaumasta.

        Häpeä idiootti!

      • Aikuinen_
        Etköedes kirjoitti:

        häpeä valehteluasi vai etkö tosissaan osaa lukea?

        Laittamassasi linkissä ei mainita SANALLAKAAN! verkkokalvon irtaumasta.

        Häpeä idiootti!

        Luit huolimattomasti. Kirjoitin, että ym. tutkimuksessa on näköhäiriöistä yleensä liittyen psykotrooppisten aineiden käyttöön. En viitannut mihinkään spesifiin silmäsairauteen.

        Nyt on myös uutisoitu, että lentäjä oli saanut neurolepteja olantsapiini-injektioiden muodossa, mikä mahdollisesti selittäisi hänen kärsimän verkkokalvon irtauman ja muita näköhäiriötä.

      • GDD
        Aikuinen_ kirjoitti:

        En ihmettele tapahtunutta, jos hänelle annettiin neuroleptejä injektioina. Itselläni on kokemusta neurolepteistä injektioina ja tabletteina. Onneksi pääsin irti injektioista. Ei meinattu millään päästää irti niistä. Neuroleptien vaikutuksena alaisena voi tapahtua mitä tahansa.

      • EihänMeillä

        Saksalaislähteiden mukaan lentäjällä oli masennuslääkitys ja Lorazepamit. Ja lääkärit tiesivät hänen ammattinsa. Ja lentoyhtiö tiesi että lääkitys oli käytössä. Mutta eihän tällaista voi meillä tapahtua.

      • Häpeäsanojasi
        Aikuinen_ kirjoitti:

        Luit huolimattomasti. Kirjoitin, että ym. tutkimuksessa on näköhäiriöistä yleensä liittyen psykotrooppisten aineiden käyttöön. En viitannut mihinkään spesifiin silmäsairauteen.

        Nyt on myös uutisoitu, että lentäjä oli saanut neurolepteja olantsapiini-injektioiden muodossa, mikä mahdollisesti selittäisi hänen kärsimän verkkokalvon irtauman ja muita näköhäiriötä.

        idiiootti!

        "Neuroleptit voivat tunnetusti aiheuttaa verkkokalvon irtauman."

        JUURI NÄIN SINÄ KIRJOITIT! Ja sitten laitoit linkin jossa annoit ymmärtää olevan väitettäsi tukevaa tietoa. JA SITÄ EI OLE!

        Joten joko olet idiootti tai VALEHTELIJA!

        Joten ole hiljaa ja painu pois täältä levittämästä valheitasi!

        Joku voi vielä vahingossa uskoa tuota levittämääsi soopaa.

      • Aikuinen_
        Häpeäsanojasi kirjoitti:

        En ala kanssasi väittelemään. Väität minun sanoneen mitä haluaisit minun sanoneen. Olet niin kiihkon vallassa, että keskustelusta ei tule mitään. Jos et osaa lukea niin en voi paljoa asiaan vaikuttaa.

      • Etnähtävästi

        osaa lukea 2-3 kommenttia ylemmäs?

        Ok olet siis sekä tyhmä että valehtelija. ja kaikki pystyvät tästä keskustelusta näkemään todistuksen valehtelustasi.

        Jo olisit ollut fiksu olisit pyytänyt syvästi anteeksi että levitit väärää tietoa vakavasta asiasta.

        Mutta EI! Sen sijaa yrität peitellä valehteluasi. Ymmärtäisit edes hävetä!

      • aiku_
        Etnähtävästi kirjoitti:

        En vieläkään ymmärrä millä tavalla olisin levittänyt väärää tietoa. Jos olisin niin tehnyt korjaisin asian. Tulee sellainen tunne, että olen trollauksen kohteena...

      • Johtuuvain
        aiku_ kirjoitti:

        En vieläkään ymmärrä millä tavalla olisin levittänyt väärää tietoa. Jos olisin niin tehnyt korjaisin asian. Tulee sellainen tunne, että olen trollauksen kohteena...

        ja ainoastaan siitä että olet idiootti.

        Olet niin tyhmä että kun luet tutkimuksesta termin "rehinopathy", tulkitset sen tarkoittavan verkkokalvon irtaumaa. Pieni vinkki.... Ei tarkoita.

        Joten olet idiootti ja tyhmyydessäsi levittänyt väärää tietoa.

        Häpeä ja pyydä kaikilta anteeksi tyhmyyttäsi niin sinulla voi ehkä olla vielä vähän toivoa.

    • Bono69

      SSRI:t on ihmisten murhaamista. SSRI:t on terrorismin takana! Herätkää!

    • hohohohoho

      Tinahattu heti syvälle päähän välittömästi!

    • FolioSSRI

      SSRI on kokoomuksen takana kokoomus myrkyttää meidät.

      • NunnutiNunnutiLailai

        On se hyvä, että meillä on yleisradio. Pimeydessä kulkevat suomalaiset saavat tiedon murusia. Muitakin kuin rahalla ostettuja. Saksalaislehti kertoi jo 3.4. että Lufthansan lääkärit tiesivät lentäjän masennuksesta (ja tietysti myös lääkityksestä). Suomessa toistaiseksi vain Yle on kertonut asiasta. Ylehän ei ole riippuvainen lääkeyhtiöiden mainosrahasta.

      • FolioHattu
        NunnutiNunnutiLailai kirjoitti:

        Ei niin vaan kokoomuksen rahoista.

        Mielestäni YLE ei ole uutisoinut tapahtumasta asianmukaisesti. Mainintoja on ainoastaan siitä, että on ollut masentunut ja psykiatrian asiakkaana. Lääkkeistä vain sivumainintoja, mutta niiden mahdollista osuutta lentäjän sekavaan käytökseen ei ole otettu edes esille.

      • Tietoa_on_tullut
        NunnutiNunnutiLailai kirjoitti:

        On se hyvä, että meillä on yleisradio. Pimeydessä kulkevat suomalaiset saavat tiedon murusia. Muitakin kuin rahalla ostettuja. Saksalaislehti kertoi jo 3.4. että Lufthansan lääkärit tiesivät lentäjän masennuksesta (ja tietysti myös lääkityksestä). Suomessa toistaiseksi vain Yle on kertonut asiasta. Ylehän ei ole riippuvainen lääkeyhtiöiden mainosrahasta.

        On tuosta kyllä kertoneet muutkin suomalaiset mediat ja paljon aikaisemmin jo kuin 3.4.
        Esim. MTV3. Eikö siellä ollakaan lääkeyhtiöiden vallassa..? :D

        http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/germanwingsin-peramies-sai-yha-hoitoa-masennukseensa-lempinimi-tomaatti-andy/4944446

      • ikäväKyllä

        En löydä maikkarin sivulta tietoa siitä, että surmalentäjä käytti masennuslääkettä ja että lentoyhtiön lääkäri oli tietoinen tästä. Nämä kaksi faktaa oli luettavissa 5.4. saksalaislehdistä 3.4. ja ensimmäisenä suomessa niistä kertoi yle 5.4. ja viittasi uutisessa saksalaiseen sanomalehteen. Nämä kaksi faktaa kertovat masennuslääkkeen haitallisuudesta ja lääkärin ja lentoyhtiön piittaamattomuudesta, mikä tulee näkymään seuraamuksina lääkärille. Suomalaiset kaupalliset mediat eivät halua pilata välejään hyviin asiakkaisiin ( esim. lääkeyhtiöt).

      • Kyl_on_tietoa
        ikäväKyllä kirjoitti:

        No minäpä löysin. Tässä linkkejä

        http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/saksalaislehdet-andreas-lubitzilla-suuri-maara-psyykelakkeita/4947324

        http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/bild-lubitz-salasi-laakareilta-tekevansa-toita-sairauslomallaan/4961608

        http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/bild-turmakoneen-peramiehella-takanaan-suhdekriisi/4943298

        Onkohan maikkarin välit lääkeyhtiöihin nyt pilalla? :D

      • KaukaaViisas

        Sen aika näyttää....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe