Kävin kuntosalilla Bicky Royal-miehen kanssa

Kävin Bicky Royal miehen kanssa Impivaaran uimahallin salilla reenaamassa. Bicky on oikeesti tosi hyvä tyyppi ja meillä oli hyvät reenit. Itse tein lähinnä penkkiä ja hauiskääntöä, samalla ähisten ja mölisten ja pudotin tangon lattialle kovan kolinan säestämänä. Bicky puolestaan teki pääasiassa peniksellä suoritettavaa maastavetoa, sillä hän reenaa kyseisen lajin mm-kisoja varten.

Saimme myös hyvät naurut, sillä salilla oli eräs 33-vuotiaalta näyttävä, hiustenlähdöstä kärsivä kylähullu, jonka nimeä en nyt viitsi lähteä levittelemään. Hän sitoi 1,5 kilon käsipainon poninhäntäänsä kiinni ja seisoi salin peilin edessä toiveikkaan näköisenä. Lopulta hän alkoi mutisemaan "ei teistä ole saatana mihinkään, turhaan tuli käytyä hiustensiirrossa!".

Reenin jälkeen Bicky Royal mies tarjosi hänen mukaansa nimetyn hampurilaisen minulle. Oli kyllä hyvää.

7

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hehheh27

      taisi olla darkfear treenaamassa spedetukkaansa

    • kuten_hänen_munallakin

      DarkFearin tukalla on erektiohäiriö

    • mukavakuulla

      Tosimiehet kävi salilla

    • hmmmmmmmmmmmm

      DarkFearkin on sitten aikoinaan käynyt Impivaarassa treenaamassa.

      • Ei tullut kyllä koskaan tuolla Impivaaran uimahallilla käytyä, joka jäi jopa näin jälkeenpäin harmittamaan, kun olisihan se ollut mukava nähdä se kuuluisa paikka, jossa Bicky Royal-mies käy aina tekemässä nitä penislihas-treenejään:))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Mutta Perishän on kertonut tuolla uimahallilla käyvänsä ja nähnyt myös siellä usein Bickyn treenaamassa.


    • Etkö ole liian vanha pitämään mielikuvituskavereita?

    • Entäs se näkymätön Joonas?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2233
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1554
    4. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      118
      963
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      893
    Aihe